Aleksander Stubb - FAILURE

Jos joku suomalainen poliitikko on totaalisesti epäonnistunut kaikessa tekemisessään, niin se on Stubb. Hänen ministeriuransa on johtanut toimessa kuin toimessa suomalaisten ja Suomen kannalta kaikkein surkeimpiin tuloksiin, mitkä ovat ylipäätään olleet mahdollisia. Käyttääkseni nykynuorison suosimaa ilmaisua: Alexander Stubb, Fail.

Hän oli täyskatastrofi Eurooppa ministerinä, hän oli sitä pääministerinä, hän on sitä valtiovarainministerinä ja kansanedustajana. Stubb ei ole onnistunut missään. Jokainen hänen hankkeensa on mennyt metsään, pieleen tai ollut lähtökohtaisesti lainvastainen.

Näin siis siinä tapauksessa, että Stubb on ollut sitä mitä hänen noissa tehtävissään olisi pitänyt olla: suomalaisten luottamushenkilö. On kuitenkin enemmän kuin todennäköistä, että Stubb onkin toiminut täysin muiden valtioiden asiamiehenä, ulkolaisten yritysten edustajana ja ulkolaisten sotilasmahtien agenttina omaa maataan ja kansaansa vastaan. Se selittäisi Stubbin surullisen saldon suomalaisissa luottamustehtävissä ja sen, kuinka hänen jokainen toimensa on tähdännyt suomalaisille koituvan vahingon maksimointiin ulkomaalaisten eduksi.

Stubbin kuuluisia lausahduksia ovat olleet mm. "En ole suomalainen, olen eurooppalainen." ja "Olen sisimmiltäni etelävaltiolainen (Yhdysvaltain etelävaltioiden asukas)". Stubb on useissa ulostuloissaan korostanut olevansa kaikkea muuta kuin suomalainen ja se selittää pitkälti hänen totaalisen tuhoisat poliittiset linjauksensa Suomen ja suomalaisten suhteen. Hän ei edes ajattele näitä asioita, koska ne eivät merkitse hänelle juuri mitään.

Stubb:

"Olen pro-eurooppalainen. Joku voisi kutsua minua jopa federalistiksi. Poliitikkona pyrin ottamaan etäisyyttä akateemisiin määritelmiin, mutta tulkoon selväksi, että haluan usein enemmän kuin vähemmän integraatiota."

"Uskon että on olemassa sisäänrakennettu logiikka kuinka eurooppalainen integraatio etenee. Ensin on kriisi, sitten on sekasorto ja lopulta EU jäsenet päättävat ottaa integraatiota syventäviä askeleita."

Stubbin ajattelu siis lähtee siitä, että on olemassa ylikansallinen hyvä, joka ratkaisee ongelmia. Hän ei käsitä, eikä suostu näkemään sitä tosiasiaa, että juuri tuo ylikansallinen on suurin syypää koko Euroopan laajuisiin ongelmiin ja juuri tuon ylikansallisen vallan rakentamisprojekti on suistamassa koko Euroopan kaaokseen, jossa Stubbin rakas EU hajoaa. Se kehitys on jo käynnistynyt, eivätkä eurofederalistit kykene sitä enää pysäyttämään muutoin kuin turvautumalla miehitysvaltaan ja poikkeustiloihin.
21411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Vuosina 2011-14 Stubb toimi nimenomaan Eurooppa-asioiden ministerinä. Jokaisena vuonna nettojäsenmaksumme oli yli 600 miljoonaa euroa ja vuonna 2014 laskua tuli lisää kertaheitolla yli 200 miljoonaa, eli vuonna 2014 EU-jäsenmaksun netto summa olikin jo 809 miljoonaa euroa. Puhdasta persnettoa kaikkien EU-tukien jälkeen, Stubbin toimiessa arkkitehtinä.

