EU jää USAn jalkoihin

Anonyymi-ap

Joe Bidenin johdolla USA jakaa valtaisia tukia ja verohelpotuksia USAan tuleville yrityksille. EU-alueelle se merkitsee tuotannon siirtymistä Atlantin taakse ja uusien yritysten katoa Euroopasta. Myös Suomi jää tässä nuolemaan näppejään kun arkkitehtaat ja muut talouden ihmevoiteet katoavat horisontin taakse.

Suomen ja EUn talous romahtaa USAn eteen. Saamme palvella USAa myös talouden alalla. USAssa osataan tämä muiden kyykyttäminen ja onpa sellaisia maita ja poliitikkoja tarkemmin nimeämättä jotka toimivat itseään säästämättä USAn kansallisen edun puolesta oman isänmaansa etujen vastaisesti.

Kuinka syvään pitää kyykätä ennen kuin nämä Natokuppaa potevat poliitikkomme havahtuvat todellisuuteen?
Kuinka paljon elintasoamme pitää laskea, että alamme tunnustamaan tehneemme emämunauksen?

Osaako joku kertoa mikä on mennyt hyvin maalaisjärjellä ajatellen viimeisten kahden vuoden aikana?

Miksi media hypettää jotain ihan olematonta ja tyhjänpäiväistä eikä uskalla kirjoittaa asioista suoraan? Onko maksettu media osoittautumassa suureksi petokseksi, joka on vain heittänyt hiekkaa kansan silmille?

5

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja USA jää Kiinan jalkoihin.

      • Anonyymi

        Kun USA osoittaa Natolle uuden sodan Aasiassa niin ehkä meitä onnistaa ja pääsemme sotimaan Kiinaa vastaan. USAn puolesta omalla kustannuksella.

        Suomi-ääliöt ovat valppaina toimintaan.


      • Anonyymi

        Nobel palkinnot !

        Kiina 8kpl
        Yhdysvallat 410kpl

        Että, tällaista....!


      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      184
      3082
    2. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      165
      2213
    3. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      66
      1986
    4. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      50
      1429
    5. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      81
      1398
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      182
      1304
    7. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

      Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
      Ikävä
      97
      1231
    8. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      61
      1103
    9. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      373
      1100
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      22
      973
    Aihe