Työpaikalle tuli uusi työntekijä, sama. Se on se, johon kaikki leikkaukset väitetysti osuvat, samaan. Sama oli ansiosidonnaisella, koska hänen aikaisempi työnantaja oli mennyt konkurssiin. Sama päätti lähteä töihin. Tuli meille. Kun meillä edellisen kerran oli lakko, niin sama ei lakkoillut, vaan meni töihin. Siitä jotkut napisi. Nyt ne vaihtoivat autoa, tosin kiinalaiseen Polestariin. Se on sähköauto. Miten niillä on varaa? Minä aion kyllä ostaa keväällä sähkö-Jopon. Siihen minulla on varaa. Sama saa suurempaa palkkaa kuin moni muu, kun sillä on kokemusvuosia ja se on ahkera. Harmittaa. Tälläkin alalla pitäisi palkat yhtenäistää, kuten sotessa. Sama kertoi, että hänen sisko oli hoitajana julkisilla puolella ja ei pitänyt siitä, että vähätöiselle ja maanantaisin rokulipäiviä pitävälle alettiin maksamaan samaa palkkaa kuin hänelle. Mitä itua oli ponnistella ja tehdä parhaansa? Saman sisko vaihtoi yksityiselle, jossa arvostetaan ahkeria ja kokemusta. Sotessa tehtiin se palkkaharmonisointi. Onhan se tasapäistämistä.
Viime lätkäpelissä kotijoukkue meni sitten häviämään. Ykkösveskari oli sairastunut, kakkonen oli huilivuorossa, joten kolmosveskari laitettiin viltistä veräjän suulle. Alussa meni ihan hyvin, mutta viimeisessä erässä Keke laski kaksi aika helponnäköistä. Suihkussa oli kehaissut naapurin Valdolle, joka pelaa puolustajana, että oli päästänyt maalit tahallaan, se oli kuulemma poliittinen mielenosoitus hallitusta vastaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Työttömyyden kustannukset ovat 5 miljardia euroa vuodessa. Töihin menijät ovat sankareita.