Miten korjataan 15 vuoden aikana aiheutetut vahingot?

Purra sivaltaa, että vaikka kuinka budjettia viilaillaan, ei siitä tilanne parane. Niin pahasti on maatamme tuhottu. Tarvitaan yksityisen sektorin kunnollista talouskasvua, jotta voidaan myös korjata työllisyystilannetta ja jotta on kysyntää ja ostovoimaa. Lisäksi on pakollista korjata viennin ja tuonnin suhde positiiviseksi, jotta tänne tulee rahaa enemmän kuin lähtee. EU:n rahan ja yritysten vapaa liikkuvuus on vienyt meiltä isosti hyvinvointia ja tähän pitää tulla muutos. Ts. hallituksen on kyettävä luomaan olosuhteet, jossa on mahdollista perustaa suomalaisomisteisia vientiyrityksiä, jotka myös pysyy täällä, eikä myydä hetken päästä ulkomaiselle sijoitusfirmalle.
8160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

15 vuodessa kep-vihervasurihallitukset ovat yli kaksin kertaistaneet Suomen viiden -07 velan. Sanna Marin jo yksistään lisäsi velkaa 40% joka on kaikkien aikojen Euroopan ennätys.

Ja mitään sillä ei saatu ainakaan hyvinvointi- ja sivistyssektoreille.

Sanna kavalsi siitä miljardeja ja on nyt Blair-rahanpesujärjestössä pesemässä sitä.

Äänestä

No, kyllä me Sipilän kolmen SSS: n hallitus muistetaan.

Mutta kenekään aiemman hallituksen aikana Venäjä ei ole aloittanut laajamittaista sotaa Euroopassa kun Marinin!


Joku on varmaan sen ajan istunut kotipihansa lintupöntössä?

Äänestä

Ja Purrallakin oli tuolloin enempi kiinnostusta köyhien päälle sylkemiseen. Tavoitteellinen typy. Nyt se toteuttaa nuoruuden haaveitaan!

Köyhyys lisää varastamista ja rikollisuutta, etenkin ruuan varastamista.
Purra lisää poliiseja, vankiloita ja kuritusrangaistuksia köyhyyteen ajamilleen.

Ihan fasistisluonteinen juttu?

Äänestä

Niin. Varmaan tukemalla suomalaisia pärjäämään paremmin, koulutetaan, hoidetaan hyvin, satsataan tautien ennaltaehkäisyyn. Tuetaan luovuutta ja omaa ajattelua. Ei hyljeksitä maailmalla hyviksi havaittuja konsepteja. Lisätään kansainvälistä yhteistyötä, tehdään parhaamme ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, ollaaan ihmisiä toisillemme ja tavoitellaan aina ensisijaisesti rauhaa.

Äänestä
  • ...takerrutaanpas tuohon "kansainväliseen yhteistyöhön ..." jonka vihersuvakkimme ovat tulkinneet rahan syytämiseksi ulkomaille , kaiken kannattavan kaupittelemiseksi pilkkahintaan ulkomaalaisille sijoittajille ja matujen haalimiseen ympäri Päiväntasaajaa ...ihmisyys käy loppukuusta köyhyyseläkeläisille , se on syntyperäisten suomalaisten joille KELA lyö laskelman eteen että satasella on kuukausi syötävä ...selväksi , erityisesti jos sattuu kaupan kassalle sellaisen väen kanssa joka kuittaa ostoskärryllisensä maksusitoumuksella ... vaaleanpunaisia silmälaseja on varmasti joku jossain jakamalla jakanut ....

    Äänestä

Suomalaisuutta hokevat eivät vieläkään ymmärrä, että ylikansalliset pörssiyhtiöt hallitsevat maailmaa yli kansallisten parlamenttien. Suomi ei päätä asioistaan. Suomessa toimivien yritysten asiat päätetään muualla. Suomi on vain pörssiyhtiöiden tulosyksikkö, yksinään täysi pakkasnolla.

Äänestä

Eikö kokoomus ja persut ollu tuhoomassa aiemminkin 2015?
4 vuotta oli jokku muut hönöt välissä
ja nyt persut ja kokkareet taas jatkaa tuhoamistaan.

Äänestä

Vain 15-vuotta? Suomijuntti matematiikan tai sitten historian tajusi näin yleisellä tasolla mättää muuten TODELLA PALJON!!!

https://tomialatalo.files.wordpress.com/2024/01/image-81.png

Mutta eipä hätiä mitiä! Mites nuo velat sitten oikein maksetaan takaisin!? No suurella resetoinnilla tottakai ;=))

https://tomialatalo.files.wordpress.com/2024/01/image-117.png

Sitten et enää omista mitään mutta olet onnellinen kuin kukkanen ;P

https://mega.nz/file/pAp2VK6R#H6YSiY95uXAtFu-q-3PdqSo_JqAptnm5YWph3a-gNJ8

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Purra sivaltaa, että vaikka kuinka budjettia viilaillaan, ei siitä tilanne parane. Niin pahasti on maatamme tuhottu. Tarvitaan yksityisen sektorin kunnollista talouskasvua, jotta voidaan myös korjata työllisyystilannetta ja jotta on kysyntää ja ostovoimaa. Lisäksi on pakollista korjata viennin ja tuonnin suhde positiiviseksi, jotta tänne tulee rahaa enemmän kuin lähtee. EU:n rahan ja yritysten vapaa liikkuvuus on vienyt meiltä isosti hyvinvointia ja tähän pitää tulla muutos. Ts. hallituksen on kyettävä luomaan olosuhteet, jossa on mahdollista perustaa suomalaisomisteisia vientiyrityksiä, jotka myös pysyy täällä, eikä myydä hetken päästä ulkomaiselle sijoitusfirmalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu