Tulevista verojen sekä taksojen korotuksista ,mitä niissä teidän vaalilupaus lapuissa lukikaan.
Kiitos Persut
Anonyymi-ap
27526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Odota seuraavaa ulostuloa Purralta taitaa tulla melkoinen lasku kansalaisille.
Kansa maksaa Marinin hallituksen leväperäisen taloudenhoidon.Kiitos Vihervasemmisto.
Meinaatko että Martinin hallitus otti n. 35miljardia per vuosi velkaa? Kun valtion velka oli huhtikuulle n. 145,5 miljardia.
Suomen Uutisten mukaan liki 40miljardia kasvoi valtion velka Martinin hallituksen aikana. Mistä se sinun 100miljardia on kertynyt? 2000-luvun ensimmäinen pääministeri oli Rinne/Marin ei oikeistosta. Eli viheroikeistoko on tehnyt tuon 100miljardia?
Silti Persut oli vaatimassa voimakkaampia korona toimia ja lisää rahaa siihen. Polttoaineiden verotuksen alennusta kun maailmanmarkkinoiden hinnat nousivat.
Mutta nythän se nähdään. Tämä hallitus ottaa n. 12miljardia velkaa tänä vuonna ja samalla tahdilla jos mennään niin hallituskauden velkatulos olisi liki 50miljardia lisää. Päästäisiin jo lähelle 200miljardia, prosenteissa yli 25% lisää velkaa.
Mutta onhan jo löytynyt keinoja, arvonlisää nostettiin jo lääkkeistä köyhien eläkeläisten maksettavaksi. Nyt jo suunnitellaan ruuan arvonlisäveron nostoa. Tälläinen tasavero juuri koskettaa kovemmin pieni palkkaisia ja eläkeläisiä.
Lisäksi tämä hallitus on todella luomassa vastakkainasettelua meidän yhteiskunnassa.
Minäkin olin vaaliuurnalla ja luotin persujen lupauksiin eduskuntavaaleissa. Nyt pyydän anteeksi sitä.
Siksi nyt presidenttinvaaleissa ei Halla-aho tule saamaan ääntäni. Ei missään nimessä! Ääneni menisi aivan hukkaan.
kansa maksaa oikeiston saran kymmenen miljarin vanhoja velkoja
Hallitus aikoo nostaa kiinteistöveroa, asumisen hinta tulee nousemaan rutkasti.
Ensin kansa on kitkuttaen säästänyt itselleen asunnon, ja kohta siinä ei enää ole varaa asua, ei ainakaan eläkeläismummot.
Myös vuokrat tulevat nousemaan.
Mihin kansa menee, telttaanko?
Ja kohta bensa-alekkin sulaa kuin talven lumet. Kuinka oluen veroale, sekin taitaa peräkamarin pojilta kadota.
Keppana on vaaratonta siihen verrattuna kun vihervasurit vapauttais huumeet.
Persut kusi myös duunari äänestäjien päälle.
Jep ! Petosjytky.. Oman Maan köyhät petettiin. . .
Tässä tulee torpasta lähtö tätä menoa koko ajan hinnat nousee ilman hallituksen himoverottamista se on monelle viimeinen niitti.
Kuinka omakotiasukas selviää Purran kaavailemasta veronkorotuksista asumiseen sekä ruokaan.
Mitä muuta siellä kaavaillaan.
Persut jyrää ja kannatus nousee.Kyllä kansa tietää.Vihervasemmiston aika on ohi.
Taitaa kannatus sulaa kun työoloissa mennään 100v taaksepäin.
Ei työolot riitä alasajossa pienituloiset ei kohta selviä nousseitten kustannusten kanssa nyt vielä persut lyö niitä koko ajan lisää.
Tuo kiinteistö veron korotus iskee omakotiasujaan muitten nousseitten kiinteistö kustannusten lisänä.
Ruoan hinta on noussut kohtuuttomaksi nyt persut kaavailee vielä veronkorotusta hävetkää jos osaatte.
Älkää nyt ain a valittako, kepu tuhosi suomen ja nyt on noususuhdanne alkanut,
Jaa vai noususuhdanne jos tämä on se minkämoinen se lama onkaan.
Kämpätei kelpaa kellekkään konkkaan menneitä yrityksiä ympäri maata lisä veroja sekä maksuja tiedossa nousukauden hallitukselta.
Paska juttu kansalisille.
SDP alle 5% puolue saa siinä haukkua jo ihan kaikkia mikä liikkuu.
ennekö vaalikausi on loppu presut on 10 prosentin puolue ovat niin sumuttaneet suomalaisia
Voi kyynel, Purra pilasi mestarin presitenttihaaveet.
Pääasia että Suomi saa hetero pressan.Muulla ei niin väliä.
Ketään ei jätetä, paitsi Urpilainen, muutaman prosentin kannatus.
Kusetusta koko Persut pettivät äänestäjänsä.
Kiitos persuille ylimääräisistä vapaapäivistä. Näitä vaan paljon lisää kevään aikana!!!
Vapaapäiviä jotka lisäävät veron korotus paineita sekä lisä leikkauksien tarvetta hyvin hoidettu hallitus.
Kuinka niin kuin omasta mielestä meni Purra.
Lisää vapaata vaan.Lepo tekee hyvää työn raskaan raatajalle!
Nyt näytti Orpokin taipuvan Persujen veronkorotuksiin.
Kuulemma maataloustukiin tehrään kovat leikkaukset. Se on hyvä, tukijussit joutaakin leikkauslistalle.