presidenttivaalit

Anonyymi-ap

Oli mielenkiintoista katsoa paneelikeskustelu ehdokkaiden välillä. Suuria eroavaisuuksia ei tullut esille. Useampikin ehdokas komppasi edellisen ehdokkaan mielipidettä. Oli siis hyvin maltillinen vaalikeskustelu. Jos jotain erityistä oli, oli se Harkimon väsynyt olemus. Toki ymmärrän, ikä painaa , ehkä terveyskin ja nuorikko. Ne kaikki vievät voimavaroja. Hyviä kommentteja tuli monestakin asiasta, mutta muistutat liian paljon omaa aviomiestäni, liian kärkäs, ulosanti ei ole aina sivistynyttä, hermostuu hetkessä yhdestä sataan, olet samanlainen, pieni, hoikka mies ; niin minunkin siippani. Jotain yhdenkaltaisuutta teissä on ja se vaivaa minua. Se on hienoa että uskallat olla oma itsesi, sehän on jo puolet totuudesta. Arvostan kuinka pitkälle olet politiikassa päässyt ja muistan toki purjehduksesi. En ole akateemisesti koulutettu, eikä miehenikään, mutta lapset ovat. Työurani oli sairaalassa sairaanhoitajana 39 vuotta. Näkemystä ja kokemusta on mm. hoitoalan lakoista kolme kertaa. Niissä kävi, miten kävi; joka kerta etuudet heikkenivät. Se on totta. Kaikesta huolimatta kunnioitan kaikkia ehdokkaita, kaikissa on jotain hyvää, vaalisalaisuudeksi jää, ketä äänestän. PS. Olin isän "kulkusissa" viisi vuotta sotimassa itänaapuria vastaan, se siitä.

1

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hoitoalalla olleena olet huomannut että hallinto kasvaa ja hoiva ei. Palkoissa yms.
      Ay ei ole tarttunut oikeisiin asioihin vaan hyssytellyt ja leikkinyt omia leikkejään.
      Nyt on terveyshoiva kuralla ja yhä suurempia johtajia vihervassareista yms hyväveli+sisko joukoista. Me kansalaiset kun emme tarvitse heitä mihinkään. Harkimo on asialinjalla ja hyvä niin. Kiihtyykö vai ei, sillä ei ole merkitystä kun meidän rahat on loppu. Ay kiukuttelee sdp kiukkuaan ja tuhoaa suomea.
      En tiedä miten voi asian paremmin sanoa kuin että pian on päivä että sinulle ei makseta edes eläkettä. Niin huonosti viherpunikit ja edelliset hallitukset joita sinäkin olet äänestänyt, on hoitanut. Harkimo tuntee asioiden sisältöjä ja on kauhuissaan sannamarinin sotkujen takia. Maamme on syvässä ongelmassa ja ei ole merkitystä miellyttääkö joku meitä vai ei. Kyse on siitä että jatkammeko vai emmekö.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe