Gazan tilannetta ei kukaan kykene ratkaisemaan. Se Hamasin terrorihyökkäys avasi koko asetelman heikkouden taas uudeksi sodaksi, joka uhkaa jäädä suureksi kiinteistöjen ja infran tuhoamissodaksi, saavuttamatta mitään konkretiaa.
Jos nyt ajattelee Israelin tilannetta, se tietenkin pyrkii taustalla pois palestiinalaisten kahden erillisalueen muodostamasta valtiotavoitteestaan, pyrkien sotatoimillaan ajamaan gazalaiset sellaiseen tilanteeseen, missä Egyptin on avattava rajansa ja otettava gazalaiset pakolaisina vastaan ja järjestettävä heille vähitellen kelvolliset elinolosuhteet. Kun Israelilaiset asuttavat Gazan alueen, on Palestiinan valtion syntyminen yhtenä alueena israelilaisten silmissä taas helpompaa nähdä. Paha tilanne kuitenkin voi jäädä alueelle, kun Gazalaiset palaavat raunioituneille alueelleen sodan jälkeen ja saavat erityisesti länsimailta jälleenrakennusapua ja kääntyvät samalla poliittisesti Venäjän puoleen. Ikävä lopputulos länsimaiden kannalta. Hamas ei ole lähtenyt minnekään ja alkaa taas vihoittelevan politiikkansa Israelia vastaan Iranin tukemana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.