Kolminaisuuden joka osalla on oma tietoisuus, ajatukset, tahto, mieli, tunteet, muistot ja sanat. Jumalalla on siten kolme eri päätä, mutta se on silti yksi Jumala.
Voidaanko sanoa, että jokainen persoona on yksi ja sama jumala kuin toiset persoonat?
Ei, sillä muutoinhan sana persoona menettää merkityksensä. Persoonien täytyy olla erit.
Voidaanko sanoa, että jokainen persoona on yksi ja sama jumala kuin toiset persoonat?
Ei, sillä muutoinhan sana persoona menettää merkityksensä. Persoonien täytyy olla erit.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tuliko väärälle palstalle? :)
Helluntailainen aloittaja pilkkaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
Raamatun mukaan Jeesus ei enää edes käytä maan päällä käyttämää yleistä miehen nimeä "Joshua", joka liittyi siihen aikaan. Israelissa oli tuhansia "Joshua" -nimisiä miehiä.
Ilm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja OMAN UUDEN NIMENI.
Uuteen Temppeliin tulee ARKKU, mikä on liitonarkku, jossa ne LAINTAULUT on tallessa.
Ps. 132:8
Nouse, Herra, tule asuinpaikkaasi, sinä ja arkku, jossa voimasi on!
Miten hyvin tuo ennustus toteutuukaan monen luterilaisen kasteenpalvojan kohdalla:
"Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"
Jo pienestä pitäen nämä kiroilevat ja pilkkaavat Jumalaa.
Jeesuksen käsky oikeille Karitsan apostoleille oli kastaa Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ja sitten opettaa heille Jumalan lait ja käskyt. (Matt.28:18-20)
Koska Jeesus tiesi, että hänen kuolemansa jälkeen Saatana menee temppeliin ja tekee identiteettivarkauden ja kutsuu itseään Jeesukseksi.
Paavali, johon monet autuutensa perustaa, ei ole oikea Karitsan apostoli.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Tuo toteutuu hyvin helluntailaisten symbolinpalvojan kohdalla
Hän on täällä pitkään pilkannut Jumalaa ja Jeesukseen uskovia haukkumalla heitä mm kasteenpalvojiksi
Miksi hän tekee niin? Onko hän katkera?
Helluntailainen nimimerkki "Mohikaani27" herjasi työkseen Kristittyjen lapsien saamaa Pyhää kastetta.
Nyt Jumala on puuttunut asiaan ja kanootti on kaatunut lopullisesti. Enää häneltä ei tule yhtän herjausviestiä Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä vastaan.
Kaikki tämän lopun ajan eksytykset tulee pelkkää Jeesuksen nimeä käyttäen.
"Sillä monta tulee minun nimessäni ja he eksyttävät monta. "
Samaan kolmiyhteiseen Jumalaan taitaa hellaritkin uskoa
Suuri osa hellareista uskoo Jeesus yksin -opin mukaan. Jeesus on Isä, Jeesus on Poika, Jeesus on Pyhä Henki. Tämä on vastoin kolminaisuusoppia. Ja kumoutuu jo sillä, että Jeesus rukoilee Isää, ei itseään.
Jeesus tiesi, että Saatana ottaa hänen kuolemansa jälkeen käyttöön "Jeesus" -nimen eksyttääkseen mahdollisimman paljon ihmisiä.
Jeesus nimen käyttö liittyi Jeesuksen maan päällä olemiseen. Koska se on ihmisen nimi. Jeesus ei ole enää taivaassa sen nimisenä. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen taivaallista nimeä ei ole ihmisille paljastettu, koska nimi olisi tullut pilkatuksi.
Jeessuksen palattua taivaaseen tilanne muuttui maan päällä, kun tämän maailman ruhtinas Saatana tuli uudeksi temppelin herraksi ja esiintyy "Jeesuksena."
Siksi Jeesus pyysi rukoilemaan suoraan Taivaan Isää, ei itseään. "Isä meidän, joka olet taivaassa....
Helluntailaiset kutsuvat keskenään omissa rituaaleissaan Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä "Saatanaksi".
Paholainen on latinaksi "Diabolos", mikä tulee verbistä "diaballo", mikä tarkoittaa
"heittää yhteenkuuluvat asiat erilleen toisistaan."
Sitä helluntailaiset tekevät. He heittävät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen erilleen toisistaan.
Helluntailaiset heittävät Yhden kasteen : Hengen, veden ja sovintoveren erilleen toisistaan.
Jumalan sana on totuus
1.Joh.5
6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
Oletko koskaan nähnyt, että helluntailainen tekisi kädellään ristinmerkin :
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen?
Muuten ne kyllä huitoo käsillään ilmaan ja osoittelee ihmisiä sormillaan.
Miksi pitää tehdä ristinmerkkejä, putleri toki tekee niitä miksi otat mallia sieltä häh !@
Hellunailaisuus on Amerikasta tuotu antikristillinen uskonlahko. Eksytys, paha ja kavala heresia.
Kannattaa kiertää kaukaa.
On teillä pitkät joululomat, onko ihan äitienpäivään saakka!
Jeesus ei ole vapahtajan todellinen nimi!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2024/01/image-108.png
Se on nimi josta kääntäjät erikseen sopivat! Tämä liittyy Kuningas Jaakon kuuluisaan käännösraamattuun!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2024/01/image-109.png
Jeesuksen todellinen nimi on vaikeampi käsittää ja ymmärtää. Nimen merkitys on vaikealuontoinen.
Taivaalliset nimet eivät ole sama asia kuin ne mitä on annettu ihmisille.
Oikea Hepreankielinen termi Yahushua tarkoittaa ihan kirjaimellisesti Yahuah pelastaa!!!
https://mega.nz/file/1ARhWQ5A#CHEFDmmwmWMXKWkL14A8VT7hIYMDWEqwX_v83x_Wd-A
Suomenkielinen termi Jumala viittaa joko taivaanvahvuuteen...tuleen tai salamoihin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Jumala
Yahuah viittaa alkuperäiseen nimeen jonka herra antoi itsestään Moosekselle palavassa pensaassa.
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2024/01/image-34.png
Näin lyhykäisesti se olisi.
A) Hän joka AINA OLI!
B) Hän joka nyt ON!
C)Hän joka on AINA OLEVA!!!
Yahuah on AINA koska hän ELÄÄ IKUISESTI! Kaikki muut kuolevat aikanaan pois ELLEIVÄT he pysy kiinni Yahuassa! Juuri tähän liittyy Raamatun termi "ikuisesta elämästä" joka tosiasiassa on käännövirhe. Oikeampi termi olisi kirjaimellisesti ELÄMÄ TULEVASSA AJASSA!!!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2024/01/image-110.png
Elämä tulevassa ajassa ei näin ollen teknisesti ottaen ole "ikuinen"
Se on UUSI MAHDOLLISUUS ja sen on tarkoitettu NIMENOMAAN niille uskoville jotka on katsottu LAHJAN ARVOISIKSI!
Taivaassa VOI tehdä syntiä mutta sinä ET HALUA TEHDÄ syntiä koska sillä olisi sinulle hyvin ikävät seuraamukset!
Aatami saattoi tehdä syntyiä koska hänelle annettiin se VAIHTOEHTO mutta hän ei kyenyt ymmärtämään sen vaihtoehdon TODELLISIA SEURAAMUKSIA! Me kuolevaiset täällä maan päällä VOIMME ymmärtää koska me olemme tunteneet nälkää puutetta + sairautta ja aikanaan kukin meistä vielä sen päälle maistaa kuolemaa joten me YMMÄRRÄMME seuraamukset! Adam omana aikanaan ei valitettavasti ymmärtänyt. Tämän takia hänet päätettiin lunastaa Yahushuan kuolena kautta.
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2024/01/image-111.png
Eli luojajumala Yahuah VOI viedä tämän ikuisen elämän pois sinulta yhä karitsan hääjuhlissa JOS hän toteaa että sinä selvästi et ole lahjan arvoinen! Yahuah on ikuisen elämän lähde ja Yahushua on tie + totuus tuohon ikuiseen elämään eli siis UUTEEN MAHDOLLISUUTEEN tulevassa ajassa! Muuta mahdollisuutta ei ihmiselle ole annettu eikä muuta nimeä mitä huutaa avuksi!!!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2024/01/image-112.png
Mutta teknisesti he ovat eri persoonia SAMASSA JUMALUUDESSA!!!
Aloitus on taas niin e.i. mannis-k. antturilaista evankeliumia.