KUMMALLINEN SALAMANTERI UUDISTAA MIELENSÄ
Aksolotlina tunnettu salamanteri on kotiakvaarioiden suosittu lemmikki mutta myös kummajainen (https://creation.com/axolotl). Toisin kuin muut salamanterit, se ei aikuistuttuaan menetä kiduksiaan ja se tunnetusti viettää koko elämänsä vedessä. Itse asiassa täysikasvuiset yksilöt voivat muuttua myös maalla eläviksi. Silloin niiden kidukset häviävät ja keuhkot vahvistuvat. Muutoksen hintana on kuitenkin lyhentynyt eliniänodote.
Aksolotlilla on vaikuttava kyky kasvattaa takaisin puuttuvia raajoja ja elimiä. Sen ansiosta tämä sammakkoeläin toipuu vaurioista, joista useimmat eläimet eivät koskaan paranisi täysin (jos edes selviäisivät hengissä). Sen havaittiin myös voivan kasvattaa takaisin vaurioitunutta tai jopa puuttuvaa aivokudosta (esimerkiksi jos pala aivoista poistettiin kirurgisesti).
Tuore tutkimus on osoittanut, että aksolotli kykenee paitsi luomaan uudelleen kaikki poistetut aivokudostyypit, myös palauttamaan niiden ja aivojen vahingoittumattomien osien väliset hermoradat. Niinpä uusi aivokudos pystyy suorittamaan samoja toimintoja kuin vanha.
Miten satunnaiset mutaatiot + luonnonvalinta voisivat asteittain tuottaa aivojenkorjausjärjestelmän? Aksolotli, jolla on aivovaurio sekä osittain kehittynyt korjausjärjestelmä, ei tulisi valituksi vaan kuolisi! Tutkijat yrittävät jäljitellä tätä upeaa luotua kykyä kehittääkseen tapoja saada ihmisaivojen kudokset uusiutumaan.
KUMMALLINEN SALAMANTERI UUDISTAA MIELENSÄ
1
158
Vastaukset
- Anonyymi
Eli tämä salamanteri on nyt todistetusti luoja. Tähän ei pysty edes sinun pyllistämä jumala.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4706670Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1983988Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112553Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit302134Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1441501Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791366Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861208- 681196
- 661151
- 481109
