Adventtikirkon pastoristo on ylvästä ja seurakunnan yläpuolella

On hienoa nähdä, että monet adventtikirkon pastorit ovat ylväitä ja ylpeitä. He ovatkin eliittiä ja parempaa väkeä. Esimerkiksi luterilaisessa kirkossa sosiaalinen etäisyys papin ja kirkkorahvaan välillä on pienempi.
21432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Sivullisen lukemana nousee esiin, että nyt liha haastaa väittelyyn sen oman näkemyksen perään.
Miksi riidellä? Uskonnollisuuksissa, kuten luterilaisuudessa on hyvin ihmiset sitoneet itsensä sen sakramenttilakihenkisyyteen sisälle. Se on siellä luvallista.

Nämä ovat niitä asioita, miksi henkilökohtaisesti en sido itsenäin mihinkään, koska aloittajakaan ei kykene asialliseen keskusteluun siitä, millä hän itse voisi sydämestään kirkastaa Vapahtajaansa. Siksi hän suunsa tunnustuksessa lausuu lihan ja vihan hengen näkyväksi, mitä suun tunnustus tässä tuo esiin.

Suomessa on uskonnonvapaus. Sinne kuhunkin kirkkoon on varmaankin vapaus mennä ja tulla, sekä sisäpuolella kylvää sitä, mitä kylvää. Kyse on perustuslaistamme.

Äänestä

Eikä unohdeta katolilaista patsaan palvontaa puhumattakaan ortodoksilaisesta ikonien pussaamisesta ja kaikki kristilliset seurakunnat jotka vain sotii keskenään..niin..kyl täst hyvä tulee, ja Jeesus lie tyytyväinen?.

Äänestä

Noin mun adventistiystäväkin sanoi. Eipä ihme ettei jäsenmäärä kartu.

Äänestä
  • Eihän siellä ole pakkovauvakastetta. Sillä kummasti ihmisoppina kartuttaa jäsenrekisteriä.
    Ja helppohan siinä on jäsenen olla matkassa, kun kirkkokolehtivero on aivan toista, kuin kymmenykset. Varmaan siksi adventistipapit ovat ylpeitä, tämä ylpeys ei ole syntiylpeyttä, vaan onnistumista. Heidän lampaat huolehtivat tontistaan.
    Luterilaisuudessa on verot- ja veronmaksajat huolehtivat, jopa yrityksinä, vauvakasteitten onnistumisesta. Se ei ole ylpeyden aihe.

    Äänestä

  • Adventistit vähenee n 2900 jäsentä ehkä isoissa kaupungeissa.

    Äänestä

Adventistit ovat itseriittoisaa, ulkokultaista ja ylpeää porukkaa. Pastorit ovat heidät kouluttaneet kuvansa kaltaisiksi.

Äänestä
  • No älähän nyt liioittele veliseni ! advareissa on mukavia ja vähemmän mukavia, mutta niin se on kaikissa suunnissa. Tunnen monia advareita ja muun uskonnon ihmisiä kaikkialla on epätäydelisiä ihmisiä, et kai sinä etsi täydelisiä, ethän itsekään ole täydelinen.

    Koitahan jaksella !

    1Äänestä

  • Valheesi ei hetkauta.

