Floridan kuvernRon DeSantis luopui republikaanien presidenttikisasta, tukee Trumpiaööri Ron DeSantis luopuu republikaanien presidenttiehdokaskisasta. Hän kertoo X-viestipalvelussa julkaisemassaan videoviestissä tukevansa entistä presidenttiä Donald Trumpia.
CNN-uutiskanavan lähteen mukaan DeSantisin päätöstä luopumisesta joudutti kampanjarahojen riittämättömyys.
https://edition.cnn.com/politics/live-news/election-campaign-new-hampshire-01-21-24/h_d0a5e798da21610501d6365d99f627fc
DeSantis sai presidenttikisan aloittaneissa Iowan vaalikokouksissa alkuviikosta toiseksi eniten valitsijoita Trumpin jälkeen, mutta Trumpin voittomarginaali oli yllättävän suuri. Kolmanneksi Iowassa sijoittui entinen YK-lähettiläs Nikki Haley.
Neljänneksi Iowassa ylsi Vivek Ramaswamy, joka kertoi heti omissa vaalivalvojaisissaan jättävänsä kisan kesken ja tukevansa jatkossa Trumpia.
DeSantis oli noin vuosi sitten hetken aikaa niin suosittu, että hänen uskottiin pystyvän haastamaan Trumpin vakavasti republikaanien esivaaleissa. DeSantisin kannatus kuitenkin kuihtui jo hyvissä ajoin ennen kuin varsinainen kilpa alkoi.
Loppuukohan meidän Venäjä mielisten lakot, kun Trumpille kerrotaan tuosta surkeasta mallista vasemmistolaisilla.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sekavaa höpinää Venäjän mieliseltä Pankkoeverstiluutnantille asiasta mikä ei millään tavalla liity Suomen Maalaisliittoon.
Siis Pankkoevetstiluutnantilta.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍑 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Pitäs Tommin joka oli oikea reservin upseeri kuten minäkin olla pitämässä kuria palstalla.
Suomessa Trump olisi linnakelpoinen, muttei Presidentinlinna!
Amerikka on erikoinen valtio, kun Presidentiksi halutaan ihminen, joka valehtelee kaikessa, ihailee Putinia, Kimiä, Xitä ja useita Dikttaattoreita ja elämäntuhoajia.
Amerikassa tuo valehtelu on kyllä vahvassa suosiossa ja sitä käytetään kaikessa .
Samanlaisia hönöjä löytyy ihan kotikutoisestikin Suomesta ja aloittaja on yksi heistä.
U.F.A tuo moni kulttuurinen unelma höttö!🎪
Eihän presidentinvaaleja USAssa ole vielä edes aloitettu. Ehdokkaitakaan ei vielä ole. Nyt on meneillään vasta kummankin pääpuolueen esivaaliprosessi omasta ehdokkaasta. Vastakkain saattavat olla samat ehdokkaat kuin viimeksikin. Silloin Biden löi niukasti Trumpin.
Itse toivoisin, että demokraatit löytäisivät Bidenin tilalle toisen nuoremman ehdokkaan. Biden on muuten aika ok., mutta ikä painaa ja muisti sen myötä heikkenee.
Minun mielestäni Olli Rehn olisi paras valinta Suomen presidentiksi. Minulla on myös sama suosikki USAn presidentiksi kuin Rehnillä eli nykyinen ulkoministeri Anthony Blinken. Hän vaikuttaa erittäin järkevältä, toimeliaalta, yhteistyöhaluiselta tolkun mieheltä. Tällaisia henkilöitä ainakin europpalaisesta näkökulmasta katsoen tarvittaisiin USAn johtajiksi.
Kyllä Olli Rehn on paras valinta.
Se on outoa, että jotkut voi kannattaa jopa Stuppia, tätä rapparia, joka pitää YKSITYISASIANA näin helppoa kysymystä, se on videon 1,35 min, kohdalla:
https://www.youtube.com/watch?v=PxNAULkQ5yM
Hänen Jumalansa on se jota ei vielä voi oikein rapparikaan suoraan sanoa, mutta kolmiomerkit on näkyvissä.
Kaikki ne on rappareita.