Opettavatko mormoonit että Jumala on kolmiyhteinen? Luettuani tuossa Mormoonikirjaa niin ymmärsin että Jumala itse ristiinnaulittiin. Ymmärsinkö väärin?
Jumalasta
minä52
281155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
vaan, että Isä ja Poika ja Pyhä Henki personoituvat kukin erikseen. Myös MAP- kirkon käsityksen mukaan Jeesus oli, paisi Jumalan Poika, myös Jumala.
Turust
sivulla seitsemän kolmen todistajan lausunnossa sanotaan: "-Ja kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, jotkas ovat yksi Jumala."
Ja sivulla 51 jae 13 "-ristiinnaulitsevat Israelin Jumalan ..."
Jotenkin minä en ymmärrä sillä olen tähän asti kuvitellut että se oli Jumalan Poika joka naulittiin.
mysteeri useimmissa uskonnollisissa suuntauksissa.
MAP-kirkon käsityksen mukaan Poika ja Pyhä Henki ovat alisteisia Isälle kuitenkin he ovat yksimielisiä, vaikka heidät pidetäänkin erillisinä persoonina, toisin kuin vallitsevissa valta uskonnoissa. Yksimielisyydessään he kuitenkin lopulta ovat yksi Jumala, yhdellä Kaikkivaltiaan Jumalan voimalla.
Varsinaisen kolminaisuus opin katsotaan syntyneen 300 luvun silloisen kirkon konsiileissa, jolloin MAP-kirkon mukaan luopumus oli jo tapahtunut.
Jeesuksella oli Jumaluus jo maanpällä ollessaan ja näin voidaan puhua Israelin Jumalasta.
Turust
Israelin Jumala eli Jehova jo VT:n aikana. Kaikki on saanut alkunsa hänen kauttaan. Ks. Joh. 1:1-5. Isä, Elohim, on ilmestynyt vain harvoin ihmisille. Jehova sen sijaan on ollut usein tekemisissä erityisesti Israelin kansan kanssa. Myös Stefanos näkin Isän. Samoin Kristuksen kasteen yhteydessä hän oli läsnä.
No nyt luulen ymmärtäväni kun yhdistän tähän tuon alemmassa ketjussa olevan vastauksesi. On siis kaksi Jumalaa, Isä Jumala ja Kristus Jumala jotka ovat yksimielisiä ja joista toinen on Isä ja toinen Poika.
ratkaistaessa näitä vaikeampia opillisia kysymyksiä. Kiitos!
Turust
on jumalainen henkiolento, jota mormonit kutsuvat pyhäksi hengeksi.
hänkin on usein varsin yksimielinen.
nimimuoto Hebrean kielestä, mikä voidaan kääntää suoraan Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tapani puhuu taas omiaan ja on hyvä feikki, mutta tuskin on oikea MAP-kirkkolainen.
voidaan tarkoittaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä ja lisäksi jumaluutta eli heitä kaikkia yhdessä. Tässä viimemaimitussa merkityksessä se esiintyy kahdeksan silminääkijän todistuksen lopussa. Mormonin kirjassakin on sellainen kohta, joissa heitä sanotaan yhdeksi Jumalaksi.
tulkinta myöskin luterilaisen uskontunnustuksen takana. Kun en ole koskaan ymmärtänyt kolminaisuutta mutta tämä olisi minunkin ymmärryksen rajoissa.
Mutta miksi Jumala on niin kovin erilainen VT:ssä ja UT:ssä? Tarkoitan erilaisuudella "julmuutta" ja armahtavaisuutta.
Vanhassa testamentissa todellakin on tiukat säännöt mm.uhreista. Se johtuu siitä että Jumala näki syntisyytemme silloin ja meidän piti ITSE jotenkin yrittää hyvittää niitä uhraamalla.
Kristus tuli täyttämään Mooseksen lain ja esim. Aaronin pappeus loppui silloin ja Jeesuksesta tuli Melkisedekin pappeuden haltija ja ymmärtääkseni ainoa sellainen (mormoniopin vastaista...kaikilla miehillä aaronin- ja melkisedekin pappeus)
Kristus sovitti meidän jokaisen synnit niin että meidän ei tarvitse itse yrittää uhrein niitä sovittaa.
Kristuksen sovitus on ikäänkuin verho meidän syntien ja Jumalan välillä, Jumala ei näe meidän syntejämme Kristuksen sovituksen ansiosta!
Meidän pitää vain seurata Kristuksen opetuksia, ja uskoa! Eikä se tarkoita sitä että voisimme tehdä mitä vain pelkäämättä Jumalaa. Jeesuskin sanoi Magdalan Marialle että "Älä enää tee niin"
Tietoinen synnin tekeminen välinpitämättömyyksissään on aika huono homma!
Esim. Mormonien verisvotusoppi sotii tätä vastaan!
Myös se että pelastuisimme omien tekojemme ansiosta on farisealaista. Tämä piirre on monessa lahkossa.
Emme me voi asemaamme mitenkään parantaa vaikka tekisimme mitä! Vain armosta olemme me pelastetut... =)
Kuinka on mormoniopin mukaan ymmärrettävä ne lukuiset kohdat, joissa lukee; minä olen "Herra sinun Jumalasi"?
Alkukielestä ymmärtääkseni Jumalan erisnimi JHVH on luettu Herra, koska juutalaisuudessa Jumalan nimeä ei saanut lausua.
Jos ajatellaan, että elohim kuten JHVH on erisnimi, kuinka voidaan ajatella raamatunkohdat minä olen JHVH sinun elohimisi?
Suomeksi tämä voisi mormoniopin mukaan olla Minä olen Matti sinun Tepposi.
Yleinen lukemistapa kohdassa; JHVH merkitsee erisnimeä Jahve
Elohim; merkitsee yleisnimeä Jumala
Ts., Minä olen Jahve sinun Jumalasi
että Kristus on Jumalamme, mutta myös Isä on Jumalamme samoin Pyhä Henki. "Jumala" -sanaa on tällöin käytetty yleisnimenä jumaluuden jäsenistä kustakin erikseen ja heistä yhdessä.
Kohdasta 1. Moos. 1:26-27 on mm. lauseet: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme...", sekä: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."
Jumalasta puhutaan monikossa "tehkäämme", mutta myös yksikössä "Ja Jumala loi", mutta sitten sanotaan, että luotiin ihminen (yksikkö), mutta hetimiten lisätään "mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."
Voidaan kysyä, tarkoitetaanko tässä "tehkäämme" -monikkomuodossa Jumalaa miehen ja naisen yhteisönä, jollaiseksi ihminen luotiin. Toisaalla näet sanotaan: "Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista." Ihminen Jumalan kuvana on tämän mukaan nainen ja mies yhdessä. Tätä yhteyttä voidaan kuvata myös monikkomuodolla. Siksikö siis 1. Moos. 1:26-27 kohdassa Jumalakin on monikkomuodossa?
ettei Elohim tarkoita Jumalaa ja hänen vaimoaan jos se kerran on monikollinen??
Kysymyksenäni oli se kuinka VT:n lauseet "minä olen Herra sinun Jumalasi" voidaan selittää mormoniopilla, jonka mukaan VT:n Elohim ja JHVH ovat erillisiä asioita, eri jumalia.
Spekulaatiosi mooseksenlain jumalan monikkomuodoista ei ole relevantti. Onhan suomenkielessäkin lauseessa "... sinun Jumalasi", Jumala-sana myös monikkomuodossa, eikä siinä ole kysymys useasta jumalasta, vaan kieliopista.
Muistelen mormonioppia käsittelvistä kirjoista Uuras Saarnivaaran käsitelleen tätäkin aihetta Heprean kielen näkökulmasta.
Myös korinntilaiskirjeen lainaus on vaillinainen, koska tämä virke jatkuu:
"11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, 12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. "
Mistään taivaallisista vanhemmista ei siis raamtunkohdassa puhuta, vaan miehen ja naisen välisestä ykseydestä Jumalan edessä.
Tulkintasi on malliesimerkki siitä, kuinka raamatunjakeita mielivaltaisesti yhdistelemällä saadaan raamattu "tukemaan" mitä eriskummallisimpia oppeja.
Koska minua nyt kysymyksen asetelussa kiinnosti mormonioppi erillisestä elohim ja jehova-jumalasta, haluan asiaan selvennyksiä.
Kuinka opissa selitetään nämä lukuisat kohdat "Herra sinun Jumalasi" - kohdat?
Lause olisi mieletön, mikäli nämä luettaisiin molemmat erisniminä.
Missä mormonien pyhissä kirjoituksissa oppi on selvitetty?
Muistelen että King Follet-saarnassa Smith aihetta käsittelee, joten onko tämä varhaisin lähde opille?
Vastauksesi on malliesimerkki mielivaltaisesta tulkinnasta, jopa mielivaltaisemmasta kuin Tapanin, ainakin oman vaatimattoman ymmärrykseni valossa.
Kun kysyit ja sanoit: "Kuinka opissa selitetään nämä lukuisat kohdat "Herra sinun Jumalasi" - kohdat?
