Suomen tilanne

Nuoret näköjään tietävät paremmin kuin vanhempi sukupolvi, mikä on taloustilanne ja mitä seuraa, jos ei saada miljaardien säästöjä. Onko uskottavaa rahapolitiikkaa. Herää kysymyksiä, missä on satoja miljardeja sijoitettuna eläkerahoja. Miksi niihin ei kosketa. Aikaisempina vuosina annettiin ymmärtää, että Suomi on hyvinvointivaltio, jolla on varallisuutta. Mihin Suomen varallisuus on myyty. Stubin porukat eli Kokoomus on myynyt Suomen ehkä eu:lle tai Natolle. Kokoomus on ollut hallituksessa muutamia vuosikymmeniä ja Suomi on mennyt alaspäin ja tavallinen kansa köyhtynyt, kun valtiovalta ei takaa ihmisille mitään perusturvaa. Terveydenhoito yksityistetty, postipalvelut. Vrn junaliikenne.ja kaikki kunnalliset oalvelut kuten vanhustenhoito, jolla tehd.kovaa bisnestä. Yhteiskunnan olisi pitänyt turvata vähävaraisten kansalaisten peruspalvelut oikeudenmukaisuuden ja demokratian ehdoilla. Jos homoHaavisto tulee pressa niin minulla ei ole enää isänmaata!
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nuoret näköjään tietävät paremmin kuin vanhempi sukupolvi, mikä on taloustilanne ja mitä seuraa, jos ei saada miljaardien säästöjä. Onko uskottavaa rahapolitiikkaa. Herää kysymyksiä, missä on satoja miljardeja sijoitettuna eläkerahoja. Miksi niihin ei kosketa. Aikaisempina vuosina annettiin ymmärtää, että Suomi on hyvinvointivaltio, jolla on varallisuutta. Mihin Suomen varallisuus on myyty. Stubin porukat eli Kokoomus on myynyt Suomen ehkä eu:lle tai Natolle. Kokoomus on ollut hallituksessa muutamia vuosikymmeniä ja Suomi on mennyt alaspäin ja tavallinen kansa köyhtynyt, kun valtiovalta ei takaa ihmisille mitään perusturvaa. Terveydenhoito yksityistetty, postipalvelut. Vrn junaliikenne.ja kaikki kunnalliset oalvelut kuten vanhustenhoito, jolla tehd.kovaa bisnestä. Yhteiskunnan olisi pitänyt turvata vähävaraisten kansalaisten peruspalvelut oikeudenmukaisuuden ja demokratian ehdoilla. Jos homoHaavisto tulee pressa niin minulla ei ole enää isänmaata!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu