Putinin vaalirupla

Kaikki talousmittarit miinuksella
Sota ja lännen sanktiot näyttävät ajavan myös Venäjän talouskehitystä yhä ahtaammalle. Vientitulot vähenevät, inflaatio kiihtyy, rupla huojuu ja keskuspankin ohjauskorkoa on nostettu vuoden aikana 7,5 prosentista nykyiseen 16 prosenttiin.

Rajun koronnoston seurauksena asunto-, yritys- ja kulutusluottojen myöntäminen on suurelta osin keskeytynyt.

Kuluvana talvena ihmisten mieliä ovat painaneet myös talvipakkasten paljastamat infrastruktuuripuutteet, jotka ovat johtaneet vakaviin energianhuolto-ongelmiin eri puolilla maata.

Alkuvuodesta rupla on kuitenkin lievästi vahvistunut ja siihen on kaksi syytä.

Viime lokakuussa presidentti Putin antoi määräyksen, jonka mukaan suuri osa vientiä harjoittavista venäläisyhtiöistä joutuu vaihtamaan valtaosan hankkimastaan länsivaluutasta rupliksi toukokuun alkuun 2024 saakka.

Tammikuussa Venäjän keskuspankki käynnisti myös ruplaa tukevan valuuttaoperaation, jossa se vaihtaa valuuttavarantojaan rupliksi tammi–helmikuun aikana.

Tällä viikolla Venäjän hallitus ilmoitti toivomuksenaan, että vientiyhtiöiden pakollista valuutanvaihtovelvoitetta olisi jatkettava kuluvan vuoden loppuun saakka.

Keskuspankin mukaan velvoitetta ei kuitenkaan pitäisi jatkaa, joten hallituksen ja keskuspankin välillä on ainakin tässä asiassa erimielisyyttä.

Tästä näkökulmasta tilannetta voi tulkita niin, että presidentinvaalien jälkeen ruplan kurssi lähtee jälleen alamäkeen

Venäjä joutuu myöntämään myymästään Urals-öljylaadusta noin 20 prosentin alennuksen.

Öljyn hinnanpudotuksen seurauksena Venäjän vientitulot laskivat selvästi joulukuussa, ja tuonnin kasvun myötä vaihtotase on enää lievästi ylijäämäinen.

Ruplan todennäköinen tuleva devalvoituminen vähentää tuontia, mutta nousevat tuontihinnat lisäävät inflaatiota ja kuluttajien ostovoima supistuu edelleen.

Ruplaa pyritään jotenkin pitämään pinnalla vaaleihin asti
54427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Uskotko vielä meidän mediaan? Kaksi vuotta ovat kertoneet väärää tietoa (=sotapropagandaa) Venäjästä. Käy katsomassa YouTubesta Venäjän arkea, niin tiedät enemmän ellei sinulla ole kontakteja paikallisiin.

Aiheesta muualle. HS kirjoittaa Turkin taitavasta tavasta lypsää etuja Ruotsin NATO jäsenyyden hyväksymisestä seuraavasti:"Yhdysvaltain ulkoministeriö hyväksyi F-16-hävittäjien myynnin Turkille noin 23 miljardin dollarin (noin 21 miljardin euron) hintaan, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters". Uutinen on 6 tuntia vanha ja kauppa julkistettiin heti, kun Turkki hyväksyi jäsenyyden. Kauppaa on vastustanut Kreikka. Hyvä Turkki! Näin maailmalla pitää toimia. Ei nöyristellä, kuten Suomi tekee Brysselissä ja Washingtonissa.

Äänestä
  • "Uskotko vielä meidän mediaan? Kaksi vuotta ovat kertoneet väärää tietoa (=sotapropagandaa) Venäjästä. Käy katsomassa YouTubesta Venäjän arkea, niin tiedät enemmän ellei sinulla ole kontakteja paikallisiin."

    Sinulle varmaan kelpaa lähteeksi Venäjän arjesta Moscow Times:

    https://twitter.com/nexta_tv/status/1750882113891566006

    "Aiheesta muualle. HS kirjoittaa Turkin taitavasta tavasta lypsää etuja Ruotsin NATO jäsenyyden hyväksymisestä seuraavasti:"Yhdysvaltain ulkoministeriö hyväksyi F-16-hävittäjien myynnin Turkille noin 23 miljardin dollarin (noin 21 miljardin euron) hintaan, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters". Uutinen on 6 tuntia vanha ja kauppa julkistettiin heti, kun Turkki hyväksyi jäsenyyden. Kauppaa on vastustanut Kreikka. Hyvä Turkki! Näin maailmalla pitää toimia. Ei nöyristellä, kuten Suomi tekee Brysselissä ja Washingtonissa."

    Haha. USA olisi myynyt F-16-hävittäjät Turkille aikoja sitten ellei Turkki olisi kiemurrellut Ruotsin NATO-jäsenyyden kanssa. Tiltu ei ymmärtänyt taaskaan, mistä oli kyse. Nyt Turkin oli jo pakko suostua, kun se piti päästä korjaamaan lennostoaan. Kauppaan kuuluu myös päivtyspaketti Turkin aikaisempiin F-16-hävittäjiin. Turkki töppäsi myös pahasti ostaessaan Venäjältä S-400-ilmatorjuntajärjestelmän, koska se sen vuoksi lensi ulos F-35-kaupoista. Sellaista se on, kun diktaattori johtaa maata.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Uskotko vielä meidän mediaan? Kaksi vuotta ovat kertoneet väärää tietoa (=sotapropagandaa) Venäjästä. Käy katsomassa YouTubesta Venäjän arkea, niin tiedät enemmän ellei sinulla ole kontakteja paikallisiin."

    Turkki vedätti USAn myymään suhteellisen edulliseen hintaan. Moscow News on lännen & "opposition" omistama tietolähde ja varmasti saat rahoituksen turvaamiseksi länteen sopivan tiedon. Kannattaa lukea Intian, Kiinan tai Turkin mediaa jos Venäjän paikallisten blogien tieto ei kuvamateriaalin kanssa kiinnosta.

    Sorry. Mediamme on 2v valehdellut meille satuja, eikä siihen enää kannata luottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    "Turkki vedätti USAn myymään suhteellisen edulliseen hintaan."

    Turkki ruinasi pitkään noita F-16-hävittäjiä ja väitti, ettei niitä muka kytketä Tuotsin NATO-jäsenyyden hyväksymiseen. Kyllä kytkettiin, koska se ei ollut Turkista kiinni.

    "Moscow News on lännen & "opposition" omistama tietolähde ja varmasti saat rahoituksen turvaamiseksi länteen sopivan tiedon."

    Yritätkö väittää sen uutista valeuutiseksi?

    "Kannattaa lukea Intian, Kiinan tai Turkin mediaa jos Venäjän paikallisten blogien tieto ei kuvamateriaalin kanssa kiinnosta."

    Etsihän niistä uutisia Samarasta,

    Niin se teki ja ruinasi. Ei hyväksynyt Ruotsin jäsenyyttä Natoon ja lopulta sai hävittäjät, jostain kumman syystä.

    "Yritätkö väittää sen uutista valeuutiseksi?"

    Toki Sääuutiset on totta, mutta kuten tiedät eipä Venäjä ole romahtanut kuukausissa lännen suuren mahdin edessä, kuten mediassa kirjoitetaan. Se saattaa alkaa kääntyä itseään vastaan, jos sotapropagandaa syötetään mediassa. Väitätkö sinä, että mediamme tarinat ovat totta ja Venäjä on romahtanut?

    "Etsihän niistä uutisia Samarasta,"

    Miksi? Venäjä on valtaisa maa ja joka pikkuasia ei ole niin tarkkaan tiedossa, kuin sinulla. Ei kai taas niistä kananmunista? Jos kyllä, niin kerrotko mistä pula saattaa johtua? Ennen emme vieneet kananmunia Venäjälle, joten pakotteet eivät ole syy tähän.

    Äänestä

  • Eli SAMA SUOMEKSI: Turkki kiristi jäsenyyden avulla itselleen oikeuden OSTAA USA:sta vuonna 1976 ensilentonsa lentäneitä suihkuhävittäjiä?

    Vastineena USA saa ison kaupan joka työllistää ja tuo verorahoja!

    MENIKÖ OIKEIN?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eli SAMA SUOMEKSI: Turkki kiristi jäsenyyden avulla itselleen oikeuden OSTAA USA:sta vuonna 1976 ensilentonsa lentäneitä suihkuhävittäjiä?

    Vastineena USA saa ison kaupan joka työllistää ja tuo verorahoja!

    MENIKÖ OIKEIN?

    Ehkäpä liittolaisemme Turkki ei parempaa tarvitse, koska niitä ihmisiä vastaan joita hävittäjiä tarvitsee se riittää.

    Saat itse arvata ketä vastaan Turkki käyttää hävittäjiä, joiden kaupan sitoi Ruotsin NATO jäsenyyteen.

    Voihan lännen moraali sentään.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ehkäpä liittolaisemme Turkki ei parempaa tarvitse, koska niitä ihmisiä vastaan joita hävittäjiä tarvitsee se riittää.

    Saat itse arvata ketä vastaan Turkki käyttää hävittäjiä, joiden kaupan sitoi Ruotsin NATO jäsenyyteen.

    Voihan lännen moraali sentään.

    Uudet ja päivitetyt F-16:t "riittävät" myös jokaista Venäjän hävittäjää vastaan.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Uudet ja päivitetyt F-16:t "riittävät" myös jokaista Venäjän hävittäjää vastaan.

    Erityisesti Kurdeja vastaan, kuten tiedetään. Meidän liittolaisemme saa tappaa Kurdeja vapaasti koska Ruotsi piti saada Naton riemujuhlaan.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Uskotko vielä meidän mediaan? Kaksi vuotta ovat kertoneet väärää tietoa (=sotapropagandaa) Venäjästä. Käy katsomassa YouTubesta Venäjän arkea, niin tiedät enemmän ellei sinulla ole kontakteja paikallisiin."

    Sinulle varmaan kelpaa lähteeksi Venäjän arjesta Moscow Times:

    https://twitter.com/nexta_tv/status/1750882113891566006

    "Aiheesta muualle. HS kirjoittaa Turkin taitavasta tavasta lypsää etuja Ruotsin NATO jäsenyyden hyväksymisestä seuraavasti:"Yhdysvaltain ulkoministeriö hyväksyi F-16-hävittäjien myynnin Turkille noin 23 miljardin dollarin (noin 21 miljardin euron) hintaan, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters". Uutinen on 6 tuntia vanha ja kauppa julkistettiin heti, kun Turkki hyväksyi jäsenyyden. Kauppaa on vastustanut Kreikka. Hyvä Turkki! Näin maailmalla pitää toimia. Ei nöyristellä, kuten Suomi tekee Brysselissä ja Washingtonissa."

    Haha. USA olisi myynyt F-16-hävittäjät Turkille aikoja sitten ellei Turkki olisi kiemurrellut Ruotsin NATO-jäsenyyden kanssa. Tiltu ei ymmärtänyt taaskaan, mistä oli kyse. Nyt Turkin oli jo pakko suostua, kun se piti päästä korjaamaan lennostoaan. Kauppaan kuuluu myös päivtyspaketti Turkin aikaisempiin F-16-hävittäjiin. Turkki töppäsi myös pahasti ostaessaan Venäjältä S-400-ilmatorjuntajärjestelmän, koska se sen vuoksi lensi ulos F-35-kaupoista. Sellaista se on, kun diktaattori johtaa maata.

    Moskovassa yli 300 000 panee...venäläinen hehe hehe kananmunia ja pesukoneita ja WC PYTTYJÄ ja pesukoneita ei ole..350 000 örkit kuollut 9 öljyjalostamoa seisoo,sähköstä ja kaasusta pulaa..venäläinen palelee 18 kaupunkia ilman lämpöä..Lähde Ilvestia ja Pravda..ja te ootte menossa kivikaudelle...ja otte mongolien sekajätteen jälkeläisiä..venäläinen

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Turkki vedätti USAn myymään suhteellisen edulliseen hintaan."

    Turkki ruinasi pitkään noita F-16-hävittäjiä ja väitti, ettei niitä muka kytketä Tuotsin NATO-jäsenyyden hyväksymiseen. Kyllä kytkettiin, koska se ei ollut Turkista kiinni.

    "Moscow News on lännen & "opposition" omistama tietolähde ja varmasti saat rahoituksen turvaamiseksi länteen sopivan tiedon."

    Yritätkö väittää sen uutista valeuutiseksi?

    "Kannattaa lukea Intian, Kiinan tai Turkin mediaa jos Venäjän paikallisten blogien tieto ei kuvamateriaalin kanssa kiinnosta."

    Etsihän niistä uutisia Samarasta,

    UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eli SAMA SUOMEKSI: Turkki kiristi jäsenyyden avulla itselleen oikeuden OSTAA USA:sta vuonna 1976 ensilentonsa lentäneitä suihkuhävittäjiä?

    Vastineena USA saa ison kaupan joka työllistää ja tuo verorahoja!

    MENIKÖ OIKEIN?

    Ruotsin Nato hakemus on menossa läpi trolli

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Erityisesti Kurdeja vastaan, kuten tiedetään. Meidän liittolaisemme saa tappaa Kurdeja vapaasti koska Ruotsi piti saada Naton riemujuhlaan.

    Kurdeista niin väliä oo

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Niin se teki ja ruinasi. Ei hyväksynyt Ruotsin jäsenyyttä Natoon ja lopulta sai hävittäjät, jostain kumman syystä.

    "Yritätkö väittää sen uutista valeuutiseksi?"

    Toki Sääuutiset on totta, mutta kuten tiedät eipä Venäjä ole romahtanut kuukausissa lännen suuren mahdin edessä, kuten mediassa kirjoitetaan. Se saattaa alkaa kääntyä itseään vastaan, jos sotapropagandaa syötetään mediassa. Väitätkö sinä, että mediamme tarinat ovat totta ja Venäjä on romahtanut?

    "Etsihän niistä uutisia Samarasta,"

    Miksi? Venäjä on valtaisa maa ja joka pikkuasia ei ole niin tarkkaan tiedossa, kuin sinulla. Ei kai taas niistä kananmunista? Jos kyllä, niin kerrotko mistä pula saattaa johtua? Ennen emme vieneet kananmunia Venäjälle, joten pakotteet eivät ole syy tähän.

    "Niin se teki ja ruinasi. Ei hyväksynyt Ruotsin jäsenyyttä Natoon ja lopulta sai hävittäjät, jostain kumman syystä."

    Tiltu leikkii edelleen niin typerää, ettei muka ymmärrä, että F-16-kaupat koplasi yhteen Ruotsin NATO-jäsenyyden hyväksymisen kanssa USA, ei Turkki.

    "Toki Sääuutiset on totta, mutta kuten tiedät eipä Venäjä ole romahtanut kuukausissa lännen suuren mahdin edessä, kuten mediassa kirjoitetaan. Se saattaa alkaa kääntyä itseään vastaan, jos sotapropagandaa syötetään mediassa. Väitätkö sinä, että mediamme tarinat ovat totta ja Venäjä on romahtanut?"

    Tiltu ei tietenkään kykene vastaamaan suoraan kysymykseen siitä, että onko Moscow Timesin uutinen Samaran kauppojen tyhjentymisestä valeuutinen vai ei, vaan yrittää muuttaa puheenaihetta tuosta Venäjän häpeästä suomalaiseen mediaan. Suomalainen media kuitenkin on vapaata ja moniarvoista ja pääsääntöisesti luotettavaa.

    "Miksi?"

    Jotta et puhuisi sontaa tällä palstalla.

    "Venäjä on valtaisa maa ja joka pikkuasia ei ole niin tarkkaan tiedossa, kuin sinulla. Ei kai taas niistä kananmunista? Jos kyllä, niin kerrotko mistä pula saattaa johtua? Ennen emme vieneet kananmunia Venäjälle, joten pakotteet eivät ole syy tähän.Miksi?"

    Syynä on Venäjän inflaatio ja talouden yleiset ongelmat, joita pakotteet ovat pahentaneet ja kananamunapula on vain oire noista ongelmista. Kuluttajat ovat siirtyneet kananlihasta ja muusta lihasta halvempaan proteiinilähteeseen eli kananmuniin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kurdeista niin väliä oo

    Niinpä. Kurdit on aina petetty. Jatkossa lännessä pidetään vähemmän ääntä Kurdien takia.Turkki saa jatkaa Kurdien tappamista uusilla F16 hävittäjillä, koska me niin haluamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Niin se teki ja ruinasi. Ei hyväksynyt Ruotsin jäsenyyttä Natoon ja lopulta sai hävittäjät, jostain kumman syystä.

    "Yritätkö väittää sen uutista valeuutiseksi?"

    Toki Sääuutiset on totta, mutta kuten tiedät eipä Venäjä ole romahtanut kuukausissa lännen suuren mahdin edessä, kuten mediassa kirjoitetaan. Se saattaa alkaa kääntyä itseään vastaan, jos sotapropagandaa syötetään mediassa. Väitätkö sinä, että mediamme tarinat ovat totta ja Venäjä on romahtanut?

    "Etsihän niistä uutisia Samarasta,"

    Miksi? Venäjä on valtaisa maa ja joka pikkuasia ei ole niin tarkkaan tiedossa, kuin sinulla. Ei kai taas niistä kananmunista? Jos kyllä, niin kerrotko mistä pula saattaa johtua? Ennen emme vieneet kananmunia Venäjälle, joten pakotteet eivät ole syy tähän.

    Olisko edes polvillaan? Jos ei, niin kannattaisiko EUn miettiä uudestaan pakotteet ja diplomatia? Tyhmäähän se on EUlta sahata omaa talouttaan katastrofin partaalle, USAn maailman ykkönen etujen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Erityisesti Kurdeja vastaan, kuten tiedetään. Meidän liittolaisemme saa tappaa Kurdeja vapaasti koska Ruotsi piti saada Naton riemujuhlaan.

    Niinpä. Moni kurdi pääsee hengestään, jotta Suomi tyhmyydessään päästettiin etulinjaan Venäjää vastaan.

    Äänestä

  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🔞 ­­N­y­m­­­f­­­o­­m­­a­­­a­­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Luisu, sukellus tai jopa täydellinen romahdus.

Näin kuvattiin Venäjän talouden näkymiä sen jälkeen, kun hyökkäyssotaa käyvälle maalle asetettiin ensimmäisiä voimakkaita talouspakotteita. Arvioitiin, että maan talous supistuisi vuoden 2022 aikana jopa 15 prosenttia.

Näin ei käynyt. Voimakkaista pakotteista huolimatta Venäjän talous on porskuttanut eikä presidentti Vladimir Putinin sotakassa ole ehtynyt.

Ylivoimaisesti suurin ongelma pakotteiden toiminnan suhteen on jo lähtökohdiltaan siinä, että muu maailma ei tue länsimaita, jotka ovat jääneet askartelemaan pakotteitaan jokseenkin täysin yksin. Vai miten ihmeessä voi olla mahdollista, että maailman "pakettispesialisti" - ensin niin omien tukipakettien kuin nyt Venäjän vastaisten pakotteiden suhteen - on kyhännyt tähän mennssä peräti jo yhdeksän pakotepakettia, ja edelleenkään muutamaa muuta länsimaata sekä jotain Japania lukuunottamatta tuki muualta maailmasta on yhtä kuin nolla ? Ehkäpä negatiivinen, kun kauppavirrat ja pankkitoiminta kulkee lännen ohitse.

Ehkä tästä voisi yrittää vetää jotain muitakin päätelmiä. Missä ovat ne länsimaiden ystävät ja kumppanit vai onko sellaisia ylipäänsä ?

Äänestä

nämä pakoitteet ovat maksaneet EUlle paljon enemmän kuin annetaan ymmärtää. Ne tuhosivat talouskehityksemme, ja olettaisin että kun amerikkalaiset meidät pakotteisiin huokuttelivat niin se oli perimmäinen tarkoituskin.

Kun EU vielä vahvasti taisteli maailman talousmahtia pitävästä ykkössijasta, niin tässä kaupassa tipuimme sijalle kolme USAn ja Kiinan taakse. Ja koska saimme taloutemme nyt sakkaamaan niin kohta olemme sijalla 4, sillä Intia menee meistä ohi halvan energian avulla. Itse aiheutettu ongelma, joka olisi ollut vältettävissä diplomatiaa käyttäen.

Raaka-aineita jokainen voi itse seurata öljykuljetuksia Venäjältä (mm. vesseltracker) ja huomata, että valtosa laivauksista tapahtuu Novorossijan öljysatamasta. Kreikan tankkerilaivasto on maailman suurimpia ja ne rahtaavat lasteja eri puolille maailmaa. Varsinkin Afrikkaan ja Aasian maihin.

Ja Suomi uskoo kaiken mitä Brysselistä kerrotaan.

Äänestä
  • Ja pitäiskö sitten teitä Puten trolleja uskoa vai..venäläinen hehe hehe venäläinen

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ja pitäiskö sitten teitä Puten trolleja uskoa vai..venäläinen hehe hehe venäläinen

    Ei tietenkään tarvitse uskoa. Ehkäpä kannattaa uskoa talousennusteita, joita laatii muut kuin Puten Trollit. Näiden sanoma on selkeä. Kolmas maailma, johon sinä katsot nenänvartta pitkin ohittaa rakkaan kansojen yhteisen EU:n jo ennen kuin tämä vuosikymmen on päättynyt.

    Kiitä tästä köyhtymisestä lännen arvojohtajia, joilla vieläkin oli kuvitelma olevansa jotenkin maailman keskus.

    Kuten ulkomaankauppaministerimme Tavio toteaa: "Maailma on melko erilaisessa tilanteessa kuin vielä tämän vuosikymmenen alussa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, Gazan kriisi, ja Jemen ovat tarkoittanut muun muassa geopoliittisten jännitteiden paluuta sekä suurvaltojen kilpailun kiihtymistä ja asemoitumista BRICS itä/etelä vastaan länsi –akselille. Olemme strategisen suurvaltakilpailun aikakaudella.

    Globaali vastakkainasettelu, suurvaltojen välisten jännitteiden lisääntyminen ja teknologiakilpailu vaikuttavat merkittävästi niin Suomen turvallisuuteen, talouteen, teknologiaan, huoltovarmuuteen kuin teollisuuteen ja kauppaan.

    Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle asettavat haasteita sääntöperusteisen maailmanjärjestyksen rapautuminen, voimapolitiikan vahvistuminen, vapaakaupan kohtaamat esteet, hallitsematon maahanmuutto ääriliikkeet ja terrorismi."

    https://valtioneuvosto.fi/-/ulkomaankauppa-ja-kehitysministeri-ville-tavion-puhe-suurlahettilaskokouksessa-2023

    Äänestä

Miksi se valtava laivasto ei saanut kananmunia sopimaan niihin?

?????????????????????????????????????

Äänestä
  • Siinä on sinulle ihmeteltävää. Kerro jos löydät hyviä YouTube videoita tyhjillään olevista munahyllyistä. On sentään jotain ylpeyden aihetta täysin pieleen menneissä pakotteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Siinä on sinulle ihmeteltävää. Kerro jos löydät hyviä YouTube videoita tyhjillään olevista munahyllyistä. On sentään jotain ylpeyden aihetta täysin pieleen menneissä pakotteissa.

    Joo kuinka venäläinen...venäläinen palelee.. venäläinen tekee Moskovassa ulkokeittiössä ruokaa halko nuotioilla 350 000 venäläistä.. sarja seuduilla palellaan ku ei oo lämpöä kuten 300 000 Moskovassa..ja monissa sairaaloissa kuollaan lääke pulaan..kouluja suljettu,polttoaine pulaa koko massa paitsi Moskovassa ja Pietarissa...Mielen ilmaisuutta Puten lätissä nousseet.. näkyy mm UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE JA UKRAINA WAR TODAY

    Äänestä

Suomen kustannukset Ukrainan tukemisen ja siitä aiheutuneen varastojen täydennyksen takia ovat jo miljardiluokkaa. Tämä raha on siis käytännössä uutta velkaa. Uusia aseita hamstrataan useammalla miljardilla - velaksi. Eipä tunnu kiinnostavan velkaantumisesta nalkuttavia puolueita tippaakaan.

Brysselin arvot velvoittaa, kuten tiedetään. Diplomatiasta viis veisataan.

Äänestä
  • Venäjälle emme anna periksi, vaikka menköön viimeinenkin Euro Suomesta Ukrainaan.

    Äänestä

Rajan toisella puolella on Puten lätti ja tällä puolen Euroopalaisia ja EU ja Eurooppa ja

Äänestä

Ettehän te...venäläinen hehe hehe venäläinen ole edes Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan vaan Puten lättiin ja olette mongolien sekajätteen jälkeläisiä vuosisatojen ajan sekaantunutta sekajätettä

Äänestä

UKRAINA WAR youtube sieltä löytyy miten Puten örkit saa turpaansa ja sen jälkeen katso myös päivän RINTAMALINJAT ja muut uutiset

Äänestä

Venäjän ales ajosta ja vaikeuxista..venäläinen voit löytää oman lättinne vaikeuxista ja Puten vastaisista mielen osoitusta juuri teidän lätistänne ja haastatteluja : UKRAINA WAR TODAY

Äänestä

Hehe haha venäläinen...venäläinen hehe hehe venäläinen on vaan venäläinen ja mongolien sekaantunutta sekajätettä

Äänestä

Kaikki talousmittarit niinuksella.
Kyllä Euroopalle kaasu kelpaa. Mitkä ihmeen pakotteet.
Hyvin kulkee tänäkin vuonna Venäläinen kaasu Eurooppaan.

25. TAMMIKUUTA, 16:10

Ukrainan pääministerin lausunto.
Pääministeri sanoo, ettei kaasua kuljeteta Ukrainan kautta vuoden 2024 jälkeen.

Ukrainan pääministeri Denis Shmygal sanoi Slovakian kollegalleen Robert Ficolle, että Kiovalla ei ole aikomusta uusia sopimusta Euroopan kautta tulevasta venäläisestä kaasusta, jonka on määrä päättyä vuoden 2024 lopulla, Ukrainan hallituksen lehdistöpalvelu kertoi Ekonomicheskayan toimittajalle Nikolay Topaloville .

Venäläisen kaasun kauttakulku Ukrainan kautta jatkuu, Fico sanoi ja lisäsi, että Slovakia voisi jatkaa tällaisen kaasun kauttakulkua. Slovakian ja myös Itävallan ja Italian tehtaat hyötyvät tästä, hän totesi ja lisäsi, että sopimuksen yksityiskohdat selviävät pian.

Äänestä

Kannattaa käydä lukemassa satuja Venäjän taloudesta täältä.

US.
Kreml yrittää vastata Venäjän talousahdinkoon: vaalirupla
Uutinen, jonka tekijä on Martti Kiuru.

Äänestä
  • Niinpä niin. Siihen liittyen, Kuka hullu kuvittelee, että kehittyvät maat olisivat kiinnostuneita liittymään USA & EU & Britti-johtoisiin geopoliittisiin leikkeihin?

    Esimerkiksi kasvihuoneviljely on kehittynyt Venäjällä todella paljon viime vuosina. Alkuun Venäjä joutui tietysti tekemään valtavia investointeja kasvihuoneisiin, taimiin, siemeniin, kastelujärjestelmiin ja kasvun seurannan laitteisiin, mutta niistä monet ovat kertaluontoisia investointeja. Aiemmin Venäjä osti mm. Hollannista valtavat määrät kasviksia, mutta nykyään ne tuotetaan pääosin Venäjällä. Hollannissa puolestaan poliitikot ovat antaneet ohjeeksi lopettaa parin tuhannen maatilan toiminta ympäristösyihin vedoten. Olisiko asioilla yhteyttä? Ei tietenkään kertoo harras NATO kuoro, koska Ilmasto ja EU-tuet velvoittaa laittamaan lapun luukulle.

    Äänestä

Kiina toimittaa kasvavassa määrin autoja Venäjälle ja Venäjällä on aloitettu sähköautojen kokoaminen kiinalaisista osista. Varaosia riittää nykyisessä maailmassa. Pientä osviittaa antaa autotarviketalojen valikoima, ns alkuperäistä varaosaa ei edes löydä. Sama juttu muillakin teknologian aloilla. Nykyään Venäjällä rakennetaan itse jopa LNG-tuotantolinjoja.

Ei Venäjä ole häviämässä pakotteiden takia. Päinvastoin, BRICSn uusien jäsenien ja vientirajoitteiden takia se oikeastaan vain auttoi Venäjää luomaan oman tuotannon. Munapula on vitsi ja viihdettä lännen typerille veronmaksajille.

Pakotteiden seurauksena vientimarkkinaa ei sitten tulevaisuudessa ole. Kuka siinä eniten häviää ? Ja onko Suomi oikeasti puolustamisen arvoinen USAn näkökulmasta?

Äänestä
  • Lada-uutuuden eli Lada X-Cross 5:n valmistus Pietarissa on pysähtynyt kuin seinään ja vieläpä jokseenkin epäilyksiä herättävissä olosuhteissa, kertovat nyt useat Venäjän autoalaa seuraavat julkaisut.

    valmistus ehdittiin aloittaa Nissanilta kansallistetulla Pietarin autotehtaalla jo reilusti vuoden 2023 puolella, mutta linjastot seisautettiin yllättäen vain noin 120 valmistuneen auton kohdalla.

    KOSKA Lada X-Cross 5 -mallia oli tarkoitus valmistaa jopa satoja tuhansia kappaleita ja autonrakennuksen piti työllistää vähintään tuhansia työläisiä

    Uusi X-Cross 5 oli myös ehditty lanseerata näyttävästi Pietarin kansainvälisen talousfoorumin avajaisjuhlanumerona

    Selvää joka tapauksessa on, että Lada X-Cross 5:n tuotannon juhlallinen aloittaminen ja äkkilopettaminen on yhtä kaikki teollinen nöyryytys, josta Venäjällä ei nyt haluta puhua. Eikä myöskään Kiinassa.

    volkswagen toimii kiinalaisyhtiön taustalla ja antoi käskyn ettei venäjällä valmisteta eikä tulla valmistamaan mitään.

    Kiina vie sekunda-autoja venäjälle jotka eivät kelpaa länteen ne myydään venäläisille ilman takuita ja autojen hinnat on noussut 40% tämä tuhosi lopullisesti venäjän omat automarkkinat koska Kiina vei ne.

    Äänestä

Myös Suomessa asunto-, yritys- ja kuluttajaluottojen myöntäminen on romahtanut.

Äänestä
  • Höpö höpö meillä lainaa on hyvä ottaa korot on kohdillaan ja rahoitusta saa niin kuin ennenkin .

    Äänestä

Ei Venäjä joudu myymään alennuksella. Uralsk on normaalistikin brent-laatua halvempaa.

Äänestä

Jotkut toimittajat vielä nykyään toitottavat tätä öljyn alennus myyntiä.
Vaikka myyty öljy on täysin vertailukelpoinen kansainväliseen myynti hintaan.

Äänestä
  • Tiltu kuvittelee että urals paskaa ostetaan nyt valtavat määrät Kiinaan ja Intiaan sen laadun vuoksi 😁😂🤣

    Kiina ja Intia ryöstää öljyn lähes ilmaiseksi venäjälle ei kaupasta jää tuottoa nimeksikään ja mikä parasta venäjällä ei ole Kiinan ja Intian määräämään hintaan mitään sanomista vastaan koska tämä kauppa on ainoa oljenkorsi mikä pitää venäjän juuri ja juuri hengissä mutta ei pidä kohta enään kun venäjä on käyttänyt eläkerahastonsa loppuun sodassaan .

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tiltu kuvittelee että urals paskaa ostetaan nyt valtavat määrät Kiinaan ja Intiaan sen laadun vuoksi 😁😂🤣

    Kiina ja Intia ryöstää öljyn lähes ilmaiseksi venäjälle ei kaupasta jää tuottoa nimeksikään ja mikä parasta venäjällä ei ole Kiinan ja Intian määräämään hintaan mitään sanomista vastaan koska tämä kauppa on ainoa oljenkorsi mikä pitää venäjän juuri ja juuri hengissä mutta ei pidä kohta enään kun venäjä on käyttänyt eläkerahastonsa loppuun sodassaan .

    Hyvin niiden talous toimii Uralsk öljyllä. Kuten Suomi ennen, ennenkuin vaihtoi Venäjän öljyn Intialaiseen öljyyn.

    Äänestä

Mikä ihmeen alennusmyynti.

24.10.2023. TE

Venäjän öljyn hintakatto menetti tehonsa – Pitäisikö pakote korjata tai jopa poistaa?
Hintadatan perusteella Venäjä pitää aiemmin tehonnutta pakotetta pilkkanaan. Länneltä Venäjän öljytulojen rajaaminen vaatii nyt uudenlaista ajattelua.
Johtavien teollisuusmaiden G7-järjestö ja Euroopan unioni asettivat venäläiselle raakaöljylle hintakaton. Joka ei toiminut. Nyt venäjän öljytulot on vain nousseet vuoden 2021 tasolle.

Äänestä
  • Kumma juttu että on pitänyt vuosikymmeniä kerätty eläkerahasto käyttää loppuun kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja nyt on rahat loppu .
    Oliskohan se hinta vähän liian pieni ajatellen sitä että ennen kun öljy kulki lähes ilman hienosti putkissa ja hinnat olivat kohdallaan nyt valtavat rahtikustannukset nielevät katteen .

    Ajatellen vaan että venäläiset suuret energiayhtiöt oli listattu top 10 maailmansuurimpien joukkoon ja Gazpromkin on pudonnut listauksessa sijalta 4 nyt sijalle 400 huonommalle puolen erikoinen yhtälö kun ottaa huomioon venäjän talouden hyvä tila tiltun mukaan

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kumma juttu että on pitänyt vuosikymmeniä kerätty eläkerahasto käyttää loppuun kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja nyt on rahat loppu .
    Oliskohan se hinta vähän liian pieni ajatellen sitä että ennen kun öljy kulki lähes ilman hienosti putkissa ja hinnat olivat kohdallaan nyt valtavat rahtikustannukset nielevät katteen .

    Ajatellen vaan että venäläiset suuret energiayhtiöt oli listattu top 10 maailmansuurimpien joukkoon ja Gazpromkin on pudonnut listauksessa sijalta 4 nyt sijalle 400 huonommalle puolen erikoinen yhtälö kun ottaa huomioon venäjän talouden hyvä tila tiltun mukaan

    Rikas venäjä pitää ohjuskoron melkein parissa kympissä vaatii uudella lainsäädännöllä vientiyhtiöiden ostavan vientituloillaan ruplaa ja keskuspankki ja hallinto on ihan eri raiteilla asiassa .

    Luulisi nyt ettei maan "hirveillä " tuloilla olisi tuollaisia ongelmia

    Äänestä

Tarinat sen kun paranee.

Vai on eläkerahastot käytetty loppuun.
Medusako kertoi vai äidiltäsikö kuulit.

Äänestä

Aina vaan paranee.
Hyvin kulkee tänäkin vuonna Venäläinen kaasu Eurooppaan.

25. TAMMIKUUTA, 16:10

Ukrainan pääministerin lausunto.
Pääministeri sanoo, ettei kaasua kuljeteta Ukrainan kautta vuoden 2024 jälkeen.

Ukrainan pääministeri Denis Shmygal sanoi Slovakian kollegalleen Robert Ficolle, että Kiovalla ei ole aikomusta uusia sopimusta Euroopan kautta tulevasta venäläisestä kaasusta, jonka on määrä päättyä vuoden 2024 lopulla, Ukrainan hallituksen lehdistöpalvelu kertoi Ekonomicheskayan toimittajalle Nikolay Topaloville .

Venäläisen kaasun kauttakulku Ukrainan kautta jatkuu, Fico sanoi ja lisäsi, että Slovakia voisi jatkaa tällaisen kaasun kauttakulkua. Slovakian ja myös Itävallan ja Italian tehtaat hyötyvät tästä, hän totesi ja lisäsi, että sopimuksen yksityiskohdat selviävät pian.

Äänestä
  • MOSKOVA, 31. tammikuuta.
    Moskova ja Peking neuvottelevat nyt aktiivisesti sopimuksesta kaasun toimittamisesta Kiinaan Power of Siberia-2:n kautta, Venäjän varapääministeri Aleksanteri Novak sanoi.

    "Aktiiviset neuvottelut ovat käynnissä", hän sanoi toimittajille.

    Novak kertoi joulukuun 2023 lopussa, että Gazpromin ja Kiinan CNPC:n Power of Siberia-2 -hankkeen toteuttamisen taloudellisten ja kaupallisten ehtojen hyväksyminen on viimeistelyä vaille valmis. Hän lisäsi myös että putkilinjan Mongolian alueella sijaitsevan osuuden suunnittelu- ja kartoitustyöt ovat käynnissä.

    Power of Siberia-2 on suunniteltu kaasuputki, joka kulkee Länsi-Siperian alueen läpi Kiinaan. Sen enimmäiskapasiteetti nousee 50 miljardiin kuutiometriin vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    MOSKOVA, 31. tammikuuta.

    Tammikuun 31. päivänä.
    Gazprom teki uuden historiallisen ennätyksen päivittäisissä putkikaasutoimituksissa Kiinaan. Tuottojen arvot ovat nuosseet 20% tällä varttaalilla.

    Toimitukset Power of Siberian kautta tapahtuvat Gazpromin ja CNPC:n välisen kahdenvälisen pitkäaikaisen kaasun osto- ja myyntisopimuksen mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Gazprom ei maksa enään edes osinkoja omistajilleen eikä omistajat edes odota sellaista se on tuottanut tappiota jo pitkään tuottavuudessaan .

    Ennen Gazprom oli listauksessa 4 suurimman suuryhtiön joukossa nyt se taitaa olla 2 vuoden Putinin sodan jälkeen pudonnut johonkin 400 kieppeille listauksessa joten puhumme vainaasta .

    Vuodelle 2024 sopimusvolyymi on 30 miljardia kuutiometriä. m 22 miljardin kuutiometrin jälkeen. m vuonna 2023 (itse asiassa toimitettiin 22,7 miljardia kuutiometriä). Vuonna 2025 Power of Siberia -kaasuputki saavuttaa täyden vientikapasiteetin – 38 miljardia kuutiometriä. maakaasua vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Gazprom ei maksa enään edes osinkoja omistajilleen eikä omistajat edes odota sellaista se on tuottanut tappiota jo pitkään tuottavuudessaan .

    Ennen Gazprom oli listauksessa 4 suurimman suuryhtiön joukossa nyt se taitaa olla 2 vuoden Putinin sodan jälkeen pudonnut johonkin 400 kieppeille listauksessa joten puhumme vainaasta .

    "Gazprom ei maksa enään edes osinkoja omistajilleen"

    Medusastako luit vai äitisikö kertoi.

    Äänestä

Venäläinen valtion enemmistöomisteinen energiayhtiö Gazprom operoi kaasuputkijärjestelmiä ja osallistuu öljyn tuotantoon, jalostukseen ja energiantuotantoon.

Osaksi Ukrainan sodan aiheuttaman öljyn ja kaasun hintojen nousun vuoksi – ja huolimatta sodan seurauksena Venäjää vastaan ​​asetetuista maailmanlaajuisista sanktioista – Gazpromin taloudellinen tulos oli historiallisen vahva vuonna 2022, sillä maakaasun keskihinta sinä vuonna oli noin 3,5 kertaa vuoden 2021 keskiarvo.

Vuoden 2022 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Gazprom teki ennätyksellisen nettovoiton, yli 2,5 biljoonaa ruplaa (noin 37 miljardia dollaria nykyisellä valuuttakurssilla, vaikka rupla on laskenut dramaattisesti tänä vuonna) – enemmän kuin se teki kahden edellisen vuoden aikana yhteensä.

Energiayhtiö oli suurin yksittäinen rahoittaja Venäjän budjetissa vuonna 2022
Gazprom lisäsi Venäjän valtion talouteen tuona vuonna yli 5 biljoonaa ruplaa (noin 55 miljardia dollaria).
Vuonna 2023 Tulot nousi yli 70 miljardiin dollariin. Johtuen suurimmaksi osaksi kaasun viennin kasvusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikki talousmittarit miinuksella
Sota ja lännen sanktiot näyttävät ajavan myös Venäjän talouskehitystä yhä ahtaammalle. Vientitulot vähenevät, inflaatio kiihtyy, rupla huojuu ja keskuspankin ohjauskorkoa on nostettu vuoden aikana 7,5 prosentista nykyiseen 16 prosenttiin.

Rajun koronnoston seurauksena asunto-, yritys- ja kulutusluottojen myöntäminen on suurelta osin keskeytynyt.

Kuluvana talvena ihmisten mieliä ovat painaneet myös talvipakkasten paljastamat infrastruktuuripuutteet, jotka ovat johtaneet vakaviin energianhuolto-ongelmiin eri puolilla maata.

Alkuvuodesta rupla on kuitenkin lievästi vahvistunut ja siihen on kaksi syytä.

Viime lokakuussa presidentti Putin antoi määräyksen, jonka mukaan suuri osa vientiä harjoittavista venäläisyhtiöistä joutuu vaihtamaan valtaosan hankkimastaan länsivaluutasta rupliksi toukokuun alkuun 2024 saakka.

Tammikuussa Venäjän keskuspankki käynnisti myös ruplaa tukevan valuuttaoperaation, jossa se vaihtaa valuuttavarantojaan rupliksi tammi–helmikuun aikana.

Tällä viikolla Venäjän hallitus ilmoitti toivomuksenaan, että vientiyhtiöiden pakollista valuutanvaihtovelvoitetta olisi jatkettava kuluvan vuoden loppuun saakka.

Keskuspankin mukaan velvoitetta ei kuitenkaan pitäisi jatkaa, joten hallituksen ja keskuspankin välillä on ainakin tässä asiassa erimielisyyttä.

Tästä näkökulmasta tilannetta voi tulkita niin, että presidentinvaalien jälkeen ruplan kurssi lähtee jälleen alamäkeen

Venäjä joutuu myöntämään myymästään Urals-öljylaadusta noin 20 prosentin alennuksen.

Öljyn hinnanpudotuksen seurauksena Venäjän vientitulot laskivat selvästi joulukuussa, ja tuonnin kasvun myötä vaihtotase on enää lievästi ylijäämäinen.

Ruplan todennäköinen tuleva devalvoituminen vähentää tuontia, mutta nousevat tuontihinnat lisäävät inflaatiota ja kuluttajien ostovoima supistuu edelleen.

Ruplaa pyritään jotenkin pitämään pinnalla vaaleihin asti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu