Venäjä hajoaa pian

Anonyymi-ap

Venäjän sisäinen hajoaminen on edennyt pitkälle. Venäjä nykyisenä valtiona pysyy kassa korkeintaan 2 vuotta jonka jälkeen Suomella ei ole enään nykyistä maarajaa Venäjän kanssa siinä mittakaavassa kuin nyt.

Mikä on Suomen suunnitelma tilanteessa jossa osalle nykyistä itärajaa muodostuu uusi valtio joka julistautuu itsenäiseksi ja irtautuu Venäjästä. Olemmeko valmiita tunnustamaan uuden valtion ?
Uskallammeko viedä muulle maailmalle vahvaa viestiä venäläisten keskuuteen että Suomi on valmis tukemaan niitä nykyisen Venäjän alueen federaatioita joilla on pyrkimys irtautua Venäjän alaisuudesta.

Suomella on nyt paras mahdollinen tilaisuus näyttää olevansa kokokoaan suurempi vakavasti otettava valtio ja kumppani läntisten maiden joukossa.

Asiasta ei pidä pelätä tehdä julkista. Venäjä hajoaa vääjäämättä. Sen tietää myös Putin eikä sitäkään korttia pidä nyt jättää käyttämättä.

Venäjän kansa on ansainnut lännen tuen. Nyt se on osoitettava suomalaisten toimesta.

57

836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin mutta kun ei ole olemassa ainakaan montaa niitä alueita jotka haluaisivat irtautua Venäjästä. Eikä heillä ole mitään mahdollisuutta siihen. Eikä siinä olisi järkeäkään.

      • Anonyymi

        Venäjäläisten keskuudessa asia nähdään toisin. Venäjä puhdistaa Ukrainan sodan varjolla ei slaavilaisia kansanosia juuri niistä federaatioistaan joiden tasavaltojen irtautumispyrkimyksiä Kreml pelkää.

        Ukraina on esimerkki ja esikuva niille alueille jotka ovat joutuneet kärsimään Venäjän keskusjohdon mielivaallasta viimeisten vuosisatojen aikana.

        Putin pelkää eniten Moskovan ja Pietarin menetystä kun sekasorto Venäjällä edelleen etenee. Putinin seuraava siirto on saada tapatettua omia kansalisiaan enemmän kuin Stalin teki. Myös Stalin siivosi Moskovalle merkityksettömiä etnisä ei slaavilaisia kansanosia ennen sotia ,sodassa ja pitkälle sotien päätyttyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on varsinainen provokaattori.

      • Tokihan Karjalan tasavalta liittyisi Suomeen heti kun se olisi mahdollista. Tulevaisuudennäkymät olisivat heti julmetusti paremmat kaikille puolelle miljoonalle asukkaalle. Matkailutuloja alkaisi virrata nopeasti.

        Noin pieni venäläisvähemmistökään ei olisi Suomelle mikään ongelma, semminkin kun ei olisi enää sellaista Venäjää joka heitä "suojelisi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on varsinainen provokaattori.

        Teki ennusteen, eli prognoosin ja ihan kansakoulupohjalta.😂

    • Anonyymi

      "Venäjän hajoittaminen" Ukrainaa löymäaseena käyttäen on epäonnistunut. Ukrainaa valtiona ei kohta enää ole mikäli rauhaa ei saada aikaan. Seuraavana on Euroopan ja Suomen vuoro päättää olemassolostaan eli millä tavoin Euroopan ja Suomen tuho estetään. USA tietysti mielellään käyttäisi tämänkin työkalun täysmääräisesti "Venäjän hajoittammis"-ponnisteluissaan.

      • Anonyymi

        Niin korruptoitunut kun Euroopan "arvoyhteisön" valtarakenne tällä hetkellä on, niin tuskin ainakaan ihmishenkien menetykselle annetaan mitään painoarvoa kun laskelmia sodankäynnistä Venäjää vastaan tehdään. Tämähän on nähtävissä suoraan siitä, että kaikki puheet rauhanneuvotteluiden aloittamisesta - Venäjän yhtenä osapuolena neuvottelupöydässä - loistavat poissaolollaan.

