Hesarissa tänään oli hyvä juttu 92-vuotiaasta, joka oli hankkinut uuden television ja palveluna ostanut asennuksen toimivaksi. Siinä ohessa oli tietysti hänelle myyty kaikennäköistä pikkuvitkutinta, joiden merkitys oli asiakkaalle jäänyt tuntemattomaksi. Palvelu plus nuo vitkuttimet olivat tulleet maksamaan toista tonnia ylimääräistä.
No lopputuloksena oli kuitenkin, ettei 92-vuotias asiakas osannut käyttää uutta modernia televisiotakaan, sitä älytelevisiota….
Siitä hän soitti liikkeeseen, josta oli tv:sä ostanut ja auliisti apua tietysti luvattiinkin. Ja tulihan sitä eli lähetettiin lähes 300-sivuinen ohjekirja. Sekin sinänsä ihmeellistä, koska ainakin ennenvanhaan ohjekirjan sai tuotteen mukana ilman erikseen pyytämättä.
Itselläkin alkaa tuota ikää olla ja vähän arveluttaa miten itse pärjään sen älytekniikan kanssa, joka sitten on, kun ikää on tuo 92 ikävuotta.
Ostin muuten muutama kuukausi sitten uuden älytelevision. Haasteita tosiaan oli sen kanssa ja osin vieläkin. Mutta toimii valikon kautta. Ei siis riitä enää, että pistää virran päälle ja se olisi siinä. Ei, näytölle tulee valikko, josta etsitään ja valitaan mitä haluaa katsella. No automaattiset päivitykset silloin tällöin vielä vähän lisäävät haastetta.
Onnistuuko kahvinkeitto keittimellä kuten nykyisin eli virta päälle nappulasta kun vesi jä pöönit on paikallaan? Vai pitääkö sekin jostain netin syövereistä käynnistää vahvan tunnistautumisen jälkeen?
Entä saanko huoneisiin valot helposti katkaisimesta?
Pankkiasiat on jo nyt haastavia ikäihmisille, itse vielä pärjään helposti niiden kanssa, mutta miten vuosikymmenten päästä?
Entäpä sitten puhelimet…. Ne älypuhelimet…. Huoh..
Ovien lukkoihin ei ehkä enää riitä fyysinen avain, vaan tarvitaan salasana. Niissä on patterit, jotka joskus tyhjenevät ja siihen tarvitaan ammattimies vaihtamaan. Ovi on lukitsematon, kunnes patteri on vaihdettu. Ihan mukava tilanne, kun lauantai-iltana tapahtuu. No ainahan voi kutsua hätätyönä ammattimiehen tekemään, kustannuskaan ei paljon jää 300€:sta. Niin ja jos nyt jostain löytää sen numeron, johon soittaa…. Ja vielä siinä on se älypuhelinkin….
Onneksi tein elämäntyöni tietotekniikan parissa, joten en pelkää noita härveleitä ja uskallan kokeilla ja yrittää….. toistaiseksi olen vielä pärjännyt. Eihän eläköitymisestä ole vielä kuin 7 vuotta….

Vastaukset 1
Vanhimmat
Apuahan nykyisin saa helposti, netistä. 😎. Älypuhelimella pääsee helposti nettiin…. Kirjoitat vain kenttään sen nimen, jolta apua haet. Jos et tiedä, niin sitten kuukkelilla vaan etsimään. Kyllä se sieltä jossain vaiheessa löytyy… tai joku
Salasanojen unohtaminenkaan ei ole kaiken loppu. Apua siihenkin löytyy helposti. Netistä 😎, älypuhelin on tässä lyömätön apu.
Ei tarvi muuta kuin seurata ohjeita, jotka tulee kohdasta ’unohtuiko salasana’
Ohjeita seuraamalla annat vain sähköpostiosoitteesi, niin sähköpostiisi lähetetään tilapäinen kertakäyttösalasana. Kirjaudut sitten vain sähköpostiisi ( jonka salasana on tietysti muistissa) ja kopioit tilapäisen salasanan ja kirjaudut sillä, jonka jälkeen tulee näyttö, jossa vaihdat tuon kertakäyttösalasanan uuteen. Ei tarvi muistaa kuin salasanan vaatimukset eli yleensä vähintään yksi iso kirjain ja yksi numero. Ja tietysti ettei ko salasanaa ole aiemmin käytetty.
Se on siinä…. Helppoa ja yksinkertaista kuin heinän teko….
Ja tuon pikkuoperaation jälkeen homma jatkuu…
Homma on nykyään kovasti helppoa, kun on tuo netti…
Entäs, jos nettiä ei ole…. No ei voi mitään…. 😳