.
Ihana Messiaamme Yeshua on ylitse kaikkien ihmisten ja muitten luotujen olentojen.
Hänen Isältään, Ylhäisimmältä Kirkkaudelta, saamansa nimi on kaikkia muita nimiä korkeampi, niin, että jokaisen polven maan päällä, maan alla, vesissä ja kaikissa syvyyksissä pitää Yeshuan nimeen notkistuman, samoin kaikkien enkelten Häntä kumartaman ja tunnustaman Isän J-H-V-H Elohim'in kunniaksi, että Yeshua HaMashiach on Adonai !
Yeshua on kirkkaampi kuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa ja Hän, meidän Luojamme ja Lunastajamme on ihmislapsista ihanin, koska Hän, vaikka oli iankaikkisuusolento, eli myös ihmiselämän synnittömänä maan päällä ja suoritti valtavan lunastustyön Getsemanessa ja Golgatan ristillä.
Halleluyah !
Siunausta Yeshuassa !
.
Yeshua, ylitse kaikkien !
33
1522
Vastaukset
- uskoo
Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Luuk. 10:21
Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi, kun jokaisen polvi maan päällä, maan alla, Hänen nimeen notkistuu. Se päivä on vielä edessäpäin!.
Silloin Yeshua saa hallintavallan ja aito rauha vallitsee pyhien kesken Korkeimman Pojan Kuningaskunnassa ja lepoa ei kukaan voi rikkoa !
Aika tulee rientäen ja me Korkeimman pyhät saamme silloin hallinta- ja tuomiovallan yhdessä Yeshua Messiaan kanssa aluksi 1000:ksi vuodeksi maan päällä ja sitten saamme elää yhdessä Hänen ja kaikkien pyhien kanssa Kirkkaudessa halki ikuisuuksien.
Silloin kaikki lunastettujen kyyneleet on pyyhitty pois ja rakkaus hallitsee Karitsan ja meidän Hänen lunastamiensa ihmisten kesken ikuisesti.
Halleluyah !
Siunausta Yeshuassa !
.- uskoo
Yakov kirjoitti:

.>> ja me Korkeimman pyhät saamme silloin hallinta- ja tuomiovallan>>
Ettei tulisi väärää käsitystä taivaanvaltakunnan hallinnasta se on erilaista kuin täällä maailmassa.
Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri, ja katsokaa minua: (Jeesus) minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.
Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan. Matt. 23:11 uskoo kirjoitti:
>> ja me Korkeimman pyhät saamme silloin hallinta- ja tuomiovallan>>
Ettei tulisi väärää käsitystä taivaanvaltakunnan hallinnasta se on erilaista kuin täällä maailmassa.
Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri, ja katsokaa minua: (Jeesus) minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.
Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan. Matt. 23:11.
Minua hieman häiritsee tuo sinun 'pilkun viilaamisesi'.
Kenties et tee sitä tahallasi (?)
Me aidosti Yeshuaan uskovat emme toki riitele uskonkäsityksistä, vaan kaikessa sovussa keskustelemme, vaikka meillä olisikin poikkeavia näkemyksiä, vai kuinka ?
Me todellakin saamme tulevaisuudessa hallinta- ja tuomiovallan ja siksi meidän tulee opetella täällä maan päällä oikeamielisyyttä ja aitoa nöyryyttä, sekä ottaa oppia suurelta ja ainoalta Ylipaimeneltamme ja Opettajaltamme ja Mestariltamme, Yeshualta.
Me tulemme Yeshua HaMashiach'n opetuksen mukaan tuomitsemaan 1000-vuotisessa HaMashiach'n Kuningaskunnassa jumalattomia ihmisiä ja apostoli Paavalin mukaan ajan rajan tuolla puolen jopa enkeleitä.
Todellisella nöyristelyllä ja nöyryydellä on olennainen ero. Aidosti nöyrä ottaa oppia Mestariltaan, Yeshualta ja vastustaa Raamatun vastaisia oppeja, vaikka ne tulisivatkin ns. 'oikeaoppisilta' kristityiltä tahoilta.
Täällä vajavaisuuksien maassa meidän tulee silti kunnioittaa toinen toisiamme ja etsiä toinen toisemme parasta. Se ei kuitenkaan merkitse toisen harhaoppien hyväksymistä, vaan niistä tulee nuhdella. Paras tapa nuhdella on, ei pilkkuja viilaamalla, vaan osoittamalla totuus Raamattuun vedoten.
Yeshua sanoi: (Joh.15:14)
"Te olette minun ystäväni, jos teette mitä minä käsken teidän tehdä."
Meidän tulee pyrkiä rakentamaan toinen toistamme ja olemaan vikoilematta.
Onhan selvää, ettei tällä keskustelufoorumilla voi muutamalla lauseella esittää koko Raamatun kattavia totuuksia. Eikä se ole tarkoituskaan, vaan pyrkimys on herättää keskustelua tietyistä valituista teemoista.
Toisekseen: paikka minne me Yeshuan kutsumat olemme matkalla ei ole taivaanvaltakunta, vaan J-H-V-H Elohim'in iankaikkinen Kuningaskunta, jossa on kuninkaana Hänen Poikansa, Adonai Yeshua HaMashiach. Valitettavasti suomalaiset raamatunkääntäjät ovat aina karttaneet oikeaoppista käännöstä eli 'Kuningaskunta'-käsitettä. (Tosin v.1992 muutoin perin huonossa 'väännöksessä' käytetään osittain lähes oikein käsitettä 'kuninkuus' jakeissa 7:18,27)
Vielä lopuksi oikea lainaus Daniel'ilta: (7:18,27)
"18. Mutta Korkeimman pyhät saavat Kuningaskunnan ja omistavat Kuningaskunnan iankaikkisesti - iankaikkisesta iankaikkiseen."
....
27. Ja Kuningaskunta ja valta ja kuningaskuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhille. Heidän Kuningaskuntansa on iankaikkinen Kuningaskunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset."
Noihin Korkeimman pyhiin kuulumme kaikki me Hänen valittunsa kaikista kansoista, kansanheimoista, sukukunnista ja kielistä, jos vain kilvoittelemme säilyttäen uskon varmuuden loppuuan asti ja olemalla uskollisia Yeshualle ja sille kutsumukselle, jonka uskomme Häneltä saaneemme.
Sen vuoksi on kirjoitettu: (Hebr.10:35-39)
"35. Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.
36. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Elohim'in tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.
37. Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee Hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
38. mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen".
39. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi."
Menestystä kilvoitteluun Yeshuassa !

.Taivaanvaltakunta, kuningaskunta, minä en takerru niin helposti eri nimiin valtakunnasta.
Tärkeämpää on ymmärtää Valtakunnassa vallitseva ilmapiiri, toisten palveleminen, lasten kaltaisuus ja siitä tuleva suuruus, Jeesus esimerkkinä.
Miten se on 'pilkun viilaamista'? Minusta ainakin, tärkeää ymmärtää, kuinka erilaiset arvot siellä Valtakunnassa on kuin täällä maailmassa tällä hetkellä. uskoo kirjoitti:
Taivaanvaltakunta, kuningaskunta, minä en takerru niin helposti eri nimiin valtakunnasta.
Tärkeämpää on ymmärtää Valtakunnassa vallitseva ilmapiiri, toisten palveleminen, lasten kaltaisuus ja siitä tuleva suuruus, Jeesus esimerkkinä.
Miten se on 'pilkun viilaamista'? Minusta ainakin, tärkeää ymmärtää, kuinka erilaiset arvot siellä Valtakunnassa on kuin täällä maailmassa tällä hetkellä..
...tapaasi tarttua hanakasti kiinni yksittäisiin lauseisiin, joista mukamas voi saada väärän käsityksen ja sitten alat selittelemään niitä.
Mitä tulee ensimmäiseen repliikkiisi, niin jo alustuksessani oletin, ettei kukaan lukija ole niin yksinkertainen, että luulisi minun tarkoittavan nykyaikaa mainitessani, että me Korkeimman pyhät saamme hallinta- ja tuomiovallan.
Sitäpaitsi tuo Suomen kielen ilmaisu 'saamme' ei viittaa nykyaikaan, vaan se viittaa tulevaisuuteen, sitä lähemmin tarkentamatta.
Toisekseen otit esille asian, mikä on mielestäni selvä kaikille, jopa uskosta osattomille, nimittäin sen, että uskovien tulee olla nöyriä ja palvella toinen toistaan. Sorry nyt vaan, että sanon näin suorasukaisesti :)
Odotin todellakin keskustelua siitä, miten valtava on meidän Vapahtajamme ja miten valtavaan asemaan Korkein on meidät Hänessä kutsunut !
Ehkä sinä tai joku muu vielä sivuaa tätäkin aihetta (?)
Vielä vähän aiheesta Kuningaskunta:
Kyseessä on ainoa hallitusmuoto, joka vallitsee taivaassa ja jonka Raamattu on meille ilmoittanut. Taivas on paikka, jossa tuo ikuinen Kuningaskunta sijaitsee ja Korkein on sanonut tahtovansa itse olla sen kuningas. Siksi kyseessä on mielestäni tärkeä seikka erotuksena kaiken maailman demokratioille (oikeampi nimi Suomenkin hallitusmuodolle olisi Demon kratia eli demonivalta) ja senkaltaisille, joita maan päällä kasvaa kuin sieniä sateella...
Kaikessa ystävyydessä, Yeshuassa !
.- taivaan ministerit uusiksi

.terveiset juutalaisille nimim. Tinotiton avaukseen "60-vuotta Auschwitzin vaputuksesta":
"Jos uskot, niin mikset sitten tajua sitä, että juutalaista kansaa kohdannut tuho 1900-luvulla oli Korkeimmalta itseltään tullut tuomio juutalaisten harrastamien syntien vuoksi ?"
Ällöttää. - uskoo

.>>Odotin todellakin keskustelua siitä, miten valtava on meidän Vapahtajamme ja miten valtavaan asemaan Korkein on meidät Hänessä kutsunut !
uskoo kirjoitti:
>>Odotin todellakin keskustelua siitä, miten valtava on meidän Vapahtajamme ja miten valtavaan asemaan Korkein on meidät Hänessä kutsunut !
.
"...heidän (juutalaisten) ovat isät, ja heistä on Messias lihan puolesta, Hän, joka on yli kaiken. Ylistetty olkoon Adonai iankaikkisesti, amen!"
(Room.9:5b)
Alustukseni aiheena ei ollut ihmisen pienuus ja mitättömyys, vaan Yeshua Messiaan suuruus ja mahtavuus !
Sinä poikkesit aiheesta.
Toki myös aihe "Ihmisen pienuus ja mitättömyys", mistä kirjoittelet on ihan hyvä, mutta kirjoita se omana alustuksenaan, niin silloin saat siitä aiheesta kiinnostuneita keskustelukumppaneiksesi.

.>>Alustukseni aiheena ei ollut ihmisen pienuus ja mitättömyys, vaan Yeshua Messiaan suuruus ja mahtavuus !
taivaan ministerit uusiksi kirjoitti:
terveiset juutalaisille nimim. Tinotiton avaukseen "60-vuotta Auschwitzin vaputuksesta":
"Jos uskot, niin mikset sitten tajua sitä, että juutalaista kansaa kohdannut tuho 1900-luvulla oli Korkeimmalta itseltään tullut tuomio juutalaisten harrastamien syntien vuoksi ?"
Ällöttää..
...tyypeistä, jotka tempaavat irrallisia lauseita pois asiayhteyksistään. Onhan asia niin, että kyseiset lauseet saavat aivan eri merkityksen, kun ne luetaan oikeassa yhteydessään.
Jos satut muistamaan lähemmin keskustelun kulun, niin kyseessä oli antamani terve palaute itsesäälissään hekumoivalle ja omahyväisyyteensä lähes tukehtuneelle fariseukselle. ;)
Seuraavat väittämät ovat ja pysyvät 'de facto':
"7. MINÄ (ADONAI), joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka TUOTAN ONNEN ja LUON ONNETTOMUUDEN; minä, ADONAI, teen KAIKEN tämän."
(Jes.45:7)
Ellet usko tuota Jesajan kirjan jaetta todeksi, niin olet pimeydessä. Korkein - ja ainoastaan Hän - kuritti luopiokansaansa Israelia niin Hitlerin kautta kuin lukuisia kertoja historian aikana sitä ennen milloin minkin hirmuhallistijan kautta, koska Israel luopui Herransa liitosta ja alkoi elää suruttomien pakanain lailla ja peräti pahemmin kuin monet niistä.
Korkein hävitti seitsemän pakanakansaa Eretz Israelin alueelta israelilaisten ja herhiläistenkin kautta noitten kansojen jumalattomuuden tähden. Noille kansoille Korkein ei ollut ilmoittanut vanhurskasta Lakiaan eikä ollut tehnyt mitään valaliittoa heidän kanssaan, kuin ainoastaan sateenkaariliiton. Nuo tuhotut pakanat olivat samaa luuta ja lihaa kuin juutalaisetkin ja kärsivät suuria tuskia, kun juutalaiset heitä tuhosivat ja suorastaan massamurhasivat useimmat heistä sukupuuttoon.
Eikö Korkeimman paljoa enemmän olisi pitänyt tuhota ja hävittää niskuroiva kansansa perinpohjin, kansa, jolle oli tehnyt lukuisat tunnusteot ja ihmeet, ilmoittanut Lakinsa ja liittonsa, kun nämä sitten käänsivät Korkeimmalle selkänsä ja alkoivat harrastaa hirvittäviä syntejä polttaen lopulta jopa lapsiaan molokille ?
Korkein ei tehnyt kuitenkaan niin, koska Hän rakasti yhtäkaikki kansaansa Israelia ja on luvannut olla koskaan tuhoamatta heitä kokonaan.
Tämä tietenkin johti siihen, että Korkein tuli noin menetellessään pakanain silmissä puolueelliseksi kohdellessaan luomiaan ihmisiä eriarvoisesti: juutalaisia silkkihansikkailla ja pakanoita lekalla ja moukarilla !
Tästä syystä Korkein kutsuu kansaansa häpeämään sitä, että saattoi haureudellaan ja suurilla synneillään Sodoman ja Gomoran näyttämään itseään vanhurskaammilta ! Siis niitten kaupunkien asukkaat, jotka Korkein tuhosi tulella ja tulikivellä Aabrahamin päivinä siksi, että ne eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin.
Muistelehan esim. 70-vuotista Baabelin vankeutta ja mitä Nebukadressar juutalaisille teki. Esimerkkejä löytyisi lukuisia muitakin.
Edelleen painotan sitä, että jos esim. Hitler ei olisi koskaan edes syntynyt, niin Korkein olisi ottanut ruoskakseen jonkun muun tyrannin pakanain joukosta kurittaakseen luopiokansaansa Israelia. Tällekin löytyy ilmiselvä perustelu Tanakh'ista.
Korkein on ennustanut sivukaupalla Mooseksen kautta niistä HIRVITTÄVISTÄ rangaistuksista, joita HÄn tulee langettamaan kansansa päälle AIKOJEN LOPULLA, koska Korkein silloin katsoi tulevaisuuteen, näki kaikki tulevat tapahtumat ja ilmoitti sen, että Israel tulee paljon rikkomaan Jumalaansa vastaan.
Kuuntele mitä Korkein Mooseksen kautta ennusti Israelista:
a) 5.Ms.32:23 "Minä (Korkein) kasaan onnettomuuksia heidän (juutalaisten) päälle, kaikki nuoleni Minä heihin ammun."
b) 5.Ms.32:39 "Katsokaa nyt, että Minä, Minä Olen, eikä ole yhtään jumalaa minun rinnallani. Minä KUOLETAN ja Minä TEEN ELÄVÄKSI, Minä LYÖN ja Minä PARANNAN; eikä ole sitä, joka pelastaisi Minun käsistäni !"
Jos uskot noihin yllä oleviin jakeisiin ja muihinkin Mooseksen kirjoituksiin, niin sinun tulee - ollaksesi johdonmukainen - myöntää, että juutalaisten joukkotuho oli Korkeimman kädestä tullut rangaistus, jota mikään voima tai mahti, ei saatana eikä mitkään henkivallat olisi voinut estää ! Korkeimman vihan tuli oli syttynyt kansaansa vastaan ja se leimusi Tuonelan sysyyksiin asti, kuten jakeessa 5.Ms.32:22 on mainittu.
Syy Korkeimman vihan syttymiseen oli Israelin luopumus.
En ole tuomari, mutta uskon ja tiedän Korkeimman puhuvan totta ja olevan JOKA HETKI Kaikkivaltias, kaikkialla läsnäoleva ja KAIKKIVOIPA Ylhäisin Kirkkaus.
Ettei Korkeimman viha syttyisi UUDELLEEN Israelia vastaan, kehoitan Sinua ja kaikkia tämän lukevia rukoilemaan armoa ja anteeksiantamusta Korkeimmalta kaikkien niitten lukuisten syntien vuoksi ja vuodatetun veren vuoksi, jolla Israelin maaperää on saastutettu viime vuosikymmeninä.
Hebrealaiskirjeen kirjoittajan ( Mitä ilmeisimmin Apostoli Paavalin) opetuksen mukaan Yeshuan maan päällä olevaa ja sen jälkeistä aikaa nimitetään VIIMEISIKSI PÄIVIKSI.
- Mitään ei tapahdu auringon alla, mitä Korkein ei sallisi.
- Kukaan ei koske yhteenkään ihmiseen, ei juutalaiseen eikä muukalaiseen, ellei Korkein sitä salli.
Jos Sinä etsit nöyryyttä, kadut pahuuttasi ja tunnustat Korkeimmalle veriruskeat syntisi sekä lupaat pyrkiä elämään vastedes paremmin kuin tähän saakka, niin Yeshua antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi ja pukee sinut voimalla korkeudesta, että saat kyvyn menestyä kilvoittelussasi.
On nimittäin niin, että Yeshua Messias on itse tuomitseva kansansa. Kansa koostuu yksilöistä, sinusta ja minusta. Joka ei kunnioita Poikaa, niinkuin Isää, se heitetään Tuomiopäivänä helvettiin, eikä siellä auta itku eikä rukous !
Kovaa tekstiä vai mitä ? Totuus on jumalattomille kauhistus, mutta niille, jotka Korkeinta rakastavat se on ilo ja riemu !
Siunausta Yeshuassa !
.uskoo kirjoitti:
>>Alustukseni aiheena ei ollut ihmisen pienuus ja mitättömyys, vaan Yeshua Messiaan suuruus ja mahtavuus !
.
...taas kirjoitit aiheen sivusta, sillä alustukseni koski nimenomaan Korkeimman Poikaa Yeshua Messiasta, eikä Hänen Isäänsä, joka toki on Kaikista Mahtavin.
Pysytään siis aiheessa 'Yeshua Messias ja Hänen suuruutensa', sillä vain Hänen kauttaan ja Häntä paremmin tuntemaan oppien opimme tuntemaan myös Hänen Isäänsä, Ylhäisintä Kirkkautta !
Siunausta edelleen Yeshuassa !

.Onko pakka pysyä just aiheessa? Olen ainakin yrittänyt, eikö sekään riitä?
Minusta Jumala ja Jeesus on sama asia, eli, He ovat yhtä! uskoo kirjoitti:
Onko pakka pysyä just aiheessa? Olen ainakin yrittänyt, eikö sekään riitä?
Minusta Jumala ja Jeesus on sama asia, eli, He ovat yhtä!.
...siitä mitä sinä tahdot :)
Huomaan, että olin liian ankara vaatiessani noin rajattua aihepiiriä Sinulta. Pyydän vilpittömästi anteeksi !
Yeshua on Korkeimman Poika, joka tuli Korkeimman eli Isänsä lähettämänä taivaan kirkkaudesta tänne kuoleman varjon laaksoon syntymällä ihmiseksi köyhälistöperheeseen pieneen kyläpahaseen, Juudean Beetlehemiin noin 2000 vuotta sitten.
Hän oli alamainen Isänsä tahdolle ja opittuaan olemaan kaikessa kuuliainen Isälleen hamaan ristin kuolemaan saakka, Hän Poika TULI TÄYDELLISEKSI.
Hänen Isänsä näki näet hyväksi tehdä Poikansa KÄRSIMYSTEN kautta täydelliseksi ja iankaikkisen elämän aikaansaajaksi niille, jotka ovat Pojalle kuuliaisia.
Ylösnoustuaan Yeshua sanoi Marialle mm. näin: (Joh.20:17b)
"...mene minun veljieni luo ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni luo ja teidän Isänne luo, minun Jumalani luo ja teidän Jumalanne luo."
Lainasin edellä olevat Raamatunkohdat osoittaakseni, että niissä puhutaan selvästi kahdesta erillisestä persoonasta: Isästä ja Isän Pojasta.
Vaikka olenkin siinä kanssasi samaa mieltä, että Yeshualla on Jumalan valta-asema, koska Hän sai sen Isältään ja Pojalle annettiin kaikkivalta taivaassa ja maan päällä, niin silti Hänellä on Isä, jolle Hän on edelleen kuuliainen ja Hän elää iankaikkista elämään Isänsä kautta. Samoin me saamme uskon kautta elää samaa iankaikkista elämään, joka Isästä virtaa, mutta vain Pojan kautta ja Hänessä kiinni pysyen.
Siunausta ja virvoitusta Yeshuassa !
.- Matkaaja
Yakov kirjoitti:
.
...tyypeistä, jotka tempaavat irrallisia lauseita pois asiayhteyksistään. Onhan asia niin, että kyseiset lauseet saavat aivan eri merkityksen, kun ne luetaan oikeassa yhteydessään.
Jos satut muistamaan lähemmin keskustelun kulun, niin kyseessä oli antamani terve palaute itsesäälissään hekumoivalle ja omahyväisyyteensä lähes tukehtuneelle fariseukselle. ;)
Seuraavat väittämät ovat ja pysyvät 'de facto':
"7. MINÄ (ADONAI), joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka TUOTAN ONNEN ja LUON ONNETTOMUUDEN; minä, ADONAI, teen KAIKEN tämän."
(Jes.45:7)
Ellet usko tuota Jesajan kirjan jaetta todeksi, niin olet pimeydessä. Korkein - ja ainoastaan Hän - kuritti luopiokansaansa Israelia niin Hitlerin kautta kuin lukuisia kertoja historian aikana sitä ennen milloin minkin hirmuhallistijan kautta, koska Israel luopui Herransa liitosta ja alkoi elää suruttomien pakanain lailla ja peräti pahemmin kuin monet niistä.
Korkein hävitti seitsemän pakanakansaa Eretz Israelin alueelta israelilaisten ja herhiläistenkin kautta noitten kansojen jumalattomuuden tähden. Noille kansoille Korkein ei ollut ilmoittanut vanhurskasta Lakiaan eikä ollut tehnyt mitään valaliittoa heidän kanssaan, kuin ainoastaan sateenkaariliiton. Nuo tuhotut pakanat olivat samaa luuta ja lihaa kuin juutalaisetkin ja kärsivät suuria tuskia, kun juutalaiset heitä tuhosivat ja suorastaan massamurhasivat useimmat heistä sukupuuttoon.
Eikö Korkeimman paljoa enemmän olisi pitänyt tuhota ja hävittää niskuroiva kansansa perinpohjin, kansa, jolle oli tehnyt lukuisat tunnusteot ja ihmeet, ilmoittanut Lakinsa ja liittonsa, kun nämä sitten käänsivät Korkeimmalle selkänsä ja alkoivat harrastaa hirvittäviä syntejä polttaen lopulta jopa lapsiaan molokille ?
Korkein ei tehnyt kuitenkaan niin, koska Hän rakasti yhtäkaikki kansaansa Israelia ja on luvannut olla koskaan tuhoamatta heitä kokonaan.
Tämä tietenkin johti siihen, että Korkein tuli noin menetellessään pakanain silmissä puolueelliseksi kohdellessaan luomiaan ihmisiä eriarvoisesti: juutalaisia silkkihansikkailla ja pakanoita lekalla ja moukarilla !
Tästä syystä Korkein kutsuu kansaansa häpeämään sitä, että saattoi haureudellaan ja suurilla synneillään Sodoman ja Gomoran näyttämään itseään vanhurskaammilta ! Siis niitten kaupunkien asukkaat, jotka Korkein tuhosi tulella ja tulikivellä Aabrahamin päivinä siksi, että ne eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin.
Muistelehan esim. 70-vuotista Baabelin vankeutta ja mitä Nebukadressar juutalaisille teki. Esimerkkejä löytyisi lukuisia muitakin.
Edelleen painotan sitä, että jos esim. Hitler ei olisi koskaan edes syntynyt, niin Korkein olisi ottanut ruoskakseen jonkun muun tyrannin pakanain joukosta kurittaakseen luopiokansaansa Israelia. Tällekin löytyy ilmiselvä perustelu Tanakh'ista.
Korkein on ennustanut sivukaupalla Mooseksen kautta niistä HIRVITTÄVISTÄ rangaistuksista, joita HÄn tulee langettamaan kansansa päälle AIKOJEN LOPULLA, koska Korkein silloin katsoi tulevaisuuteen, näki kaikki tulevat tapahtumat ja ilmoitti sen, että Israel tulee paljon rikkomaan Jumalaansa vastaan.
Kuuntele mitä Korkein Mooseksen kautta ennusti Israelista:
a) 5.Ms.32:23 "Minä (Korkein) kasaan onnettomuuksia heidän (juutalaisten) päälle, kaikki nuoleni Minä heihin ammun."
b) 5.Ms.32:39 "Katsokaa nyt, että Minä, Minä Olen, eikä ole yhtään jumalaa minun rinnallani. Minä KUOLETAN ja Minä TEEN ELÄVÄKSI, Minä LYÖN ja Minä PARANNAN; eikä ole sitä, joka pelastaisi Minun käsistäni !"
Jos uskot noihin yllä oleviin jakeisiin ja muihinkin Mooseksen kirjoituksiin, niin sinun tulee - ollaksesi johdonmukainen - myöntää, että juutalaisten joukkotuho oli Korkeimman kädestä tullut rangaistus, jota mikään voima tai mahti, ei saatana eikä mitkään henkivallat olisi voinut estää ! Korkeimman vihan tuli oli syttynyt kansaansa vastaan ja se leimusi Tuonelan sysyyksiin asti, kuten jakeessa 5.Ms.32:22 on mainittu.
Syy Korkeimman vihan syttymiseen oli Israelin luopumus.
En ole tuomari, mutta uskon ja tiedän Korkeimman puhuvan totta ja olevan JOKA HETKI Kaikkivaltias, kaikkialla läsnäoleva ja KAIKKIVOIPA Ylhäisin Kirkkaus.
Ettei Korkeimman viha syttyisi UUDELLEEN Israelia vastaan, kehoitan Sinua ja kaikkia tämän lukevia rukoilemaan armoa ja anteeksiantamusta Korkeimmalta kaikkien niitten lukuisten syntien vuoksi ja vuodatetun veren vuoksi, jolla Israelin maaperää on saastutettu viime vuosikymmeninä.
Hebrealaiskirjeen kirjoittajan ( Mitä ilmeisimmin Apostoli Paavalin) opetuksen mukaan Yeshuan maan päällä olevaa ja sen jälkeistä aikaa nimitetään VIIMEISIKSI PÄIVIKSI.
- Mitään ei tapahdu auringon alla, mitä Korkein ei sallisi.
- Kukaan ei koske yhteenkään ihmiseen, ei juutalaiseen eikä muukalaiseen, ellei Korkein sitä salli.
Jos Sinä etsit nöyryyttä, kadut pahuuttasi ja tunnustat Korkeimmalle veriruskeat syntisi sekä lupaat pyrkiä elämään vastedes paremmin kuin tähän saakka, niin Yeshua antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi ja pukee sinut voimalla korkeudesta, että saat kyvyn menestyä kilvoittelussasi.
On nimittäin niin, että Yeshua Messias on itse tuomitseva kansansa. Kansa koostuu yksilöistä, sinusta ja minusta. Joka ei kunnioita Poikaa, niinkuin Isää, se heitetään Tuomiopäivänä helvettiin, eikä siellä auta itku eikä rukous !
Kovaa tekstiä vai mitä ? Totuus on jumalattomille kauhistus, mutta niille, jotka Korkeinta rakastavat se on ilo ja riemu !
Siunausta Yeshuassa !
.Miten se voi niitä rankaista, jotka silloin eli
tuhansia vuosia myöhemmin? Luin muuten Yakovin
tekstejä ja ymmärrän sinun olevan hienosti uskossa.
Anteeksi jos kysymykseni tuntuu ärsyttävän tyhmältä. Matkaaja kirjoitti:
Miten se voi niitä rankaista, jotka silloin eli
tuhansia vuosia myöhemmin? Luin muuten Yakovin
tekstejä ja ymmärrän sinun olevan hienosti uskossa.
Anteeksi jos kysymykseni tuntuu ärsyttävän tyhmältä..
Niin syvällinen, että siihen on ihmisen lähtökohdasta mahdotonta tyhjentävästi vastata. Yritän silti hahmotella seuraavassa oman näkemykseni asiasta.
Kun muistamme sen, että Korkein päätti hävittää 10 kansaa siltä alueelta, jonka Hän lupasi antaa Aabraham'in jälkeläisille, niin silloin Hän johdatti Aabrahamin jälkeläisistä Ya'akovin koko sen aikaisen suvun Egyptiin päivälleen 430 vuoden ajaksi, josta ajasta egyptiläiset sortivat heitä 400 vuotta. (1.Moos.15:13,18-21)
Syynä tahän Korkein ilmoitti sen, ettei amorilaisten syntivelka ollut vielä täyttynyt. (1.Moos.15:16). Siksi Korkein oikeamielisyydessään ei halunnut vielä tuhota tuota kansaa yhtenä 7:stä muusta Israelia suuremmasta kansasta Israelille luvatun maan alueelta. (5.Moos.7:1-2).
Kun toisaalta puhutaan 10 kansasta ja toisaalta 7 kansasta, niin erona lienee se, että ensimmäisessä tapauksessa puhutaan siitä alueesta, joka luvattiin Aabrahamin jälkeläisille mukaan lukien myös Ismaelin jälkeläiset ja toisessa ainoastaan Ya'akov'in jälkeläisistä eli Israelilaisista. Nyt en ehdi tarkistaa onko asia juuri noin eikä se oikeastaan liity kysymykseesikään.
Pääasia tuossa on se, että Korkein käsittelee toisaalta kansoja kokonaisuudessaan koko ihmiskunnan aikajanalla luomisesta aina viimeiseen tuomioon saakka ja toisaalta ihmisiä heimoina, sukuina ja yksilöinä.
Tämä asia on mainittu sekä VT:ssa että UT:ssa. VT:ssä seuraavasti: (Aam.9:7-11)
"7. Ettekö te, israelilaiset, ole minulle niinkuin ETIOPILAISETKIN? sanoo Herra. Enkö minä johdattanut israelilaisia Egyptin maasta ja FILISTEALAISIA Kaftorista ja ARAMILAISIA Kiiristä?
8. Katso, Herran, Herran silmät ovat syntistä valtakuntaa vastaan, ja minä hävitän sen maan pinnalta; kuitenkaan en minä Ya'akov'in heimoa kokonaan hävitä, sanoo Herra.
9. Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan: ei jyvääkään putoa maahan.
10. Miekkaan kuolevat kaikki minun kansani syntiset, jotka sanovat: "Ei saavuta, ei kohtaa meitä onnettomuus".
11. SINÄ PÄIVÄNÄ minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan ja korjaan sen repeämät ja pystytän sen luhistumat, ja rakennan sen sellaiseksi, kuin se oli muinaisina päivinä,
12. niin että he saavat omiksensa Edomin jäännöksen ja kaikki PAKANAKANSAT, jotka minun nimiini otetaan, sanoo Herra, joka tämän tekee."
- - -
Edellä oleva lainaus on erittäin sisältörikas. Siinä mainitaan Korkeimman johdattavan kansojen vaiheet asuma-alueineen ja kohtaloineen.
Sen lisäksi siinä mainitaan Israelia kansana kohtaava suuri tuho, josta vain pieni jäännös jää jäljelle ja kyseisenä tuhon aikakautena Korkein jälleen pystyttää Israelin sortuneen majan.
Tämä viime mainittu virke viittaa mielestäni juutalaisia kohdannueeseen Holokaustiin ja kohta sen jälkeen juutalaisen kansan jäännöksen kokoamista isiensä maahan itsenäiseen Israeliin. Täten Israelin kansan armoihin ottamisen ensimmäinen vaihe on jo toteutunut.
Mielenkiintoinen on virkkeen maininta niiden pakanakansojen tulemisesta Israelin omaisuudeksi, jotka otetaan Israelin Jumalan nimiin. Tässä tarkoitettaneen nimenomaan Eretz Israelin maa-alueella asuvia pakanakansoja tänä aikakutena, kun juutalaiset saivat palata 1800 vuoden aikaisesta maastakarkoituksesta takaisin.
Tuollainen Israelia kohdannut 1800 vuoden ajanjakso on tietenkin ihmisperspektiivistä katsoen käsittämättömän pitkä. Toisaalta yhtä lailla käsittämättömän hirveä oli se teko, mihin Israel syyllistyi murhauttaessaan roomalaisten kätten kautta oman ja koko maailman Vapahtajan Jeshua Messiaan, Iankaikkisen Jumalan Pojan.
Tämä riippumatta siitä, että sen kautta avautui AINOA pelastumismahdollisuus kaikille ihmisille yksilöinä, koska sen kautta nuo murhamiehet toteuttivat tietämättään Jumalan salaisen, ennalta laatiman pelastussuunnitelman.
- - -
Olen minäkin tätä kysymääsi asiaa paljon pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että kun Jeshua sanoi, että Hänen aikakautensa sukupolvelta vaaditaan kaikki se veri, mikä oli siihen mennessä vuodatettu aina Aabelin verestä vanhurskaan Sakariaan vereen saakka, niin silloin oli tietty syntien mitta saavuttanut Jumalan itsensä säätämän enimmäismäärän Israelin kohdalla kansana mukaan. Siis määrän, joka vaatii välitöntä rangaistusta.
Korkein myös langetti tuon rangaistuksen kerralla Jeshuan aikaisen sukupolven päälle, kun Titus vuonna 70 hyökkäsi Jerusalemiin ja juutalaisia tuhottiin arviolta 250 000. Monet heistä ristiinnaulittiin aina siihen määrään saakka, että kaikki puuaines ristejä varten loppui Jerusalemin lähistöltä.
Käsittääkseni tuohon syntimäärään Korkein ei vielä tuolloin sisällyttänyt Jeshuan murhan vaatimaa rangaistusta, vaan sen saivat juutalaisten jälkeläiset maksaa 'vähittäismaksuna' tuon 1800 vuoden aikana sen esi-isiensä huuton vuoksi, kun koko juutalaisten kansanjoukko rukoili kansojen historian hirvittävimmän rukouksen jälkeläisilleen sanoessaan Jeshuan ristiinnaulitsemisesta Pilatukselle tämän yrittäessä estellä kyseistä oikeusmurhaa: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle !" (Matt.27:24-25)
Myös jakeessa Aam.9:9 mainittu seulonta tapahtui kun israelilaisia vainottiin ja sorrettiin pakanakansojen seassa koko tuon 1800 vuoden ajan ja osaa heistä seulotaan edelleen pakananin seassa.
- - -
Ehkä meidän suomalaisten on vaikeaa ymmärtää ihmisten sidoksia kansaansa, koska vallalla on yksilöllisyyden korostaminen yhteisöllisyyden kustannuksella.
- - -
On täysin ymmärrettävää ihmetellä sitä, että onko oikein rangaista tiettyä sukupolvea aikaisempien sukupolvien tekemistä synneistä. Tätä on vaikea käsittää ja yritän seuraavassa vajavaisesti raottaa miten olen sen sisäistänyt.
Mielestäni Korkein ei tee meille tässäkään suhteessa vääryyttä, sillä Hänellä olisi ollut täysi syy tuhota esivanhempamme heti näiden syntiinlankeemuksen tapahduttua.
Koska syntiinlankeemus vei koko Aadamin suvun täydelliseen turmioon Jumalan perspektiivistä katsottuna ja ihmiskunta (silloin vielä Aadamin ja Eevan perintötekijöissä) oli täysin kypsä helvetissä poltettavaksi, niin mielestäni Jumalalla on täysi vapaus pelastaa ne ketkä Häntä miellyttävät ja sellaisella pelastussuunnitelmalla kuin Hän itse tahtoo.
Tämän vuoksi ja tuntien itseni itsessäni täysin kelvottomaksi perimään iankaikkisen elämän taivaassa omien ansioitten perusteella, olen antanut Korkeimmalle täydet valtuudet toimia miten Hän tahtoo. Hyväksyn Hänen toimintansa sekä kansojen että yksittäisten ihmisten kohdalla, koska tunnen Hänet kokonaan hyvänä rakkauden Jumalana.
Hän armossaan ojensi kätensä taivaasta minunkin puoleeni ja antoi minulle kaikki syntini anteeksi sekä siirsi minut laupeudessaan rakkaan Poikansa Jeshua Messiaan ikuiseen kuningaskuntaan, jonka asukas UT:n lupausten ja uskon kautta jo saan olla.
Tässä on hyödyksi huomioida myös se seikka, että jos kansa vaeltaa vanhurskaasti, niin Korkein vuodattaa korkeudesta kaikille sen jäsenille suuren armon ja siunauksen. Jos taas kansa rikkoo Jumalaa vastaan, kuten esim. suomalaiset abortoidessaan eli murhatessaan raa'asti kohtuun vuosittain 10 000 viatonta lasta, niin välittömänä seurauksena on lähivuosina työvoimapula.
Merkitseehän viimeisten reilun 30 vuoden aikana tuo laillistettu massamurhaaminen yli 300 000 menetettyä kansalaista plus heille, jos olisivat saaneet elää, syntymättä jääneet noin 200 000 muuta eli yhteensä noin 500 000 ihmistä !
Tämän hirmutyön seurauksena saamme (ja olemme jo osittain saaneet) tänne oikeiden pakolaisten lisäksi suuren joukon rikollisia tyhjäntoimittajia Jumalan yhtenä rangaistuksena ja sen lisäksi Hän tulee vielä vuodattamaan kansamme päälle sodan, nälänhädän ja pandemiasairauksien kautta vielä suuremmat rangaistustuomiot, samoin kuin kaikkien muittenkin abortin ja luonnonvastaiset sukupuolisuhteet hyväksyneitten kansojen päälle sitten kun Korkeimman säätämä syntien enimmäismäärä on täyttynyt.
Muistanet UT:ssa mainitun ennustuksen, että nykyinen maailma on talletettu tuhottavaksi tulella ja tulikivellä jumalattomien ihmisten syntien vuoksi kadotuksen ja tuomion päivänä.
Tästä syystä meidän tulee sitäkin suuremmalla syyllä ahkeroida Herran työssä julistamalla evankeliumi todistukseksi kaikille kansoille, että niin moni yksilö ihminen kuin mahdollista saadaan johdatetuksi pelastukseen sisälle uskon kautta Jeshua Messiaaseen.
Siunausta Jeshuassa !

.Niin en minä oikeastaan itseni tähden näitä kysele,
vaan kun käy sääliksi etsiviä ihmisiä, jotka minulta
ovat näitä kyselleet. Ymmärrän ettei kukaan yksin
tiedon kautta voi käydä pelastukseen sisälle.
Vaan niin kuin Jeesus sanoi olevansa ovi. Onhan Isä
meidän säätänyt pelastuksen yksin uskosta, jottei
kukaan pääsis leuhkiin.
Olet erillainen jäsen Hänessä kuin minä. Kunnioitan
sinua. Jatka ihmeessä jakamista siinä mitä sinulle
on opetettu. Kuitenkin Hänkin pahoitteli sitä, että
tiedon avaimet on viety. Portti on kovin ahdas, niin kuin on kirjoitettu. Kuitenkin lupaus on
vahva etsivälle. Matkaaja kirjoitti:
Niin en minä oikeastaan itseni tähden näitä kysele,
vaan kun käy sääliksi etsiviä ihmisiä, jotka minulta
ovat näitä kyselleet. Ymmärrän ettei kukaan yksin
tiedon kautta voi käydä pelastukseen sisälle.
Vaan niin kuin Jeesus sanoi olevansa ovi. Onhan Isä
meidän säätänyt pelastuksen yksin uskosta, jottei
kukaan pääsis leuhkiin.
Olet erillainen jäsen Hänessä kuin minä. Kunnioitan
sinua. Jatka ihmeessä jakamista siinä mitä sinulle
on opetettu. Kuitenkin Hänkin pahoitteli sitä, että
tiedon avaimet on viety. Portti on kovin ahdas, niin kuin on kirjoitettu. Kuitenkin lupaus on
vahva etsivälle..
...ottaa vastaan mitään taivaasta oli se sitten mieluista tai ei.
Koska sielumme alkuperämme on lihan puolesta langenneessa ja Jumalaa vastaan kapinoivassa ihmissuvussa, niin kaikilla ihmisillä on ikäänkuin sisäänrakennettu ennakkoluulo, että jos Jumala todella on, niin hän vihaa ihmisiä ja siksi herätykseenkin tulleet ihmiset mieluummin pakenevat Jumalaa milloim minkin 'puun sekaan', kuin että nöyrinä polvistuisivat hänen eteensä ottamaan vastaan sen armon ja täydellisen anteeksiantamuksen, jota Hän tarjoaa Poikansa Jeshua Messiaan veriuhrin kautta.
Kuten mainitsit, myös etsiviä ihmisiä askarruttaa usein monet ihmisnäkökulmasta katsoen ristiriitaiset ja epäoikeudenmukaislta tuntuvat Raamatussa mainitut synnin rankaisemistavat.
Erityisesti nykyaikana on vallalla ns. liberaali humanismi, jossa kaikenkaltainen poikkeavuus sallitaan ja lapset jätetään kokonaan Raamatun mukaista kasvatusta vaille. Tästä ei ole voinutkaan olla muuta seurausta kuin kuriton ja niskoitteleva sukupolvi, joka toimii egoistisesti, jopa itsetuhoisesti.
Elämme parhaillaan aikaa, jolloin laittomuus pääsee yhä enenevässä määrin valtaan ja lähimmäisenrakkaus kylmenee myös monien uskovien keskuudessa, puhumattakaan jumalattomista.
UT:ssa on mainittu että tälle lopun ajalle on tunnusomaista seuraavat yhteiskunnassamme jo laajasti tapahtuneet muutokset: (2.Tim.3:1-5)
"1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta."
Olet varmaan huomannut, miten näilläkin palstoilla on useita pilkkaajia, joilla saattaa olla kovan ulkokuorensa sisällä aito kaipuu saada tietää, että Jumala todella on ja että Hän on Kaikkivaltias ja oikeudenmukainen ja ennen kaikkea, että Hän rakastaa kaikkia luomiaan ihmisiä. Me tiedämme, että Jumala on juuri tuollainen.
Mielestäni voimme tavoittaa lähimmäisemme vain runsaan esirukouksen, ylitsevuotavan rakkauden osoituksen ja viisaan todistuksen kautta.
On olemassa hyvää kirjallisuutta, joitten kautta moni uskonongelmissa kamppaileva saa mieltään askarruttaviin kysymyksiinsä vastauksen. Mielestäni kuitenkin on parasta suositella ihmisille Raamattua ja siitä alkupaloiksi Johanneksen evankeliumia, sitten Johanneksen kirjeitä, sitten muuta osaa UT:sta ja lopuksi VT:ia.
Siunausta Jeshuassa !
.- Evä
Yakov kirjoitti:
.
Niin syvällinen, että siihen on ihmisen lähtökohdasta mahdotonta tyhjentävästi vastata. Yritän silti hahmotella seuraavassa oman näkemykseni asiasta.
Kun muistamme sen, että Korkein päätti hävittää 10 kansaa siltä alueelta, jonka Hän lupasi antaa Aabraham'in jälkeläisille, niin silloin Hän johdatti Aabrahamin jälkeläisistä Ya'akovin koko sen aikaisen suvun Egyptiin päivälleen 430 vuoden ajaksi, josta ajasta egyptiläiset sortivat heitä 400 vuotta. (1.Moos.15:13,18-21)
Syynä tahän Korkein ilmoitti sen, ettei amorilaisten syntivelka ollut vielä täyttynyt. (1.Moos.15:16). Siksi Korkein oikeamielisyydessään ei halunnut vielä tuhota tuota kansaa yhtenä 7:stä muusta Israelia suuremmasta kansasta Israelille luvatun maan alueelta. (5.Moos.7:1-2).
Kun toisaalta puhutaan 10 kansasta ja toisaalta 7 kansasta, niin erona lienee se, että ensimmäisessä tapauksessa puhutaan siitä alueesta, joka luvattiin Aabrahamin jälkeläisille mukaan lukien myös Ismaelin jälkeläiset ja toisessa ainoastaan Ya'akov'in jälkeläisistä eli Israelilaisista. Nyt en ehdi tarkistaa onko asia juuri noin eikä se oikeastaan liity kysymykseesikään.
Pääasia tuossa on se, että Korkein käsittelee toisaalta kansoja kokonaisuudessaan koko ihmiskunnan aikajanalla luomisesta aina viimeiseen tuomioon saakka ja toisaalta ihmisiä heimoina, sukuina ja yksilöinä.
Tämä asia on mainittu sekä VT:ssa että UT:ssa. VT:ssä seuraavasti: (Aam.9:7-11)
"7. Ettekö te, israelilaiset, ole minulle niinkuin ETIOPILAISETKIN? sanoo Herra. Enkö minä johdattanut israelilaisia Egyptin maasta ja FILISTEALAISIA Kaftorista ja ARAMILAISIA Kiiristä?
8. Katso, Herran, Herran silmät ovat syntistä valtakuntaa vastaan, ja minä hävitän sen maan pinnalta; kuitenkaan en minä Ya'akov'in heimoa kokonaan hävitä, sanoo Herra.
9. Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan: ei jyvääkään putoa maahan.
10. Miekkaan kuolevat kaikki minun kansani syntiset, jotka sanovat: "Ei saavuta, ei kohtaa meitä onnettomuus".
11. SINÄ PÄIVÄNÄ minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan ja korjaan sen repeämät ja pystytän sen luhistumat, ja rakennan sen sellaiseksi, kuin se oli muinaisina päivinä,
12. niin että he saavat omiksensa Edomin jäännöksen ja kaikki PAKANAKANSAT, jotka minun nimiini otetaan, sanoo Herra, joka tämän tekee."
- - -
Edellä oleva lainaus on erittäin sisältörikas. Siinä mainitaan Korkeimman johdattavan kansojen vaiheet asuma-alueineen ja kohtaloineen.
Sen lisäksi siinä mainitaan Israelia kansana kohtaava suuri tuho, josta vain pieni jäännös jää jäljelle ja kyseisenä tuhon aikakautena Korkein jälleen pystyttää Israelin sortuneen majan.
Tämä viime mainittu virke viittaa mielestäni juutalaisia kohdannueeseen Holokaustiin ja kohta sen jälkeen juutalaisen kansan jäännöksen kokoamista isiensä maahan itsenäiseen Israeliin. Täten Israelin kansan armoihin ottamisen ensimmäinen vaihe on jo toteutunut.
Mielenkiintoinen on virkkeen maininta niiden pakanakansojen tulemisesta Israelin omaisuudeksi, jotka otetaan Israelin Jumalan nimiin. Tässä tarkoitettaneen nimenomaan Eretz Israelin maa-alueella asuvia pakanakansoja tänä aikakutena, kun juutalaiset saivat palata 1800 vuoden aikaisesta maastakarkoituksesta takaisin.
Tuollainen Israelia kohdannut 1800 vuoden ajanjakso on tietenkin ihmisperspektiivistä katsoen käsittämättömän pitkä. Toisaalta yhtä lailla käsittämättömän hirveä oli se teko, mihin Israel syyllistyi murhauttaessaan roomalaisten kätten kautta oman ja koko maailman Vapahtajan Jeshua Messiaan, Iankaikkisen Jumalan Pojan.
Tämä riippumatta siitä, että sen kautta avautui AINOA pelastumismahdollisuus kaikille ihmisille yksilöinä, koska sen kautta nuo murhamiehet toteuttivat tietämättään Jumalan salaisen, ennalta laatiman pelastussuunnitelman.
- - -
Olen minäkin tätä kysymääsi asiaa paljon pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että kun Jeshua sanoi, että Hänen aikakautensa sukupolvelta vaaditaan kaikki se veri, mikä oli siihen mennessä vuodatettu aina Aabelin verestä vanhurskaan Sakariaan vereen saakka, niin silloin oli tietty syntien mitta saavuttanut Jumalan itsensä säätämän enimmäismäärän Israelin kohdalla kansana mukaan. Siis määrän, joka vaatii välitöntä rangaistusta.
Korkein myös langetti tuon rangaistuksen kerralla Jeshuan aikaisen sukupolven päälle, kun Titus vuonna 70 hyökkäsi Jerusalemiin ja juutalaisia tuhottiin arviolta 250 000. Monet heistä ristiinnaulittiin aina siihen määrään saakka, että kaikki puuaines ristejä varten loppui Jerusalemin lähistöltä.
Käsittääkseni tuohon syntimäärään Korkein ei vielä tuolloin sisällyttänyt Jeshuan murhan vaatimaa rangaistusta, vaan sen saivat juutalaisten jälkeläiset maksaa 'vähittäismaksuna' tuon 1800 vuoden aikana sen esi-isiensä huuton vuoksi, kun koko juutalaisten kansanjoukko rukoili kansojen historian hirvittävimmän rukouksen jälkeläisilleen sanoessaan Jeshuan ristiinnaulitsemisesta Pilatukselle tämän yrittäessä estellä kyseistä oikeusmurhaa: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle !" (Matt.27:24-25)
Myös jakeessa Aam.9:9 mainittu seulonta tapahtui kun israelilaisia vainottiin ja sorrettiin pakanakansojen seassa koko tuon 1800 vuoden ajan ja osaa heistä seulotaan edelleen pakananin seassa.
- - -
Ehkä meidän suomalaisten on vaikeaa ymmärtää ihmisten sidoksia kansaansa, koska vallalla on yksilöllisyyden korostaminen yhteisöllisyyden kustannuksella.
- - -
On täysin ymmärrettävää ihmetellä sitä, että onko oikein rangaista tiettyä sukupolvea aikaisempien sukupolvien tekemistä synneistä. Tätä on vaikea käsittää ja yritän seuraavassa vajavaisesti raottaa miten olen sen sisäistänyt.
Mielestäni Korkein ei tee meille tässäkään suhteessa vääryyttä, sillä Hänellä olisi ollut täysi syy tuhota esivanhempamme heti näiden syntiinlankeemuksen tapahduttua.
Koska syntiinlankeemus vei koko Aadamin suvun täydelliseen turmioon Jumalan perspektiivistä katsottuna ja ihmiskunta (silloin vielä Aadamin ja Eevan perintötekijöissä) oli täysin kypsä helvetissä poltettavaksi, niin mielestäni Jumalalla on täysi vapaus pelastaa ne ketkä Häntä miellyttävät ja sellaisella pelastussuunnitelmalla kuin Hän itse tahtoo.
Tämän vuoksi ja tuntien itseni itsessäni täysin kelvottomaksi perimään iankaikkisen elämän taivaassa omien ansioitten perusteella, olen antanut Korkeimmalle täydet valtuudet toimia miten Hän tahtoo. Hyväksyn Hänen toimintansa sekä kansojen että yksittäisten ihmisten kohdalla, koska tunnen Hänet kokonaan hyvänä rakkauden Jumalana.
Hän armossaan ojensi kätensä taivaasta minunkin puoleeni ja antoi minulle kaikki syntini anteeksi sekä siirsi minut laupeudessaan rakkaan Poikansa Jeshua Messiaan ikuiseen kuningaskuntaan, jonka asukas UT:n lupausten ja uskon kautta jo saan olla.
Tässä on hyödyksi huomioida myös se seikka, että jos kansa vaeltaa vanhurskaasti, niin Korkein vuodattaa korkeudesta kaikille sen jäsenille suuren armon ja siunauksen. Jos taas kansa rikkoo Jumalaa vastaan, kuten esim. suomalaiset abortoidessaan eli murhatessaan raa'asti kohtuun vuosittain 10 000 viatonta lasta, niin välittömänä seurauksena on lähivuosina työvoimapula.
Merkitseehän viimeisten reilun 30 vuoden aikana tuo laillistettu massamurhaaminen yli 300 000 menetettyä kansalaista plus heille, jos olisivat saaneet elää, syntymättä jääneet noin 200 000 muuta eli yhteensä noin 500 000 ihmistä !
Tämän hirmutyön seurauksena saamme (ja olemme jo osittain saaneet) tänne oikeiden pakolaisten lisäksi suuren joukon rikollisia tyhjäntoimittajia Jumalan yhtenä rangaistuksena ja sen lisäksi Hän tulee vielä vuodattamaan kansamme päälle sodan, nälänhädän ja pandemiasairauksien kautta vielä suuremmat rangaistustuomiot, samoin kuin kaikkien muittenkin abortin ja luonnonvastaiset sukupuolisuhteet hyväksyneitten kansojen päälle sitten kun Korkeimman säätämä syntien enimmäismäärä on täyttynyt.
Muistanet UT:ssa mainitun ennustuksen, että nykyinen maailma on talletettu tuhottavaksi tulella ja tulikivellä jumalattomien ihmisten syntien vuoksi kadotuksen ja tuomion päivänä.
Tästä syystä meidän tulee sitäkin suuremmalla syyllä ahkeroida Herran työssä julistamalla evankeliumi todistukseksi kaikille kansoille, että niin moni yksilö ihminen kuin mahdollista saadaan johdatetuksi pelastukseen sisälle uskon kautta Jeshua Messiaaseen.
Siunausta Jeshuassa !
.Hes. 18
Evä kirjoitti:
Hes. 18
.
Kyseisessä luvussa mainitaan, ettei isä kanna poikansa syntivelkaa, eikä poika kanna isänsä syntivelkaa, vaan kukin synnintekijä kantaa oman syntivelkansa.
Tämän rinnalle pitää kuitenkin ottaa muut Raamatun ilmoitukset, kuten esim. seuraavan (2.Moos.20:2-6)
"2. "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
3. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka KOSTAN ISIEN PAHAT TEOT LAPSILLE KOLMANTEEN JA NELJÄNTEEN POLVEEN, NIILLE, JOTKA MINUA VIHAAVAT;
6. MUTTA TEEN LAUPEUDEN TUHANSILLE, JOTKA MINULLE RAKASTAVAT JA PITÄVÄT MINUN KÄSKYNI."
- - -
Siis, jos pojan isä on esim. juoppo ja (helposti) sen seurauksena tämän pojastakin tulee hulttio ja tämänkin pojasta hulttio ja tämänkin pojasta hulttio, niin huomaamme, että kirous menee suvussa 3.:en ja 4.:en polveen asti.
Jumala ei olisi velvoitettu katkaisemaan tuota kirouksen kierrettä edes tuhansissa sukupolvissa, mutta Hän katkaisee sen viimeistään neljännessä sukupolvessa, koska Hän on armollinen.
Sitävastoin jos tuon hulttioisän pojasta ei tulekaan hulttio, vaan hän kammoo isänsä syntistä vaellusta ja vaeltaa Jumalalle otollisesti, niin Jumalan mielisuosio lepää pojan yllä ja tämän jälkeläisten yllä.
Siunausta Jeshuassa !
.
Sinulla oli hyvä gallerian kotisivu! Siunausta!
.
Myös sinun galleria- ja kotisivusi ovat hyvät !
On ihanaa saada palvella ylösnoussutta Vapahtajaa Hengen uudessa tilassa eikä kirjaimen vanhassa.
Tämä uskossa olemisemme on ainoastaan suurta armoa, sillä Korkein valitsi omaisuus- ja ikuisuuskansakseen, ei tämän maailman viisaita ja ymmärtäväisiä, vaan kaikista kansoista lapsenmielisesti Hänen Poikaansa uskovat, sillä sanoma Yeshuan rististä on hullutusta niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka siihen uskoessamme pelastumme, sen on Elohim'in voima ja viisaus !
Siunausta ja runsasta menestystä Yeshuassa !
.
- sinulle
Oletko messiaaninen juutalainen?
- Yakub al-arabi
muslimi: akbar ei ole kukaan muu rashul kuin ihana Jeshua. Pyhässä Mekassa hän on jdzäämil ja tanach tulee kitab-Kur'anin sijalle koska se on tosi. Muslimuna joutavat tulijärven, kafiruna eivät. Mää ässälämä.
Osaan monta arabian sana, panin ne peräjälkeen ilman mitään järkeä ja lisäksi sanon että Hitler oli oikeassa tappaessan juutalaiset.
Ps. ettehän ota tätä tosissanne- käyttäkää järkeänne hyvät ihmiset! .
Vastaan, kuten apostoli Paavali asian ilmaisi:
"Sentähden me emme TÄSTÄ LÄHTIEN tunne KETÄÄN lihan mukaan (eli luonnollisen syntymän mukaan)...". (2.Kor.5:16a)
Tällä hän tahtoi korostaa sitä, että uusi hengellinen luomus on ainoa, mikä merkitsee meille Yeshua Messiaaseen uskoville jotakin !
Tämä totuus on ehdoton ja koskee jopa Yeshua Messiasta itseään ja Hänen tuntemistaan, mikä käy ilmi seuraavasta:
"...jos olemmekin tunteneet Messiaan lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne...". (2.Kor.5:16b)
Sitten palaan aloittamaani jakeeseen. Siinä kirjoitin sanat TÄSTÄ LÄHTIEN isoilla kirjaimilla. Syy siihen löytyy edeltävistä jakeista:
"14. Sillä Messiaan rakkaus VAATII meitä, JOTKA OLEMME TULLEET TÄHÄN PÄÄTÖKSEEN: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös KAIKKI OVAT KUOLLEET;
15. ja Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan Hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." (2.Kor.5:14-15)
- Siksi Messiaan rakkaus on vaatinut ja yhä vaatii minuakin jättämään taakseni entisen lihallisen olotilani ja vaeltamaan uutena HENGELLISENÄ luomuksena Yeshua Messiaassa, mikä käy ilmi seuraavasta jakeesta:
"17. Siis, jos joku on Messiaassa, niin hän on UUSI LUOMUS; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." (2.Kor.5:17)
Sillä ei ole - siinä aidossa uskossa eli yeshualaisuudessa, jota tunnustan - mitään merkitystä, että mikä on ollut sen yksilöitten etninen alkuperä, koska apostoli Paavali julisti sen KADONNEEKSI.
Tässä toteutuu Yeshuan sanat:
"Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka KADOTTAA ELÄMÄNSÄ minun tähteni, hän löytää sen. (Matt.10:39)
Lopuksi jatkan apostoli Paavalin opetuksella, johon viittasin vastaukseni alussa: (2.Kor.5:18-19)
"18. Mutta kaikki on Elohim'ista, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Messiaan kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Elohim oli Mressiaassa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."
