UNRWA - Palestiinan pakolaiset

UNRWA on YK:n järjestö, jonka vastuulla ovat palestiinalaiset pakolaiset.

No nyt on käynyt ilmi, että Israel syyttää YK:n työntekijöiden osallistuneen Hamasin lokakuiseen hyökkäykseen – UNRWA erotti työntekijöitä

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö (UNRWA) on kertonut erottaneensa useita työntekijöitä, joita Israel on syyttänyt osallistumisesta äärijärjestö Hamasin lokakuussa Israeliin tekemään hyökkäykseen.

UNRWA:n johtajan Philippe Lazzarinin mukaan päätös tehtiin, jotta järjestön kyky toimittaa humanitaarista apua voidaan turvata.

Erottamisten jälkeen Yhdysvallat ilmoitti keskeyttävänsä UNRWA:n rahoituksen.

YK;n omat työntekijät siis osallistuivat israelilaisten siviilien joukkoraiskausiin ja joukkosurmiin?! Kuinkakohan paljon rahaa Tuomioja, Haavisto ja kump. ovat tällekin lafkalla rahaa syytäneet?
10485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

UNRWA ylläpitää palestiinalaisten pakolaisten ongelmia. Miksi kutsutaan ensimmäisen polven Karjalan pakolaisia. Heitä kutsutaan suomalaisiksi. Miksi kutsutaan neljännen polven palestiinalaista pakolaista. Heitä kutsutaan pakolaisiksi. Miksi? Koska me veronmaksajat länsimaissa ylläpidämme palestiinalaisia, koska he ovat ikuisia pakolaisia. Jopa heidän normaaleja kaupunkeja kutsutaan pakolaisleireiksi.

Äänestä
  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    🍒 ­­­N­­y­m­­f­­o­­­m­­a­­­a­­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ministeri Tavio: Suomi keskeyttää palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n rahoittamisen.

Täysin oikea päätös PS:n ministeriltä, mutta jotenkin en usko että esim. Tuomioja (Gazan islamilaisen yliopiston kunniatohtori) tai Pekka Haavisto olisivat kyenneet tähän päätökseen.

Äänestä

Haaviston,Urpilainen , Anderssonin kannat ovat tulleet hyvin esille. Kehitysapua maailman terroristeille, vaikka velaksi.

Suomalaisten hyvinvoinnista viis. Maa on konkurssissa ja rahaa halutaan syytää ulkomaille.
Hyvä päätös, ei tuommoisille rahoitusta.
Eikä se ollut pelkästään Israelin epäily, vaan useamman maan tiedustelutieto.

Äänestä

Juuuu , avustajien poliittinen ja henkinen rasite eli aate on yksi pahimmista mitä ihminen voi luottamustoimissaan käyttää väärin .

Äänestä

YLE: Raportin mukaan joka kymmenennellä palestiinalaisia auttavan YK-järjestön työntekijällä on yhteyksiä äärijärjestöihin.

https://yle.fi/a/74-20071891

Äänestä
  • YK:ta auttamalla autat äärijärjestöjä.

    Äänestä

Kuinka paljon apua /rahaa Saudi arabia tai Dubai tai Kuwait on lähettänyt ja ovatko hekin nyt sen keskeyttäneet .

Äänestä

No nythän tämän YK:n alaisen järjestön päämajan alapuolelta on löytynyt terroristien tunneliverkosto johon on vedetty tietoliikenne sun muut kaapelit suoraan YK:n toimistolta. Niin että YK:n on ihan turha edes yrittää valehdelle etteivät sen palestiinalaiset työntekijät muka tienneet asiasta mitään.

Äänestä
  • Tottakai ne tiesi. Ne tuki Palestiinalaisten terrorismia YK:sta käsin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

UNRWA on YK:n järjestö, jonka vastuulla ovat palestiinalaiset pakolaiset.

No nyt on käynyt ilmi, että Israel syyttää YK:n työntekijöiden osallistuneen Hamasin lokakuiseen hyökkäykseen – UNRWA erotti työntekijöitä

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö (UNRWA) on kertonut erottaneensa useita työntekijöitä, joita Israel on syyttänyt osallistumisesta äärijärjestö Hamasin lokakuussa Israeliin tekemään hyökkäykseen.

UNRWA:n johtajan Philippe Lazzarinin mukaan päätös tehtiin, jotta järjestön kyky toimittaa humanitaarista apua voidaan turvata.

Erottamisten jälkeen Yhdysvallat ilmoitti keskeyttävänsä UNRWA:n rahoituksen.

YK;n omat työntekijät siis osallistuivat israelilaisten siviilien joukkoraiskausiin ja joukkosurmiin?! Kuinkakohan paljon rahaa Tuomioja, Haavisto ja kump. ovat tällekin lafkalla rahaa syytäneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu