On se jännä että Suomessakin näin paljon valheellista tietoa

Anonyymi-ap

Miten voi olla demokratiassa edes mahdollista, että kaikki tutkimukset siis aivan kaikkien uutissivustojen ja muiden puhuu aivan palturia.

Kukaan ei Urpilaista, Stubia tai Aaltolaa edes äänestä niin paljon kuin annetaan ymmärtää, Somessa tehtyjen kyselyideni mukaan ja nämä ryhmät ovat siis Suomen suurimpia some ryhmiä. Äänestystäneiden ihmisten otanta oli laskelmieni mukaan vajaa 300 000 henkilöä joista suurin osa äänesti/äänestää Jussia.

Ei ole muuta mahdollisuutta kuin joko valheellisella uutisoinnilla tehdään tilaa kyseisille työntekijöiden aseman heikentäjille ja kuka siis niin pönttö olisi että hiekkaa kaivaa omien jalkojensa alta. Taikka sitten Suomessa äänestystuloksia manipuloidaan ja rajusti. Siksihän on olevinaan "vaalisalaisuus" olemassa, että tämä valhe ei paljastuisi. Onneksi nykyään on netti ja ihmiset avoimia tästäkin huolimatta.

Suomen johtavat yritykset ja alatkin on jo jaettu valmiiksi poliitikoiden ja heidän lähimmäisten kesken. Poliisi kerää rahaa sakkojen muodossa herrojen tileille vedoten turvallisuuteen. Keskenään puljaavat voimaloihin "häiriöitä", että joudutaan maksamaan valtion enemmistö omisteisen Fortumin tappiot.

Sitten valtiolla on todistetusti olemassa trollitoimistoja, jotka huutelee yleensä luvattomien tai anonyymien tilan takaa valtiota myötäileviä mielipiteitä tai "faktoja". Kuten varmaan tähänkin.

Ilmasto höyryäminen pysähty nyt kun tammi tai joulukuussa oli enemmän lunta kuin koko 2000-luvulla ollenkaan ja mitattiin pakkasennätyksiä. Toki ilmasto on lämmennyt jonkun asteen mutta usein ei oteta auringon aktiivisuutta huomioon, joka muuttuu noin 15-sykleissä.

Sitten on tutkittu että maapallon pahin yksittäinen saastuttaja on Pentagon/Yhdysvaltain armeija. Siihen kun lasketaan muiden maiden armeijat, ydinkokeet, harjoitukset yms. Oliko muistaakseni niin että Pentagon saastuttaa vuodessa tai kuukaudessa enemmän kuin autoilu melkein 10v aikana?

Venäjällä on myös Disinformaatiota ja trollitoimistoja, niin ihan sama homma osataan täälläkin uutisissa. Kuten ollaan nähty viime vuosina.

1

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      " älä usko internettiä "- pitää liian usein paikkaansa.
      Silti muu vanha media puhuu palturia aivan samallalailla.
      Ajat on muuttuneet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2516
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1645
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1454
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1305
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1232
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1162
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      84
      1039
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      998
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      942
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      103
      896
    Aihe