Toki itse tiedän oman menneisyyteni, mutta koska Korkein on poistanut juutalaisten ja muihin kansoihin kuuluvien etnisesti erottavan väliseinän (eli heidän lihallisen syntymänsä merkityksen) Pojassaan Yeshuassa ja luonut yksilötasolla uuden hengellisen luomuksen kaikista valituistaan kaikissa kansoissa, niin on ihanaa saada olla Hengen uudessa tilassa ja havaita olevansa ikuisesti pelastettu Yeshua Messiaassa !
Siunausta Yeshuassa !
.- oikein

.Olet siis yeshualainen etkä messiaaninen juutalainen. Olet sitä mitä sanot. Et käytä tavallisia suomalaisia ilmauksia Jeesus, Jumala jne. Miksi et? Onko mielestäsi väärin käyttää niitä? Vai onko nuo itse käyttämäsi nimet sinulle perinteisiä tai arkipäiväisiä? Vai onko yeshualaisuus jokin tietty oma uskontokuntansa, johon kuuluu noitten nimien käyttö? En ole ennen kuullut kenenkään muun kuin messiaanisen juutalaisen käyttävän noita sanoja suomen kieleen sekoitettuina, joten siksi kysyin asiaa.
oikein kirjoitti:
Olet siis yeshualainen etkä messiaaninen juutalainen. Olet sitä mitä sanot. Et käytä tavallisia suomalaisia ilmauksia Jeesus, Jumala jne. Miksi et? Onko mielestäsi väärin käyttää niitä? Vai onko nuo itse käyttämäsi nimet sinulle perinteisiä tai arkipäiväisiä? Vai onko yeshualaisuus jokin tietty oma uskontokuntansa, johon kuuluu noitten nimien käyttö? En ole ennen kuullut kenenkään muun kuin messiaanisen juutalaisen käyttävän noita sanoja suomen kieleen sekoitettuina, joten siksi kysyin asiaa.
.
...uudelleen ja miettimään, mitä ja miksi juuri siten kirjoitin.
Siinä mainitaan, mikä meissä Yeshuaan uskovissa on tärkeintä. En aio tyydyttää sellaista inhimillistä uteliaisuutta, mikä ei rakenna ketään hengellisesti. Vain uusi luomus Yeshua Messiaassa merkitsee jotakin ja tarkemmin sanoen kaikkea, millä on todellista arvoa ajassa ja ennen kaikkea säilyvä iäisyysarvo.
Käytän Vapahtajastamme Hänen alkuperäisnimiään. Siis niitä nimiä, jotka enkeli Gabriel käski Hänen vanhempiensa Hänelle antaa. Varmaan ymmärrät, että esim. USA:n pressa George W. Bush loukkaantuisi ja kokesi itsensä halventamisena, jos hänen nimensä käännettäisiin suomeksi esim. sanoilla Jori Ville Puska ja hänet toivotettaisiin tervetulleeksi niillä nimillä Suomeen.
Miten paljon suurempi Vapahtajamme Yeshua onkaan kuin George !
Sama pätee myös taivaalliseen Isäämme ja Yeshuan omilleen lähettämään Henkeen.
Toki Yeshuaan uskominen ja Hänen seuraamisensa Vuorisaarnan opetuksissa ja kaikissa apostolien opetuksissa sekä Hengen johdossa on tärkeintä, mutta mielestäni olisi aika suorittaa 'uskonpuhdistus' kokonaisvaltaisesti Vapahtajamme nimet mukaanlukien. Yeshua-nimi merkitsee "Pelastus" ja "Pelastaja". Sen väännökset eri kielille käännettyinä eivät sisällä nimen alkuperäismerkitystä.
Sama pätee myös nimeen HaMashiach, joka lausumisen helpottamiseksi voidaan sanoa suomeksi 'Messias'. Sen kreikkalainen vastine ei merkitse luvattua juutalaisten kuninkaaksi 'Voideltua' Vapahtajaa, kuten hebreankielinen alkuperäisnimi.
Juuri tähän alkuperäiseen Yeshua Messiaan nimeen viitataan Jooelissa (2:32) ja Apostolien teoissa (10:43). Tässä mielessä yeshualaisuus on aidosti Häneen uskovien muodostama yhteisö yli kansallisten, kulttuuristen, etnisten ja kielirajojen, jopa yli aikakausirajojen. Tervetuloa pelastettujen joukkoon, tilaa on vielä ja nyt on pelastuksen päivä !
Toivottavasti et loukkaannu, vaikken kysymykseesi vastaakaan. Keskityn kaikkein tärkeimpään nyt ja vastedeskin.
Siunausta Yeshuassa !
.- vähäsen

.saa puhua omaan pussiin, jos ei suoraan valehtele ei Yeshua pahaa tykkää. Sormet ristissä selän takana, en jää kiinni!
vähäsen kirjoitti:
saa puhua omaan pussiin, jos ei suoraan valehtele ei Yeshua pahaa tykkää. Sormet ristissä selän takana, en jää kiinni!
.
...on paljossakin väärä.
Sama pätee epätotuuksien puhumiseen. On paljon helpompaa pyrkiä puhumaan aina totta, kuin valehdella. Valehtelija nimittäin ei sitten muista, että mitä kellekin tuli valehdeltua...
Totuutta Yeshua tahtoo salatuimpaan saakka !
Siunausta Yeshuassa !
.
- donovan
..koskettivat minua syvästi.
Ylistys ja kunnia JHVH:lle ja kiitos Hänen pojalleen joka kuoli puolestamme.
"Joka minuun uskoo ei ikinä kuole"..
Ilmeisesti Hän kosketti sisintäsi Henkensä kautta.
Hän on yllätysten ja suurten ihmeitten tekijä.
Halleluyah !
Siunausta Yeshuassa !
.- donovan
Yakov kirjoitti:
.
Ilmeisesti Hän kosketti sisintäsi Henkensä kautta.
Hän on yllätysten ja suurten ihmeitten tekijä.
Halleluyah !
Siunausta Yeshuassa !
...kasvatuksen tietä.
Olen 35 v. luullut tietäväni ja tuntevani,mutta kaikki oli vain harhaa.
Aivoni on niin saastan pesemä,se on kuin kehitysoppi,että minulla on vielä paljon työtä että kaikki minulle kirkastuu.Ehkä ei ennen kun Kuninkaitten Kuninkaan Valtakunnassa.
Vartiotorniiseura-oppi on kuin tervaa joka joutuu aivoihin,mutta Yehoshua Adonai voi tehdä mitä vain ja Hän hyväksyy meidät,kun vain uskomme Häneen ja odotamme mitä hyvää Hän voi tarjota.
Taivaitten Isälle ja Hänen RAKKAALLE Pojalle Kunnia ja Ylistys! donovan kirjoitti:
..kasvatuksen tietä.
Olen 35 v. luullut tietäväni ja tuntevani,mutta kaikki oli vain harhaa.
Aivoni on niin saastan pesemä,se on kuin kehitysoppi,että minulla on vielä paljon työtä että kaikki minulle kirkastuu.Ehkä ei ennen kun Kuninkaitten Kuninkaan Valtakunnassa.
Vartiotorniiseura-oppi on kuin tervaa joka joutuu aivoihin,mutta Yehoshua Adonai voi tehdä mitä vain ja Hän hyväksyy meidät,kun vain uskomme Häneen ja odotamme mitä hyvää Hän voi tarjota.
Taivaitten Isälle ja Hänen RAKKAALLE Pojalle Kunnia ja Ylistys!.
...nöyrää mieltä niistä vaikeuksista, jotka ovat kohdanneet sinua elämässäsi. Kerrassaan hienoa !
Sielunvihollinen on tehnyt satoja pahoja suunnitelmia jokaisen ihmislapsen varalle, mutta Yeshua on tekevä tyhjäksi paholaisen kaikki pahat aikeet meitä Hänen valittujaan kohtaan päivä päivältä.
Tässä eräs syy, miksi rakastan Yeshuaa sitä enemmän, mitä enemmän Hän auttaa ja johdattaa meitä kohden sitä ylenpalttista kirkkautta joka jo toisinaan loistaa ikäänkuin kajona pyhästä kotikaupungistamme, taivaallisesta Jerusalemista !
Hän on saapuva oikeaan aikaan noutamaan meidät taivaskotiin !
Siunausta Yeshuassa !
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184211Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5012345Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421861- 761484
- 1581456
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91234- 106737
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34724- 27711
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25681