YLE mainostaa, että "olemme lupaus demokratiasta ja sydämen sivistyksestä".
Miksi YLE antaa ruutuaikaa ammattiliittojen johtajille, jotka ovat ilmoittaneet järjestävänsä hyökkäyksiä kansan valitsemaa Eduskuntaa vastaan, siis demokratiaa vastaan? Olisiko lakkoja ollenkaan, ellei niistä uutisoitaisi?
Monet ovat sitä mieltä, että poliittisissa lakoissa ei ole edes kysymys asioista, vaan lakkokenraalit hakevat näkyvyyttä, kuten Putin neljän tunnin käsikirjoitetulla televisioidulla kyselytunnilla. Toinen liittopomo toisensa perään haluaa sanoa jotain televisiossa. Haluaa olla valokeilassa.
Syksyllä poliittiset lakot olivat vielä päivän mittaisia. Kovanaamat pistivät paremmaksi. Nyt uhotaan jo kahden päivän lakosta. Elvistelijät haluavat ruutuun ennen lakkoa ja lakon jälkeen, että olisivat tykö. Lakoista toivotaan uutisoitavat ja dokumentoitavan. Jos lakko onnistuu, niin lakkokenraali voisi pyytää lisää palkkaa.
Mitä mieltä jäsenet ovat, kun pitää lakkoilla? Osa ei halua, mutta heidät painostetaan lakkoilemaan. Kauppojen ovilla ja tehtaiden porteilla on vahteja, jotka vahtivat, ettei kukaan mene töihin. Mitä se on? Jos joku menee, niin häntä haukutaan rikkuriksi ja uhataan eristämisellä joukosta, aletaan kiusata. Rasismia? Onko se oikein? Eikö kysymyksessä ole laiton uhkaus? Eikö rikkuriksi haukkuminen ole neekeriksi haukkumista, maalittamista?
Lakot sikiävät YLEN uutisoinneista. Sen takia YLEn lupaus demokratiasta on hapan sitruuna, koska poliittiset lakot rikkovat työrauhavelvollisuutta ja ovat demokratian vastaisia toimia. Lakkokenraalit yrittävät ottaa vallan, johon heillä ei ole oikeutusta. Kun sitä valtaa ammattiliitoille ei ole annettu, niin sitä ei voi myöskään ottaa pois. Valta on Eduskunnalla. Sen sanoo perustuslaki. Sitä on kunnioitettava. Kansan valitsema Eduskunta on perustuslain säätämän demokratian ydin Suomessa. Emme ole Venäjällä. Siellä Putin tekee mitä haluaa. Sitä punainen ammattiliitto yrittää meilläkin. Lakko on vastuuttoman käsissä vaarallinen ase. Demokratian vastainen toiminta vie toimijat epäsuosioon. Kansa ei ole sokea.
Ammattiliitot aiheuttavat vastakkainasettelua ja YLE antaa sille kanavan loistaa. Mikä on YLEn vastuu? Lupaus demokratiasta ja sydämen sivistyksestä?
Kolme kertaa SAK on yrittänyt olla ystävällinen, mutta liittopomot eivät välitä. Heidän narsistisuus ajaa yleisen edun edelle. Rikosoikeudellinen vastuu pitää ottaa käyttöön.
YLE toimii mainoksensa vastaisesti antamalla ruutuaikaa epädemokraattisille voimille
Anonyymi-ap
0
66
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914071Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483418Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662959- 382901
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192234- 322171
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122107- 291935
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171930Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471879