Onko ensisijalla siat nimeltään IMF vai Suomen kansa.
Kosto ja tuho tulee kuitenkin maailman orjuuttajille. Miksi niitä pitäisi yhtään missään kuunnella, tuhoutuvia raatoja.
Kosto ja tuho tulee kuitenkin maailman orjuuttajille. Miksi niitä pitäisi yhtään missään kuunnella, tuhoutuvia raatoja.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Näin julmuudessa ei ihmisiä edes ole olemassa. On pelkkiä käppyröitä heidän noitiensa ennusteissa.
Todellisia hirviöitä.
IMF on antanut tunnustuksen Orpon hallituksen toimille.
IMF ei ole vielä antanut vaatimusta, mutta se päivä tulee, jos hallitsematon Rinteen- Marinin ideologinen peloton velkaantuminen jatkuu. Suomi saa silloin velkaa vain täytettyään IMF:n ehdot.
Suunta on pelottava ja voi johtaa kaikkien saavutettujen etuuksien loppumiseen. Siksi kannattaisi huolehtia edes vähäisistä etuuksista, joihin rahat riittää ilman että velkaannutaan lisää.
Marinin hallitus tarjosi mukavia asioita kansainvälisten pääomasijoittajien rahoilla.
Miksi IMFn käärmeet kohteleeSuomea raaemmin kuin niitä maita joissa velat on suuremma?
Tai sitten tänne vaan halutaan slummit joita on muissakin maissa.
Oli perusteet mikä tahansa niin he itse tuhoutuvat sodassa.
Voi sinua hävittäjää, joka itse olet hävittämättä, sinua ryöstäjää, jota ei kenkään ole ryöstänyt! Kun olet loppuun asti hävittänyt, hävitetään sinut, kun olet ryöstösi ryöstänyt, ryöstetään sinut.
siis IMF kehuu hallitusta, mikä ottaa enemmän velkaa kuin edellinen. Noh, porrrrvari ei porrrvarin silmää noki.
Lisäsi jopa vuoden 2023 velkaa 14,4 mrd euroon, eikä tämä ja seuraavat vuodet velkaantumista vähennä, vaan työläisvihamielinen, ankeuttava ja näivettävä politiikka vain lisää yritysten vaikeuksia ja työtyömyyttä sekä velkaa. Kaikki tulee näistä jatkossakin olemaan edellisen hallituksen ja AY-liikkeen syytä ja yhä syvemmälle mennään lisäsopeutuksia tehden, jotka aiheuttavat vain lisää ongelmia.
IMF on yksi uusliberalistiglobalistien finanssikapitalismin työkalu tuottaa kapitaali-imperiumille lisää resursseja alasajamalla kansallista ja siirtämällä kansallisen omistuksen globaalien kaverikapitalistien kilpailtavaksi.
Mammonanpalvojien antikristillinen pudotuspeli monilta yksille "The Winner Takes It All".
Kun kylmä realiteetti on IMF:n valta rahoituksen saannissa, niin siihen on paras tottua eikä masokistisesti kärsiä.
Kun ulkomaanvelkaa otetaan, niin velkaa otetaan muilta ja ne muut silloin antavat rahojaan omilla ehdoillaan.
Siinä IMF on myös mukana. Edes SAK:n mielipidettä ei kysytä.
Eli alistukaa diktatuurin jonka olemme "demokraattisesti" rakentaneet.
Mutta unohdatte että taivaassa on Tuomari ja on olemassa muunkinlaisia yhteiskuntarakenteita kuin heidän sadismi.
Maailmassa ihmiset elivät tuhansia vuosia ilman jotakin IMFää. Ja tulevat vielä 1000 vuotta elämään kun IMF on tuhoutunut.
Ihanan kaunis Riikka!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-46.png
Tiedoksi sinulle Riikka Suomen kansa tukee sinua ja sinun säästötoimiasi. Seisomme sinun takanasi kaikenmaailman kommari viherpiipertäjiä vastaan!!!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010062829.html
Nyt on aika näyttää kirjaimellisesti KAAPIN PAIKKA noille kommareille! Olemme SODASSA kansainvälistä kommunismia vastaan ja sen suoraan sanoen pitäisi alkaa jo näkyä! Nyt äkkiä voimaan poikkeuslaki! On aika pidättää kommari AY-liikkeen johtajat ennenkuin on liian myöhäistä!!!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/99be3eef-e485-4f34-b0ca-256cf00a1ffc
Tarvittaessa armeija ja Nato joukot mukaan peliin jos ei muuten osaa lopetaa ajoissa!!!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-45.png
IMF on ja pysyy. Se on kylmä realiteetti, jolle edes SAK ei mahda mitään.
