Kyllä tiedän. Natsipersuhallitus on tämän saanut aikaan. Olisi jättänyt puuttumatta työmarkkinaneuvotteluihin.
0Äänestä
Anonyymi00002
Miten kansan demokraattisesti valittua, hallitusohjelmaa toteuttavaa, vaalilupauksia noudattavaa hallitusta voi syyttää siitä, että ammattijärjestöt lakkoilevat?
"Asian tiivisti jo aiemmin valtakunnansovittelija Anu Sajavaara, kun hän totesi, että pahiten työmarkkinajärjestelmässä mättää se, että osapuolilta puuttuu yhteinen käsitys Suomen taloustilanteesta ja työmarkkinoiden tulevaisuudennäkymistä."
Korjaan tuon: "osapuolelta puuttuu" ja se osapuoli on erityisesti SAK.
0Äänestä
Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:

Juurikin näin, SAK on kaiken takana pullistelemassa, kun eivät reppanat ymmärrä kuka niiden jäsenistön ruokkii.
0Äänestä
Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Juurikin näin, SAK on kaiken takana pullistelemassa, kun eivät reppanat ymmärrä kuka niiden jäsenistön ruokkii.
Näiden lakkojen taustalla ovat SAK:n hyväpalkkaiset johtajat, jotka eivät halua menettää hyväpalkkaista tehtäväänsä.
0Äänestä
Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Näiden lakkojen taustalla ovat SAK:n hyväpalkkaiset johtajat, jotka eivät halua menettää hyväpalkkaista tehtäväänsä.
SAK:n erikoisoperaatio. Otettu mallia itänaapurista liikaa. Turpaan ne herrat joutais saada jos Suomen pysäyttää.
0Äänestä
Anonyymi00013
Petturipersut saivat hallituspaikkansa VALEHTELEMALLA ja huijaamalla, pettämällä. Petturipurra sanoi ennen vaaleja : "Köyhiltä ei voi eikä saa leikata meille se ei käy". Näin se petturi sanoi. Sanoi näin ja petti heti. Ihan heti. Heti alkoi leikkaamaan ISOSTI Köyhiltä!!!! Ja heikentämään työehtoja. Perra on vuosisadan Petturi. Täys rotta.
0Äänestä
Anonyymi00024
Anonyymi00002 kirjoitti:
Miten kansan demokraattisesti valittua, hallitusohjelmaa toteuttavaa, vaalilupauksia noudattavaa hallitusta voi syyttää siitä, että ammattijärjestöt lakkoilevat?
"Asian tiivisti jo aiemmin valtakunnansovittelija Anu Sajavaara, kun hän totesi, että pahiten työmarkkinajärjestelmässä mättää se, että osapuolilta puuttuu yhteinen käsitys Suomen taloustilanteesta ja työmarkkinoiden tulevaisuudennäkymistä."
Korjaan tuon: "osapuolelta puuttuu" ja se osapuoli on erityisesti SAK.
Et vissiin huomannut sitä, että hallitusohjelma värkättiin kasaan vasta sitten, kun hallitus oli jo koossa. Äänestäjillä ei ollut mitään hajua sitä, että persut myivät itsensä kokoomukselle suostumalla porvareiden hallitusohjelmaan.
Ja lisää lähtee tänä vuonna. Lakot eivät auta asiaa yhtään.
0Äänestä
Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Ja lisää lähtee tänä vuonna. Lakot eivät auta asiaa yhtään.
Kiinnostavaa olisi kuulla,kuinka moni lakkoilijoista menetti työpaikkansa tänä vuonna.
0Äänestä
Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Kiinnostavaa olisi kuulla,kuinka moni lakkoilijoista menetti työpaikkansa tänä vuonna.
https://konkurssit.com/ sieltä vaan katteleen entisiä työpaikkojaan lakkoilijat nyt on myöhäistä pidättää kun jo paskat pöksyssä.
0Äänestä
Anonyymi00011
Sitähän hallitus haluaa.
0Äänestä
Anonyymi00012
paskat vie kaksipäivää ajattele normiviikon loppu jos taas hallituksen politiikka vie kansan köyhyysloukkuun niin se isopaha asia
0Äänestä
Anonyymi00014
Suurta järjen köyhyyttä ryhtyä lakkoilemaan suurlaman kynnyksellä.
0Äänestä
Anonyymi00015
Nyt kannattaa tietysti lakkoilla, kun sen voi vielä tehdä. Miten työtön lakkoilee? Ei mitenkään!
Tervemenoa työttömyyskortistoon.
0Äänestä
Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Nyt kannattaa tietysti lakkoilla, kun sen voi vielä tehdä. Miten työtön lakkoilee? Ei mitenkään!
Tervemenoa työttömyyskortistoon.
Paskovat omaan pesäänsä nämä lakkokenraalit. Turpaan ne tarttis kunnolla ja menisivät vaikka halkomettään purkamaan paineitaan.
0Äänestä
Anonyymi00017
"Köyhiltä ei voi eikä saa leikata meille se ei käy".. Näin sanoi petturi, huijari ja täys Rotta Riikka Purra Ennen vaaleja.. Huijasi petturipersuille hallituspaikan..
0Äänestä
Anonyymi00019
Hyvä niin ja pian meillä on Perussuomalainen presidenttikin.
0Äänestä
Anonyymi00018
Lakot ei poista ongelmaa ostovoiman puutteesta joka johtuu Suomen huonosta energia ja ulkopolitiikasta ja EU:n venäjäpakotteista.
0Äänestä
Anonyymi00021
Olet oikeassa siinä että Suomi ja erityisesti Saksa teki VALTAVAN virheen ripustautuessaan halvan venäläisen energian varaan. Siitä irrottautuminen otti lujille mutta onneksi se on nyt tehty.
0Äänestä
Anonyymi00020
Tietääköhän lakkoilijat edes miksi SAK haluaa että karjalauma laitetaan lakkoilemaan. No saahan siinä moni duunari ryypätä pitkän viikonlopun 4 päivää . TO,PE,LA ja SU.
”Erittäin paljon harmittaa se, että lakkoilulla syvennetään yritysten ongelmia, kun taustalla on lähes pari vuotta jatkunut heikkenevän suhdanteen jakso. Alkuvuodesta on jo nähty orastavia merkkejä paremmasta, mutta nyt lakkoilu iskee kapuloita rattaisiin ennen kuin kasvu on vielä alkanutkaan.”
0Äänestä
Anonyymi00023
Olisivat nämä lakkoilijat onnellisia ettei vielä ole sotakin. Ei mitään moraalia tällä porukalla .
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kyllä tiedän. Natsipersuhallitus on tämän saanut aikaan. Olisi jättänyt puuttumatta työmarkkinaneuvotteluihin.
Miten kansan demokraattisesti valittua, hallitusohjelmaa toteuttavaa, vaalilupauksia noudattavaa hallitusta voi syyttää siitä, että ammattijärjestöt lakkoilevat?
"Asian tiivisti jo aiemmin valtakunnansovittelija Anu Sajavaara, kun hän totesi, että pahiten työmarkkinajärjestelmässä mättää se, että osapuolilta puuttuu yhteinen käsitys Suomen taloustilanteesta ja työmarkkinoiden tulevaisuudennäkymistä."
Korjaan tuon: "osapuolelta puuttuu" ja se osapuoli on erityisesti SAK.
Juurikin näin, SAK on kaiken takana pullistelemassa, kun eivät reppanat ymmärrä kuka niiden jäsenistön ruokkii.
Näiden lakkojen taustalla ovat SAK:n hyväpalkkaiset johtajat, jotka eivät halua menettää hyväpalkkaista tehtäväänsä.
SAK:n erikoisoperaatio. Otettu mallia itänaapurista liikaa. Turpaan ne herrat joutais saada jos Suomen pysäyttää.
Petturipersut saivat hallituspaikkansa VALEHTELEMALLA ja huijaamalla, pettämällä. Petturipurra sanoi ennen vaaleja : "Köyhiltä ei voi eikä saa leikata meille se ei käy". Näin se petturi sanoi. Sanoi näin ja petti heti. Ihan heti. Heti alkoi leikkaamaan ISOSTI Köyhiltä!!!! Ja heikentämään työehtoja. Perra on vuosisadan Petturi. Täys rotta.
Et vissiin huomannut sitä, että hallitusohjelma värkättiin kasaan vasta sitten, kun hallitus oli jo koossa. Äänestäjillä ei ollut mitään hajua sitä, että persut myivät itsensä kokoomukselle suostumalla porvareiden hallitusohjelmaan.
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🍒 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Kyllä tiedetään. KOKOOMUSTA.
15000 työpaikkaa hävisi viime vuonna.
Ja lisää lähtee tänä vuonna. Lakot eivät auta asiaa yhtään.
Kiinnostavaa olisi kuulla,kuinka moni lakkoilijoista menetti työpaikkansa tänä vuonna.
https://konkurssit.com/ sieltä vaan katteleen entisiä työpaikkojaan lakkoilijat nyt on myöhäistä pidättää kun jo paskat pöksyssä.
Sitähän hallitus haluaa.
paskat vie kaksipäivää ajattele normiviikon loppu jos taas hallituksen politiikka vie kansan köyhyysloukkuun niin se isopaha asia
Suurta järjen köyhyyttä ryhtyä lakkoilemaan suurlaman kynnyksellä.
Nyt kannattaa tietysti lakkoilla, kun sen voi vielä tehdä. Miten työtön lakkoilee? Ei mitenkään!
Tervemenoa työttömyyskortistoon.
Paskovat omaan pesäänsä nämä lakkokenraalit. Turpaan ne tarttis kunnolla ja menisivät vaikka halkomettään purkamaan paineitaan.
"Köyhiltä ei voi eikä saa leikata meille se ei käy".. Näin sanoi petturi, huijari ja täys Rotta Riikka Purra Ennen vaaleja.. Huijasi petturipersuille hallituspaikan..
Hyvä niin ja pian meillä on Perussuomalainen presidenttikin.
Lakot ei poista ongelmaa ostovoiman puutteesta joka johtuu Suomen huonosta energia ja ulkopolitiikasta ja EU:n venäjäpakotteista.
Olet oikeassa siinä että Suomi ja erityisesti Saksa teki VALTAVAN virheen ripustautuessaan halvan venäläisen energian varaan. Siitä irrottautuminen otti lujille mutta onneksi se on nyt tehty.
Tietääköhän lakkoilijat edes miksi SAK haluaa että karjalauma laitetaan lakkoilemaan. No saahan siinä moni duunari ryypätä pitkän viikonlopun 4 päivää . TO,PE,LA ja SU.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/taantuma-uhkaa-pitkittya-voidaan-puhua-jattilakosta-jolla-vahingoitetaan-suomea/a9d60f4f-c759-4772-8963-db1f53ec906a