Elämänkatsomustiedon suosio kasvaa

Anonyymi-ap

Peruskoulun katsomusaine on yhä useammalla elämänkatsomustieto (ET) uskonnon sijaan. Kun katsomusaineiden oppilasvalintojen viimeinen valtakunnallinen tilasto on lukuvuodelta 2018-19, kysyimme suoraan kunnista kuluvan lukuvuoden 2023-24 tietoja.

Kymmenen suurimman kunnan ja pienempien kuntien otoksen tiedot kertovat, että viidessä vuodessa elämänkatsomustiedon oppilaiden osuus on kasvanut 30-60 prosentin luokkaa, pienillä paikkakunnilla jopa yli 100 prosenttia.

Eniten ET-oppilaita on pääkaupunkiseudulla, Helsingissä lähes 30 prosenttia, Espoossa ja Vantaalla 20 prosenttia. Seuraavina tulevat Tampere 18,7 ja Turku 17,7 prosentilla.

Pienillä ja keskisuurilla paikkakunnilla ET:n oppilasosuus on matalampi, mutta kasvuluvut viidessä vuodessa suurempia. Lukuvuodesta 2018-19 tähän vuoteen kasvu oli Kuopiossa 68 %, Porissa 97 %, Hämeenkyrössä 138 % ja Tammelassa 180 %.

ET:n kasvaa myös jatkossa, sillä alaluokilla oppilasosuus on suurempi kuin yläasteella. Esimerkiksi Espoossa ET-oppilaita oli 9. luokalla 16 prosenttia, mutta 2. luokalla jo 24 prosenttia.

Lisäksi yhä useammat ekaluokkalaiset ovat oikeutettuja ET-opetukseen, kun vauvojen liittäminen evankelis-luterilaiseen kirkkoon on vähentynyt.

Vaikka ET-opetus on tarjolla yhä useammassa koulussa, pienillä paikkakunnilla ja pienissä kouluissa se voi olla vajaakäytössä, jos opetusjärjestelyt ovat olleet hankalia. Uusia opetusryhmiÄ kuitenkin syntyy, kun vanhemmat pitävät kiinni lapsensa oikeudesta elämänkatsomustiedon opetukseen.

Elokuussa 2024 koulunsa aloittavien uusien ekaluokkalaisten kouluun ilmoittautuminen on kunnissa parhaillaan käynnissä.

Ks. myös: https://et-opetus.fi/

40

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        ❤️ ­­N­y­­­m­­­f­­­o­­­m­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18212604

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Nyt on menossa ekaluokkalaisten kouluun ilmoittautuminen tai ilmoittaminen (huoltajat).

    • Anonyymi

      Hyvä tiedote kerrankin oikeaan aikaan

    • Anonyymi

      Tässä ei arvostella uskontoa, vaan kerrotaan tietoja sen vaihtoehdosta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä on hyvä uutinen.

    • Anonyymi

      Elokuussa 2024 koulunsa aloittavien pääsy oikeuksiinsa kuntoon.

    • Anonyymi

      Lukio taitaa tulla aika hiljaa perässä.

    • Anonyymi

      Ei oke syytä välttää lv 2024-25.

    • Anonyymi

      Ks myös et-opetus.fi etusivu

    • Anonyymi

      Todella valitettavaa. T. Antivapari

    • Anonyymi

      Ekö ET ole aika tasavertainen, kun se käsittelee eri uskontoja?

      • Mielelläni näkisin jonkun oikeasti tutustuvan ET:n kirjoihin ja kertovan tästä oman mielipiteensä. Voihan olla epätasapuolinen, mutta siinä lienee todistuksen taakka sillä joka niin väittää.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Mielelläni näkisin jonkun oikeasti tutustuvan ET:n kirjoihin ja kertovan tästä oman mielipiteensä. Voihan olla epätasapuolinen, mutta siinä lienee todistuksen taakka sillä joka niin väittää.

        Ei kuulu antivaparin työtapoihin.


    • Anonyymi

      Mukaan vaan elokuussa 2024.

    • Anonyymi

      Uusia ryhmiä. Isompia ryhmiä.

    • Anonyymi

      Luonnollinen kehitys.

    • Anonyymi

      ET avattava kaikille mahdolliseksi.

    • Anonyymi

      Sekaan vaan. Vauhti kiihtyy.

    • Anonyymi

      Sama kehitys yksityiskouluissa ja valtion kouluissa.

    • Anonyymi

      ET = Elämän Turhuus

      ET = Elämän Tyhjyys

      Tämä keinotekoinen oppiaine, ET, kulkee kohti tuhoutumistaan.

      VAPAA-AJATTELU ON
      LIEKKIMALJAUSKONTO ♨️
      ....JOKA SYNNYTTÄÄ
      KEINOTEKOISEN ET-PÖSSYTTELYN
      .....JOKA KULKEE KOHTI
      TUHOUTUMISTAAN.........

      ♨️ET♨️......... ⚡💥🔥.....exitus

      Tv.
      Antivapari Viktor Peksujeff

    • Anonyymi

      Nyt voi edistää lukuvuoden 2024-25 kehitystä.

    • Anonyymi

      ET synnyttää pettymyksen.

      Siksi ET --------- >👎
      EI jatkoon!

    • Anonyymi

      Vertailuksi https://et-opetus.fi/tag/oppilasmaarat/

      Aika hitaasti tämäkin lähti, kunnessa nousu kiihtyi. Samanlaista on parissa muussakin jutussa. Kirkon kannattajana olisin todella huolissani.

    • Anonyymi

      Antaa hyssyttää. Eli eteenpäin.

    • Anonyymi

      Likvidoijia liikkeellä tälläkin foorumilla
      K. Et-opetus.fi

    • Anonyymi

      Peruskoululainen voi siirtyä uskonnosta ET-opetukseen huoltajien ilmoituksella. Ilmoita jo toukokuussa ennen kesälomaa.

    • Anonyymi

      Toukokuussa hyvä aika ilmoittaa siirtymisestä ET-opetukseen elokuussa.

    • Anonyymi

      Liity joukkoon. Päästä lapsesi elämänkatsomustiedon opetukseen.

      • Anonyymi

        Ilmoitus koululle siirtymisestä ET-opetukseen on hyvä tehdä toukokuussa, ennen lomia.


    • Anonyymi

      Vinkataan tuttavaperheille ja vähän muuallekin.

    • Anonyymi

      Kasvata sitä nyt, ilmoittamalla siiirtymisestä elokuussa: UE:stä ET-opetukseen

    • Anonyymi

      Ilmoita nyt. Vaihdosta elokuussa.

    • Anonyymi

      Kuinka paljon lv 2024-25? Siihen vaikutetaan ko nyt keväällä tehtävillä valinnoilla

    • Anonyymi

      Toivottavasti nousu jatkuu.

      • Se nyt on varmaa lähivuosina. Mutta kiihtyykö kasvu ikäänkuin vyöryvän lumipallon tapaan?


    • Anonyymi

      Liittymään vaan mukaan.

      • Anonyymi

        Tällä viikolla ehtii hyvin hoitaa.


    • Anonyymi

      Mukaan vaan, kannatan.

    • Anonyymi

      Sama tahti jatkuu lukuvuodelle 2024-25.

    • Anonyymi

      ET oppikirjan mukaan mieskin voi synnyttää.

      Oppikirja: “Mieskin voi synnyttää” – Peltokangas: “Laittakaa kuvia!”
      Muut uutiset Viihde
      20.09.2019
      |14:36
      Jaa
      Sosiaalisessa mediassa leviää kuvakaappaus, joka on ilmeisesti Otavan elämänkatsomustiedon oppikirjasta. Tämän 7.-9.-luokkalaisille tarkoitetun oppikirjan mukaan “mieskin voi synnyttää”. Oppikirjan esittämä näkemys on herättänyt paljon keskustelua somessa.

      Otavan Kompassi-oppikirja on tarkoitettu elämänkatsomustiedon opettamiseen 13-15-vuotiaille. Kirjassa käydään läpi muun muassa seksuaalisuuden monia muotoja.

      Kirjassa kerrotaan muun muassa, että “sosiaalinen sukupuoli voi olla eri kuin biologinen ja psyykkinen sukupuoli.”

      Sivun laidassa on kuva, jossa henkilö ihailee parrakkaan, isomahaisen henkilön vatsaa. Kuvatekstissä väitetään: “Nykyään mieskin voi synnyttää.”

      Sivun alalaidassa annetaan koululaisille pohdintatehtäviä:

      “On sanottu, että maailmassa on yli seitsemän miljardia sukupuolta eli yhtä paljon, kuin maailmassa on ihmisiä. Mitä tällä tarkoitetaan?”

      • Voisi ET:stä muutakin poimia kuin aina yhden kirjasarjan yhden vuosiluokan kirjan yhdeltä sivulta saman jutun.


      • Anonyymi

        Kuvavalinta ei ollut onnistunut. Joskus kesällä oli uutisjuttua raskaana olevasta henkilöstä, joka oli vaihta yt sukupuoltaan virallisesti ennen synnytystä. Hänestä oli kuvakin, joten uutisjutun kuva olisi oppikirjassa osuvampi.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45231
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25986
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      324
      15673
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      10823
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      169
      10802
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9641
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      222
      6489
    Aihe