Suomen kielipolitiikkaan liittyy runsaasti paradokseja.
Kuuluisin on varmaan Taxellin paradoksi.
Suurempi paradoksi on se, että suomenruotsi on samaan aikaan "elävä kansalliskieli" ja "uhanalainen vähemmistökieli".
Miten tällainen on mahdollista?
Osaako joku selittää?
Mielestäni suomenruotsalaisten kannattaisi nyt päättää, kumpi on kyseessä.
Molempia ei voi olla samanaikaisesti.
Kuuluisin on varmaan Taxellin paradoksi.
Suurempi paradoksi on se, että suomenruotsi on samaan aikaan "elävä kansalliskieli" ja "uhanalainen vähemmistökieli".
Miten tällainen on mahdollista?
Osaako joku selittää?
Mielestäni suomenruotsalaisten kannattaisi nyt päättää, kumpi on kyseessä.
Molempia ei voi olla samanaikaisesti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kielten katoamisen uhka on paljon suurempi kuin moni ihminen ymmärtää. Valtava määrä kieliä on kadonnut historian saatossa. Sekä pieniä että isompia kieliryhmiä. Osa on voinut olla merkittäviäkin kieliä. Latina on kuollut kieli, koska sekin syrjäytettiin. Latina on silti ilmaisukelpoinen kieli yhä. Sitä voi opiskella ja sitä voi käyttää. Ei tässä ole mitään ristiriitaa.
Kielten asemaan vaikuttavat negatiivisesti yhteiskunnan toimet hyvin hienovaraisesti. Esimerkkinä vaikkapa saamen kielten ja suomenruotsin oppikirjat: Suomessa ei tuoteta näillä kielillä samassa määrin uutta oppimateriaalia kuin suomen kielellä. Tällainen syö kieltä, vaikka sitä ei huomaa lyhyellä aikavälillä.
Kaikkien palveluiden rapautuminen syö myös kieltä kuin kieltä. Tämäkin tapahtuu hitaasti ja vaivihkaa.
Ruotsin kielellä tuotetaan meillä toistaiseksi paljon laadukasta kulttuuria. Kieli on siis elinvoimainen ja hyvä niin.