Li Andersson ei tiedä, miksi Suomi on velkaantunut.

Anonyymi-ap

Li Andesson heitti vaalitentissä jonkun populistisen skeidan syyksi, miksi Suomi alkoi velkaantumaan 2013 vai mikä vuosi se olikaan. Se oli valheellinen tieto.

Suomi ja Ruotsi olivat samassa jamassa 2007, molempien velka bruttokansantuotteesta oli noin 30%. Ruotsi on edelleen sillä tasolla. Siellä sosialidemokraatit ovat hoitaneet hyvin leiviskänsä. Ei mitään Saramoita tai Mäkysiä ilmaisine lainoineen ja siellä on myös vientivetoinen palkkamalli. Kestävän kehityksen malli.

Suomen valkaantuminen johtuu liian suurista palkankorotuksista vuonna 2008. Palkankorotukset ylittivät tuottavuuden. Julkisen puolen palkankorotukset ylittivät vientiyritysten tason. Se johti velkaantumiseen. Julkisen palkkoja on maksettu velalla, joka on kasvanut ja kasvanut ja kasvanut. Tuottavuuskehitys on junnannut paikallaan, niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Nyt velkaa on noin 70% bruttokansantuotteesta. Velan korot ovat jo 2,5 miljardia, lähivuosina yli 3 miljardia vuodessa. Se on kaikki pois palveluista. Että korot saadaan maksettua, pitää leikata. Lisäksi pitäisi lainoja lyhentää. Lainat eivät ole ilmaisia.

Julkinen puoli on yksityisen puolen elätti. Raha Suomen kansantalouteen tulee viennistä. Sen takia vientivetoinen malli on ainut kestävän kehityksen palkkamalli. Se on nyt nähty ja todistettu valtion ylivelkaantumisen kautta.

Jos velkaantumista ei saada katkeamaan, joudutaan Kreikan toimiin. Julkisia palkkoja joudutaan leikkaamaan. Sitä ei vaadi Suomen hallitus, mikä se tulee olemaankaan silloin, vaan EU ja kansainväliset rahoittajat. Palkkojen leikkaukset voivat olla jopa 30%.

Parempi vaihtoehto on parantaa julkisen puolen tuottavuutta. Se tarkoittaa, että väen pitää vähentyä. Eläköityvien tilalle ei palkata ketään ja väen pitää siirtyä yksityiselle puolelle. Siellä onkin työvoimapula.

25

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarkoitat kai, että Sari Essayah ”unohti”, miksi Suomi velkaantui koronakriisin aikana?
      Yrityksiä ei kannattanut päästää konkurssiin, koska siitä olisi tullut vielä isompi lasku. Siksi maksettiin yrityksille koronatukia.

      • Anonyymi

        Tukia ihmisille jotka ei tuota mitään? Sosiaalitukia? Ihmisiä pakotettiin sohvalle koska olisivat joutuneet KELAn syyniin jos olisivat jotain tehneet.
        Muistan kun oli juttu siitä, että joku työtön oli mennyt kaatamaan kahvia johonkin kahvitilaisuuteen. Hän menetti tukensa.
        SDP on ollut melkoinen myrkky Suomelle jo vuosikymmeniä.
        Ihmiset alkavat tajuamaan sen onneksi. Vihreät ja vasemmisto vielä kurjempaa kuraa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tukia ihmisille jotka ei tuota mitään? Sosiaalitukia? Ihmisiä pakotettiin sohvalle koska olisivat joutuneet KELAn syyniin jos olisivat jotain tehneet.
        Muistan kun oli juttu siitä, että joku työtön oli mennyt kaatamaan kahvia johonkin kahvitilaisuuteen. Hän menetti tukensa.
        SDP on ollut melkoinen myrkky Suomelle jo vuosikymmeniä.
        Ihmiset alkavat tajuamaan sen onneksi. Vihreät ja vasemmisto vielä kurjempaa kuraa.

        Onneksi persut putoooo....


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🍒 ­­N­y­­m­­­f­o­m­­­a­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18233367

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Andersson ei ymmärrä asioita.

      • Anonyymi

        Anderson ymmärtää 1000 kertaa enemmän kuin sinä koskaan. Asiantuntijoita on vino pino ja kaikilla eri syyt Miksi ja miksi ja koska ja koska ja milloin ja miten


    • Anonyymi

      Aloittaja puhuu täyttä asiaa.

    • Anonyymi

      Aloittaja puhuu asiaa joka menee vasemmistossa täysin ohi korvien.
      Vasemmiston päättäjät ovat menettäneet kyvyn arvioida Suomen parasta tai sitä kykyä ja halua ei ole olemassa.
      Poliittinen kiihko on niin suuri, että järki on sulanut pois.

      • Anonyymi

        Hahahahahaa. Voi oersuparka.


    • Anonyymi

      Valtio velkaantuu, kun menot ovat suuremmat, kuin tulot ja joudutaan ottamaan velkaa kattamaan eron.

    • Anonyymi

      Suomi alkoi velkaantumaan, kun liityimme EU:in.

      • Anonyymi

        euhun nyt halpa korkoinen laina on muodostunut kiro sanaksi kun ensin myyntiin munivat kanat pois, nyt ollaan kuin turviksia laina vaateissa kuin pakolaisena,


    • Anonyymi

      Vasurit eivät tunnetusti ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, debidit ja kreditit tahtovat mennä sekalutta.

      • Anonyymi

        Mikä on sekalutta persu ? Persut sekottaa tonnin ja miljoonat joka käänteessä ,tehän olette koulupudokkaita. Vasemmisto on aina ollut koulutuksen puolella. Persut vastaan mallia Hakkarainen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sekalutta persu ? Persut sekottaa tonnin ja miljoonat joka käänteessä ,tehän olette koulupudokkaita. Vasemmisto on aina ollut koulutuksen puolella. Persut vastaan mallia Hakkarainen

        "Persut sekottaa tonnin ja miljoonat joka käänteessä"

        Mutta kun äärivasurit sekoittaa miljoonat ja MILJARDIT... sehän se ongelma on... Jakoivat MILJARDEJA rahaa ympäri euroopan hallituskaudellaan...


    • Anonyymi

      Vientivetoinen palkkamalli on kestävän kehityksen malli.
      Palkat perustuvat työn vaativuuteen, ei sukupuoleen, eikä ihonväriin.

      • Anonyymi

        Väitätkö ihan tosissasi että esim sairaanhoitajan työ ei ole muka vaativaa. Jos vientivetoinen palkkamalli toteutuu jäävät sairaanhoitajat ikuiseen palkkakuoppaan, aina avoidaan vedota ettei vienti vedä. Miksi Tanskassa kuitenkin sairaanhotajan pakka on reilut 5 000 euroa.


      • Anonyymi

        Aivan totta.


    • Anonyymi

      Vasemmisto haluaa vahinkoa Suomelle ?
      Mikä on syy?

      • Anonyymi

        Persu tappaa vanhat ja sairaat. Mikä on syy ?


    • Anonyymi

      Pittää huutaa lisää
      Katoava puolue
      Porukka siirtyy ps leiriin

      • Anonyymi

        Sieltähän juuri siirtyy porukka pois. Ei sinne jää kun sinunlaisesi tyhmät ,sekä eliitti joka ei välitä teistä pieruverkkareista paskaakaan. Kuole köyhä kun terveyskeskukset katoaa ja hoitoon et alle puolen vuoden pääse. Mutta maksat kuitenkin kohonneet maksut ja matkakustannukset. Hurrrraaa huutaa Purrrraaa! Mepäs mennäänkin taksilla yksityiselle. Olemme eliittiä hurrrraaa !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieltähän juuri siirtyy porukka pois. Ei sinne jää kun sinunlaisesi tyhmät ,sekä eliitti joka ei välitä teistä pieruverkkareista paskaakaan. Kuole köyhä kun terveyskeskukset katoaa ja hoitoon et alle puolen vuoden pääse. Mutta maksat kuitenkin kohonneet maksut ja matkakustannukset. Hurrrraaa huutaa Purrrraaa! Mepäs mennäänkin taksilla yksityiselle. Olemme eliittiä hurrrraaa !

        Noin siinä kävi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieltähän juuri siirtyy porukka pois. Ei sinne jää kun sinunlaisesi tyhmät ,sekä eliitti joka ei välitä teistä pieruverkkareista paskaakaan. Kuole köyhä kun terveyskeskukset katoaa ja hoitoon et alle puolen vuoden pääse. Mutta maksat kuitenkin kohonneet maksut ja matkakustannukset. Hurrrraaa huutaa Purrrraaa! Mepäs mennäänkin taksilla yksityiselle. Olemme eliittiä hurrrraaa !

        "Kuole köyhä kun terveyskeskukset katoaa ja hoitoon et alle puolen vuoden pääse."

        Tästäkin lähetämme kiitokset Äärivasurihallitukselle, joka ihan väkisin läpiajoi useiden aikaisempien hallitusten roskakoppaan heittämän Susi-Soten, jonka tarkoitus on juurikin yhdistää sairaanhoitopiirejä ja siten vähentää palveluita, etupäässä pieniltä paikkakunnilta.


    • Anonyymi

      Eikö olisi helpompaa kirjoittaa, mitä tietää... paljon lyhyempi lista....

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1937
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe