Suomelle luontainen hetki liittyä Naton jäseneksi olisi ollut 2004, kun Baltian maat liittyivät. Koska Halosen presidenttipyrkimyksen nimenomainen tavoite oli ollut estää Suomen Nato-jäsenyys, oli selvää, että tuon momentumin käyttäminen ei ollut mahdollista. Ilman presidentin ja tässä tapauksessa myös ulkoministerin tukea liittymisprosessi ei olisi edes lähtenyt liikkeelle.
Halonen meni vielä pitemmälle. Hän neuvoi ja varoitti Baltian maita liittymästä Naton jäseniksi. Se on Suomen ulkopoliittisen johdon huonoin koskaan antama neuvo. Jos Baltian maat eivät olisi liittyneet, olisi Putinille ollut huomattavasti helpompaa nielaista Baltian maat 2014 kuin osa Ukrainaa.
Halosen taaksepäin hapuilleen kauden jälkeen ulkopolitiikan suuntaa etsinyt konsensus vei Suomen kansan johdatuksella ja lopulta Niinistön taitavasti ohjaamana kohti läntisen arvoyhteisön ydintä.
Tarjahan tykkäsi kovasti Putinista.
Halonen meni vielä pitemmälle. Hän neuvoi ja varoitti Baltian maita liittymästä Naton jäseniksi. Se on Suomen ulkopoliittisen johdon huonoin koskaan antama neuvo. Jos Baltian maat eivät olisi liittyneet, olisi Putinille ollut huomattavasti helpompaa nielaista Baltian maat 2014 kuin osa Ukrainaa.
Halosen taaksepäin hapuilleen kauden jälkeen ulkopolitiikan suuntaa etsinyt konsensus vei Suomen kansan johdatuksella ja lopulta Niinistön taitavasti ohjaamana kohti läntisen arvoyhteisön ydintä.
Tarjahan tykkäsi kovasti Putinista.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tavja - Suomen huonoin pressa.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🔞 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ja sitten valheista reaalimaailmaan. Nato-jäsenyyden kannatus oli vuonna 2004 vain 29%.
https://yle.fi/a/3-6689463
Jepulis. Moni tuntuu unohtaneen, kuinka matalalla Naton kannatus oli Suomessa.
Tuolta lopusta löytyy taulukko:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomen_Nato-keskustelu
Siitä vasta älämölö olisi syntynyt, jos presidentti ja hallitus olisivat vieneet Suomen Natoon vastoin kansan enemmistön tahtoa.
Yle on kommareiden miehittämä pers- reikä. Mikään sen tekemä juttu ei pidä paikkaansa.
Tukirahat pois. Myös kommari- Martin tuet nollaan.
Mitä sitten, nyt ei ole.
Ja siitä se on vain laskenut jonnekin 20%:n tuntumaan. Kunnes se sitten yksi päivä muka hyppäsi tuosta noin vain 80%:iin..
Totta vaan on, että haloska vastusti Natoa aktiivisesti, venäjämielinen kun on.
Kansa on nyt Naton puolella, turha vassarin kitistä.
Jutta seuraa jalanjäljissä. Sannakin oli kovasi vastaan, kunnes huomasi jäävänsä yksin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/07ce0749-df18-4430-8a8f-f2152d8c95e8
Sanna takki kääntyi äkkiä.
Mikä näitä politiikkaa tuntemattomia pösilöitä oikein vaivaa?
Sanna sanoi aikoinaan, että tuolloisella hallituskaudella ei varmaankaan liitytä NATO:on. Mutta sitten tilanne muuttui, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ja Sannan johdolla hallitus päätti sitten liittyä NATO:on
Politiikan idea on, että aina toimitaan tilanteen mukaan, mutta eiväthän persut mitään sellaisesta ymmärrä... :)
Persut on niin turhia...
Tarja Halosen ohessa selkeä enemmistö suomalaisista vastusti tuolloin 2000-luvun alkuvuosina Nato-jäsenyyttä. Eivät poliitikot voi demokratiassa toimia tuollaisissa asioissa kansan enemmistön tahtoa vastaan. Itse asiassa enemmistö suomalaisista vastusti Nato-jäsenyyttä helmikuuhun 2022 asti.
Toki paras hetki Natoon liittymiselle olisi ollut tehdä se EU-jäsenyyden kanssa samoihin aikoihin 1995, mutta mikään ei ole jälkiviisastelua turhempaa.
Totta kai kansa seuraa presidentin esimerkkiä. Jos Halonen olisi ollut natomyönteinen, olisivat hänen kannattajansakin kääntyneet samoihin ajatuksiin.
Halonen auktoriteetillaan puhui jäsenyyttä vastaan ja se vaikutti.
Nato ei vaadi jäsenkandidaatilta kansanäänestystä kuten EU, mutta edellyttää että enemmistö jäsenyyttä hakevan maan kansasta on jäsenyyden kannalla ennen kuin jäsenhakemus voidaan lähettää ratifiointikierrokselle. Siltä pohjalta Suomen Nato-jäsenyys tuli mahdolliseksi vasta 2022.
Tottakai Haloska vastusti Natoa.....sehän tarkoittaa että Putinin kanssa välit olisi kylmenneet. Haloska paskat nakkasi kansasta.
Ettekö pöljät tajua, että tilanne oli silloin aivan toinen? Tässä välissä ehti Saulikin olla presidenttinä melkein 12 vuotta. Eikä Saulikaan tuona aikana ollut Suomea NATO:on viemässä kuin vasta viime metreillä...
Persut yrittävät kirjoittaa historiaa uudelleen fasistiseen tyyliin. Ja väittävät, että eivät muka ole selviä natseja ja fasisteja... :)
Niin ja vaikutti erittäin tärkeiden miinojen kiellon. Olkoonkin että ne ovat korvattu uusilla miinoilla, Suomi tarvitsee kaikki mahdolliset aseet, vanhat varastotkin. Valitettavasti ne vanhat miinat ovat saatettu köpsyyksissään jo tuhota. Niin paljon kuin kättä pidempää löytyy, kaiken se tarvitsee. Mutta kun näillä demareilla vanha suola janottaa, ei voi mitään.
Demarit perustivat ystävyysseuran puttelan kanssa menneenä kesänä. Tämä on asia joka vaietaan kuoliaaksi.
Suomeen on perustettu uusi Venäjä-mielinen yhdistys
Entinen päätoimittaja Mauno Saari ja entinen SDP:n kansanedustaja Mikko Elo ovat perustaneet Venäjä-mielisen yhdistyksen. Venäjän suurlähettiläs esiintyi seuran tilaisuudessa pari viikkoa sitten.
Iltalehti kesällä uutisoi näin.
Tämä asia vaietaan kuoliaaksi. Jostain syystä.
No se nyt on vain näiden kahden hörhön oma projekti. Ei sillä ole mitään tekemistä SDP:n kanssa. Miksi persut taas valehtelevat, että se olisi jokin demareiden linja? Miksi yleensä vasemmistopuolueet haluaisivat olla tekemisissä fasisti-Putinin kanssa? Ei venäjä ole mitenkään "vasemmistolainen" valtio, lähinnä äärioikeistolainen kuten persut.
Venäjä on kommunistinen systeemi joka jahtaa natseja Ukrainassa. Siksi meidän vihervassuja vanha suola janottaa.
Tiedä se demari että natsien pirut tykkää toisistaan.
Minsi juuri se ajankohta olisi ollut luontainen aika liittyä Natoon?
Mietihän, miksi Venäjällä jotkut kaipailevat Porkkalan luovuttamista Venäjälle?
Ja mieti sitten asiayhteyttä Viron natojäsenyyteen ja Halosen natojäsenyyden vastustukseen. Näillä asioilla on yhteys.
Tavja.......tirsk....
Oman kansan etu-ajattelu on vahingollista. Näin demskut.
Tarja oli suomettumisen ilmentymä ja sen ajan kasvatti. Tuo oli siihen aikaan ihan normaalia Suomessa ja Venäjän pelko piti kaikki poliitikot ruodussa.
Jälkikäteen ajateltuna tyhmää ja sairasta, mutta vastaavasti esim. Saksa sitoi itsensä Venäjän kaasuun ja öljyyn sokeasti ja myös moni muu Euroopan maa.
Nyt me maksamme siitä hetken ilosta kalliimman jälkeen ja energiatalous on rakennettava uudestaan.
Putin on ollut vaan ihan liian kauan vallassa ja se on sekoittanut hänen katkeroituneen mielensä ja hän kauan lahjonnalla ja sitouttamalla Euroopan päättäjiä sokeana uskomaan, että kaikki jatkuu yhteistyönä, mutta hullun kanssa ei kannattanut.
Suomelta meinasi mennä koko NATO ohi.
Ensin ketään ei innostanut - peruste: Venäjä ei hyökkää koskaan minnekään ja kun Venäjä hyöki Ukrainaan, kaikki halusivat heti NATOON!
Jos Ukraina olisi kaatunut, emme olisi päässeet NATOON, Venäjä olisi sen estänyt - esim. hyökkäämällä viimesijassa.