        Sotatoimien aloittaminen on ollut täysin harkittu teko Putinilta ja Kremliltä. Sotaa ei ole aloitettu täyttä ymmärrystä vailla vaan täysin laskelmoidusti ja ennalta tarkoin suunnitellusti.
        Ainoastaan Venäjän harkintakyky ja taito analysoida ennakolta suunnitelman toimivuus on osoittautunut erittäin puutteelliseksi.

      • Anonyymi

        Seuraavana on Suomi ja sitten Ruotsi ja Baltia. Tämä on faktatieto. Sitten mene puolat ja saksa ja lopulta putin on saanut Euroopan. Venäjä voittaa kaikki siksi rauha pitää tehdä heti! Suomi ei kestä kuin 24 tuntia ja panssarit ovat jo Pohjanlahdella ja pelkästään eteläisen Suomen valtaus riittää Venäjälle kaatamaan Suomen.

        Venäläisten aloittaman Ukrainan vastaisen sodan lopputuloksesta riippumatta mainitsemasi skenaario ei toteudu Putinin aikana.

        " Suomi ei kestä kuin 24 tuntia ja panssarit ovat jo Pohjanlahdella ja pelkästään eteläisen Suomen valtaus riittää Venäjälle kaatamaan Suomen."

        Maa jota Ukraina entinen neuvostomaa on nöyryyttänyt jo kaksi vuotta puutteellisella aseistuksella valtaa Naton osia 24 tunnissa

        😁🤣😂

        Tiltuilla alkaa epätoivossaan mopo karkaileen yhä pahemmin käsistä.

      • Anonyymi

        Kiovan propaganda ja sen uhrit tahallaan uhkailevat ja pelottelevat suomalaisia vetääkseen meikäläisiä Kiovan puolelle, muka Venäjä haluaa saada Suomenkin Venäjän imperiumiin.

        80 % Venäjän pinta-alasta on asumiskelvotonta hirvittävän kylmyyden -40 vuoksi (samoin kuin Kanadassa).
        Tarvitseeko Venäjä lisää alueita, joissa on oikein hankalat kylmät asumisolot?
        Ei, sen takia Venäjän Karjalakin tyhjenee jatkuvasti.
        Venäjä ei tarvitse Suomea.
        Suomi on vain ”akvaario”, josta näkyy, että lumisessa pakkasmaassa voi olla hieno järjestys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavana on Suomi ja sitten Ruotsi ja Baltia. Tämä on faktatieto. Sitten mene puolat ja saksa ja lopulta putin on saanut Euroopan. Venäjä voittaa kaikki siksi rauha pitää tehdä heti! Suomi ei kestä kuin 24 tuntia ja panssarit ovat jo Pohjanlahdella ja pelkästään eteläisen Suomen valtaus riittää Venäjälle kaatamaan Suomen.

        "Seuraavana on Suomi ja sitten Ruotsi ja Baltia. Tämä on faktatieto."

        Se on sinun vainoharhainen fantasia eikä mikä fakta.

        Kerroppa sun "faktan" lähde!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiovan propaganda ja sen uhrit tahallaan uhkailevat ja pelottelevat suomalaisia vetääkseen meikäläisiä Kiovan puolelle, muka Venäjä haluaa saada Suomenkin Venäjän imperiumiin.

        80 % Venäjän pinta-alasta on asumiskelvotonta hirvittävän kylmyyden -40 vuoksi (samoin kuin Kanadassa).
        Tarvitseeko Venäjä lisää alueita, joissa on oikein hankalat kylmät asumisolot?
        Ei, sen takia Venäjän Karjalakin tyhjenee jatkuvasti.
        Venäjä ei tarvitse Suomea.
        Suomi on vain ”akvaario”, josta näkyy, että lumisessa pakkasmaassa voi olla hieno järjestys.

        Aivan, se on fakta!

        Koko Venäjän Karjalan väestö on vain 0,5 milj. asukasta ja se pienenee koko ajan.

        527 880 as. - v. 2023
        643 548 as. - v. 2010

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisten aloittaman Ukrainan vastaisen sodan lopputuloksesta riippumatta mainitsemasi skenaario ei toteudu Putinin aikana.

        Venäjä romahtaa ja valloittaa kaikki - erittäin "loogista" propagandaa, hahaha

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavana on Suomi ja sitten Ruotsi ja Baltia. Tämä on faktatieto. Sitten mene puolat ja saksa ja lopulta putin on saanut Euroopan. Venäjä voittaa kaikki siksi rauha pitää tehdä heti! Suomi ei kestä kuin 24 tuntia ja panssarit ovat jo Pohjanlahdella ja pelkästään eteläisen Suomen valtaus riittää Venäjälle kaatamaan Suomen.

        Kuvitelmasi Venäjän sotilaallisesta kyvystä tällä suunnalla on pelkkää sysimustaa unelmahöttöä. 😅

        Ellei tuo sitten ollut parodiaa...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiovan propaganda ja sen uhrit tahallaan uhkailevat ja pelottelevat suomalaisia vetääkseen meikäläisiä Kiovan puolelle, muka Venäjä haluaa saada Suomenkin Venäjän imperiumiin.

        80 % Venäjän pinta-alasta on asumiskelvotonta hirvittävän kylmyyden -40 vuoksi (samoin kuin Kanadassa).
        Tarvitseeko Venäjä lisää alueita, joissa on oikein hankalat kylmät asumisolot?
        Ei, sen takia Venäjän Karjalakin tyhjenee jatkuvasti.
        Venäjä ei tarvitse Suomea.
        Suomi on vain ”akvaario”, josta näkyy, että lumisessa pakkasmaassa voi olla hieno järjestys.

        >Kiovan propaganda ja sen uhrit tahallaan uhkailevat ja pelottelevat suomalaisia vetääkseen meikäläisiä Kiovan puolelle

        Eihän nyt toki ihmisiä tarvitse yrittää vetää sinne missä he jo ovat. 😃
        Suomalaisista suhtautuu nykyiseen Venäjään hyvin myönteisesti yksi prosentti ja melko myönteisesti kaksi.

        Karjala tyhjenee siksi, että Venäjä investoi mieluummin sotaan kuin näyteikkunakaupunkien ulkopuolella asuvien ihmisten elämisen edellytyksiin. Niitä ei Venäjän Karjalassa enää juurikaan ole, ja se on tahallista politiikkaa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ei, kylmän ilmaston vuoksi Karjala tyhjenee samalla tavalla kuin Suomen Lappi.

        Lapin maakunnan väkiluvun kehitys
        175 000 as. - v. 2021
        yli 200 000 as. - v. 1993

        https://lapinluotsi.fi/lappi-nyt/vaesto/vaeston-kehitys/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, se on fakta!

        Koko Venäjän Karjalan väestö on vain 0,5 milj. asukasta ja se pienenee koko ajan.

        527 880 as. - v. 2023
        643 548 as. - v. 2010

        Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavana on Suomi ja sitten Ruotsi ja Baltia. Tämä on faktatieto. Sitten mene puolat ja saksa ja lopulta putin on saanut Euroopan. Venäjä voittaa kaikki siksi rauha pitää tehdä heti! Suomi ei kestä kuin 24 tuntia ja panssarit ovat jo Pohjanlahdella ja pelkästään eteläisen Suomen valtaus riittää Venäjälle kaatamaan Suomen.

        No jo on jurttarutsalla jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisten aloittaman Ukrainan vastaisen sodan lopputuloksesta riippumatta mainitsemasi skenaario ei toteudu Putinin aikana.

        "mainitsemasi skenaario ei toteudu Putinin aikana."