Lause olisi mieletön, mikäli nämä luettaisiin molemmat erisniminä."
"Herra" tarkoittaa tässä Kristusta eli Jehovaa ja "sinun Jumalasi" tarkoittaa, että sinun tulee pitää arvossa sitä, mitä on julistettu ja toimia sen mukaan, mitä on käsketty. Lause on sanottu siinä yhteydessä, kun kielletään palvomasta epäjumalia ja viitataan ensimmäiseen käskyyn, jossa tuo lause esiintyykin eli: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita muita jumalia." Kristus oli VT:n Herra eli Jehova. Sittemmin Isä ja Poika esiintyvät selkeämmin eri persoonina, mutta VT:n aikana Kristus vielä lihaan tulemattomana oli Israelin Jumala, jota ainoata tuli seurata eli olla palvelematta epäjumalia. "Jumala" ei tuossa antamassasi kohdassa ja ensimmäisessä käskyssä todella tarkoitakaan erisnimeä.
Isän nimi on Elohim, Pojan nimi on Jehova. Pyhälle Hengelle ei ole ilmoitettu "etunimeä", mutta "sukunimi" on Jumala.
Kirjoitit:
" "Jumala" ei tuossa antamassasi kohdassa ja ensimmäisessä käskyssä todella tarkoitakaan erisnimeä. "
***Missä kohdissa sitten Elohim tarkoittaa erisnimeä?
Edelleen kysyn tämän mormoniopin taustoja. Missä ko. mormonioppi on selvitetty ja milloin oppi on annettu?
Kohdisssa Ps. 82:6; Matt. 5:48; Joh. 10:34; Rooma. 8:16-17; Gal. 4:7; 1. Joh. 3:2 viitataan Isään, Elohimiin. Raamattu ei ko. nimeä käytä. Alkukielistä ei ole käytössäni.
Pyhien kirjoitusten oppaassa sanotaan:
"Isä, taivaallinen Isä. Koko ihmiskunnn henkien Isä. Jeesus oli hänen ainoasyntyinen Poikansa lihassa. Ihmistä on käsketty olemaan kuuliainen Isälle ja kunnioittamaan häntä ja rukoilemaan häntä Jeesuksen nimessä."
Kirjoitit:
"Raamattu ei ko. nimeä käytä. Alkukielistä ei ole käytössäni"
Muistutan että JHVH ja Elohim esiintyvät raamatussa tuhansia kertoja, mutta kysymyksessä olevaa mormonioppia ei mielestäni pysty millään johtamaan raamatusta. Antamasi raamatunkohdat eivät myöskään viittaa mitenkään tähän oppiin.
Asiaa voidaan käsitellä triviaalisti ilman hepreankielen syvällistä tuntemista raamatun käännösten perusteella ja tukeutumalla asiaa tuntevien kirjoituksiin.
Kysyn siis edelleen. Pitääkö tämä paikansa?:
Mormoniopin mukaan Jeesus on VT:n jehova-jumala ja jehova-jumalan isä on elohim-jumala.
Missä tämä oppi on määritelty?
kohdat ovat niitä, joissa on kysymys Elohimista, Isästä. En tiedä, miten on hepreankielisissä teksteissä näissä kohdissa.
Apostoli Paavali opetti, että Kristus oli VT:n Jehova: 1. Kor. 10:1-4. Myös Johanneksen evankeliumin alku viittaa samaan. Myös Moroni kutsuu Kristusta Jehovaksi: Moroni 10:34. Mormonin kirjassa Jeredin veli näki Kristuksen kuolevaisuutta edeltävässä elämässä: Et. 3:13-15.
http://www.mormoni.net/artikkelit/art_kolminaisuus.htm
noin ei kolminaisuusoppi syntynyt. Kolminaisuus opin taustalla oli Aerolaisuus joka kielsi Jeesuksen Jumaluuden. Aerolaisuudella oli huomattava kannatus. Nikean kirkolliskokouksissa vahvistettiin Jeesuksen Jumaluus ja katsottiin Aerolaisuus harhaopiksi. Aerolaisuus oli merkittävä syy Nikean uskontunnustuksen muotoiluun.
Valitettavasti antamillasi sivuilla ei anneta oikeaa kuvaa kristinopin varhaisista ajoista. Jeff Lidsayn kirjoitukset ovat verrattavissa Da Vinci koodiin puhuttaessa kirkkohistoriasta.
tarkemmin. Areiolaisuus oli todella syynä kiistoihin. Areios väitti, että Isä oli luonut Pojan, eikä tämä siten voinut olla yhtä iankaikkinen kuin hänen jumalallinen vanhempansa. Tämä on varsin looginen ajatus, jos Poika kerran on Isän jälkeläinen. Silti meidän näkökölmastamme Poikakin Isän henkilapsena on iankaikkinen. - Mekin olemme iankaikkisía, koska ytimemme on äly, jota ei kukaan ole luonut eikä ole voinut luoda.
Et kai vaan yleistä yleistä Jeffiä liikaan ja vertaa hänen ajatuksiaan aiheetta Da Vinci koodiin?
aivan äärirajoilla. Olen taipuvainen hyväksymään ilmeisenä tosiasiana, että jo ns. alkukirkon aikana ja sen jälkeen esiinnousseet moninaisista harhaopeista on jäänyt jälkiä nykyiseen kristinoppiin, mutta ei niinkään kirkkohistoriaan josta tässä enemmänkin on kysymys.
Tapahtumista on kaikesta hävityksestä huolimatta kuitenkin jäänyt muistiin merkintöjä, joita yhä käytetään yleisen kirkkohistorian opetuksessa eikä niitä voida kokonaan sivuuttaa, niin totaalisesti mitä Jeff näiltä osin tekee.
Myönnän käsitykseni voivan olla ennakkoluuloinen jos käsitellään kaikkia Jeffin kirjoituksia joita en edes tunne. Käsitykseni perustuu pitkälti aiemmin ketjussa esitettyyn suomenkieliseen linkkiin.
Aikanaan voimakas Aerolaisuuden torjunta vaikutti kolminaisuusopin nykyiseen muotoiluun. Käsitän sen enemmänkin kirkollispoliittiseksi pakoksi, joka syntyi Jeesuksen aseman nostamiseksi oikealle tasolle.
Idän-kirkkohan ei koskaan tuota käsitystä sellaisenaan hyväksynyt. Minustakin Nikean uskontunnustuksen muotoilu on stilistisesti heikko. Pidän sen kuitenkin ajassaan välttämättömänä, jolla ei lopulta tässä ajassa ole merkitystä. Minun mielestäni Jeesuksen asemalla ei lopultakaan ole merkittäviä eroja MAP-kirkon ja muiden kristillisten kirkkojen välillä.
Mikäli Mormonin alkuperäinen kirja on kirjoitettu 400 luvulla niin tuolloin ja sitä aikaisemmin Aerolainen harhaoppi eli kukoistustaan ja voidaan perustellusti puhua tuon ajan luopumuksesta.
Jeff Lindsay on kirjoituksissaan näiltä osin kokonaan sivuuttanut tunnetun kirkkohistorian eikä hänen kirjoituksensa todellakaan vakuuta. Vertaus Da Vinci koodiin on kieltämättä raju. Tällainen mielikuva minulle kuitenkin syntyy.
Tässä alla hieman lainausta nykyisestä lukiossa annettavasta kirkkohistorian opetuksesta.
Minulla teksti on koneellani PDF tiedostona. Netti osoitetta ei valitettavasti ole merkitty. Uskoisin sen tarvittaessa kuitenkin löytyvän.
"Kirkkoisät Mitä ovat kirkkoisät?
Harhaoppien riehuessa nousi kirkkoa puolustamaan suuria persoonallisuuksia, joita kutsutaan kirkkoisiksi. Opetuksellaan ja elämänsä pyhyydellä, joka antoi heille arvovaltaa, he suojelivat apostolista perinnettä ja auttoivat kirkkoa voittoon harhaopeista. Heidän opetuksensa vahvisti oleellisesti kirkon ykseyttä.
Origenes
Origenes oli idän kirkon huomattavin edustaja kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana. Origenes syntyi vuoden 185 paikkeilla tiettävästi Aleksandriassa. Hän oli Aleksandrian koulukunnan merkittävin vaikuttaja, joka työskenteli laajasti teologian eri alueilla.
Huolimatta monipuolisesta ja arvokkaasta työstään alkukirkon hyväksi hän sai kuitenkin tuomion harhaoppisuudesta kuolemansa jälkeen. Origenes kuoli kovia kärsineenä vuonna 253.
Origeneen isän nimi oli Leonidas, joka oli kärsinyt marttyyrikuoleman Severuksen vainossa Origeneen ollessa vasta lapsi. Origenestä oli jo nuorella iällä valmiiksi uhraamaan itsensä isänsä ja muiden pyhien marttyyrien esimerkin perusteella.
