Moi! En tiiä lukeeko kukaan meiän ikänen tätä, mutta ollaan kaksi kajaanilaista poikaa ja tykätään tehdä lyhytelokuvia. Kahdestaan on kuitenkin aika vaikea tehdä hyviä leffoja, joten tarvittais lisää näyttelijöitä. Ei julkaista videoita minnekkään, joten ei hätää, mutta yritetään silti tehdä mahdollisimman hyviä elokuvia. Kuvataan puhelimella joten ääni ja laatu on mitä on, mutta menettelee. Sano jos haluut. Pitää olla 11-13 vuotias tai vanhempikin.
Vastaukset 2
- Anonyymi
Julkaiskaa nyt ihmeessä teoksenne, jos tulee tarpeeksi hyvä. Vinkkinä voisin antaa, että kuvatkaa kauniisti maisemia - myös näyttäviä ilmakuvia dronella - ja valitkaa joku yleismaailmallisesti kiinnostava aihe. Aihe voisi olla vaikka Paasselän Piru, josta ei ole tehty yhtäkään elokuvaa. Puhetta elokuvaan mahdollisimman vähän, mutta musiikin on oltava hyvää ja tunnelmaa vahvistavaa. Helppo tehdä nykyään kotona musiikkikin.
- Anonyymi
,,,järvihirviöt olisi myös hyvä ja kiinnostava aihe, koska niitä on Suomessa todella havaittu neljässäkin järvessä ja 1950-luvllla niistä uutisoitiinkin. Ja mytologiset olennot kiinnostavat maailmalla kovastikin nykyään, minkä norjalaiset ymmärtävät erityisen hyvin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686