        Joka ei tosin liene kovin pitkä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, se on fakta!

        Koko Venäjän Karjalan väestö on vain 0,5 milj. asukasta ja se pienenee koko ajan.

        527 880 as. - v. 2023
        643 548 as. - v. 2010

        Vielähän tuolla muutama näyttää olevan. Fakta on se, että toiveajattelua, jota on esiintynyt koko sodan ajan. Halutaan vain pelotella.

        Putin on viimeinen toivo, tässä itsestään ylpeässä Euroopassa. Ehkäpä hän on viimeinen Mies, joka lopettaa sodan omin voimin.. ts jää ns jäätynyt konflikti.

    • Anonyymi

      Venäjän hajoamisesta tai vallanvaihdosta on uutisoitu Biden valtaantulon jälkeen. Koko ajatus on vain Bidenin russofobioiden tuotosta.

      • Biden on selvästi ilmoittanut, ettei halua tai tue Venäjän hajoamista.

      • Ai Joosef tuli valtaan 24.2.2022? Minä luulin että jo yli vuotta aiemmin. 😮

    • Anonyymi

      Venäjän hajoamisesta on puhuttu joka paikassa Johan Bäckmannin viime käynnin jälkeen.
      Mies itki lentoasemalla ja oli vahvasti juovuksissa.

    • Anonyymi

      Venäjän pakkanen tappoi Napoleonin ja Hitlerin.

      Jokainen, joka tulee Venäjälle miekan kanssa, kuolee pakkaseen.

    • Anonyymi

      Suomella on presidentti, jolla on kulloisestakin maan- ja maailmantilanteesta riippuvia erityistehtäviä. Näitä presidentti suorittaa valtiovallan haltijan edustajana ja tämän hyväksi. Valtiovallan haltija valikoi ehdokkaiksi joukon tunnettuja alamaisia.

      Presidentinvaalilla 2024 valtiovallan haltija hakee ehdokasta, jolla on suurin sosiaalinen pääoma alamaisten keskuudessa. Mittaus on tärkeä, sillä presidentin tehtäväksi tulee alamaisten saattaminen sotaan naapurisuurvalta Venäjää vastaan. Hanke voi kohdata muutosvastarintaa alamaisten keskuudessa.

      Presidentti astuu keulahahmoksi 10 vuotta jatkuneelle informaatio-operaatiolle, jolla alamaiset on valmisteltu heille lankeavaan tehtävään valtiovallan haltijan tavoitteiden toteuttamiseksi. Näin ollen ääni presidentinvaalissa on ääni sodan, ja suomalaisten tappamisen puolesta.

      • Anonyymi

        Tiltun propaganda kirjoitus on huonossa kieliasussa se paljastaa jo liikaa .

        Meillä Suomessa ei ole alamaisia presidentillä tai muillakaan se poikkeaa kirjoittajan kulttuurista oleellisesti .

        Myöskään meillä ei presidentti kykene aloittamaan sotaa kuten venäjällä .

        Muutenkin kirjoitus oli täyttä skeidaa ja Iigorin mielikuvitusta kuten lukija joka vaivautuu pari lausetta lukemaan Iigorin mielikuvituksen tuotetta voi todeta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eun tulee valmistautua tilanteeseen jossa nykyisen Eu rajan tuntumaasa oleva yksittäinen Venäjän federatio ilmoittaa itsenäistyvänsä Venäjän hallinnasta.

      Eulla ja kansainyhteisöllä oltava valtuutus tunnustaa uusi itsenäistynyt valtio heti ensimmäisen tunnin aikana. Samoin Eu jäsenyyshskemksen käsittely ja hyväksyminen seuraavien 2 tunnin aikana. Seuravien 3 tunnin aikana jokainen Eun maa saa ratifioitavakseen uuden valtion Nato-jäsenyyden.

      Tämän kriitisen lyhyen projektin aikana länsi antaa turvatakuut uudelle tulevalle jäsemaalleen.

    • Anonyymi

      Baškortostan tai Baškiria on Venäjän federaatioon kuuluva, runsaan neljän miljoonan asukkaan tasavalta Euroopan itäisimmässä osassa Uralvuoriston eteläpäässä ja siellä tuntuu juuri nyt tapahtuvan liikehdintää.

      • Anonyymi

        Baskirian muslimiväestö ei sodan alettua suostunut Putinin ja slaavien palvelijoiksi .
        Muslimien matala kynnys tarttua vastustamaan asein Venäjän pyrkimyksiä pelästytti Putinin.

    • Anonyymi

      Niiden johtaja on ainakin aivokuollut.

      • Anonyymi

        Biden sai loparit, ei ole enää presidentti.

    • Anonyymi

      Vidut. Se tulee kasvamaan liittolaistensa kanssa. Silkkitie on tulossa takaisin ja USA saa nokkiiinsa.

      • Anonyymi

        Venäjä alkaa olla jo suoritustilassa! Putinin vastustus kasvaa!

      • Anonyymi

        TODELLISUUDESSA Kiina jo nyt aika kyllästynyt Ukrainan sotaan ja Putlerin 'toilailuihin' ja on sen myös kertonut!

    • Anonyymi

      Vähemmästäkin...

    • Anonyymi

      Venäjä hajoaa. Mutta meneekä vuosi vai kaksi? Emme tiedä.

    • Anonyymi

      Niin tekee, luin pravdasta.

    • Anonyymi

      Kohta Putinin paukut ja sotavoimat kuluu pitämään maata kasassa ja pelossa, muuten tulee Putelle noutaja ja maa palasina sen jälkeen kun kukaan ei halua jatkaa hullun ja uppoavan vallan alla ja pelossa.

    • Anonyymi

      Joko Putte on tapettu?

    • Anonyymi

      "Silkkitie" on silkka vitsi! Energiaa monimutkaisempaa ei Putlerin Venäjä edes tuota!

    • Anonyymi

      Putte keskittänyt kaikki sotavoimat vieraaseen maahan hyökkäykseen..aika riskiä jos jotain tapahtuu

    • Anonyymi

      Kaikkien Ukrainan riveissä taistelevien ulkom. vapaaehtoisten puheissa toistuu sama asia:

      Venäjä on vaarallinen, taitava ja sitkeä vastustaja, jolla ei ole puutetta aseista ja ammuksista. Vapaaehtoisten puheissa kuuluu kunnioitus kovaa vastustajaa kohtaan.

      Kotisohvilla nettisoturit puolestaan uhoaa miten Venäjä ei osaa mitään, sillä ei ole mitään ja miten sota on aivan yhtä maalia.

      Hmm. Kumpaa sitä uskoisi?

      • Anonyymi

        Mitä jos kerran elämässäsi käyttäisit ihan omia aivojasi voisi olla yllättävä kokemus ...yritä edes

    • Anonyymi

      Toivotaan niin.

    • Anonyymi

      Venäjällä on paljon ihmisiä, joilla on "asialliset syyt käydä kiinni toistensa kurkkuun". Esimerkkinä hän nosti esille alueet, jotka julistautuisivat itsenäisiksi, koska Venäjän hallinto vie niiltä mineraalit ja kanavoi niistä saatavat rahat Moskovaan.

    • Anonyymi

      Sirpaleiksi menee.

    • Anonyymi

      Suomalaisilla on nyt tuhannen taalan paikka hajottaa Venäjä ja viedä samalla Suomeltakin valtiollinen tulevaisuus.

      • Anonyymi

        Kokoomus on täysin megalomaanisen kalliiden tyhmien ideoiden Tonava.

    • Anonyymi

      Mutta ensin hajoo EU ja NATO.

      • Ennemmin kaltaises trollin /c pukkaa koiranputkea. :-)

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      75
      1430
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      248
      1322
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      1106
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1088
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      795
    6. 65
      774
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      757
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      728
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      701
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      647
    Aihe