Ennen pärjättiin ilman IMF:ää ja SAK:ta. Silloin ei ollut myöskään autoja, junia tai lentokoneita. Rikkaimmat kulkivat omalla hevosella, köyhemmät kävelivät.Suuri osa kuoli ennenaikaisesti tautiin tai nälkään, mutta positiivisena puolena oli se, että lääkärit ja kansainväliset lääketehtast eivät päässeet rikastumaan sairauksien kustannuksella.
Sellaista oli aika, jolloin pärjättiin ilman IMF:ää.
Eihän mikään rahoittaja edes halua että.valtiot tai yksilöihmiset olisi velattomia. Velkahan on se ase, jolla orjia hallitaan.
Nykyinen kiristäminen on sen aseen käyttöä.
Eli kun puhuvat velanoton vähentämisestä niin se on vain aseen käyttöä. Ei se ole todellista aikomusta vähentää velkaa.
Suomen hallitus on tehnyt jo 15 vuoden ajan kovasti töitä, jotta talouskasvu on nolla ja Suomen oman kehittämisen sen sijaan ottanut ulkomaista velkaa ja syytänyt sitä ilman vastiketta milloin Italiaan ja milloin Kreikkaan, milloin EU, NATO, Ukrainan sodalle ja jättänyt tämän maan hoitamatta. Nyt sitten vasta aletaan herätä asialle. Tietysti tavan mukaan, köyhät ja työttömät ovat heti syyllistäminen ja leikkauslistojen kohteena, eivät koskaan rikkaat. Suomi on paska maa, jota Toopet ja osaamattomat johtavat. Vastuu virheistä kuuluu hallitukselle, eikä sen köyhälle kansalle. Hävettää jo päättäjät.
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ei meidän tarvitse välittää IMF.n mielipiteistä jos ei velkaa haluta ottaaa, mutta jos halutaaan niin…
HAH,kyllä on naurussa pitelemistä kun persut alkavat eu:n kehoituksia käyttämään perusteluina toimilleen .
Globalismi on hyvinvointi yhteiskunnan syöpä...
Joko on ikävä impivaaraan...
Ensijaisesti on tärkeintä tunnustaa Suomen olosuhteet, eli missä on ongelmia, miksi on ongelmia, missä on menty väärään suuntaan, millä seurauksilla jne. Tietyt poliittiset blokit ja heidän tukijansa yms. neliraajajarruttaa arkitodellisuuden paluuta, mutta mitä se hyödyttää? Meillä on rahat loppu, ihmisillä pahoinvointi lisääntyy, eikä edelleenkään eduskunnassa ole natseja, eikä fasisteja. Mutta silti vain rääytään kun Sanna sitä ja Sanna tätä ja maailmanparashallitus ja natsit ja fasistit sitä ja tätä.... Mikä heIvetti suomalaisia oikein vaivaa, että taannutaan jonnekin ryccän slummien tasolle?? Muka sivistys- ja oikeusvaltio XD
Kun rakastetaan valhetta, pahuutta ja ahneutta niin katoaa ymmärrys.
Tämä nyt vaan on fakta vaikka kuinka ihmettelisitte syitä ja seurauksia.
Suomi on jo niin velkaantunut, ettei päätökset ole enää omissa käsissä.
Kysymyshän on siitä, että kuinka paljon lapsilta ja lastenlapsilta voi varastaa.
Kai sitä voi heiltäkin, jos myös kaupasta?
Ongelma on siinä, että velaton on riippumaton velan antajasta, mutta mitä enemmän velkaa on sen riippuvaisempia ollaan ja sen enemmän velan antajalla on sananvaltaa. Tätä tarkoittaa IMF:n valta.
Sanna Marinin hallitus otti sumeilematta eli 40% lisää ulkomaan velkaa erilaisiin ideologisiin mukavuuksiin ja lisäsi näin riippuvuutta. Edelleen Marinin hallitus teki lakisääteisiä päätöksiä koskien tulevaa lisävelan oton tarvetta.
Näin Suomea on viety IMF:n syliin. Orpon hallitus yrittää estää tätä, mutta SAK haluaa varmistaa IMF:n vallan Suomen taloudessa.
Se on hienompaa kun IMF käskee leikata.