Ja tässä on esitelty vain jäsenmaksun määrää, ei menetettyjä EU-tukia, tullituloja, eurotukiaisia, joista kertyykin jo kymmenien miljardien menetty summa kotimaan alkuasukkailta nyhdettyä rahaa.

Äänestä
  • EU:n jäsenmaksut määräytyvät jäsenmaiden bruttokansantulon, arvonlisäkertymien sekä unionin keräämien maataloustullien ja tuontimaksujen mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    EU:n jäsenmaksut määräytyvät jäsenmaiden bruttokansantulon, arvonlisäkertymien sekä unionin keräämien maataloustullien ja tuontimaksujen mukaan.

    FAILURE= epäonnistuminen

    Äänestä


  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🔞 ­­­N­y­­­m­­f­o­m­­­a­a­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Pääministerin paikan Stubb sai vain, koska edeltäjä ja puoluekollega Jyrki Katainen pakeni isäntiensä suojiin Brysselliin, saatuaan kasvatettua Suomen valtionvelkaa noin 47 miljardia lisää. Stubbin pääministeri vuoden 2014-15 aikana maamme eurolaskut ja EU-kustannukset vain jatkoivat kasvuaan.

Sipilän hallituksessa Stubb sai valtiovarainministerin pestin, vaikka hänen taloudellinen linjansa on ollut koko ajan Suomelle mahdollisimman vahingollinen, ulkolaisia tahoja hyödyttävä.

Äänestä

Kuinka todennäköistä olisi onnistua presidenttinä tuolla surullisella track recordilla?

Äänestä
  • Jos ei tee mitään niin voi onnistua. Siis olla pelkkä seinätapetti.

    Äänestä

  • Hyvät mahdollisuudet. ULKOPOLITIIKKA on Alexin ydinosaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hyvät mahdollisuudet. ULKOPOLITIIKKA on Alexin ydinosaamista.

    Ulkopolitiikkaa hänelle opetti itse Tavja the "Whale" Halonen. Ihan v itun siistii, vai mitä?

    Äänestä

Nyt se on jo aikuinen.
Hyvät meriitit tuohon virkaan.
Ei hävettäisi laittaa kansainvälisille foorumeille neuvottelemaan.
Persoonallisuutta löytyy ja kukaan presidentti ei yksin joudu Suomen ulkopoliittista linjaa päättämään. Läytyy asiantuntijoita, taloudesta, puolustusvoimista, hallituksesta.

Äänestä

Todennäköisesti hänestä tulee silti presidentti. Hukkaat siis aikaasi. 🥱

Äänestä

Kyllä jos joku on totaalisesti epäonnistunut, niin Pekka Haavisto, jos lukee vaikka tuon linkin sössimiset yksistään niin paljon mainostetussa Darfurin "osaamisessa".

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ollipusa/95765-missa-ovat-presidenttiehdokas-haaviston-naytot-osa-2/

Ja mikä muu on häneltä onnistunut, opinnot jääneet täysin, ei ole valmistunut mistään.
"Pekka Haavisto kirjoitti ylioppilaaksi Munkkivuoren yhteiskoulusta 1976 ja aloitti sen jälkeen valtiotieteiden opinnot Helsingin yliopistossa. Opinnot jäivät kuitenkin kesken vajaan vuoden jälkeen. Myöhemmin Haavisto suoritti vielä erinäisiä yleisopintoja."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Haavisto

Äänestän kyllä Ollia ensimmäisellä kierroksella, katsotaan sitten keitä siellä toisella kierroksella on.

Äänestä

Otan osaa

Äänestä

Irvikukko jatkoon, mestari nou Eiraan.

Äänestä

Stubb on venäläis- ruotsalainen, kotikieli ruotsi , vaimo englantilainen. Miksi meille tyrkytetään näin epäsuomalaista pressaa. Emme ole, vielä, siirtomaa, jota johtaa hieno ulkomainen herra. Vai onko salattu tarkoitus totuttaa kansa taas kerran ulkomaiseen komentoon. Miksi ei suomalainen kelpaa?

Äänestä

Stubb on kaikessa kävelevä katastrofi - ei jatkoon.

Äänestä

Puhukaa lisää, me pidellään hevosta....

Äänestä

Stupido on just sen tyyppinen ukko, jonka voi nähdä vallassa silloin, kun Venäjä hyökkää Suomeen.

Äänestä

Stubb on ruotsinkielinen. Eli kuningas.

Äänestä

Stuubbi on ruotsalainen sanoi Kalle kuninkaalle mitäs hän tekee suomessa sitten

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos joku suomalainen poliitikko on totaalisesti epäonnistunut kaikessa tekemisessään, niin se on Stubb. Hänen ministeriuransa on johtanut toimessa kuin toimessa suomalaisten ja Suomen kannalta kaikkein surkeimpiin tuloksiin, mitkä ovat ylipäätään olleet mahdollisia. Käyttääkseni nykynuorison suosimaa ilmaisua: Alexander Stubb, Fail.

Hän oli täyskatastrofi Eurooppa ministerinä, hän oli sitä pääministerinä, hän on sitä valtiovarainministerinä ja kansanedustajana. Stubb ei ole onnistunut missään. Jokainen hänen hankkeensa on mennyt metsään, pieleen tai ollut lähtökohtaisesti lainvastainen.

Näin siis siinä tapauksessa, että Stubb on ollut sitä mitä hänen noissa tehtävissään olisi pitänyt olla: suomalaisten luottamushenkilö. On kuitenkin enemmän kuin todennäköistä, että Stubb onkin toiminut täysin muiden valtioiden asiamiehenä, ulkolaisten yritysten edustajana ja ulkolaisten sotilasmahtien agenttina omaa maataan ja kansaansa vastaan. Se selittäisi Stubbin surullisen saldon suomalaisissa luottamustehtävissä ja sen, kuinka hänen jokainen toimensa on tähdännyt suomalaisille koituvan vahingon maksimointiin ulkomaalaisten eduksi.

Stubbin kuuluisia lausahduksia ovat olleet mm. "En ole suomalainen, olen eurooppalainen." ja "Olen sisimmiltäni etelävaltiolainen (Yhdysvaltain etelävaltioiden asukas)". Stubb on useissa ulostuloissaan korostanut olevansa kaikkea muuta kuin suomalainen ja se selittää pitkälti hänen totaalisen tuhoisat poliittiset linjauksensa Suomen ja suomalaisten suhteen. Hän ei edes ajattele näitä asioita, koska ne eivät merkitse hänelle juuri mitään.

Stubb:

"Olen pro-eurooppalainen. Joku voisi kutsua minua jopa federalistiksi. Poliitikkona pyrin ottamaan etäisyyttä akateemisiin määritelmiin, mutta tulkoon selväksi, että haluan usein enemmän kuin vähemmän integraatiota."

"Uskon että on olemassa sisäänrakennettu logiikka kuinka eurooppalainen integraatio etenee. Ensin on kriisi, sitten on sekasorto ja lopulta EU jäsenet päättävat ottaa integraatiota syventäviä askeleita."

Stubbin ajattelu siis lähtee siitä, että on olemassa ylikansallinen hyvä, joka ratkaisee ongelmia. Hän ei käsitä, eikä suostu näkemään sitä tosiasiaa, että juuri tuo ylikansallinen on suurin syypää koko Euroopan laajuisiin ongelmiin ja juuri tuon ylikansallisen vallan rakentamisprojekti on suistamassa koko Euroopan kaaokseen, jossa Stubbin rakas EU hajoaa. Se kehitys on jo käynnistynyt, eivätkä eurofederalistit kykene sitä enää pysäyttämään muutoin kuin turvautumalla miehitysvaltaan ja poikkeustiloihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu