Joku täälläkin uskoo vielä maapalloon

Anonyymi-ap

Voi Gideonin viikset ja tuomarin varavasarat paukkukoon, ku näitä pallouskovaisia on tänä päivänäkin aivan liikaa! Ottakaa järki käteen ja luokaa suora puheyhteys Taivaan isälle. Hänen kanssaan voi monista asioista puhua suoraan kahden kesken, eikä siihen tarvita mitään välikäsiä. Ei pappeja, ei seurakuntia, ei mitään johtajia tms harhaan johtajia. Suora yhteys Jumalaan toimii parhaiten. Näin minäkin olen tehnyt. Laitoin nöyrästi kädet ristiin ja aloin puhua yläkerran Isännän kanssa. Esitin suoran kysymyksen: onko maa pallo, niin kuin meille kusetetaan. Jumala vastasi yhtä suoraan: Älä rakas lapseni ajattelekaan tolleen. Maapallo on suuri vedätys, jolla meitä ajetaan systematemaattisesti harhaan. Aivan, kuin Sanassani, eli Raamatussakin teille kerron, maa on piiri. Luomiskertomuksesta lähtien tämän pitäisi olla selvää kaikille kristityille. Jumalan tavoin minä tahdon edelleen kuuluttaa: maa ei ole pallo. Maa on todellakin litteä maanpiiri. Suosittelen kaikille: ottakaa vittu se suora yhteys Jumalaan. Se on ainut oikea tapa ottaa asioista selvää. Ja Jumala ei valehtele. Hän ei ikinä kuseta ketään. Kun Jumala sanoo, että maa on litteä maanpiiri, se on silloin todellaki sitä. Onko ymmärretty?

54

400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      https://yle.fi/a/74-20068947

      Taitaa olla tääkin median salaliitto! Tulee kyllä kalliiksi tuo salailu! Varmaan verovaroista sitä rahoitetaan. Ja saatu tuo aurinkokin hologrammina paistamaan kaiken aikaa…

      • Anonyymi

        Uskotko sinä Ylen probagandaan? Tuoki juttu on keksitty juttu. Ite en pidä sitä alkuunkaan uskottavana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon enemmän uskon YLEen kuin litteään maahan. YLEstä on todisteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotko sinä Ylen probagandaan? Tuoki juttu on keksitty juttu. Ite en pidä sitä alkuunkaan uskottavana.

        Eli Australiakaan ei ole todellinen? Koska sielläkin päivän pituus voi olla yli 14 tuntia, ja se ei ole mahdollista litteällä maalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli Australiakaan ei ole todellinen? Koska sielläkin päivän pituus voi olla yli 14 tuntia, ja se ei ole mahdollista litteällä maalla.

        Ota huomioon päivän pituutta laskiessasi myös taivaankannesta heijastuvan auringon kuvajaisen säteilemä valo.

    • Anonyymi

      Itse en usko mielikuvitusentiteetteihin kuten jumaliin, jos maapallo ei ole totta niin miten siitä on vedenpitävät todisteet?

      • Anonyymi

        Taivaan isä ei ole mielikuvitusentiteetti, vaan todellinen maanpiirin ja kaiken olevaisen luoja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaan isä ei ole mielikuvitusentiteetti, vaan todellinen maanpiirin ja kaiken olevaisen luoja!

        Eikä hänestä ole yhtäkään todistetta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä hänestä ole yhtäkään todistetta...

        Raamattu on pullollaan todisteita. Myös monet aikalaiskertomukset ja silminnäkijähavainnot todistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on pullollaan todisteita. Myös monet aikalaiskertomukset ja silminnäkijähavainnot todistaa.

        Raamattu on ihmisten kirjoittama tarina äkokoelma ja sellainen nyt ei todista yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Taivaan isän kanssa keskusteluyhteyteen pystyvä henkilö ei todellakaan käytä noin tympeää kieltä eikä viljele kirosanoja, siis aloittaja on typerä trolli.

      • Anonyymi

        Kukaan ei juttele minkään taivaan Isän kanssa 🤦‍♂️🤦‍♂️

      • Anonyymi

        Onko Suomen kuuluisin kristitty Ano Turtiainenki trolli. Hänki käyttää tympeää kieltä. Mutta kyllä, hän on uskovainen. Moni uskovainen on vittuuntunu näinä aikoina.