    Äänestä

  • Harmittaako sinua se? Missäs sinun naamasi on kullattu ja huulesi maalattu, että voit rienaajan kanssa pussailla haureuden uskonollisilla pedeillä. Oletko sitä pähkäillyt.
    Ilmestyskirja kertoo haureellisen uskonnon, se juuri kaltaisesi morsisan, käyttää lihaansa tyydyttämiseen. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Pestään syntejä, puhutaan perisynnistä, kuinka saastaisena se lapsi syntyykään jne.
    Eli voit ottaa lusikan aivan omaan käteesi, -mutta - pese ensin kätesi, sitten suusi. -saippualla-
    Jokainen näkee ongelmasi sisälle ja puheittesi tyhjyyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Harmittaako sinua se? Missäs sinun naamasi on kullattu ja huulesi maalattu, että voit rienaajan kanssa pussailla haureuden uskonollisilla pedeillä. Oletko sitä pähkäillyt.
    Ilmestyskirja kertoo haureellisen uskonnon, se juuri kaltaisesi morsisan, käyttää lihaansa tyydyttämiseen. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Pestään syntejä, puhutaan perisynnistä, kuinka saastaisena se lapsi syntyykään jne.
    Eli voit ottaa lusikan aivan omaan käteesi, -mutta - pese ensin kätesi, sitten suusi. -saippualla-
    Jokainen näkee ongelmasi sisälle ja puheittesi tyhjyyteen.

    Kaikki uskonlahkot huoraavat "maan kuninkaiden" kanssa.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3283509b-c7ef-42b6-b62a-016cc3253e74

    Äänestä

Aloittajan väitteet ovat täyttä paskaa.

Äänestä
  • Aloittajan väitteet ovat pitkälti totta. Tunnistan ilmiön. Osa pastoreistamme on epäsosiaalisia, etäisiä ja ylimielisiltä vaikuttavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aloittajan väitteet ovat pitkälti totta. Tunnistan ilmiön. Osa pastoreistamme on epäsosiaalisia, etäisiä ja ylimielisiltä vaikuttavia.

    Ja sinä olet sitten hoitanut Raamatunohjeen mukaan ja rukoillut varmasti pastoreittesi puolesta, vai --- johtuuko se juuri sinusta, ettei oikein sädekehä nuppisi päällä loista.
    Laiskuuttasi vain panettelet pappejasi, etkä hoida kotiasi...


    Ai- jai. millainen puhuja olet.

    Äänestä

Emme tekisi päiväkään töitä yhteisöömme kalastettujen eteen, ellemme saisi siitä kaikesta hyvää korvausta. Tarkoituksemme on hankkia yhteisöömme herkkäuskoisia, tyhmiä 'lampaita' joilla on varallisuutta ja kiinteää omaisuutta, jonka sitten yhteisömme voi vaivatta jossain vaiheessa realisoida nimiinsä. Se kaikki edistää mm. meidän pastoreiden=myyntihenkilöiden työtä ja varallisuutta sekä hyvinvointia. Millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että rahaa tulee kassaan ja tilille.

Pastorinne ja johtajanne=paimenenne Tampereelta.

Äänestä
  • TAmpere, Turku- Helsinki pastori on matkalla helvettiinsä. Hän niin mielellään menee sanoistaan Tuomarin eteen ja haluaa, että heitetään helvetin tuleen - iankaikkisesti.

    Sinun puheesi on vain olkiukon tarinaa. Olkukko on siitä hyvä vertaus, että sinunlaisiin tarttuu tuo tuli helposti. Eihän sinusta olisi edes taivaisiin, senverrran paha luonnehäiriö hyrrää korviesivälissä. Hyrryrrr..

    Äänestä

jaa- että puhuvat parvelta.

Äänestä

SDA pastörit kerskaa herrassa👹

Äänestä
  • Typerä viestisi ei hetkauta.

    Äänestä

Kun suuri osa seurakuntalaisista on tyhjätaskuja, niin pastorin on helppo kokea ylemmyyttä.

Kymmenykset eivät kuulu kristillisyyteen, mutta nöyrät niitä makselevat selät väärinä.

Äänestä
  • Voi sen noinkin ajatella.

    Äänestä

  • Valheesi ei meitä hetkauta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On hienoa nähdä, että monet adventtikirkon pastorit ovat ylväitä ja ylpeitä. He ovatkin eliittiä ja parempaa väkeä. Esimerkiksi luterilaisessa kirkossa sosiaalinen etäisyys papin ja kirkkorahvaan välillä on pienempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu