Mutta tiedä tämä taivaallisesta ajanhallinnasta

Mutta tiedä tämä taivaallisesta ajanhallinnasta:

JUMALA YKSIN TIETÄÄ, PALJONKO MEILLÄ ON AIKAA. ”Minun päiväni ovat sinun kädessäsi” (Ps. 31:16). Jumala hallitsee ajan. ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala…” (Gal. 4:4). Tärkeintä ei ole päiviemme määrä, vaan mitä niillä teemme, että käytämme ne oikein.

MEILLÄ ON AIKAA, KUNNES HERRA JEESUS TULEE TAKAISIN! Maailmantilanne tai suurvaltojen sapelinkalistelu eivät määrittele uskovan ihmisen ajantajua, vaan lupaus Herran paluusta (2. Piet. 3:8–15). Loppu ei tule, ennen kuin valtakunnan evankeliumi on saavuttanut kaikki kansakunnat (Matt. 24:14). Emme tee työtä odottaen kaiken loppua, vaan saavuttaaksemme kaikki kansat!

AJATTELE PÄIVITTÄIN TAIVASTA, ÄLÄ PÄIVITTÄIN VAIHTUVIA UUTISOTSIKOITA. ”Kiinnittäkää mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älkää siihen, mikä on maan päällä.” (Kol. 3:2).

VALVO. RUKOILE. PALVELE. ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen” (Ps. 90:12). Ymmärrämme ajan, jossa elämme. Emme kuvittele aikaa olevan loputtomasti. Emme ole naiiveja maailmantilanteen suhteen. Rukoile presidentinvaalien, rauhan ja turvallisten rajojen puolesta evankeliumin julistamisen jatkuvuuden tähden (1. Tim. 1:1–4).

6

183

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Evankeliumista on nykyisin niin vähän riesaa ettei sen vuoksi kannata rukoilla vaikka jostain kuopan katon alta löytäisikin ihan toimivan jumalan.

    • Anonyymi

      Joidenkin uskovaisten hörhöjen mielestä maailma on vain n. 6000 vuotta vanha. Heh...

      • Anonyymi

        Raamatussa ei puhuta sanaKaan 6000 v luomisesta!


    • Anonyymi

      Pahinta vallankäyttöä on harjoittaa sitä Jumalan nimissä. Kirkot, uskonnot ja uskovaiset katsovat yksin olevansa Jumalan välikäsiä ja ehkä jossain mielessä Jumalolentoja. Kirkot, uskovaiset ovat siirtäneet ja monopolisoineet kaiken uskonnollisuuden ja jumal-tiedon itselleen. He ovat anastaneet kaikki suomalaiset merkki-ja juhlapyhät oman propakandansa levittämiseen. Heidän mukaansa, kuka uskoo heitä sokeasti ja toimii heidän tahtonsa mukaan, pelastuu. Mitä henkistä anekauppaa.

      • Anonyymi

        Lahkot toimii näin!
        Ei kunnon kristityt, joita on enää Jehovan todistajat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkot toimii näin!
        Ei kunnon kristityt, joita on enää Jehovan todistajat!

        Jehovan todistajat pelkäävät lahkostaan eronneita niin paljon, että eivät edes tervehdi heitä, vaikka nämä olisivat omia lähisukulaisia. Lisäksi he pelkäävät verensiirtoa niin paljon, että antavat jopa oman lapsensa kuolla vaikka tämä olisi pelastettavissa verensiirrolla. Tiedän itse yhden sellaisen tapauksen. Silkkaa taikauskoa!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1225
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      83
      1178
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      7
      968
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      63
      874
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      82
      803
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      574
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      557
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      518
    16. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      517
    17. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      510
    18. 45
      502
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      487
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      475
    Aihe