Joki-Pohjanmaan osuuspankissa asiat perseellään

Pankissa ei nykyään mikään tunnu toimivan. Työntekijätkin tuntuvat katoilevan ja vaihtuvan tiuhaan. Kuuleman mukaan siellä harrastetaan voimakasta henkistä väkivaltaa. Johtajat keskittyvät vain omia palkkojaan nostamaan. Yhdistyminen vaikuttaa suurelta virheeltä.
10914995
155Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 109

Vanhimmat

Sekasin se on koko laitos. Suosittelen välttämään kyseistä pankkia. Johto on täysin selkärangaton

162Äänestä
  • Tuo on totta ja en usko, että nykyinen johto kykenee enää kasvattamaan uutta selkärankaa. Vaihtoon koko sakki, jos meinaavat pankin pelastaa.

    143Äänestä

  • Mielenkiinnolla odotan kevään osuuskuntakokousta ja henkilövalintoja ? Puuttuuko hallitus seloteossa mitenkään johtajien tekemisiin ja pankin maineen pilaamiseen? Miten jäsenistö? Pankki on kyllä niin pilattu, että iso puhdistus pitää tulla, että maine ja luottamus palautuu omistaja-asiakkailla
    Minun veikkaus on, että mikään ei muutu, luottamusmiehet ja naiset käy kuittaamassa hyvät palkkiot ja ajelee suupielet sokerissa kotiin ja edelleen omistaja-asiakkaat äänestää jaloillaan ja ovi käy väärään suuntaan.
    Sääli, että hyvän historian omaava pankki on saatettu nykyisen toimitusjohtajan ja saamattoman hallinnon tuella tuolle mallille.

    102Äänestä

Sieltähän on lähtenyt lyhyessä ajassa valtava määrä porukkaa pois. Syynä tuntuu olevan kiusaaminen ja alistaminen. Toimitusjohtaja ei ole tehnyt asialle mitään. Ihmettelen suuresti miten pankin hallitus hyväksyy tämän kaiken.

149Äänestä

Noin kerran 15 vuodessa tarvinnut käydä, joka kerta on palvelu pelannut ja laina edullisesti irronnut. Nyt viimeksikin sain niin hyvää ja ammattitaitoista palvelua urheilulliselta nuorelta mieheltä, liekö joku jääkiekkoilija.

2Äänestä
  • Voihan yksittäiset työntekijät olla ammattitaitoisia. On minullakin tunne, ettei kaikki ole kohdallaan. Ennen tunsin kaikki pankkivirkailiat. Nyt vaihtuvat niin tiheään, etteivät pääse tutuiksi. Eikö yhdistystä perusteltu palvelujen turvaamisella. Kyllä ne on heikentyneet. Ei meinaa saada millään saada yhteyttä.

    99Äänestä

  • K M

    1Äänestä

Pankissa asioidessa suorastaan aistii että siellä on huono ilmapiiri. Kun saan lainani lähiaikoina maksettua en ole enää sidoksissa niin etsin mukavamman asiointipaikan.

147Äänestä

Näin entisenä työntekijä täytyy todetä, että luojan kiitos hoksasin lähtä aikanaan. Sitä oikeen havahtuu todellisuuteen päästessään kokemaan terveen työyhteisön.

150Äänestä
  • Sekaisin tuntuu olevan koko pulju ja itekkin siirtämässä tilit ym. toiseen pankkiin vuosikymmenten asiakassuhteen jälkeen. Toimitusjohtajalla ei ole lainkaan ihmissuhde- eikä asiakaspalvelutaitoja.

    147Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Sekaisin tuntuu olevan koko pulju ja itekkin siirtämässä tilit ym. toiseen pankkiin vuosikymmenten asiakassuhteen jälkeen. Toimitusjohtajalla ei ole lainkaan ihmissuhde- eikä asiakaspalvelutaitoja.

    Saman olen huomannut ja tuommonen johtaja pitäisi erottaa, että asiakkaitten luottamus palautuis pankkiin.

    92Äänestä

Höpö höpö, kateelliset yrittää mustamaalata

Äänestä
  • Mihin tämä näkemyksesi perustuu? Voiko kaikki kommentoijat olla totaalisen väärässä?

    65Äänestä

Kun sinä oot kirjoittanut kaikki kommentit. Ootko jostain syystä katkera?

Äänestä

Aika huvittava väite. Eka on kateelliset ja sitten yksittäinen. Kyllä täällä näyttää kommentoijia riittävän. Sinä yksi niistä. Yrität viedä keskustelua pois itse asiasta. Jos sinulla on parempaa tietoa kerro toki. Kyllä osuuskunnan toimintaa saa arvostella. Ei se mikään pyhälehmä ole.

56Äänestä
  • kaunis kiitos kaikille ihanille miehille jotka olette auttaneet minua taloudellisessa ahdingossani.korvaan hyvät tekonne teille jotenkin....

    Äänestä

Katkerat kirjottelee

Äänestä
  • popparit esille :D :D

    Äänestä

  • Näin ulkopuolelta käsin arvioituna. Erikoinen tämä epäilemättä pankilta päin tuoleva väite ”katkerat”. Minusta erikoista jos ihmisläheisyyttä markkinoiva taho tuottaa katkeria ihmisiä. Eikö siitä pitäisi herätä? Joten tuo kommentointi on todella outoa. Ylimielistä ja ihmisten aliarviointia.

    55Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Näin ulkopuolelta käsin arvioituna. Erikoinen tämä epäilemättä pankilta päin tuoleva väite ”katkerat”. Minusta erikoista jos ihmisläheisyyttä markkinoiva taho tuottaa katkeria ihmisiä. Eikö siitä pitäisi herätä? Joten tuo kommentointi on todella outoa. Ylimielistä ja ihmisten aliarviointia.

    Minäkään en ole kyseisen pankin asiakas, mutta minusta tuo väite "katkerat" ei tule pankilta päin.
    Syynä voi olla se, että työntekijöiden aatemaailmat ovat solmussa.

    2Äänestä

  • Tuosta kysymyksestä voi päätellä, että tiedät asioista jotakin. Tiedät siis, että ongelmia on?

    31Äänestä

Siellähän on tuollainen kultturi. Jos nostaa ongelmia esille johdon voimin painostavat ku pahintaki mehttäin petoa.

55Äänestä

Kuulostaa perinteiseltä pelon ilmapiiriltä. Toiminnassa vaikuttaa olevan narsistisia piirteitä. Sisään päin petollisia ja ulospäin makeillaan. Lopuksi tekohymyt lehdissä kruunaa kulissit.

100Äänestä

Kyllä tämä tiedossa on ollut pitkään. Nehän pitää muut lähialueen osuuspankit tätä kolmikkoa ihan vitsinä.

105Äänestä

Lopeta jo jaarittelu

Äänestä
  • Tällä kommentoijalla ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Silti pitää sydänyöllä raapustella. Toisaalta se älähtää johon kalikka kalahtaa.

    2Äänestä

Suosittelen poppia. Hyvät palvelut, pankissa ovet auki ja puhelimeen vastataan.

103Äänestä

ihmisläheisyys
vastuullisuus
yhdessä menestyminen <3

Äänestä

🤣Hehhehee. Jollakin hirveä tarve poistattaa viestejä.

45Äänestä

Tosiaan. Miksi se hallituksen puheenjohtajan nimi poistettiin?

6Äänestä

Omasta kokekuksesta voin sanoa, ettei kannata työskennelleä tuollaisissa työpaikoissa päivääkään. Mielummin tyhjän päälle, kuin jäädä tuollaiseen hullujen huoneelle myrkytettäväksi.

103Äänestä

Ongelmahan noissa pienten osuuspankkien hallituksissa on joka puolella Suomea, että ne on yleensä aina ihan täysin toimitusjohtajan näpeissä. Tj on monesti ainoa linkki pankin ja hallinnon välillä. Siinä ei kaikki viestit hallinnolle asti kulje.

104Äänestä
  • Luottamushenkilöitä on Joki-Pohjanmaan Osuuspankissa 55 kpl, luulis että jollain ois jotain tietoa tai joku ois kertonut heille jotain pankin johtajien toiminnasta. MUTTA siinä käy niin jos "luottamushenkilö" arvostelee pankin johtajia, niin eipä aikaakaan, kun hänet leimataan "yhteistyökyvyttömäksi" ja seuraavassa osuuskuntakokouksessa joku "yhteistyökykyinen"pannaan esittään hänen tilalleen joku "yhteistyökykyinen"tämän "yhteistyökyvyttömän tilalle ja näin on taas johtajilla yhteistyökykyinen "hallinto". Ja näin rattaat pyörii taas narsisti johtajan pillin mukaan ASIAKASOMISTAJISTA piittaamatta.

    30Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Luottamushenkilöitä on Joki-Pohjanmaan Osuuspankissa 55 kpl, luulis että jollain ois jotain tietoa tai joku ois kertonut heille jotain pankin johtajien toiminnasta. MUTTA siinä käy niin jos "luottamushenkilö" arvostelee pankin johtajia, niin eipä aikaakaan, kun hänet leimataan "yhteistyökyvyttömäksi" ja seuraavassa osuuskuntakokouksessa joku "yhteistyökykyinen"pannaan esittään hänen tilalleen joku "yhteistyökykyinen"tämän "yhteistyökyvyttömän tilalle ja näin on taas johtajilla yhteistyökykyinen "hallinto". Ja näin rattaat pyörii taas narsisti johtajan pillin mukaan ASIAKASOMISTAJISTA piittaamatta.

    Noin toimii Nivalassa hyväveliverkosto, joka on kepulainen korruption muoto.

    12Äänestä

Korkea vaihtuvuus on indikaattori työpaikan ongelmista. Tämän pitäisi tietysti olla johdolle ja hallituksen jäsenille selvää. Eriasia halutaanko tunnustaa tosiasioita.

Äänestä

Eikös tämä pankki ole jo saanut nuhteita kyseisestä asiasta?

110Äänestä

Hmm.. mielenkiintoista 🤔

2Äänestä

Olispa mielenkiintoista nähdä sairaslomatilastot

29Äänestä

Se mitä olen kuulut on, että tietyistä henkilöistä puhutaan pahaa selän takana. Heistä keksitään perättömiä juttuja ja heidän puheitaan vääristellään. Heistä yritetään saada kuva hankalina ihmisinä.

54Äänestä
  • Tuohan muistuttaa kouvolan ahdinkadun vapaaseurakuntaa ominaisuuksiltaan.

    61Äänestä

Kaivanto tän pelleilyn on annettu jatkua?

7Äänestä

Olen keskustellut monen entisen ja nykyisen työntekijän kanssa. Työkalupakkii johdolla tuntuu kuuluvan puhumattomuus ja eristäminen. Myös yltiöpäinen positiivisuuden korostaminen tuntuu olevan keino vaijentaa puhumasta pankin ongelmista. Sillä piilotetaan ongelmia maton alle. Varmaan johdolle työlästä puhua hallitukselle päämärkänä asioiden olevan erinomaisesti.

95Äänestä

Joku on joskus sanonut, että työskentely huonossa työilmapiirissä on kuin eläminen väkivaltaisessa parisuhteessa.

72Äänestä
  • Niinhän vapaamuurarit toimii.

    73Äänestä

Taidanpa siirtää asiakkuuden paremmin arvoille sopivaan paikkaan.

105Äänestä

Nämäkin on todennäköisesti vain jäävuoren huippu. Niin hyvin ovat osanneet pelotella työntekijänsä.

94Äänestä

Työpaikkakiusaaminen tapahtuu lähes poikkeuksetta organisaation (vähintään) hiljaisella hyväksynnällä. Esim. heikkojen johtajien alla myrkylliset yksilöt pystyvät muuttamaan koko työyhteisön luonteen täysin, koska taloon vain sitä kestäviä.

72Äänestä

Surullisin asia ovat kuitenkin ne sivustakatsojat, jotka näkevät ja tietävät ettei kiusaajajien toiminta ole oikein, mutta vaikenevat pelosta.

76Äänestä

”OP:lainen työkulttuuri mahdollistaa työntekijöille tasapainoisen hyvän elämän, jossa jokainen saa olla omana itsenään mukana merkityksellisessä työssä ja tuntea ylpeyttä siitä matkasta, jolla on mukana. Yhdessä nauramme, jaamme kahvit, muistamme perhevapaalle lähtevää isää ja syntymäpäiviään juhlivaa asiakasta ja jalostamme toistemme hyvät ideat luoviksi toteutuksiksi.” Jännä miten tämä paikallispankki saa tuottaa ihmisraunioita. Toiminassa ei näytä olevan mitään moraalia.

43Äänestä

Kyllä, hallitus voi joutua oikeudelliseen vastuuseen työpaikan kiusaamisen puuttumisesta. Jos hallitus ei toteuta asianmukaisia toimenpiteitä kiusaamisen estämiseksi tai ei reagoi asianmukaisesti kiusaamistapauksiin, se voi altistua oikeudellisille seuraamuksille. Tämä voi sisältää esimerkiksi vahingonkorvausvaatimuksia tai viranomaisten määräämiä sanktioita.

103Äänestä

Itsekkin olen tätä lafkaa taivastellut. On siinä yhteenliittymä. Johto on saanut viranomaiselta huomautuksen asiasta. Silti johdon laininlyönneistä ei ole heille seurannut mitään. Muissa firmoissa olisivat entisiä johtajia. Hyväveliverkosto tuntuu toimivan. Vai onko hallitus vain saanut väärää tietoa?

109Äänestä

Vieläkö sinä jaksat täällä keskustella itsesi kanssa?

Äänestä
  • Tämä kommentoija on perinteinen koulukiusaaja. Ei mittään muuta tekemistä ole kuin häiritä keskustelua.
    Vielä oletettavasti aikuinen ihminen. Ei tällä palstalla tarvi norkoilla, jos ei ole mitään asiallista sanottavaa. Oletko pankin edustaja vai mikä pistää häirihteen? Noh, ethän sinä vastaa. Et tietenkään. Ei ole kykyä, eikä uskallusta. Ps. Pankkinne voisi päivittää somea, niin ei vaikuta ihan museolta.

    16Äänestä

  • Mikähän höpöukko tämäkin on. Palstan seuratuin ja kommentoiduimpia ryhmiä. Sittä tulee tänne uliseen. Kova on tarve saada meidät hiljaiseksi.

    43Äänestä

Elä ny suutu.. se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa

3Äänestä

:D Lääkekaappina. Sinisiä pillereitäkö ne säilyttää?

Äänestä
  • Varmaan Sildenafiilia, että jaksaa työpäivän painaa duunia.

    2Äänestä

Entä mihin se mattinen häippäsi? Se oli ainut joka ymmärsi meitä mummuja ja vaareja. Oli niin tolokun mies.

3Äänestä

Vaihtakaa pankkia. POP on paras!

122Äänestä

Pop ovet auki asiakkaille joka päivä ja palvelu pelaa.

121Äänestä
  • Onhan popissa parempi palvelu. Sehän on ihan selevä. Popissa on vain sijoitustuotteet kalliimmat ja arvo-osuustiliä ei ole. Toki tämän jokipankin sijoitusneuvan taso on romahtanut. Että se ja sama siirtää sijoitukset nordnettiin ja muut poppiin.

    123Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Onhan popissa parempi palvelu. Sehän on ihan selevä. Popissa on vain sijoitustuotteet kalliimmat ja arvo-osuustiliä ei ole. Toki tämän jokipankin sijoitusneuvan taso on romahtanut. Että se ja sama siirtää sijoitukset nordnettiin ja muut poppiin.

    Vaihdoin pankkiasiat poppiin ja sijoitukset Nordnettiin ja kyllä voin sanoa, että ois pitänyt vaihtaa paljon aikasemmin, niin paljon paremmin asiat hoituu Popissa ja pankin vaihtokin sujui erittäin jouhevasti. Osuuspankin sijoitusneuvonta on aivan lastenkengissä ja välitysmaksut korkeat. Nordnetissä voi ohjelman kautta hakea rajattomasti tietoa sijoittamisesta ja siellä on opetusvideoita sijoittamisesta. Vaihtakaa ihmeessä pankkia ja sijoitukset Nordnettiin :) Tulette yllättymään :)

    116Äänestä

Kyllä on surullista että tälle mallille on annettu vajota.

110Äänestä

Eikö sieltä ole parhaat asiakaspalveliat kaikonnut aikapäiviä sitten? Eikä mikään ihme jos tämmöstä taustalla.

75Äänestä

On se Tölli kyllä saamaton mies kun antaa hänen vahtivuorollaan tämmöistä tapahtua. Ei herrajumala!

125Äänestä
  • Onko Tölli ollu kauanki tj.nä . Mikö on hänen arvomaailma .
    Sehä nivala lehti ottaa riemulla tuollaiset jutut vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Onko Tölli ollu kauanki tj.nä . Mikö on hänen arvomaailma .
    Sehä nivala lehti ottaa riemulla tuollaiset jutut vastaan.

    Vanhaa tietoa. Eikä nivalalehti ota tommosta vastaan, sehän nuoleskelee kaikkia

    21Äänestä

Siitäpä hakemaan terveeseen työyhteisöön töihin!!!! https://op-careers.fi/job/Nivala-Asiakasneuvoja,-OP-Joki-Pohjanmaa-(Nivala)/1039478801/ Liekkö tarvivat kasvun tukemiseen vai onko toisesta päästä hoksanneet lähtä.

3Äänestä

mitä palveluita pankilla muka olisi, en ymmärrä, laskut maksuu omalta koneelta ja kas muuta asiaa ei pankkiin olekkaan !

1Äänestä

Onko pankki kommentoinut ulospäin toimintaansa vieläkään? En ainakaan löytänyt mitään ulostuloa. Tässä olis hyvä juttuvinkki Nivalalehdelle

51Äänestä

Näin on.
Loiste asuminen sen tilitietojen mukainen korjaus saatiin siellä kuitin hyvin tehtyä Kiitos. Vuokran maksu, oli käyty asunnossa rikkomassa yleisavaimella Oulu käynti ilmoitus oli vuokranantaja saanut eiilmoitusta poliisille.
Vaan muu rangaistus kiinteistöhuolto, rikkonut paikkoja Ekonomi kirjanpito-

1Äänestä

Kylläpä ovat pankilla hiiren hiljaa. Ei minkäänlaista ulostuloa. Pois lukien keskustelun häiritseminen. Tulis nyt muurarit rohkeasti ulos.

94Äänestä
  • Pankin muurareilla meni nyt jauhot suuhun, ovat hipi hiljaa.
    Luulivat että salaisuutensa pysyvät salassa, toisin kävi.

    82Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Pankin muurareilla meni nyt jauhot suuhun, ovat hipi hiljaa.
    Luulivat että salaisuutensa pysyvät salassa, toisin kävi.

    Näin taisi käydä. Valtansa sokaisemina kuvittelevat että pystyvät mihin vaan. Ei kaikkia voi pelotella ja uhkailla hiljaiseksi. Röyhevän ulkokuoren alla taitaa olla herkkäihipäinen joka ei kestä arvostelua. Vain hiljaiset polvella istuvat nyökkäiliät kelpaa. Minulla olis mahtava tarina näistä öyhäreistä kun ilkiäis vain julkaista.

    85Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Näin taisi käydä. Valtansa sokaisemina kuvittelevat että pystyvät mihin vaan. Ei kaikkia voi pelotella ja uhkailla hiljaiseksi. Röyhevän ulkokuoren alla taitaa olla herkkäihipäinen joka ei kestä arvostelua. Vain hiljaiset polvella istuvat nyökkäiliät kelpaa. Minulla olis mahtava tarina näistä öyhäreistä kun ilkiäis vain julkaista.

    Suosittelen julkaisemaan tarinasi, vain sillä saamme tietoa missä mennään ja mitä kaikkea nämä pankin paholaiset voivat tehdä.

    70Äänestä

Tuli luettua tämä ketju. Kyllä se pahuus näyttää ottavan edelleen kenestä vaan vallan, jos ei pidä varaansa.

72Äänestä

Sairasta.

76Äänestä

Älkää vaivakko päätänne. Ei siellä mikään tule muuttumaan. Hallitus juotetaan hyväksi montakertaa vuodessa ulkomaitamyöten. Ne on täysin johdon talutushihnassa. Tonkka pankki on tonkka pankki

106Äänestä
  • Osuuspankin vapaamuurarit ovat liian vahvoja, he tekevät mitä haluavat.

    Pankin pahoinvointi on lisääntynyt niiden myötä, siksi asiakaspalvelijoita jää pois ja vaihtavat työpaikkaa.

    74Äänestä

Turhaan täällä kitistään, parempi ratkaisu on kun joukolla vaihdetaan pankkia. Saman voisivat tehdä toimihenkilötkin ja jättää nuo äijät touhuamaan keskenään.

120Äänestä
  • Taidat olla oikeassa.

    113Äänestä

  • Minä ainakin vaihdan pankkia piakkoin.

    117Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Minä ainakin vaihdan pankkia piakkoin.

    On kyllä menny kummalliseksi Joki-pohjanmaan OP:n toiminta.
    Minä mainitsin yhdestä asiasta, epäkohdasta, niin sain neuvon : "vaihda pankkia" Otan neuvosta vaarin ja vaihdan pankkia.

    115Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    On kyllä menny kummalliseksi Joki-pohjanmaan OP:n toiminta.
    Minä mainitsin yhdestä asiasta, epäkohdasta, niin sain neuvon : "vaihda pankkia" Otan neuvosta vaarin ja vaihdan pankkia.

    Pitkäaikaisia asiakkaita ajetaan urakalla muualle

    3Äänestä

Osuuspankin vapaamuurarit saavat pitää tunkkinsa, lopetin kaikki Osuuspankin asiakkuuteni tällä viikolla.

111Äänestä

Taitavat olla melkoisia lampaita nämä pankin johtokunnan jäsenet kun antavat johtajien toimia miten tahansa. Nekin pitäisi vaihtaa älykkäämpiin luottamushenkilöihin.

118Äänestä

Epävarmat johtajat ympäröivät itsensä "kyllä ihmisillä". Tehokkaat johtajat ympäröivät itsensä ihmisillä, jotka haastavat heitä. 😏

30Äänestä

Jokos nämä Osuuspankin vapaamuurarit on aloittaneet golf-kauden, röhönauru vaan raikaa kun on niin hauskaa pelata.

69Äänestä

Työntekijöitä Nivalassa on, mutta asiakkaiden jättäessä pankin tahti muuttuu. Asiakas ottaa kantaa jaloillaan.

93Äänestä
  • Juuri näin, asiakas on kuningas.
    Naureskelut tässä pankissa loppuu.

    114Äänestä

Mitä tälle roskapankille tänään kuuluu?

103Äänestä
  • Huonosti menee. Asiakas on aina väärässä. Vaihtakaa ihmeessä pankkia, pois tuosta roskapankista.

    115Äänestä

  • Sekasin on pankki ja näkyy ainavaan menevä huonompaan suuntaa, mitä kuulee ja itsekkin kokenut.

    105Äänestä

On siinä kyllä taas kolmikolla haromista. Voi jeesus mitä venkulointia. Eivät taija tulla enään edes keskenään toimeen.

119Äänestä

Tutun virkailijan mukaan jokipankissa on nykyään erinomaisen hyvä työilmapiiri. Ilmeisesti henkilöstöjärjestelyt ovat onnistuneet hyvin...

3Äänestä
  • Sieltä on muutamassa vuodessa lähtenyt valtava määrä ihmisiä. Tämäkö on onnistunutta henkilöstöjärjestelyä vai nytkö vasta on löydetty sellaiset työntekijät, jotka hyväksyvät mitä ikinä pankin sisällä tapahtuu?

    108Äänestä

Juorusta sakkia pankkilaisiksi. Jokainen puhuu eritavalla ja seläntakana. Eikö pankin pitäisi hoitaa tämmöiset asiat sisäisesti.

4Äänestä

10 000 täynä =O

35Äänestä

On kyllä homma mennyt kummalliseksi Joki-pohjanmaan Osuuspankissa. Varmaan lajissaan maailmanennätys, että onnistuttiin tuhoamaan hyvä pankki viidessä vuodessa ja tekemään siittä byrokraattinen himmeli, joka ei arvosta asikkaitaan ja asiakassuhteitaan tipan vertaa. Poppiin asiat, siellä homma pelaa ja asiakasta arvostetaan ja kunnioitetaan vielä perinteisiä Osuuspankin arvoja.

151Äänestä
  • Minä vaihdoin Poppiin, eikä kaduta, muutako se, etten vaihtanut aikja sitten. Pitäköön tunkkinsa`!

    138Äänestä

  • Tuo on totta, että homma mennyt kummalliseksi. Puheluihin ja soittopyyntöihin ei vastata ja kun viimein sain jonkun kiinni, niin sain vain vähättelyä asiani asiani suhteen. Ennen asiat hoitui aina hyvin. Mikä siellä on nyt vialla. Monen kanssa jutellut ja moni moittii toimitusjohtajaa ylimieliseksi. Ihmettelen suuresti juuri tuota Osuuspankin arvojen unohtamista. Onko millaisia kokemuksia POP-pankista muilla? Miten siellä hommat hoituu, kannattaako vaihtaa pankkia? Pettynyt olen kyllä toimitusjohtajan suhtautumiseen ja käytökseen.

    137Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Tuo on totta, että homma mennyt kummalliseksi. Puheluihin ja soittopyyntöihin ei vastata ja kun viimein sain jonkun kiinni, niin sain vain vähättelyä asiani asiani suhteen. Ennen asiat hoitui aina hyvin. Mikä siellä on nyt vialla. Monen kanssa jutellut ja moni moittii toimitusjohtajaa ylimieliseksi. Ihmettelen suuresti juuri tuota Osuuspankin arvojen unohtamista. Onko millaisia kokemuksia POP-pankista muilla? Miten siellä hommat hoituu, kannattaako vaihtaa pankkia? Pettynyt olen kyllä toimitusjohtajan suhtautumiseen ja käytökseen.

    Nivalan Osuuspankissa pitäis vaihtaa Toimitusjohtaja, kun hänen kaudellaan on kaikki pankin perinteiset arvot heitetty roskakoriin ja omistaja-asiakkaita suorastaan halveksitaan ja nöyryytetään. Osuuspankki on perustettu palvelemaan omistaja-asiakkaita ja on omistaja-asiakkaitten omistama. Mitä tekee hallitus, ei mitään, vai oletteko kuulleet, että hallitus ois puuttunut toimitusjohtajan ylimieliseen omistaja-asiakkaitten kohteluun? En minäkään. Pihalle koko ukko!
    Vaihdoin POP:iin ja en voi moittia. Osuuspankkihan sekin on mutta siellä kunnioitetaan vielä Osuuspankin perinteisiä arvoja ja nämä POPPI_pankithan on niitä pankkeja jotka jäivät aikoinaan erilleen Osuuspankkien fuusiosta ja perustivat oman ryhmittymän.
    Paremmat ohjelmat siellä on ja POP_mobiili on toimivampi, kuin Osuuspankin.
    Suosittelen kyllä vaihtaan pankkia.

    138Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Nivalan Osuuspankissa pitäis vaihtaa Toimitusjohtaja, kun hänen kaudellaan on kaikki pankin perinteiset arvot heitetty roskakoriin ja omistaja-asiakkaita suorastaan halveksitaan ja nöyryytetään. Osuuspankki on perustettu palvelemaan omistaja-asiakkaita ja on omistaja-asiakkaitten omistama. Mitä tekee hallitus, ei mitään, vai oletteko kuulleet, että hallitus ois puuttunut toimitusjohtajan ylimieliseen omistaja-asiakkaitten kohteluun? En minäkään. Pihalle koko ukko!
    Vaihdoin POP:iin ja en voi moittia. Osuuspankkihan sekin on mutta siellä kunnioitetaan vielä Osuuspankin perinteisiä arvoja ja nämä POPPI_pankithan on niitä pankkeja jotka jäivät aikoinaan erilleen Osuuspankkien fuusiosta ja perustivat oman ryhmittymän.
    Paremmat ohjelmat siellä on ja POP_mobiili on toimivampi, kuin Osuuspankin.
    Suosittelen kyllä vaihtaan pankkia.

    Totta kaikki tuo

    1Äänestä

Komppaan kommentoineita ja ihmettelen suuresti, ettei hallitus ja hallintoneuvosto puutu johdon tekemisiin mitenkään, vaan antaa epäpätevien johtajien harjoittaa diktatuuria ja huonoa asiakaspalvelua omistaja-asiakkaitaan kohtaan? Minusta tuntuu, kun lukee noita kommentteja, että Joki-Pohjanmaan Osuuspankissa häntä heiluttaa koiraa, kun pitäis olla toisinpäin. Asiakkaat äänestää jaloillaan jo nyt.

126Äänestä

Luin noita kommentteja ja huonolle näyttää pankin tilanne. Onko pankin puolelta kommentoitu mitenkään asiaa? Miten hallitus ja hallintoneuvosto? Kuka on Hallituksen puheenjohtaja? Onko hän tietoinen pankin tilanteesta? Paljon on kysymyksiä, kun vain joku vastaisi.

125Äänestä

Mielenkiinnolla odotan kevään osuuskuntakokousta ja henkilövalintoja ? Puuttuuko hallitus seloteossa mitenkään johtajien tekemisiin ja pankin maineen pilaamiseen? Miten jäsenistö? Pankki on kyllä niin pilattu, että iso puhdistus pitää tulla, että maine ja luottamus palautuu omistaja-asiakkailla
Minun veikkaus on, että mikään ei muutu, luottamusmiehet ja naiset käy kuittaamassa hyvät palkkiot ja ajelee suupielet sokerissa kotiin ja edelleen omistaja-asiakkaat äänestää jaloillaan ja ovi käy väärään suuntaan.
Sääli, että hyvän historian omaava pankki on saatettu nykyisen toimitusjohtajan ja saamattoman hallinnon tuella tuolle mallille.

108Äänestä

Hyvä pankki on täysin pilalla.mikä on tuo omistaja asiakkuus,jolla ei mitään merkitystä.v.-78 ollut ja pyyhittiin takapuolta sillä,kun pientä apua pienen lainan muodossa tarvinnut.arvostus meni koko pankkiin!

2Äänestä

Pilalla on koko Osuuspankki,jokipohjan vai mikä lie.ei mitään arvoa pitkäaikaisia asiakas omistajia kohtaan.höpö pankki nykyään.

5Äänestä

Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pankissa ei nykyään mikään tunnu toimivan. Työntekijätkin tuntuvat katoilevan ja vaihtuvan tiuhaan. Kuuleman mukaan siellä harrastetaan voimakasta henkistä väkivaltaa. Johtajat keskittyvät vain omia palkkojaan nostamaan. Yhdistyminen vaikuttaa suurelta virheeltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu