Taas on se aika, kun tontin omistajat itkevät, raivoavat ja kiroavat pitkää päivää tekeviä aurakuskeja. Syy on aina sama: miksi minun tonttini kohdalla on valli?
Ennen kuin taas uhkailette sitä aurakuskia, kysykää kunnasta mitä ovat tilanneet. Onko työsopimus että katu aurataan. Vai lukeeko siinä että lapioidaan joka pihan kohta niin että valli ei saa olla 2 cm korkeampi. Lukeeko siinä vielä että posti pitää kantaa sisälle, kolataan koko piha, ulkoilutetaan koira ja keitetään kahvia.
Luultavasti ei noita jälkimmäisiä siinä ole. Urakoitsija tekee kuten on sovittu tilaajan kanssa.
Tonttiliittymäpellet ja talviauraus
13
212
Vastaukset
- Anonyymi
Laki sanoo ettei auraus saa aiheuttaa suurta haittaa tonttiliittymän omistajalla tai hallitsijalle. Tämä on yksiselitteinen juttu siis.
Pienen kerroksen lunta voi siis jättää aurauksen jäljiltä, mutta ei mitään kymmenien sinttien kerrosta sohjoa jota ei pienellä vaivalla saa kolattua sivuun.
Valitettavasti tuohon auraustyöhön ei ihan terävin ja fiksuin työvoima ajaudu.- Anonyymi
Mikä on suuri haitta? Ei aurausvalli ole sellainen.
Kyllä tuo olisi lakituvassa todettu. Kerro ennakkotapaus jossa on määrätty, ettei vallia saa jättää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on suuri haitta? Ei aurausvalli ole sellainen.
Kyllä tuo olisi lakituvassa todettu. Kerro ennakkotapaus jossa on määrätty, ettei vallia saa jättää.No mitä muuta haittaa auraaja voisi tehdä kuin sellaisen vallin jonka poistaminen lapiolla on kohtuutonta, ei kaikki ole sellaisia kyrmyjä ja voimamiehiä kuin sinä.
Tampereella on tapaus jota käsiteltiin ihan oikeudessa asti ja siitä kerrottiin Aamulehdessä.
Liittymään oli aurattu sohjopaakkuja aamulla ja illalla kun asukas tuli kotiin, niin siinä oli ylitsepääsemätön jäätynyt valli. Tampere vetosi lakikirjan tekstiin, mutta jätti lukematta kaikkia pykäliä loppuun asti joissa tuo kohtuuton haitta mainittiin jakiellettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä muuta haittaa auraaja voisi tehdä kuin sellaisen vallin jonka poistaminen lapiolla on kohtuutonta, ei kaikki ole sellaisia kyrmyjä ja voimamiehiä kuin sinä.
Tampereella on tapaus jota käsiteltiin ihan oikeudessa asti ja siitä kerrottiin Aamulehdessä.
Liittymään oli aurattu sohjopaakkuja aamulla ja illalla kun asukas tuli kotiin, niin siinä oli ylitsepääsemätön jäätynyt valli. Tampere vetosi lakikirjan tekstiin, mutta jätti lukematta kaikkia pykäliä loppuun asti joissa tuo kohtuuton haitta mainittiin jakiellettiin.No mitä oikeus siis tuomitsi? Ja oliko auraaja toiminut tilauksen vastaisesti?
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18232140
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Olen tavannut fiksujakin auraajia, jotka osaava kääntää auraa sen verran, ettei auraa liittymiä tukkoon. Ja myös niitä, jotka auraavat liittymät umpeen ja postilaatikot kumoon. Siinä on ammattimiehen ja tumpelon ero.
- Anonyymi
Jos lunta on 15 cm kerralla ei se aura todellakaan ihmeitä tee vemputtamalla. Varsinkin kun molemmilla puolilla on risteyksiä.
Vaikka kääntäisi niin reunaa jää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos lunta on 15 cm kerralla ei se aura todellakaan ihmeitä tee vemputtamalla. Varsinkin kun molemmilla puolilla on risteyksiä.
Vaikka kääntäisi niin reunaa jää.Sitten pitää palata paikkaan työnsä itse tai toisen paremmin sopivalla kalustolla.
Se ei riitä ettei osaa, viitsi tai epäsopiva kalusto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten pitää palata paikkaan työnsä itse tai toisen paremmin sopivalla kalustolla.
Se ei riitä ettei osaa, viitsi tai epäsopiva kalusto.Kysymys kuuluu onko tilattu tonttieen kohtien puhdistus "viimisen päälle". Sitä saa mistä maksetaan.
- Anonyymi
Kun katsoo miten isolla kalustolla meidän katuakin aurataan, on terällä tosiaan leveyttä. Kääntely hidastaisi työtä ja eikä juuri vaikuttaisi mihinkään. Ennen tehtiin hommia sillä mörkö-majorilla mutta siitä on 50 vuotta.
- Anonyymi
Huolellinen talon omistaja kolaa koko leveydeltä kadun pihan kohdalta. Näin jää valli pienemmäksi.
- Anonyymi
Vaikka koneessa on kääntyvä aura, ei kaikki kuskit osaa sitä käyttää. Vivussa kuitenkin 2 suuntaa joten hankala ja voi jäädä koko vuoron ajaksi sitten sojottamaan väärään suuntaan koko etuaura jolloin näköjään lumet jää keskelle tietä.
- Anonyymi
Entäs kun on kapea katu kuten meillä ja liittymät molemmin puolin? Kyllä täällä kolataan itse se valli pois.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799