Kenestä presidentti?

Kepu ei ole onnistunut saamaan oman puolueensa ehdokasta presidentiksi sitten Urho Kekkosen. Hänenkin valinnoissaan oli parilla viimeisellä kierroksella kummallisuuksia, jotka sopivat huonosti demokratiaan. Vuonna 1974 Kekkonen valittiin poikkeuslailla edellistä kautta jatkaen neljäksi vuodeksi. Vuonna 1978 saavutettiin laajapohjainen konsensus valinnan varmistamiseksi jo etukäteen.

Nyt suosikiksi on nossut Stubb. Mutta kuka pääsee toiselle kierrokselle? Se on ekan kierroksen pääkysymys. Ja siinä on silloin taktisen äänestämisen paikka. Tulevat gallupit näyttävät suunnan. Jos Haavisto on edelleen selvä kakkonen, vihervasemmistolla on taktisen äänestämisen paikka varmistaakseen Haaviston pääsyn toiselle kierrokselle ja estääkseen Halla-ahon pääsyn. Jos gallup ennakoi tätä, todennäköisesti itsekin äänestän taktisesti Haaviston puolesta. Yhtä lailla äänestäisin Rehnin puolesta, jos hänellä on realistiset mahdollisuude toiselle kierrokselle.

Jos Haavisto sitten pääsee toiselle kierrokselle, vaalin lopputulos ratkaistaan maaseudun ja persujen äänillä. Nämä äänestävät hammasta purren Stubbia, sillä molemmat ehdokkaat ovat kansalliskonservatiiveille vastenmielisiä. Haaviston sauma on ainostaan siinä, että Stubb töppäisi jossain kohtaa pahasti tai että kansalliskonservatiivit päättävät pakkasten tms. syyn vuoksi jättää kokonaan äänestämättä toisella kierroksella. Tulemme näkemään silloin moneen kertaan Stubbin suusta, että kaikki kynnelle kykenevät lähtisivät äänestämään. Stubbin vaalipropagandassa siirrytään myös pari piirua konservatiivisempaan suuntaan siinä määri kuin ehdokkaan pokka antaa myöten.

Kansalliskonservatiivien ohella toinen merkittävä äänestäjäryhmä ovat naiset. Heitä Haavisto tulee kosiskelemaan vaaliuurnille. Naisille tasa-arvoteemat ovat läheisiä ja valinta on siinä suhteessa ennemmin Haavisto kuin Stubb. Myös nuorten ääniä Haavisto voi kerätä, koska nuoret ovat aina vanhempiaan vapaamielisempiä ja he saattavat naisten lisäksi kokea Haaviston julkihomouden myönteisenä asiana toisin kuin kansalliskonservatiivit.

Vanhoillinen äijäkööri siis ratkaisee valinnan Stubbin hyväksi sillä edellytyksellä, että kahden vastenmielisen ehdokkaan kisa heitä vielä kiinnostaa. Äänestysmotiivina on näistä kahdesta pahemmaksi koetun vastustaminen.

11

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taktimen äänestäminen voi tapahtua myös siten, että pyritään estämään Haaviston pääsy toiselle kierrokselle. Se saattaa onnistua, jos saadaan liikkuvat äänestäjät Halla-ahon kannattajiksi.

    • Anonyymi

      Kunhan homo-Pekka pysyy rouvineen kaukana. Halla-aho ja Stubb lienee toisella kierroksella. Tulee siten jännä 2 kierros. Sanoisin että vasemmisto silloin karttaa äänestystä, se lisää "suo kuokka ja Jussi" mahdollisuuksia. Oma äänestys lienee Stubb. Keskustalaisena äänestin EK vaalissakin kokoomuslaista Yk kaveria. Koen nämä molemmat henkilövaaliksi. Kaveria ei jätetä periaatteella. Lyön tonnin vetoa että MPP äänestää Haavistoa. Homot jo tähänkin tyrkkää itseään.

    • Anonyymi

      Esaja! Jopen .sanoin: Olet eri hyvä kävelemään.......................................
      HUU HAA Huu/Haa...........................

    • Anonyymi

      Kaikenlaisia spekulaatioita sitä saakin nähdä. Miksi juuri kansalliskonservatiivit olisivat pakkasille arempia kuin globaalisliberaalit?

      Ja miksi Stubb olisi muka niin tyhmä, ettei ryhtyisi kosimaan naisia toisella kierroksella?

      Äänestysaktiivisuus voi jäädä toisella kierroksella todella alhaiseksi. Se romahti jo vuoden 2012 vaaleissa, kun Niinistö ja Haavisto olivat vastakkain. Laskusuunta jatkui vuoden 2018 vaaleissa, joissa käytiin vain yksi kierros, mutta toisaalta ehdokkaissa oli enemmän valinnanvaraa. Luultavasti nyt jäädään toisella kierroksella 60 prosentin tuntumaan.

    • Anonyymi

      Helppo taktiikka: Ekalla vähiten huonoa ja tokalla jotain muuta kuin Nazia.

    • Anonyymi

      Olli Rehnillä on eniten ominaisuuksia jo valmiina presidentintehtävään joten valinta on sikäli helppo.
      Onko se sitten taktistaäänestämistä kun valitsee parhaan joukosta, mene ja tiedä?

    • Anonyymi

      Väyrynen voittaa.

    • Anonyymi

      Vanhoillisin äijäkööri, siis demariduunarit, tosiaankin ratkaisevat vaalin. Ei nuo tehtaitten körmyt Haavistoa äänestä, se on selvä. Heille punainen vaate on Haaviston sukupuolinen suuntaus. Halla-aho heille varmasti kelpaisi paremmin kuin Stubb.

      Myös maaseudun ei-sosialistiset ihmiset karsastavat vihreitä, niinpä sieltäkin äänet joko Halla-aholle tai Stubbille. Heillä äänestyspäätökseen ei vaikuta Haaviston sukupuolisuuntaus, vaan vihreiden äärihaitallinen politiikka. Toki tuo vihreiden yleishaitallisuus alkaa jo kaupungeissakin heikentää vihreiden asemaa. Järki on palannut monen päähän kun on nähty mitä vihreä politiikka vihreine siirtymineen tarkoittaa.

      Haavisto kerää ääniä kaupunkiseutujen typerystöltä, punavihreiltä. Eipä juuri muilta, ja on siinä ja siinä pääseekö toiselle kierrokselle.

      • Anonyymi

        Nykyään ei vientialoilla tuotteet pärjää siinä kilpailussa ellei sitä vihreyttä ole rutkasti mukana. Se ostaja kun ei osta sitä fossiili tuotetta kun ne ihmiset haluavat turvata elämisen ehdot myös tuleville sukupolville.

        Katsotaan kauemmaksi mitä omalta rappusilta katse kantaa jopa pitemmälle, kuin sieltä talonharjalta katsoen.
        Oma napa ja oma masu on kuitenkin pieni häivähdys ihmiskunnalle kaikkiaan aikakaudessa kun katsotaan myös tulevia sukupolvia.

        Ihmisten elintilantuhoaminen on lopetettava koska olemme siinäkin pahasti jälkijunassa kuten pakolaisvirtaa sen osoittaa karusti.


    • Anonyymi

      R3HN 🔥

    • Anonyymi

      Aion äänestää! Rahallisia tarjouksia otetaan vastaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      82
      1584
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1024
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      96
      930
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      922
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      734
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      699
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      81
      670
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      651
    Aihe