        Tuosta voidaan olla montaakin mieltä, onko tuo Turtiainen Suomen kuuluisin kristitty. Veikkaan, että todella harva tietää hänet, ja loput eivät ole tuollaisesta kiroilevasta törkyturvasta tipaakaan kiinnostuneita.
        En ole ikinä nähnyt oikeaa uskovaista joka käyttäisi noin typerää ja törkeää kieltä.

    • Anonyymi

      Tuo YLEN juttu on todella paksu vale.
      Naurettava.

      • Anonyymi

        Sinulla on tosi varma mielipide, mahdatko kyetä sen todistamaan tai perustelemaan?

    • Anonyymi

      Niin tosta 14 tuntisesta päivästä Australiassa jossa Aurinko menee yhteen suuntaan ja Nikon P1000 kameralla saa tarkastettua että pilkut ei vaihdu heijastukseksi missään vaiheessa.

      Jokainen epäilevä saa tulla itse katsomaan vielä jonkun viikon ajan, maksan kuittia vastaan lipun hinnan takaisin KAKSINKERTAISENA jos päivän pituus on lyhempi. Jotenka pojat, jos uskotte omat juttunne nyt pääsette tienaamaan!

      ps. 14 tuntiset päivät toteutuu helmikuun 20 asti josta jatketaan vielä kuukausi yli 12 tuntisia päiviä.

      • Anonyymi

        Mitä merkillistä nyt tuossa on?
        Googlaamalla selviää jokaisen maailmankolkan päivän pituudet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä merkillistä nyt tuossa on?
        Googlaamalla selviää jokaisen maailmankolkan päivän pituudet.

        Uskotko kaikkeen, mitä Googlesta löytyy😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotko kaikkeen, mitä Googlesta löytyy😂

        Miten tyhmä oikein olet?

        En toki. Mutta olen matkaillut aika paljon tällä maaPALLOLLA, pitänyt silmäni auki enkä ole uskonut kaikkien itseään korostavien elämäntapahihhuleiden ja muiden silmänkääntäjien aivoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tyhmä oikein olet?

        Miten tyhmä ite olet? Kato peiliin. Näät siellä peevelin, vaikket sokeudessaan tajua sitä. Olet peevelin (perkeleen) sanan saattaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tyhmä ite olet? Kato peiliin. Näät siellä peevelin, vaikket sokeudessaan tajua sitä. Olet peevelin (perkeleen) sanan saattaja.

        Siinäpä tulikin täsmällinen selvitys SINUN hengenlahjoistasi. Joka toista herjaa on ite.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä tulikin täsmällinen selvitys SINUN hengenlahjoistasi. Joka toista herjaa on ite.

        Lopettakaa kitinä.

        Jos joku ei usko että voi olla yli 12 tuntista päivää Australiassa, niin MATKAAN.

        Saat matkarahat takaisin kaksinkertaisena jos oletkin oikeassa uskomisiesi kanssa.

        Vai epäiletkö sittenkin?

        Sinä mitään maksa. En luota suhun shaketin vertaa! Ja mitä minä edes tekisin maanpiirin reunamilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä tulikin täsmällinen selvitys SINUN hengenlahjoistasi. Joka toista herjaa on ite.

        Minä olen älyllisesti ylivertainen sinuun verrattuna, kaikki todisteet kertovat edelleen maapallosta 🤷‍♂️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä mitään maksa. En luota suhun shaketin vertaa! Ja mitä minä edes tekisin maanpiirin reunamilla?

        Ottaisit vaikka selfien todisteeksi siitä "reunasta". Mutta ethän toki sitä pysty tekemään, kun "reunaa" ei ole olemassakaan.

        Vastasitkohan ihan toiseen kirjoitukseen kuin kuvittelit?
        Olenko ikinä muuta sanonutkaan muut kuin että maapallo on kauan sitten varmaksi todistettua faktaa?

        Persekärpänen se jaksaa palloilla. Tyhmä jäbä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaisit vaikka selfien todisteeksi siitä "reunasta". Mutta ethän toki sitä pysty tekemään, kun "reunaa" ei ole olemassakaan.

        Typerä pallopää! Kuten olemme lukuisia kertoja todenneet, työntövoimat estää reunalle pääsyn. Toisekseen maanpiiri on neliön muotoisen alustan päällä, mutta työntövoimat estää näkemään edes tuota alustaa. Maanpiiri itsessään on ympyrän muotoinen, jota reunustaa jäävallit ja työntövoimat, jotka ohjaa vaeltajaa päätymästä edes jäävalleille saakka.

        Eli summa summarum. Perusta on neliön muotoinen, joka seisoo neljän pilarin päässä. Joka kulmalla on enkelit. Maanpiiri asettuu tämän neliönmuotoisen perustan päälle. Eli todellisen kuvan saat, kun piirrät neliön ja sen sisään reunoja myötäilevän ympyrän. Kulmat jäävät näin maanpiirin ulkopuolelle kokonaan. Tämä on raamatullinen näkemys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä mitään maksa. En luota suhun shaketin vertaa! Ja mitä minä edes tekisin maanpiirin reunamilla?

        Et siis usko edes omia väitteitäsi riittävästi.

        lol.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli summa summarum. Perusta on neliön muotoinen, joka seisoo neljän pilarin päässä. Joka kulmalla on enkelit. Maanpiiri asettuu tämän neliönmuotoisen perustan päälle. Eli todellisen kuvan saat, kun piirrät neliön ja sen sisään reunoja myötäilevän ympyrän. Kulmat jäävät näin maanpiirin ulkopuolelle kokonaan. Tämä on raamatullinen näkemys.

        Tuo EI ollut Raamatun näkemys, se oli sinun,tavallisen erehtyväisen ihmisen tulkinta Raamatun teksteistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerä pallopää! Kuten olemme lukuisia kertoja todenneet, työntövoimat estää reunalle pääsyn. Toisekseen maanpiiri on neliön muotoisen alustan päällä, mutta työntövoimat estää näkemään edes tuota alustaa. Maanpiiri itsessään on ympyrän muotoinen, jota reunustaa jäävallit ja työntövoimat, jotka ohjaa vaeltajaa päätymästä edes jäävalleille saakka.

        "Kuten olemme lukuisia kertoja todenneet, työntövoimat estää reunalle pääsyn", ei olla todettu, vaan se on teidän lättäpäiden harhoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persekärpänen se jaksaa palloilla. Tyhmä jäbä.

        Sen typerämpää jäbää ei ole olemassakaan, kuin se idiootti joka kirjoittelee noita täysin älyttömiä kärpäsjuttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerä pallopää! Kuten olemme lukuisia kertoja todenneet, työntövoimat estää reunalle pääsyn. Toisekseen maanpiiri on neliön muotoisen alustan päällä, mutta työntövoimat estää näkemään edes tuota alustaa. Maanpiiri itsessään on ympyrän muotoinen, jota reunustaa jäävallit ja työntövoimat, jotka ohjaa vaeltajaa päätymästä edes jäävalleille saakka.

        Mites kun sellaista "työntövoimaa" ei kukaan ole havainnoinut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuten olemme lukuisia kertoja todenneet, työntövoimat estää reunalle pääsyn", ei olla todettu, vaan se on teidän lättäpäiden harhoja.

        Pysy pallouskossasi, jos oikeesti oot noin junttura! Pahimmat pallopäät on uskomattomia juntturoita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites kun sellaista "työntövoimaa" ei kukaan ole havainnoinut?

        Työntövoima on totta. Sen ansiosta lentokonekin voi lentää. Jos työntövoimia ei olis, lentskarinki pitäs räpyttää siipiä ilmaan päästäkseen. Työntövoima siipien alla nostaa vauhdissa olevan lentokoneen taivaaseen. Lentokone tarvii siihen vain vauhtia. Ilman työntövoimien olemassaoloa lentskarin pitäs räpyttää siipiä kuin lintu. Tai ilmaan pääsis vain helikopterilla. Edes kuumailmapallolla ja tseppeliinillä ei pääsis mihinkään, ku niidenkin toiminta perustuu työntövoimiin.

        Eihän kuumailmapallolla ole alussa vauhtia ? Miksi siis se nousee ???

        Oletko trolli vain noin uskomattoman typerä?
        Tuossa oli vain kaksi vaihtoehtoa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kuumailmapallolla ole alussa vauhtia ? Miksi siis se nousee ???

        Minäpä kerron kuumailmapallosta sen, mitä itse siitä ymmärrän.
        Kuumailma pallo nousee, koska lämmin ilma nousee ylöspäin. Sama efekti saunassa. Ylälauteilla on lämpimämpää. Miksi lämmin ilma nousee ylöspäin? No juuri niiden työntövoimien ansiosta. On järjestelmän etu, että liika lämpö päästetään nousemaan. Jumala on tarkoittanut asian näin.
        Kun kuumailmapallossa olevaa ilmaa lämmitetään, se lähtee nousuun. Jep.
        No miten kuumailmapalloa sitten ohjaillaan, kun siinä ei ole peräsintä, ei siipiä, eikä ohjaussauvaa. No minäpä kerron senkin.
        Kuumailmapallon noustessa ylemmäksi, siellä taivaan vahvuuden alla vaikuttaa eri suuntiin työntäviä työntövoimia, joita monet kutsuu myös ilmavirroiksi. Se, mihin mikäkin työntövoima vie, on vain etittävä säätelemällä pallon korkeutta lämpöä säätelemällä.
        Kylmempää ilmaa palloon, ni se tulee alemmaksi. Lämpimämpää, niin se lähtee nousuun.

        No, miten työntövoimat vaikuttaa maanpiirin reunoilla. Ihan samalla tavalla. Ne työntää palloa turvallisesti sellaisiin suuntiin, jotka eivät vie sitä maanpiiriltä ja maanperustuksilta ulos.

        Nyt ihmettelet, että kun työntövoimat ohjaa kuumailmapalloa, niin miksi ihmeessä lentokoneisiin piti asentaa peräsin ja ohjainsauvat. No minäpä kerron senkin. Peräsimellä voit ohjaa lentokonetta ihan sinne minne haluat minne työntövoimat vain sallivat. Voit lentää vastavirtaankin, mutta silloin vain kuluu kerosiinia enemmän. Kun työntövoimat asettuvat voimakkaammiksi, kuin lentokoneen roottorit tai turbiinit sallii, se alkaa puuttuu lentokoneenkin suuntiin. Tällöin lentäjä ei ymmärrä niitä, vaan työntövoimat ohjaa lempeästi lentokonetta kaartumaan. Niin loivalla kaarteella, että lentokone luulee lentävänsä suoraan. Laaja kaari kun vaikuttaa lentäjästä suoralta.

        No niin, nyt ku on tultu tähän, niin kysyt, miksi helikopteri menee ilman siipiä. No se ei tarvi silleen työntövoimia ilmaan pääsemiseksi, ku se tuottaa nosteen itse rupelilla niin, kuin lintu tuottaa nosteen siipiä räpyttämällä. Mutta helikopterillakaan ei pääse maanpiiriltä ulos. Kyllä työntövoimat vaikuttaa senkin ohjautuvuuteen. Lentäjä toki luulee, että hän voi lentää minne tahtoo. Totuus ei kuitenkaan ole aina sitä, miltä se meistä tuntuu. Kuten varmasti tiedätkin. Olisikohan nämä riittävän tyhjentäviä vastauksia? Outoa, jos jaksat näidenkin jälkeen esittää vastaväitteitä tai kysymyksiä ikään kuin torpataksesi maatietoisen näkemyksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työntövoima on totta. Sen ansiosta lentokonekin voi lentää. Jos työntövoimia ei olis, lentskarinki pitäs räpyttää siipiä ilmaan päästäkseen. Työntövoima siipien alla nostaa vauhdissa olevan lentokoneen taivaaseen. Lentokone tarvii siihen vain vauhtia. Ilman työntövoimien olemassaoloa lentskarin pitäs räpyttää siipiä kuin lintu. Tai ilmaan pääsis vain helikopterilla. Edes kuumailmapallolla ja tseppeliinillä ei pääsis mihinkään, ku niidenkin toiminta perustuu työntövoimiin.

        Ei lentokonetta pidä ilmassa mikään salaperäinen työntövoima joka toimii milloin mitenkin jotta lättäpäiden teoriahimmeli pysyisi pystyssä. Kyllä se on ihan aerodynaaminen noste jonka teoria ja käytäntö tunnetaan aivan hyvin.

      • Anonyymi
        Maatietoinen kirjoitti:

        Minäpä kerron kuumailmapallosta sen, mitä itse siitä ymmärrän.
        Kuumailma pallo nousee, koska lämmin ilma nousee ylöspäin. Sama efekti saunassa. Ylälauteilla on lämpimämpää. Miksi lämmin ilma nousee ylöspäin? No juuri niiden työntövoimien ansiosta. On järjestelmän etu, että liika lämpö päästetään nousemaan. Jumala on tarkoittanut asian näin.
        Kun kuumailmapallossa olevaa ilmaa lämmitetään, se lähtee nousuun. Jep.
        No miten kuumailmapalloa sitten ohjaillaan, kun siinä ei ole peräsintä, ei siipiä, eikä ohjaussauvaa. No minäpä kerron senkin.
        Kuumailmapallon noustessa ylemmäksi, siellä taivaan vahvuuden alla vaikuttaa eri suuntiin työntäviä työntövoimia, joita monet kutsuu myös ilmavirroiksi. Se, mihin mikäkin työntövoima vie, on vain etittävä säätelemällä pallon korkeutta lämpöä säätelemällä.
        Kylmempää ilmaa palloon, ni se tulee alemmaksi. Lämpimämpää, niin se lähtee nousuun.

        No, miten työntövoimat vaikuttaa maanpiirin reunoilla. Ihan samalla tavalla. Ne työntää palloa turvallisesti sellaisiin suuntiin, jotka eivät vie sitä maanpiiriltä ja maanperustuksilta ulos.

        Nyt ihmettelet, että kun työntövoimat ohjaa kuumailmapalloa, niin miksi ihmeessä lentokoneisiin piti asentaa peräsin ja ohjainsauvat. No minäpä kerron senkin. Peräsimellä voit ohjaa lentokonetta ihan sinne minne haluat minne työntövoimat vain sallivat. Voit lentää vastavirtaankin, mutta silloin vain kuluu kerosiinia enemmän. Kun työntövoimat asettuvat voimakkaammiksi, kuin lentokoneen roottorit tai turbiinit sallii, se alkaa puuttuu lentokoneenkin suuntiin. Tällöin lentäjä ei ymmärrä niitä, vaan työntövoimat ohjaa lempeästi lentokonetta kaartumaan. Niin loivalla kaarteella, että lentokone luulee lentävänsä suoraan. Laaja kaari kun vaikuttaa lentäjästä suoralta.

        No niin, nyt ku on tultu tähän, niin kysyt, miksi helikopteri menee ilman siipiä. No se ei tarvi silleen työntövoimia ilmaan pääsemiseksi, ku se tuottaa nosteen itse rupelilla niin, kuin lintu tuottaa nosteen siipiä räpyttämällä. Mutta helikopterillakaan ei pääse maanpiiriltä ulos. Kyllä työntövoimat vaikuttaa senkin ohjautuvuuteen. Lentäjä toki luulee, että hän voi lentää minne tahtoo. Totuus ei kuitenkaan ole aina sitä, miltä se meistä tuntuu. Kuten varmasti tiedätkin. Olisikohan nämä riittävän tyhjentäviä vastauksia? Outoa, jos jaksat näidenkin jälkeen esittää vastaväitteitä tai kysymyksiä ikään kuin torpataksesi maatietoisen näkemyksen.

        "Tällöin lentäjä ei ymmärrä niitä, vaan työntövoimat ohjaa lempeästi lentokonetta kaartumaan. Niin loivalla kaarteella, että lentokone luulee lentävänsä suoraan. Laaja kaari kun vaikuttaa lentäjästä suoralta."

        Mitenkäs kompassit ja mittaristot ??? Eikö ne huomaa petosta.

        Mikä on GPS ja mihin sen toiminta perustuu ???

      • Anonyymi
        Maatietoinen kirjoitti:

        Minäpä kerron kuumailmapallosta sen, mitä itse siitä ymmärrän.
        Kuumailma pallo nousee, koska lämmin ilma nousee ylöspäin. Sama efekti saunassa. Ylälauteilla on lämpimämpää. Miksi lämmin ilma nousee ylöspäin? No juuri niiden työntövoimien ansiosta. On järjestelmän etu, että liika lämpö päästetään nousemaan. Jumala on tarkoittanut asian näin.
        Kun kuumailmapallossa olevaa ilmaa lämmitetään, se lähtee nousuun. Jep.
        No miten kuumailmapalloa sitten ohjaillaan, kun siinä ei ole peräsintä, ei siipiä, eikä ohjaussauvaa. No minäpä kerron senkin.
        Kuumailmapallon noustessa ylemmäksi, siellä taivaan vahvuuden alla vaikuttaa eri suuntiin työntäviä työntövoimia, joita monet kutsuu myös ilmavirroiksi. Se, mihin mikäkin työntövoima vie, on vain etittävä säätelemällä pallon korkeutta lämpöä säätelemällä.
        Kylmempää ilmaa palloon, ni se tulee alemmaksi. Lämpimämpää, niin se lähtee nousuun.

        No, miten työntövoimat vaikuttaa maanpiirin reunoilla. Ihan samalla tavalla. Ne työntää palloa turvallisesti sellaisiin suuntiin, jotka eivät vie sitä maanpiiriltä ja maanperustuksilta ulos.

        Nyt ihmettelet, että kun työntövoimat ohjaa kuumailmapalloa, niin miksi ihmeessä lentokoneisiin piti asentaa peräsin ja ohjainsauvat. No minäpä kerron senkin. Peräsimellä voit ohjaa lentokonetta ihan sinne minne haluat minne työntövoimat vain sallivat. Voit lentää vastavirtaankin, mutta silloin vain kuluu kerosiinia enemmän. Kun työntövoimat asettuvat voimakkaammiksi, kuin lentokoneen roottorit tai turbiinit sallii, se alkaa puuttuu lentokoneenkin suuntiin. Tällöin lentäjä ei ymmärrä niitä, vaan työntövoimat ohjaa lempeästi lentokonetta kaartumaan. Niin loivalla kaarteella, että lentokone luulee lentävänsä suoraan. Laaja kaari kun vaikuttaa lentäjästä suoralta.

        No niin, nyt ku on tultu tähän, niin kysyt, miksi helikopteri menee ilman siipiä. No se ei tarvi silleen työntövoimia ilmaan pääsemiseksi, ku se tuottaa nosteen itse rupelilla niin, kuin lintu tuottaa nosteen siipiä räpyttämällä. Mutta helikopterillakaan ei pääse maanpiiriltä ulos. Kyllä työntövoimat vaikuttaa senkin ohjautuvuuteen. Lentäjä toki luulee, että hän voi lentää minne tahtoo. Totuus ei kuitenkaan ole aina sitä, miltä se meistä tuntuu. Kuten varmasti tiedätkin. Olisikohan nämä riittävän tyhjentäviä vastauksia? Outoa, jos jaksat näidenkin jälkeen esittää vastaväitteitä tai kysymyksiä ikään kuin torpataksesi maatietoisen näkemyksen.

        Missä "maatietoisen" fysiikkakoulutus hankitaan ??? Tahkonvääntäjän peruskurssilla, kenties ???

      • Voit olla rauhassa, kukaan litteään maahan uskova ei tule visiitille. Olen myös useasti yrittänyt saada heitä todentamaan väitteensä tulemalla matkalle mukaan, mutta ei näytä kiinnostavan.

        Tällaisissa salaliittouskomuksissa on tyypillistä, että aina keksitään jokin uusi asia, jolla muka todistetaan oma salaliittouskomus, tässä tapauksessa litteään maahan.

        Näin hupaisesta aiheesta voinen todeta, että oltuani muualla ja katseltuani keskusteluja, niin mikään ei ole muuttunut eli on kehitetty ikiliikkuja.

      • Anonyymi
        Markku.Lahtinen kirjoitti:

        Voit olla rauhassa, kukaan litteään maahan uskova ei tule visiitille. Olen myös useasti yrittänyt saada heitä todentamaan väitteensä tulemalla matkalle mukaan, mutta ei näytä kiinnostavan.

        Tällaisissa salaliittouskomuksissa on tyypillistä, että aina keksitään jokin uusi asia, jolla muka todistetaan oma salaliittouskomus, tässä tapauksessa litteään maahan.

        Näin hupaisesta aiheesta voinen todeta, että oltuani muualla ja katseltuani keskusteluja, niin mikään ei ole muuttunut eli on kehitetty ikiliikkuja.

        Sehän tässä onkin surullista.

        Pojat näkisi kerrasta OMIN SILMIN mikä on totta ja mikä tarua.

        Mutta kun ei kehdata kohdata tilannetta jossa omat uskomukset osoittautuisi vääriksi.

        Mutta onneksi Australia on aina täällä valmiina vastaanottamaan halukkaat tulijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo EI ollut Raamatun näkemys, se oli sinun,tavallisen erehtyväisen ihmisen tulkinta Raamatun teksteistä.

        Nykykirkon näkemys ei ole yhtä kuin oikea Raamatun näkemys. Nykykirkko on palloteorioitten, naispappeuksien yms harhaoppiensa kautta kaukana maatietoisesta raamatullisesta ajattelutavasta. Aito raamatullinen näkemys on se että maa on litteä maanpiiri, pappeina voi toimia vain miehet ja sukupuolia on vain kaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerä pallopää! Kuten olemme lukuisia kertoja todenneet, työntövoimat estää reunalle pääsyn. Toisekseen maanpiiri on neliön muotoisen alustan päällä, mutta työntövoimat estää näkemään edes tuota alustaa. Maanpiiri itsessään on ympyrän muotoinen, jota reunustaa jäävallit ja työntövoimat, jotka ohjaa vaeltajaa päätymästä edes jäävalleille saakka.

        Kuvaat sitten selfievideon jossa yrität päästä reunalle mutta työntövoima estää.

    • Anonyymi

      Taitaa tämä "työntövoima" tyyppi olla niitä hinureita?

      Tai nykyisinhän kai pitää sanoa "tasa-arvoinen".

    • Anonyymi

      Miten flattarit selitätte sen, että mitä lähemmäksi päiväntasajaa menet, sitä matalammalla horisontissa pohjantähti on? Katsooko se pohjantähti havainnoijaa, että hei piru tuo katsoja on jo noin lähellä päiväntasajaa ja katsoo mua, pitää äkkiä laskeutua alemmaksi =D

      • Kuinkahan monta kertaa minulle on esitetty tuo harhauttava väite. Annas, kun vastaan nyt, kun aiemmat tyhjentävät vastaukseni eivät ole kelvanneet. Vastaan tällä kertaa näin: älä vastaa kaikkiin turhiin kysymyksiin. Jos lähdet vastailemaan, niin osoitat olevasi keskustelussa alemmalla tasolla. Älä siis alennu vastaväittäjän hölmöihin kysymyksiin lähtemällä niihin mukaan, vaikka vastauksesi olisikin aukoton ja täysin järkeen käypä. Ilkkuja kun ampuu väitteen kuin väitteen alas. Myös ne oikeat. He kutsuvat sitä debunkkaamiseksi. Minun mielestä se on kuin kurittoman lapsen väykytystä. Älä väykytä siis väykyttäjälle, vaan käännä hänelle poski. Tällöin ei tarvi lähteä tyhjänpäiväiseen inkuttamiseen mukaan, vaan voi nätisti hipsiä omaan rauhaan ja pitää mieli hyvänä. Näin minä tällaisissa tapauksissa nykyisin toimin. En halua masentaa mieleni sopukoita ihan vain sen takia, että täytyy jonku ihmisen kans väykyttää täysin turhan päiväisistä asioista.

      • Anonyymi
        Maatietoinen kirjoitti:

        Kuinkahan monta kertaa minulle on esitetty tuo harhauttava väite. Annas, kun vastaan nyt, kun aiemmat tyhjentävät vastaukseni eivät ole kelvanneet. Vastaan tällä kertaa näin: älä vastaa kaikkiin turhiin kysymyksiin. Jos lähdet vastailemaan, niin osoitat olevasi keskustelussa alemmalla tasolla. Älä siis alennu vastaväittäjän hölmöihin kysymyksiin lähtemällä niihin mukaan, vaikka vastauksesi olisikin aukoton ja täysin järkeen käypä. Ilkkuja kun ampuu väitteen kuin väitteen alas. Myös ne oikeat. He kutsuvat sitä debunkkaamiseksi. Minun mielestä se on kuin kurittoman lapsen väykytystä. Älä väykytä siis väykyttäjälle, vaan käännä hänelle poski. Tällöin ei tarvi lähteä tyhjänpäiväiseen inkuttamiseen mukaan, vaan voi nätisti hipsiä omaan rauhaan ja pitää mieli hyvänä. Näin minä tällaisissa tapauksissa nykyisin toimin. En halua masentaa mieleni sopukoita ihan vain sen takia, että täytyy jonku ihmisen kans väykyttää täysin turhan päiväisistä asioista.

        Miksi kuu oli eilen vain sirppinä ? Ikiään kuin jokin varjo olisi ollut sen päällä ??? Miten se on mahdollista ???

    • Anonyymi

      Onko kaikki lääkkeet varmasti otettu

    • Anonyymi

      "On ymmärretty", että ketjun aloittaja on trolli.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2556
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1675
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1484
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1323
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1232
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1182
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      86
      1059
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1033
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      103
      916
    Aihe