Kataisen veivauksen johdosta stubbi ei ei kelvvannut EU komissaariksi, vaikka oli kiertänyt pitkin ja poikin ja kehunut itseään ja "osaamistaan". Kukaan ei vakuuttunut itsekehusta. Pieleen meni Kataiselta perityt pääministeirn ja kokoomuksen puheenjo.htajan hommatkin. Kaikille selvisi tällöin että Stubb oli kiinnostunut vain itsestään, ei osannut asioita, aina piti kesken kokousten poistua kysymään viisaammilta (rahoittajiltako). VAaltiovarainministerinä homma vain huononi. Stubb oli syöksymässä polittiseen tuhoon. Ja Stubb lehtitiietojen mukaan hoiti kriisiään linoittumalla Ministerinhuoneessa musiikkia kuunnellen. Ja paljon muuta lapsellista touhotusta ja minäminä höpinää. VAstuun kantoa kokoomuksen suosikkipojan kyvyillä. Tällainen pressaehdokas on kokoomukselta tarjolla. Huolestuttavaa ja pelottavaa on saada tällainen pressaksi. Samanlaisia säheltäjiä ovat omalla tavallaan Haavisto, kiukutteli virkamiehilleen, halla-aho, väestön vaihtointoineen. Älä äänestä typeryyttä.
Stubbin suhteet muihin
2
74
Vastaukset
- Anonyymi
Äänestämään mennessä tosiaankin kannattaa kiinnittää huomioita mitä henkilö edustaa puolueensa kautta ja millaisia toimia on edistänyt aiemmin .
Mm Essya , Stubb ja Halla Aho edutavat hallituspuolueiden linjauksia joillä lekataan niin työttömyys turvaa, kuten sosiaali turvaa ja ajetaan työmarkkinoilla työehtoja alas jolla pyritään palkkojen leikkautumiseen jatkossa.
Jo nyt monilla aloilal on vaikeuksia palkoilla toimeentuloon, eikä tämän päivän Suomessa ole työtä kaikille riittämiin. Kun tuo hallituksen ohjalem bviedään loppuun ,millö sitten tullaan toimeen kiun ei sitä työtä vain ole eikä sosiaaliturvalla elä millään.
On syytä miettiä osallistuuko yhteiskunnan alas ajoon näissä vaaleissa antamalla tukensa tuollaisiin toimii osallistuville.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 783168
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2001962Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2251821Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271518Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661375Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881365- 521089
- 971008
- 55834
- 59830