Aloitin tässä jokin aika sitten keskustelun, jossa koetin tiedustella, miten ihmiset nykyään suhtautuvat nimitykseen "uskovainen". Anti jäi vähän laihaksi, joskin Tommin ja Efraimin keskustelu oli...mielenkiintoinen. Nyt ajattelin itse vähän ilmaista, mitä minun päässäni pyörii.
Minä olen uskovainen. Tämän sanominen on minulle nykyään helppoa. Ennen se ei ollut, johtuen juuri siitä, miten ihmiset käsittävät "uskovaisen" usein eri tavoin. Kun minä sanon olevani uskovainen, tarkoitan seuraavaa: minä uskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Minä uskon Jeesukseen Kristukseen ja tahdon seurata evankeliumissa olevia Hänen opetuksiaan. Minä otan vastaan sen, mitä elämä tarjoaa, niin hyvät kuin huonotkin asiat, koska uskon, ettei minun tarvitse olla yksin niiden kanssa.
Näin minä ymmärrän uskovaisena olon. Tuo saattoi olla vähän yliampuvaa tekstiä, joten palataan maanläheisyyteen. Uskovaisia syytetään usein siitä, että he asettavat itsensä toisten yläpuolelle ja ovat käännyttämässä toisia ja tuomitsemassa heitä Helvettiin. Tämä on sitä vähäistä antia, jota edellisestä keskustelustani sain. Haluan tuoda tähän oman näkökulmani ja tiedän, etten ole tämän näkökulman kanssa yksin.
Minä en pidä itseäni muita parempana, joskaan en huonompanakaan. Minä en yritä käännyttää ketään. Minä vain kerron ihmisillä oman näkemykseni asioista ja jos se jotenkin vaikuttaa heidän maailmankuvaansa niin hyvä, mutta vaikkei vaikuttaisikaan, niin ei se minua vaivaa. Pääasia, että ihmiset ajattelevat asioita itse. En ole koskaan tuominnut ketään Helvettiin (paitsi kerran erään vastustajan jääkiekko-ottelussa, mutta sitä ei lasketa:)). Minä en tahdo kenenkään joutuvan Helvettiin. Juuri tästä syystä uskovaiset "yrittävät käännyttää" ihmisiä. Koska meille on opetettu, että kaikki ovat samanarvoisia. Koska meitä on opetettu rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Jos minä "yritän käännyttää" jotakuta, se johtuu siitä, että minä rakastan häntä ja olen huolissani hänestä.
Entä miksi uskovaiset sitten jauhavat uskostaan koko ajan? Toistan nyt kerran aiemmin käyttämäni vertauksen. Kun ihminen tulee uskoon, siitä tulee hänen elämäänsä hyvin suuri asia. Mistään muusta ei tahdo osata puhua. Ymmärrän, että tällainen voi ärsyttää jotakin, mutta kaikilla lukijoista on varmaan joskus ollut rakastunut ystävä, joka ei osaa muusta puhua kuin rakastetustaan. Tai sitten armeijassa oleva ystävä. Ei hänkään osaa paljoakaan muusta puhua. Uskoontuleminen on monille samanlaista.
Uskovaisuutta on monesti yritetty myös mainostaa sen hyödyllisyydellä. "Liity kirkkoon, tapaa mukavia ihmisiä, muutu paremmaksi ihmiseksi, pääse Taivaaseen". Eikö olisikin hienoa, jos se toimisikin näin? Entä jos ei? Entä jos uskonsisaret ja -veljet paljastuisivatkin täysiksi mulkuiksi, hyvänä oleminen olisikin kuolettavan tylsää, eikä se taivaspaikkakaan niin varmalta näyttäisi? Mitä hyötyä uskosta on, on väärinmuotoiltu kysymys. Ihminen ei itse päätä, että "mitähän tekisin? Voispa vaikka kääntyä uskovaiseksi". Se ei ole meidän käsissämme. Uskovaiset eivät usko siksi, että siitä on jotain hyötyä, vaan siksi, ettemme me muutakaan voi. Siksi me olemme niin kovapäisiä.
Siinäpä vähän uskovaista sielunmaailma. Taisi olla pisin teksti, mitä olen täällä kirjoittanut. Kiitos, jos jaksoitte kahlata tämän loppuun asti. Jos jotain kysyttävää/huomautettavaa on, olen käytettävissänne.
Minä olen uskovainen. Tämän sanominen on minulle nykyään helppoa. Ennen se ei ollut, johtuen juuri siitä, miten ihmiset käsittävät "uskovaisen" usein eri tavoin. Kun minä sanon olevani uskovainen, tarkoitan seuraavaa: minä uskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Minä uskon Jeesukseen Kristukseen ja tahdon seurata evankeliumissa olevia Hänen opetuksiaan. Minä otan vastaan sen, mitä elämä tarjoaa, niin hyvät kuin huonotkin asiat, koska uskon, ettei minun tarvitse olla yksin niiden kanssa.
Näin minä ymmärrän uskovaisena olon. Tuo saattoi olla vähän yliampuvaa tekstiä, joten palataan maanläheisyyteen. Uskovaisia syytetään usein siitä, että he asettavat itsensä toisten yläpuolelle ja ovat käännyttämässä toisia ja tuomitsemassa heitä Helvettiin. Tämä on sitä vähäistä antia, jota edellisestä keskustelustani sain. Haluan tuoda tähän oman näkökulmani ja tiedän, etten ole tämän näkökulman kanssa yksin.
Minä en pidä itseäni muita parempana, joskaan en huonompanakaan. Minä en yritä käännyttää ketään. Minä vain kerron ihmisillä oman näkemykseni asioista ja jos se jotenkin vaikuttaa heidän maailmankuvaansa niin hyvä, mutta vaikkei vaikuttaisikaan, niin ei se minua vaivaa. Pääasia, että ihmiset ajattelevat asioita itse. En ole koskaan tuominnut ketään Helvettiin (paitsi kerran erään vastustajan jääkiekko-ottelussa, mutta sitä ei lasketa:)). Minä en tahdo kenenkään joutuvan Helvettiin. Juuri tästä syystä uskovaiset "yrittävät käännyttää" ihmisiä. Koska meille on opetettu, että kaikki ovat samanarvoisia. Koska meitä on opetettu rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Jos minä "yritän käännyttää" jotakuta, se johtuu siitä, että minä rakastan häntä ja olen huolissani hänestä.
Entä miksi uskovaiset sitten jauhavat uskostaan koko ajan? Toistan nyt kerran aiemmin käyttämäni vertauksen. Kun ihminen tulee uskoon, siitä tulee hänen elämäänsä hyvin suuri asia. Mistään muusta ei tahdo osata puhua. Ymmärrän, että tällainen voi ärsyttää jotakin, mutta kaikilla lukijoista on varmaan joskus ollut rakastunut ystävä, joka ei osaa muusta puhua kuin rakastetustaan. Tai sitten armeijassa oleva ystävä. Ei hänkään osaa paljoakaan muusta puhua. Uskoontuleminen on monille samanlaista.
Uskovaisuutta on monesti yritetty myös mainostaa sen hyödyllisyydellä. "Liity kirkkoon, tapaa mukavia ihmisiä, muutu paremmaksi ihmiseksi, pääse Taivaaseen". Eikö olisikin hienoa, jos se toimisikin näin? Entä jos ei? Entä jos uskonsisaret ja -veljet paljastuisivatkin täysiksi mulkuiksi, hyvänä oleminen olisikin kuolettavan tylsää, eikä se taivaspaikkakaan niin varmalta näyttäisi? Mitä hyötyä uskosta on, on väärinmuotoiltu kysymys. Ihminen ei itse päätä, että "mitähän tekisin? Voispa vaikka kääntyä uskovaiseksi". Se ei ole meidän käsissämme. Uskovaiset eivät usko siksi, että siitä on jotain hyötyä, vaan siksi, ettemme me muutakaan voi. Siksi me olemme niin kovapäisiä.
Siinäpä vähän uskovaista sielunmaailma. Taisi olla pisin teksti, mitä olen täällä kirjoittanut. Kiitos, jos jaksoitte kahlata tämän loppuun asti. Jos jotain kysyttävää/huomautettavaa on, olen käytettävissänne.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olet Pakana(M)/Goldfinger/Raveniakin TYPERÄMPI.
Sanoisin että tuplasti hölmömpi on.
jätkiä olette kaikki. Oikeinkirjoitustuskin kohdallaan.
änänänkytät.
LÄLÄLÄLÄLÄÄLÄÄÄ.
mun kavereilleni PASKA.
kaverieni herjaamisesta PASKALÄJÄ.
et kyllä kauaa lällätä IDIOOTTI.
feikkasi kolmea suosikkinimimerkkiään.
Ihmistä on helppo sanoa typeräksi. Todistaminen on asia erikseen. Pidän tässä foorumissa hyvin paljon siitä, että täällä todellakin osuu kohdalle sanonta "Pilkka sattuu omaan nilkkaan"
yhdessä noiden Saatanan lapsien puolesta. Myös minun puolestani voisivat toiset uskovaiset rukoilla, etten itse alennu tuohon.
Ja mikäli joku ei tiedä niin minä olet taitava kirjoittamaan oigein. Kytsykää minulta apua oikeinkirjoitukseen.
Opettelin nyt myös taivutuksen. Katsokaa.....
mukula, mukulan, mukulien...ups...eiku mukuloiden!!
Näettekö miten hyvä jo olen!!!!!!!
Tällä palstalla on harvinaista, että kertoo avoimesti mitä ajattelee. Yleensä pyritään vain osoittamaan omaa erinomaisuutta.
Kiitos sulle.
taisi olla yksi niitä harvoja asiallisia tekstejä, joita jaksoi myös mielenkiinnolla lukea.
itseasiassa sanoisin, että tällainen käy huomattavasti parempana lähtökohtana mihin tahansa keskusteluun, kun hieman kertoo itsestään, eikä kukaan sitten sen takia jyrää. olkoon ihminen sitten uskossa tai 'epäuskossa'.
"Minä olen uskovainen. Tämän sanominen on minulle nykyään helppoa."
minä en ole uskovainen. olen ateisti. tämän sanominen on minulle nykyään helppoa, joskin ateisti-sana ei ehkä kuvaa ihan täysin uskoani. se aiheuttaa edelleen hyvin paljon kategoriointia ja 'ronkkimista'. siksi en mielelläni käytä koko sanaa eli liekö se sittenkään niin helppoa sanoa?
"Pääasia, että ihmiset ajattelevat asioita itse."
psykologian opiskelijana ja auttavaa työtä harrastuksenaan tekevänä voin sanoa, ettei se ole laisinkaan niin helppoa kuin luulisi.
"Minä en tahdo kenenkään joutuvan Helvettiin. Juuri tästä syystä uskovaiset "yrittävät käännyttää" ihmisiä. Koska meille on opetettu, että kaikki ovat samanarvoisia. Koska meitä on opetettu rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Jos minä "yritän käännyttää" jotakuta, se johtuu siitä, että minä rakastan häntä ja olen huolissani hänestä."
tämä on ehkä epämääräisin ajatus kristinuskossa, ainakin oman kokemukseni mukaan. lopulta kun ei voi tietää, miten ajatukset uskovaisen päässä kääntyvät. olen tavannut aikoinani nuoren uskovaisen naisen, joka oli itse rauhallisuus ja rakkaus, kun juttelimme niitä näitä. kun juttu kääntyi uskoon olin perääntymässä, mutta sen verran vakuuttava oli, että sai minut kertomaan oman näkemykseni: ateisti/humanisti. tämän jälkeen se kaikki rauha ja rakkaus oli tiessään ja tilalla olivat tuomio ja viha. omien kokemusteni pohjalta voin sanoa, ettei tuomio ja armo ole niin kaukana toisistaan, jos on sitten rakkaus ja vihakaan. ne ovat ikäänkuin saman kolikon kaksi kääntöpuolta ja olen itse oivaltanut ainoana mahdollisuutena niistä eroamiseen sen, että antaa itselleen ja muille ihmisille vapauden. asioista voi puhua ja pitää puhua, mutta PYRKIMYS ja HYÖTY pitää unohtaa. vain sellaisessa tilanteessa itse näen myös lähimmäisenrakkauden mahdolliseksi. anna ihmisten olla vapaita, niin he tulevat luoksesi... kun yrität heidät omistaa tai heitä rakastaa, he lähtevät luotasi (paino sanalla 'yrität, joka osoittaa pyrkimystä).
lyhyesti: ihmisiä joko rakastaa tai sitten ei. eron tekee ihminen itse, itsetutkiskelun ja elämänkokemuksen kautta.
"Entä miksi uskovaiset sitten jauhavat uskostaan koko ajan? Toistan nyt kerran aiemmin käyttämäni vertauksen. Kun ihminen tulee uskoon, siitä tulee hänen elämäänsä hyvin suuri asia. Mistään muusta ei tahdo osata puhua."
satuitko olemaan juuri sinä, joka teki aivan loistavan vertauksen tästä uskosta puhumisesta? kun mistään muusta ei enää tahdo osata puhua... en enää muista, miten se vertaus meni, mutta pidin siitä.
usko itsessään tai uskoontulo on aika jännä juttu. itselläni on ollut uskovaisia ystäviä, jotka eivät juurikaan uskostaan puhuneet. he minulle pitkälti sitä kautta opettivat sitä vapautta. suomen maassa kuitenkin on uskonnon opetus keskittynyt hyvin pitkän aikaa kristinuskoon. itse, vaikka ateisti olin, kävin myös rippikoulun ja olen käynyt kirkossa ateistina. tiedän aika tasantarkkaan, mistä kristinuskossa on kysymys. varsinkin, kun olen vielä uskovaisesta perheestä ja itseäni on uskonnot ja usko kiinnostaneet ihan pienestä.
tekisin siis toisen vertauksen, jolla koetan tehdä eron hieman selvemmäksi. uskoisin, että ainakin joidenkin tiedossa on, mitä on fanaattisuus. sana 'fan' tarkoittaa ihailijaa ja esimerkiksi jotain tiettyä jalkapallojoukkuetta ihannoiva fani on fanaattinen. hän kulkee suosikkijoukkueensa mukana ja on henkeen ja vereen sen joukkueen kannattaja. häviää se joukkue tai ei, sillä ei ole merkitystä. fani USKOO joukkueeseen ja on hyvin todennäköisestä, että hänen faniutensa näkyy ja kuuluu myös siviilielämässä. kaikki ihmiset eivät jaksa kuulla puhuttavan jääkiekosta 24 tuntia vuorokaudessa. eikä ainakaan vaikkapa perähikiän kiekkotovereista. eikä kaikki ihmiset jaksa ymmärtää edes, mitä itua siinä on, että jotkut aikuiset miehet luistelevat jonkun kumilaatan perässä tunnin päivässä. joillekin koko laji on samantekevä, se ei kuulu heidän elämäänsä. samoin jotkut ihmiset suhtautuvat ja ajattelevat kristuksesta, islamista yms.
"Uskovaisuutta on monesti yritetty myös mainostaa sen hyödyllisyydellä. "Liity kirkkoon, tapaa mukavia ihmisiä, muutu paremmaksi ihmiseksi, pääse Taivaaseen"."
nämä hyötyajattelijat yleensä ovat myös niitä, jotka kovimpaan ääneen huutavat ateistien tai saatanan pauloissa olevien (muslimien, buddhalaisten, hindulaisten, jehovan todistajien, mormonien, australian aboriginaalien jne jne jne) olevan egoisteja. kun itse ajattelevat saavuttavansa jotain aivan huikeaa sillä, että tietävät totuuden. mielestäni heidän pilkkansa ja ajattelunsa kapsahtaa heidän omaan nilkkaansa.
"Uskovaiset eivät usko siksi, että siitä on jotain hyötyä, vaan siksi, ettemme me muutakaan voi. Siksi me olemme niin kovapäisiä."
mutta tiedät varmasti itsekin, että se on osasyynä. itse ilmaisit huolestumisesi muiden ihmisten puolesta, jotka eivät usko. miksi olisit heistä huolestunut vain sen takia, etteivät he usko? jos et ajattele hyötyä...?
Mukava kuulla sinustakin pitkästä aikaa. Ehdin jo huolestua tämän keskustelun annista, kun luin nuo pari ensimmäistä vastausta. Nooh, meitä on moneen junaan.
Kuten ennenkin, tekstisi täällä on todella hyvää. Se pistää ajattelemaan. Esim. kertomuksesi tapaamastasi uskovaisesta tytöstä. Itse en ole tällaisiin tapauksiin tainnut kovinkaan usein törmätä, vaikka melkein kaikki muut ovatkin. Kaipa minulla on käynyt tuuri. Olen rakentanut kuvani uskovaisista kohtaamieni ihmisten mukaan ja toisaalta omaakin ajattelumalliani tutkimalla. Tuo avaustekstini on siis muodostunut näistä tekijöistä, eikä kumpaankaan kuulu helvettiin tuomitsemista.
"Lyhyesti: ihmisiä joko rakastaa tai sitten ei. Eron tekee ihminen itse, itsetutkiskelun ja elämänkokemuksen kautta"
Tämä pitää kyllä paikkansa, mutta uskallan väittää, että uskossa olevalle ihmiselle toisen ihmisen rakastaminen ihmisenä on helpompaa kuin ateisteille. Me elämme kylmässä ja kyynisessä maailmassa. Uskovaiset saavat kuitenkin positiivista voimaa ja jaksamista uskostaan. En tietenkään halua ryhtyä yleistämään. Onhan ateisteissakin paljon ihmisrakkaita ihmisiä. Väitän silti, että prosentuaalisesti katsottuna uskovaisista heitä löytyy enemmän.
En voinut olla kiinnittämättä omassa elämänkuvauksessasi huomiota siihen, miten päinvastaisista oloista olemme. Oma perheeni ei ollut kovinkaan uskovainen, eivätkä moiset asiat minuakaan kiinnostaneet ennen riparia. Olin itsekin noihin aikoihin ateisti. Mitä sitten tapahtui, sitä en tiedä. Yhtäkkiä vain huomasin olevani isoskurssilla, nuortenilloissa, kerhonohjaajana ja lopulta päädyin opiskelemaan kirkollista alaa. Koska en lapsena/teininä kiinnittänyt paljoakaan huomiota uskonnonopetukseen, on minulla ollut nyt paljon kiinniottamista. Niin että juolahti vain mieleen...
Tuosta hyötyajattelusta ja uskovaisten egoismista vielä. On totta, että monille uskovaisille iskee joskus vaihe, jolloin he ajattelevat olevansa toisia parempia uskonsa ansiosta. Itselläni on varma lääke tähän. Mikäli tunnistan moisia piirteitä itsessäni, kaivan vain Raamattuni esiin ja luen kohdan Luuk 18:9-14, ja PAM! Olen takaisin maan pinnalla.
kyllähän minä täällä notkun ja roikun taas. kunnes tulee se aika, että siirryn toisaalla kirjoittamaan tai alan kirjoittamaan omia projektejani. however, tässä vastauksia, kysymyksiä ja mielipiteitä.
"kertomuksesi tapaamastasi uskovaisesta tytöstä. Itse en ole tällaisiin tapauksiin tainnut kovinkaan usein törmätä, vaikka melkein kaikki muut ovatkin."
olen törmännyt aika monenlaisiin uskoviin. lukioajan lopulla paras kaverini oli uskovainen, eikä meille koskaan tullut mitään riitaa tai ylipäätään puhetta uskosta. tiesin hänen kantansa ja uskoakseni hän ainakin luuli tietävänsä minun kantani. mitä muuta voi ajatella rauhallisesta, nuoresta miehestä, joka käy kirkossa ja jolla on rippikoulu käytynä. koulussa uskonto oli lempiaineeni yhdessä kuvaamataidon, englannin, filosofian ja psykologian kanssa. eli kyseinen aihe on aina kiinnostanut ja ehkä se osaltaan sitten jotain kertoo, koska liki kaikki uskonnonopetus, jonka olen saanut on ollut kristinuskoon keskittyvää.
hieman omasta uskostani vielä. kenelläkään ei ole koulussa ja siviilissä ollut pahemmin tietoa, mitä uskontoryhmää edustan. itse olen luokitellut itseni ateistiksi 11-vuotiaasta, mutta rehellisyyden nimissä, kaikki tiukka vastaanharaaminen on jotain muuta. sen voin sanoa nyt, kun olen omassa 'ateismissani' mennyt piirun pidemmälle ja ymmärtänyt sen sanan ja itseni luonnetta. siinä vaiheessa saatoin olla agnostikko tai skeptikko, en muuta. siitä huolimatta uskovaiset pitivät minua silloin ehdottomasti 'ateistina' ja tätä nykyä minua kutsutaan 'agnostiseksi ateistiksi' (termi, joka ei ilmeisesti sano mitään). samoin uskovaisissa on paljon uskovaisia, jotka kutsuvat itsestään nimeä jumalan lapsi, kristitty, uskovainen tms. ja he eivät tiedä, keitä ovat, miksi ovat, miksi ajattelevat niinkuin ajattelevat ja sen päälle eivät ymmärrä oman uskonsa luonnetta. he vain uskovat ja usko on tärkeintä jokaiselle ihmiselle. olkoon se usko sitten sokeaa tai jollain tavalla valaistunutta.
oma isoäitini oli harras helluntailainen (rauha hänelle), joka mielellään kertoi keskusteluistaan jumalan kanssa. hän ei koskaan hyökännyt kenenkään kimppuun, mutta kukaan ei koskaan häntä vastaankaan noussut. itse jätin kertomatta omasta uskostani vain sen takia, etten halunnut hänen saavan sydänkohtausta. kukin uskokoon, miten taitaa, koska parempaan ei yksikään uskovainen tai 'epäuskovainen' pysty.
"Me elämme kylmässä ja kyynisessä maailmassa. Uskovaiset saavat kuitenkin positiivista voimaa ja jaksamista uskostaan."
se kylmä ja kyyninen maailma on syntynyt tietyistä elementeistä. enpä juuri ole tavannut maailamassa 'uskoa ihmiseen'. mikä muu tässä maailmassa rakkautta ihmisten välillä niin paljon synnyttäisi kuin se usko. tuon sanan, kun voi kääntää rakkaudeksi. jeesuksen puheet lähimmäisenrakkaudesta, toisen posken kääntämisestä ovat humanistisen aatteen perusopetuksia. ennen humanismi oli kristillisyyden ohessa ja voisi sanoa, että kristinuskovaiset TODELLA rakastivat lähimmäisiään. tämä on joka tapauksessa, kuten jo edellä mainitsin, jollain tavalla ehdollistettua, ei-pyyteetöntä. nykyinen humanismi on tehnyt eron kristinuskoon, vaikka kristittyjä humanisteja
löytyy edelleen. nyt humanismin pohja on intian filosofiassa ja uskonnoissa, pasifistisessa ajattelussa. humanismi on laskettu yhdeksi ateismin osa-alueeksi, koska humanismissa ei jumalaa tarvita ja selittää itse itsessään jo sen aatteen, jota ateisti puolustaa. itse mieluummin kutsuisin itseäni humanistiksi tai universalistiksi, kuin ateistiksi. rakkaus toisia ihmisiä kohtaan näkyy omalla kohdallani siinä, että teen aika paljon palkatonta työtä auttaessani ihmisiä. aion sitä työtä jatkaa, koska siinä saan syvemmän kosketuksen niihin ongelmiin, joiden kanssa koko ihmiskunta taistelee. ehkä jonain päivänä ymmärrän ihmisyydestä lisää.
"Onhan ateisteissakin paljon ihmisrakkaita ihmisiä. Väitän silti, että prosentuaalisesti katsottuna uskovaisista heitä löytyy enemmän."
koska 'lähimmäisenrakkaus' on kristillinen termi, näin saattaa hyvin olla. kuten sanottu, pidän kuitenkin kristillistä lähimmäisenrakkautta ehdollistettuna ja useat uskovaiset eivät ole aivan ymmärtäneet kyseistä opetusta. lähimmäisenrakkauteen, kun harvemmin kuuluu pelottelu, uhkailu, helvettiin manaaminen.
"Yhtäkkiä vain huomasin olevani isoskurssilla, nuortenilloissa, kerhonohjaajana ja lopulta päädyin opiskelemaan kirkollista alaa. Koska en lapsena/teininä kiinnittänyt paljoakaan huomiota uskonnonopetukseen, on minulla ollut nyt paljon kiinniottamista. Niin että juolahti vain mieleen..."
asiat, joista ei ole tietoa 'puhuttelevat' ihmistä. voin sanoa, että jos lataisin kaikki maailmalla kuulemani tarinat, ne pysäyttäisivät sinut miettimään ja arvioisit uudelleen. et ehkä haluaisi tietää lisää, mutta heräisi kysymyksiä, joihin toivoisit vastausta. itse tiedän psykologian opiskelijana jonkin verran siitä, mihin suuntaan pitää katsoa ja sen vuoksi olen keskittynyt taustoihin. voisin kertoa, miksi... jos haluat jonkun tarinan lukaista, niin voisin pistää sähköpostiisi ja anna luettuasi kommentti.
itseäni uskonnot ovat aina puhutelleet. enkä tiedä, mistä se kiinnostus on saanut juurensa. uskoakseni äidistäni, joka on kristitty. hän sotkee tai on sotkenut omaan kristillisyyteensä hindulaisuutta ja ehkä se oli yksi syy, että aloin tutkailemaan hindulaisuutta. myöhemmin, lukioaikana aloin etsiä vastauksia. en tiennyt mistä etsiä, joten haalin mahdollisimman paljon kaikenlaista, mutta kaikki kirjat olivat minulle tyhjiä. yleissivistys parani, mutta ymmärrykseni ei. sanoisin, että suurimmat opetukset elämässäni ovatkin tulleet jostain ihan muualta kuin kirjoista. vaikuttavin opetus itselleni on ollut isäni kuolema, eikä vaikkapa nykyään paljon mainostamani taolaisuuden teokset.
"Mikäli tunnistan moisia piirteitä itsessäni, kaivan vain Raamattuni esiin ja luen kohdan Luuk 18:9-14, ja PAM! Olen takaisin maan pinnalla."
kyseisen kohdan sain joskus pht:ltä siltä varalta, että voisin käyttää sitä eclipseä vastaan täällä. olet nähtävästi oivaltanut itse asian ja se on iso juttu. ateisteilla ei ole vastaavia kohtia luettavana, heidän pitää oppia näkemään muut ihmiset ilman. se voi olla vaikeaa ateisteille, mutta sanoisin, että koska raamattua pitää opiskella ja lukea, ihmisten näkeminen ilman raamattua on uskovaisille huomattavasti vaikeampaa.
nyt jumittaa sen verran ajatus, että taidan jatkaa myöhemmin, kun vastaat ja pyydät hieman tarkennuksia :-) päivänjatkoa.
On täysin epäreilua kirjoittaa tuollaista tekstiä. Enhän minä voi vastata siihen mitenkään:) Olen omissa pohdinnoissani valovuosia sinua jäljessä.
Tuo ehdollisen rakkauden ajatus oli ainut, johon pystyn edes jotain kommentoida. ja sekin on vain sitä, että myönnän sinun olevan oikeassa. Uskovaiset eivät pysty rakastamaan ehdottomasti. Ei kukaan ihminen pysty. Tietenkinhän meistä on mukavaa ajatella näin, mutta syvältä sisimmästä jokaiselta löytyy kuitenkin jokin syy/ehto. Vain Jumala kykenee rakastamaan ehdoitta. ihmiselle se ei ole mahdollista, vaikka jotkut melko lähelle pääsevätkin.
"olen törmännyt aika monenlaisiin uskoviin."
Tämä on se ajatus, jota olen hakenut täällä. Että joku vihdoinkin myöntäisi, että uskovaisia on monenlaisia. Monissa teksteissä täällä törmää vain stereotypioihin. Uskovaisista puhutaan vain negatiivisessa sävyssä. Toisaalta sama pätee kyllä toisinpäinkin.
Olisi mielenkiintoista tutustua mainitsemiisi teksteihin, mutta en uskalla laittaa sähköpostiosoitettani tänne. Minulla on huonoja kokemuksia siitä. Ties mitä jotkut häiriköt saattaisivat tehdä niillä.
Nyt on valitettavasti pakko palata töiden pariin. Palaillaan asiaan myöhemmin.
"On täysin epäreilua kirjoittaa tuollaista tekstiä. Enhän minä voi vastata siihen mitenkään:)"
kyllä kaikkiin asioihin voi vastauksen keksiä. vastauksen laatu (sisältö) vain voi vaihdella...
"Uskovaiset eivät pysty rakastamaan ehdottomasti. Ei kukaan ihminen pysty. Tietenkinhän meistä on mukavaa ajatella näin, mutta syvältä sisimmästä jokaiselta löytyy kuitenkin jokin syy/ehto."
mutta koko tähän ehdollisuuteen romahtaa koko kristillinen ajatus lähimmäisenrakkaudesta. taustalla kytee aina rakkaus jotain kolmatta (jumalaa/jeesusta/totuutta) kohtaan ja siitä rakkaudesta tehdään lähimmäisenrakkaustekoja. välittämättä siitä lähimmäisestä, välittämättä siitä, mitä itseasiassa saarnamies tai -nainen tekee näillä 'rakkaudenteoilla' itselleen.
voit kuvitella, miten lähimmäisenrakkauden kokisit, jos minä rakastaisin totuutta ja minun uskoni olisi se täydellinen totuus. tulisin sinulle kertomaan lähimmäistä rakastavana, että olen huolissani sinusta, kun et usko jumalattomuuteen. kun taustalla vielä on jotakuinkin jokaisella länsimaisella ihmisellä tieto siitä, mitä tämä jumalattomuus käytännössä merkitsee: tuomiota helvettiin. olisiko minulta jonkinlainen suurikin rakkaudenteko yrittää tavalla tai toisella kääntää sinut uskomaan samoihin asioihin kuin minä uskon. siitä huolimatta, vaikka kääntyisit uskomaan, et uskoisi täydellisesti samaan, vaan tekisit siitä oman tulkintasi. sen tulkinnan pohjalta sinä alkaisit tuomita niitä, jotka tulkitsevat väärin 'rakkauden sanoja' ja puolestaan ne toiset tuomitsisivat sinun. kristillisen lähimmäisenrakkauden genre kuolee omaan mahdottomuuteensa.
missään muussa uskonnossa tällaisia ehtoja ei pyritä edes kieltämään. joissain uskonnoissa ja filosofioissa pyritään pikemmin tunnistamaan niitä omia virheitä, omaa itsekkyyttä. buddhalaisuudessa itseasiassa ajatus onkin, että nimenomaan se itsekkyys aiheuttaa kaiken kärsimyksen ja ihmisen tehtävä on vapautua kärsimyksestä eli vapautua itsekkyydestä, itsekkäistä teoista, omasta itsestä.
"Tämä on se ajatus, jota olen hakenut täällä. Että joku vihdoinkin myöntäisi, että uskovaisia on monenlaisia. Monissa teksteissä täällä törmää vain stereotypioihin. Uskovaisista puhutaan vain negatiivisessa sävyssä. Toisaalta sama pätee kyllä toisinpäinkin."
ongelma lienee juuri siinä, että sama pätee myös toisinpäin. mitä muuta voi odottaa, jos yksi hyökkää toisen kimppuun, että se toinen puolustautuu. jos mennään sättimiseen ja haukkumiseen, on ihan odotettua, että pian molemmat sättivät ja haukkuvat toisiaan, eikä se johda yksinkertaisesti mihinkään. vaikka molemmat ihmiset olisivat tahoillaan ok, niin sanailu menee niin yksitoikkoisen pöhköksi, ettei sitä käsitystä enää pysty muuttamaan ihan hetkessä. sitä kautta myös ihmiset oppivat tulkitsemaan toisten ihmisten sanoja niin, että jos vaikka minä kutsuisin jotakuta uskovaista hihhuliksi, niin minut tulkittaisiin vaikkapa pakana(m):n hihhuli-käsitteen kautta, vaikka tarkottaisimme sanoilla aivan eri asioita. ties vaikka minun hihhuli-sanani olisi positiivinen tai kunnianosoitus...
"Olisi mielenkiintoista tutustua mainitsemiisi teksteihin, mutta en uskalla laittaa sähköpostiosoitettani tänne. Minulla on huonoja kokemuksia siitä. Ties mitä jotkut häiriköt saattaisivat tehdä niillä."
no, pistä sinä postia [email protected]
pistän luettavaksi ainakin yhden jutun, johon voit vastata omantuntosi ja kokemustesi kautta.