Origeneella on kuitenkin Jumalan puolustajan tehtävä edessään ja vain kaitselmus -Origeneen äidin välityksellä - saa Origeneen hillitsemään itsensä.
Origeneen erinomaista uskonopin esittämisen lahjaa pidettiin lapsesta asti tarkkaan luettujen pyhien kirjoitusten tuntemisen aikaansaamana. Origeneen isä Leonidas oli johdattanut poikaansa pyhien tieteiden ja myös kreikkalaisen filosofian tuntemiseen. Origeneellä olikin aikansa oloissa erikoinen kaksoispätevyys. Hän pystyi keskustelemaan filosofien omalla kielellä myös kristinopista.
Origeneen kenties paras apu oli askeettinen ahkeruus. Tästä seurasi Origeneen laaja Raamatun kirjoituksien tuntemus (Henry Chadwick mainitsee, että Origeen muisti oli jopa niin hyvä, että hän saattoi kaivaa muististaan lähes minkä hyvänsä raamatunlauseen keskustelutilanteessa.) ja toisena Heprean kielen taito. Heprean kielen taito mahdollistikin perinpohjaisen Raamatun selittämisen alkukielestä ja antoi perustan tasavertaiselle keskustelulle juutalaisten Rabbien kanssa.
Rabithan olivat moneen otteeseen syyttäneet kristittyjä Vanhan Testamentin epämääräisestä tulkintatavasta ja kreikankielisen käännöstyön epätarkkuudesta. Origeneen Heksapla oli kirjallinen vastaus Rabbien arvostelulle.
Kirkkoisä Eusebius näki kirkkohistoriassaan Origeneessa esimerkillisen kristityn, joka eli opetuksensa mukaan.
Origenes halusi ottaa Kristuksen käskyt Uudessa testamentissa todesta ja piti tarkkaan huolen siitä, että hän jakoi omastaan köyhille. Eusebius toteaakin, että pitkään ei kulunut, kun Origenes oli saanut sanoissa ja teoissa arvostetun aseman Aleksandrian seurakunnan parissa. Eusebius raportoi myös Origeneen päätöksestä tehdä itsensä avioon kelpaamattomaksi Jumalan valtakunnan tähden.
Tällä Eusebius todennäköisesti viittaa siihen, että Origenes olisi nuoruuden innossaan kastroinut itsensä. Eusebiuksen mukaan Origenes olisi tehnyt tämän välttääkseen kaikenlaisen huhuamisen hänen ja oppilaidensa epäsuotavista motiiveista ja pystyäkseen paremmin keskittymään Raamatun tutkiskeluun ja opettamiseen. Vähintäänkin Origeneen myöhemmän teologian nojalla tämä käsitys oli melko omituinen, koska Origeneella ei ollut taipumuksena tulkita tekstiä näin konkreettisesti. Toisaalta teko sopisi hyvin Eusebiuksen kuvaukseen nuoresta ja kiivaasta Origeneestä, joka halusi myös kirjaimellisesti toteuttaa Herransa tahdon.
Origenes saavutti katekeettakoulullaan paljon menestystä ja ainakin Jumalan kunniaa. Hänen oppilaansa kunnostautuivat veritodistajina, mikä oli tietenkin meriitti Origeneelle itselleen. Eusebius kuvaa Origeneen puuna, joka tuotti hyvää hedelmää. Erityisenä osoituksena
Origeneen oppineisuudesta voidaan pitää sitä Eusebiuksen kuvaamaa tapaa, että myös pakanat kävivät Origenesta kuuntelemassa.
Origenes oli niin hyvin perillä pakanallisesta filosofiasta, ettei hän ollut altavastaajana silloinkaan, kun pakanat tai harhaoppiset kyseenalaistivat hänen opetustaan pakanafilosofisin tai harhaoppisin perustein. Origenes pystyi puhumaan kristinopista pakanoiden ja harhaoppisten termein ja ajatusrakennelmin. Origenes johdatti myös oppilaitaan filosofisiin tieteisiin, koska katsoi näiden tieteiden olevan valmistava ja hyödyllinen lisä Jumalan sanan tutkiskelulle.
Origenes valmensi myös oppilaitaan samaan dynaamiseen kristinopin puolustukseen, minkä hän itse koki tärkeäksi. Origeneen kirjallista tuotantoa mahdollistivat pikakirjoittajien joukot, jotka vaihtuivat säännöllisesti työn rasittavuuden vuoksi. Saman verran oli Eusebiuksen mukaan myös puhtaaksikirjoittajia ja kaunokirjoitukseen harjaantuneita tyttöjä, jotka kirjoittivat pikakirjoittajien muistiinpanot kirjoiksi.
Origeneen opetuksen myötä kuullun Jumalan sanan kautta harhaoppisuudesta oikeaan uskoon kääntyneestä Ambrosiuksesta oli Origeneelle hyötyä tutkimuksessa kirjojen muotoilussa ja erityisesti yhteisön taloudenhoitajana.
Origeneen maine levisi nopeasti osaltaan innostuneiden oppilaiden ja uskonveljien, osaltaan opponenttien vaikutuksesta myös Aleksandrian ulkopuolelle. Aleksandrian piispa näkikin tilanteen ongelmallisena, kun Origenes saarnasi matkalla muidenkin piispojen ollessa saapuvilla. Origenestahan ei ollut vielä edes kätten päälle panemisella vihitty presbyteeriksi.
Ne piispat, joiden aikana Origenes oli saarnannut eivät kuitenkaan olleet samalla kannalla Aleksandrian piispan Demetriuksen kanssa ja näin Eusebius leimaakin Demetriuksen väärän totuuden palvelijaksi. Jotenkin teksti antaa sellaisen vaikutelman, että piispa Demetrius olisi halunnut pitää Origeneen itsellään ja oli kateellinen, kun Origenes matkusti ja saarnasi jopa muiden piispojen aikana. Origenes vieraili myös keisarin äidin Mammean luona.
Eusebiuksen esityksessä sanotaan Origeneen sittemmin ruvenneen kirjoittamaan yksinomaan jumalallisista kirjoista. Tässä työssä Ambrosius tuki Origenestä osallistumalla kirjoitusten laatimiseen. Siihen aikaan Origenes oli myös asetettu kätten päälle panemisella presbyteerin virkaan Kesareassa sikäläisten piispojen toimesta.
Origenes oli myös saattanut monia lahjakkaita nuoria kreikkalaisten tieteiden parista jumalallisten tieteiden pariin ja hänen ohjauksessaan nuoret olivat menestyneet niin hyvin, että heidät katsottiin hyvin pian olevan kelvollisia piispanvirkoihin.
Viimeisinä vuosinaan Origenes jatkoi Eusebiuksen mukaan ahkeraa kirjallista toimintaansa. Hän sai osakseen monipuolista arvostusta vierailevana puhujana ja ainutlaatuisena opettajana. 60-vuotiaana Origenes oli alkanut sallia hänen julkisesti esittämiensä puheiden ylöskirjoittamisen.
Näinä aikoina hän Eusebiuksen mukaan kirjoitutti ylös teoksen Kelsusta vastaan (contra Celsum). Teos oli Origeneen vastine kristinuskolle vaarallisen platonilaisen filosofin Kelsuksen teokselle Tosi oppi. Eusebius tosin väittää, että Kelsus oli epikurolainen, mutta tosiasiassa Kelsus oli platonilainen filosofi. Origeneen teos oli Heikellin mukaan niin yksityiskohtainen ja täynnä otteita Kelsukselta, että Origeneen teoksen avulla on voitu saattaa Kelsuksen kirja entiselleen.
Viimeisinä vuosinaan Eusebius kuvaa Origeneen elämän muuttuneen vaikeaksi, koska hän joutui Deciuksen vainossa kärsimyksiin. Eusebius selittää Origeneen joutuneen väkevänä Jumalan miehenä pahan hengen kynsiin. Pahan hengen ruumiillistumana olivat vainoojat. Vainoojien käsissä Origenes joutui kärsimään kovia.
Origenes ei kuitenkaan luopunut uskostaan. Se harmitti vallanpitäjiä, joille Origeneen - arvostetun ja kuuluisan uskon miehen - luopumus olisi ollut arvokas voitto. Käskynhaltija ei kuitenkaan onnistunut yrityksessään ja Origenes selvisi vainosta. Hän ei mukaan kuitenkaan koskaan kunnolla toipunut vainosta, vaan kuoli noin vuonna 253 maanpaossa ruumiillisen terveytensä menettäneenä.
Epäilemättä Origenes oli varsinkin kreikkalaisessa katsannossa siihenastisista kristinuskon puolustajista taitavin ja ahkerin. Hän aiheutti päänvaivaa kreikkalaisille filosofeille, jotka olivat pitäneet keskeisiä kristinopin teesejä naurettavina (ylösnousemus).
Origeneen vaikutus siirtyi hänen ihailijansa kirkkoisä Eusebiukseen ja sama oppi oli siirtynyt myös Pamfiluksen välityksellä, joka oli vaikuttanut valtavasti Eusebiukseen oppineisuudellaan ja luonteellaan. Eusebius otti tai sai itselleen sen johdosta nimen "Eusebius Pamfiluksen poika".
Myös Eusebiuksen oma teologia perustui Origeneen myöhemmin osaksi harhaoppiseksi julistettuun ajatusmaailmaan. Eusebius otti nimittäin osaa Nikean kirkolliskokoukseen ja esitti siellä oman määritelmänsä Isän ja Pojan suhteesta. Hänen ehdotustaan ei kuitenkaan hyväksytty sellaisenaan, vaan siihen tehtiin muutoksia. Eusebius kuitenkin suostui kirjoittamaan nimensä synodin päätöksen alle, ilmeisesti ollakseen mieliksi Konstantinukselle.
Eusebiuksen todellisen kristologian voi kuitenkin päätellä Kesarean seurakunnalle osoitetusta kirjelmästä kirkolliskokouksen kulusta. Eusebius oli edelleenkin Origeneen opin pohjalle muotoutuneen areiolaisuuden kannattaja. Tässäkin suhteessa Eusebius oli Origeneen todellinen opetuslapsi, hän uskoi oppi-isänsä olleen oppineempi kuin periaatteessa "hengessä" toimiva kirkolliskokous."
Vaikka Mormonin kirja olisi kuinka oikea, se ei voi olla ainoa kuvaus uskosta ja kirkkohistoriasta.
Jeff ei kuitenkaan ainakaan tuon edellä mainitun viitteen sisällä anna ainoatakaan viitettä muihin lähteisiin näin hänen kirjoituksensa ei ole uskottava.
Turust
millä mielellä olet yhdistänyt Mormonin kirjan syntymisen vanhan mantereen tapahtumiin. Tuon kirjan kirjoitajat lähtivät Jerusalemin seuduilta jo n. 600 eKr. Sen jälkeen heillä ei, sikäli kun on kerrotu, ollut mitään yhteyttä vanhaan mantereeseen. Kristus ilmestyi heille taivaaseen astumisensa jälkeen ja perusti kirkkonsa myös noiden muiden lampaisensa keskuuteen.
Vanhalta mantereelta lähtöisin olevat tutkijat ovat pitkälti selvittäneet Uuden mantereen varhaisempaa historiaa johon sisältyy erilaisia kulttuureiksi nimitettyjä kausia.
Mayakulttuuri on vanhin sivilisaatioiden kokonaisuudesta Keski-Amerikassa, joka syntyi ensimmäisillä vuosisadoilla jKr., ja alkoi taantua jo 1200-luvulta jKr. lähtien, ja sotilastyranniaa ylläpitänyt Mayapanissa kukistui lopulta vallankumouksessa 1450 jKr., jonka jälkeen valtakunta luhistui nopeasti jo ennen espanjalaisten tuloa.
Sellaisena sen löysivätkin espanjalaiset konquistadoorit vuonna 1511 jKr. Tieto Mayavaltakunnasta periytyy osin espanjalaisilta ja myöhemmin saadusta arkeologisesta evidenssistä. Koska saatu tieto on epäsuoraa, tai pääteltyä, ei ehdottoman tarkoista tiedoista voi tietenkään olla edes kyse.
Kulttuurin klassinen periodi, jolloin kulttuurin voima oli suurimmillaan kesti 325–925 jKr. Heikentyminen alkoi n. 800 jKr., jolloin useimmat kaupungit hylättiin, mahdollisesti talonpoikien kapinan seurauksena tai siksi, että trooppinen sademetsä levisi alueille.
1200-luvulla Tolteekit valloittivat Chichen Itzan, jonka jälkeen Mayakeskukseksi nousi Mayapan. Mayojen temppeleillä on yhdenmukaisuutta egyptiläisiin pyramideihin ja sumerilaisten rakennelmiin. Esimerkkinä Meksikossa sijaitseva aurinkopyramidi, sekä Mayojen tapa maalata freskoja.
Inkat palvoivat useita jumalia, mutta pääjumalana oli aurinko, jonka palvonnan ylin pappi maanpäällistä jumaluutta edustava Sapa Inka oli. Vaikka temppeleiden rakentamiseen käytettiin suunnattomat määrät kultaa, ei uskonnolla ollut Inkavaltakunnassa samanlaista asemaa kuin Asteekeilla.
Uskontoon kuuluivat erilaiset uhrit ja vainajien palsamoiminen. Valloitetuille kansoille suotiin uskonnonvapaus, joten Inkavaltakunnassa ei ollut varsinaista valtionuskontoa. Inkavaltakunnassa ei myös ollut varsinaista omistusoikeutta ja verot maksettiin tekemällä työtä Inkavaltiolle; erityistä rahaa ei myöskään ollut.
Maksettujen verojen vastikkeeksi Inkavaltakunnan jokaisella jäsenellä oli oikeus vaatia itselleen ylläpitoa ja hoitoa; sairaista ja vanhuksista huolehdittiin. Mahtavaa valtakuntaa yhdisti laaja siltojen ja teiden verkosto, joka mahdollisti armeija, sanansaattajien ja yksityisten matkaajien nopean matkanteon. Yksin päätie oli 4000 kilometriä pitkä ja paikoin 7 metriä leveä.
Teiden välillä oli kilometripylväitä ja melko tihein välein majataloja. Inkavaltakunnassa käytettiin sanansaattajina juoksijoita jotka kiidättivät viestejä valtakunnan laidasta toiseen. Inkat kehittivät erityisen solmunuorakirjoitusjärjestelmän (Quipu), joita juoksijat pystyivät helposti kuljettamaan.
Huayna Capacin (1475–1525 jKr.) hallitessa Inkavaltakunta eli kukoistuskauttaan, mutta jakautui kahtia hänen kuoltuaan. Hänen poikansa Atathualpa ja Huascar hallitsivat kumpikin puoliskoaan. Koska Atathualpa ei ollut laillinen perijä, syntyi veljesten kesken valtataistelu, joka oli käynnissä espanjalaisten konquistadoorien saapuessa Pizarron johdolla Etelä-Amerikkaan.
Vuoden 1532 loppupuolella jKr. Pizarro saapui joukkoineen Cajamarcan kaupunkiin, jossa hän kohtasi veljeltään vallan riistäneen Atathualpan ja vangitsi tämän. Atathualpa surmautti Huascarin ja vuonna 1533 jKr. Pizarro surmautti Atathualpan antaen lopullisen kuoliniskun Inkavaltakunnalle, sillä se oli rakennettu pyramidimaisesti niin, että ylinnä oli rajattoman vallan omaava, auringonjumalan ruumiillistumana pidetty Sapa Inka, jollaista ei enää ollut molempien hallitsijaveljesten kuoltua.
Mahtava Inkadynastia oli sammunut, mikä merkitsi sitä, että valtakunnan asukkaat joutuivat vähitellen täysin espanjalaisten vallan alle.
Mistä kummasta Nefiläiset saivat vuoteen 410 jKr. mennessä Ameeriikan mantereelle tiedot mainitun vuoden ja vuoden 600 eKr. Intian- ja Tyynenmeren kautta tapahtuneen vaelluksen välisen ajanjakson keskeisistä Raamatun tapahtumista? King Jamesin Raamatun käännös kulkeutui Ameeriikkaan luultavasti vasta 1700 luvulla jKr. englantilaisten mukana.
Tunnen kyllä taistelun jossa Nefiläiset tulivat tapetuiksi, se ei kuitenkaan selitä mistä Mormonin kirjaan saatiin aineistot kristinuskon keskeisimmitä tapahtumista 600 eKr. – 410 jKr. väliseltä noin 1000 vuoden ajalta?
Olenko taas ymmärtänyt jotakin totaalisesti väärin? Näinhän on käynyt monesti, ja olen lopulta saanut sinulta yksinkertaisen selventävän vastauksen. Pakkohan minun on tässä taas tyhmyyteni paljastaa.
Kyllä, tutkin näitä asioita aivan vilpittömästi.
Turust
kuten vanhalla mantereellakin. Tuolla n. 600 eKr. Jerusalemin seudulta lähteneellä ryhmällä oli hallussaan Jesajan profetioita ja Mooseksen kirjoja sekä sukuluettelonsa. He elivät Mooseksen lain mukaan eli jatkoivat samaa uskonnollista säännöstöä uhreineen ja muine piirteineen. He eivät siis olleet riippuvaisia mistään vanhalta mantereelta tulleista vaikutteista, sillä Herra itse ohjasi myös heitä profeettojen kautta.
Tämä kristillinen kulttuuri tuhoutui eli sielläkin tapahtui luopumus. Mormonin kirjan tapahtuvat päättyvät n. 421 jKr., jolloin Moroni kätki levyt myöhempiä sukupolvia varten odottamaan palautuksen aikaa. Luopumus oli totaalisempaa kuin vanhalla mantereella siksi, että kristillistä kulttuuria ylläpitäneet tuhoutuivat henkilökohtaisen luopumuksen vuoksi perusteellisemmin, kuin vanhalla matereella.