Tiedelehti: Ihmisen aivot ovat taas apinamaistumassa

"Erottuaan simpanssista ihminen alkoi kasvattaa aivojaan. Niiden koko yli kolminkertaistui muutamassa miljoonassa vuodessa. Ja vihdoinkin tiedetään, miksi näin tapahtui. Tutkijoita askarruttaakin nyt uusi kysymys: miksi ihmisaivot osoittavat taas kutistumisen merkkejä?"
12246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Asiat helpottunut

Äänestä
  • Miten?

    Äänestä

Noloa ateille.

Äänestä

Suomen seuraava presidentti on simpanssi: "5 potenssiin 3 on 75".

Äänestä

Persut ovat neandertalilaisia. Vaikeuksia sopeutua muuttuvaan ympäristöön.

Äänestä

Äärivasemmistolaisuus syntyi jo n. miljoona vuotta sitten. Se sikisi pyhästä vihasta ja se viha turvotti aivot. Kun katsomme rääkyvää vassaria, niin näemme hänen otsasuonensa pullistuvan. Näin ne aivotkin olivat kauan sitten jatkuvassa paineessa ja sai aivot kasvamaan. Onneksi evoluution melskeessä syntyi myös tolkun ihmisiä, jotka alkoivat kummeksumaan vasemmistolaista sivistymättömyyttä ja vihaa. Heistä tuli sivistyksen PerusKansaa. Kuten nytkin näemme, sivistynyt PerusKansa on jatkuvasti pää turvoksissa huutavien vassareitten kohteena. Mitä tapahtuisi, jos tökkäisit neulalla rääkyvän vassarin kalloon? *POKS!... SPROITS!*

Äänestä



  • Olen äärivassari ja houkuttelen jaloon joukkooni nuorisoa ja kun meitä on tarpeeksi kaadamme natsit.

    Äänestä

Se koskee vain naisten ja sodomankaariväen aivoja. Mutta tietenkin kaikista ihmisistä laskettu keskiarvo pienenee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Erottuaan simpanssista ihminen alkoi kasvattaa aivojaan. Niiden koko yli kolminkertaistui muutamassa miljoonassa vuodessa. Ja vihdoinkin tiedetään, miksi näin tapahtui. Tutkijoita askarruttaakin nyt uusi kysymys: miksi ihmisaivot osoittavat taas kutistumisen merkkejä?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu