Mitä ne kirkon etuoikeudet ovat?

Anonyymi-ap

Etuoikeudet ovat epistä! Suomen ev.-lut. kirkolla on suuri joukko epäreiluja etuoikeuksia. Ne rikkovat ihmisten yhdenvertaista kohtelua. Uskonnottomia ja toisuskoisia syrjitään uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Kirkon julkisoikeudellinen erityisasema tarkoittaa rakenteellista syrjintää.

Perustuslain 76 §:n mukaan eduskunta voi hyväksyä kirkkolain vain kirkolliskokouksen tekstin mukaisesti. Eduskunnan nöyryyttämisen sijaan Patentti- ja rekisterihallitus PRH voisi hoitaa kirkon sääntöjen tarkastuksen niin kuin muidenkin yhteisöjen.

Kirkollisverojärjestelmä antaa satojen miljoonien edun kirkolle. Kirkosta eroajien rankaisu kirkollisverovelvollisuudella koko eroamisvuoden loppuun. Ulosotto perii tarvittaessa myös kirkollisverot. Papit ja korkeat viranhaltijat kirkossa ovat julkisoikeudellisesti virkamiehiä.

Yleinen hautaustoimi on jätetty ev.-lut. kirkon uskonnottomia syrjiväksi monopoliksi, joka on valtion hallinnossa ”kirkollisasia”.

Kirkolle on alettu myöntää valtion budjetista iso avustuskönttä, nyt yli 122 miljoonaa euroa.

Uskonnonopetuksen suuri määrä ja opetuksen pakollisuus kirkon jäsenille ilmentää kirkon ylivaltaa peruskoulussa ja lukiossa.

Uskonnon rekisteröinti väestötiedoissa johtuu vain kirkon verotustarpeista ja uskonnonopetuksen pakollisuudesta.

Digi- ja väestötietovirasto on tukenut kirkon vauvajäsenhankintaa, kun vauvojen nimenantolomakkeessa kysellään kirkon tarpeiden mukaisesti ns. kummienkin tietoja.

Eduskunnan valtiopäivien avajaisten ohjelmassa on avajaisjumalanpalvelus ja eduskuntakauden päättäjäisten ohjelmassa päättäjäisjumalanpalvelus.

Monin julkisten tehtävien juhlallisessa velvoittautumisessa käytetään uskonnollisesti julistuksellista valaa (virkamiehet, kansanedustajat, varusmiehet ja sotilaat).

Valtio maksaa pappien palkat puolustusvoimissa ja vankiloissa.

Teologialla on yliopistoissa erillinen tiedekunta, joka hoitaa maksutta myös kirkon pappien koulutuksesta suurimman osan.

Lakisääteiset jumalanpalvelukset ja hartausohjelmat Yleisradion radio- ja tv-kanavilla.

Vain uskonnollisilla yhdyskunnilla oikeus avioliittoon vihkimiseen, mutta uskonnottomien järjestöillä ei ole vihkimisoikeutta.

Jumalan pilkkaaminen on kriminalisoitu rikoslaissa; rangaistuksena sakko tai vankeutta.

Käytännössä ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksia ja hartauksia liitetään päiväkotien ja koulujen päiväohjelmaan, vaikka opetussuunnitelmassa on linjattu ”uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus”.

Ammatillisen kriisiavun ja henkisen tuen resurssointi ja kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä puolustusvoimissa on puutteellista.

111

1015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Helkkari, onpa siinä listaa kerrakseen.

      • Anonyymi

        Ei muutako poistoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muutako poistoon.

        Kyllä vaan!


      • Anonyymi
        UUSI

        Poistoon! On aika kypsä pian.


    • Anonyymi

      No sitähän se kaikki on.

    • Anonyymi

      Otsikko kysyi, teksti vastasi.

    • Anonyymi

      Aivan, epistähän e.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tälle pitää tehdä jotain. Liitytään vapaa-ajattelijoihin.

    • Anonyymi

      Sitähän ne todellakin ovat, epäoikeudenmukaisuuden ilmentymiä

    • Anonyymi

      Huh. Olipa uuvuttavan pitkä lista.

    • Anonyymi

      En voi hyväksyä tällaista tilan wtta.

    • Anonyymi

      Epistähän ne ovat, ei siinä sen kummempaa.

    • Anonyymi

      Suurimmaks osaksi olkiukkoja, mutta vapaa-ajattelijain kantava voima kuitenkin.

    • Anonyymi

      Suomi on luterilainen maa. Jee. T. Antivapari

    • Anonyymi

      "Valtio maksaa pappien palkat puolustusvoimissa ja vankiloissa." Kyllä, joku muu kuin ev.-lut. pappi voisi organisoida henkisen tuen vierailijoiden toimintaa. Kirkko maksaisi ev.-lut. tunnustuksellisista palveluista itse.

    • Anonyymi

      Faktat faktoina. Kuka kiistelee?

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä siitä että nuo ovat epäoikeudenmukaisia etuoikeuksia.

    • Anonyymi

      Neljä kirjainta joka kertoo kaiken: epis.

    • Anonyymi

      Listan perusteella sitä ne juur on.

    • Anonyymi

      Avioliittoon vihkimisen voi suorittaa myös uskontokuntaan kuulumattomat, esm. käräjätuomari, henkikirjoittaja, laamanni ja merikapteeni.

    • Anonyymi

      Yllättävän moni luulee, että kirkko ja valtio olisi jo erotettu.

    • Anonyymi

      Jottei totuus unohtuisi. Myönteistä on lisätä yhdenvertaisuutta.

    • Anonyymi

      Muutos tähän. Liity vapaa-ajattelijoihin.

    • Anonyymi

      Karsee lista. Liity vapareihin.

    • Anonyymi

      Oho, enpä ole tajunnut että lista on noin pitkä.

    • Anonyymi

      Voi hippulat pimpulat!

    • Anonyymi

      Nimenomaan: epistä!

    • Anonyymi

      Liity vapaa-ajattelijoihin!

      • Anonyymi

        Vastalause räyhäkristillispersuille.


    • Anonyymi

      Ai an, sitähän se ovat.

    • Anonyymi

      Koulujen laitto markkinointialustaksi ei ole ok.

    • Anonyymi

      Antivapari yrittää piilottaa.

    • Anonyymi

      Ka Naton näiden riisumista.

    • Anonyymi

      Me muut ollaan siis toisen luokan kansalaisia?

    • Anonyymi

      Ethän halua tukea.

    • Anonyymi

      Haluathan olla osa ratkaisua.

    • Anonyymi

      Voi jumbe, mahtavaa.

    • Anonyymi

      Sitä juuri, himskatti.

    • Anonyymi

      Uuvuttavan pitkä lista. Kertarysäys, kiitos.

    • Anonyymi

      Tietävätkö tuttusi nämä?

    • Anonyymi

      Hys hys.

    • Anonyymi

      Kirkkohan voisi pärjätäkin o.illaan?

    • Anonyymi

      Sitähän ne selvästi ovat. Syrjivää.

    • Anonyymi

      Justiinsa niin, sitä ihtiään ne on.

    • Anonyymi

      Pitää lopettaa toiminta, kun näitä ei ole saatu vielä pois. Tällainen on antivaparin tarjoilema "logiikka".

      • Anonyymi

        Juu, koska ei ole saatu poistettua vielä, ei enää kannata yrittää.


    • Anonyymi

      Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen...

    • Anonyymi

      Näiden tietäminen on johtopäätösten alku.

    • Anonyymi

      Törkeää nostaa tällaista asian edelle.

    • Anonyymi

      Ei tosiasioita tänne tarvita!

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain kannattaa lopettaa toimintansa, koska etuoikeuksia ei ole saatu poistettua! T. antivapari

      • Anonyymi

        Juu, ehdottaman hienoa tuo loogisuutesi.


    • Anonyymi

      Kun piispojen mukaan kirkko ja valtio erotettiin jo 1860-luvulka, miksi on näin suuria etuoikeuksia?

      • Anonyymi

        Koska eduskunnan ja puolueiden enemmistö ei uskalla kajota kirkon etuoikeuksiin.


    • Anonyymi

      Tästä lähdetään. Parempaan päin.

    • Anonyymi

      Miksi tätä täällä nostellaan? Koska vaparin ydinagendaa vai?

    • Anonyymi

      Tämä on listalla kummallista.

    • Anonyymi

      Hyvä kertaus.

    • Anonyymi

      Faktoista se on lähdettävä.

    • Anonyymi

      Ne ovat niitä, mistä kirkon puolustajat haluaisivat vaiettavan.

      • Anonyymi

        Hys hys. Kyllä se tästä.


    • Anonyymi

      Samaa mieltä aiva epistä ovat.

    • Anonyymi

      Ei kestävää tämmöinen.

    • Anonyymi

      Joskus vielä tämä punnitaan.

    • Anonyymi

      Pois näkyvistä, pois mielestä.

    • Anonyymi

      Kauhee luettelo.

    • Anonyymi

      Antivaparin perustarkoitus on näiden etuoikeuksien säilyttäminen.

    • Anonyymi

      Kertanen rysäys!?

      • Anonyymi

        Onko syytä olla huolissaan?


    • Anonyymi

      Miksi se tätä kertaatte?

    • Anonyymi

      Ne jota emme unohda.

    • Anonyymi

      "Valtio maksaa pappien palkat puolustusvoimissa ja vankiloissa."
      - Rikosseuraamusvirasto on ilmaissut halunsa uudistuksiin. Sen sijaan ex-oikeusministeri Anna-Maja Henriksson torppasi valmistellun uudisituksen törkeästi.

    • Anonyymi

      Emme unohda.

      • Anonyymi

        Ikävää, kun aina muistuttelette.


    • Anonyymi

      Suosiminen on syrjivää.

    • Anonyymi

      Toisille iso rahasampo ja suojatyöpaikka.

    • Anonyymi

      Voi Helsingin helskutti!

      • Anonyymi

        Tai: voi helskutin helskutti!


    • Anonyymi

      Seurakunnat syrjivät hautausmailla mm. kappelien vuokrauksessa.

    • Anonyymi

      Epäoikeudenmukaisuuttahan hyvinkin.

    • Anonyymi

      Nepäs on hirveen pitää luettelo.

    • Anonyymi

      Jälleen kerran: ettei totuus unohtuisi.

    • Anonyymi

      Sitähän ne totta tosiaan, epista.

    • Anonyymi

      Onpas niitä aika luettelo. Enemmän kuin tiesin.

    • Anonyymi

      No sitähän ne ovat täyttä epäoikeudenmukaisuutta eli epistä.

    • Anonyymi

      Oho. Pahaenteinen Oho.

    • Anonyymi

      Vaikea sietää tällaista epistä.

    • Anonyymi

      Ai juu, sitähän ne tosiaan ovatkin.

    • Anonyymi

      Tämä on olennainen peruste vapaa-ajattelijaliikeen toiminnallle. Syrjintää ja suosimista vastaan, yhdenvertaisuuden puolesta.

    • Anonyymi

      No ne ovat hyvä peruste liittyä vapaa-ajattelijoihin.

    • Anonyymi

      Oletko kirkon jäsen? Ethän halua tukea tuollaisia etuoikeuksia!

    • Anonyymi

      Ne ovat syy liittyä jäseneksi ja myös toimintaan.

    • Anonyymi

      Ne ovat häpeä. Syy erota kirkosta.

    • Anonyymi

      Virkamiespariston etuoikeudet o at rälssi.

    • Anonyymi

      Pääomatuloilla elelevien kirkollisverovapaus on rälssi kirkon sisällä.

    • Anonyymi

      Nehän ovat eräänlaisia rälssejä.

    • Anonyymi

      Ne ovat tarpeeksi, kyllikksi. - mulle riitti. eroakirkosta.fi

    • Anonyymi

      Eroamaan eroakirkosta.fi

    • Anonyymi

      Ne ovat niitä, joita vastustamme. T. Vapari

    • Anonyymi

      Ne ovat niitä poistamistaan odottavia.

    • Anonyymi

      Ne ovat perusasioita, jotka on hyvä pitää mielessä.

    • Anonyymi

      Niitä puolustamme. T. Antivapari

    • Anonyymi

      Ne ovat tilannekuvan perusteita.

      • Anonyymi

        Ei tarvita tälle palstalle.


    • Anonyymi

      Muistutus. Testi. Kuinka monta pystyt luettelemaan keskustelussa?

    • Anonyymi

      Ne ovat objektiivisen tilannekuvan asioita.

    • Anonyymi

      Ne ovat niitä, jotka on hyvä pitää mielessä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ne ovat piiloteltavia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tekis mieli sanoa, että sitä ihtiään.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      214
      3264
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      21
      3262
    3. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      36
      1783
    4. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1412
    5. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      54
      1352
    6. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      1341
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1318
    8. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      198
      1244
    9. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      167
      1190
    10. Kunnan piikkiin meni nuorten surma

      Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu
      Nurmijärvi
      44
      1032
    Aihe