Holokaustin muistopäivä- väheksytäänkö muita

raa´an joukkotuhonnan uhreja...tuhansia lapsia Israel surmannut viime kuukausien aikana..
20212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Juutalaiset ovat holohuutokaupan voittajia.

Äänestä

Pidän outona ratkaisuna, vaikka oma heräämiseni ihmisoikeusasioissa tapahtui nuorena holokaustin kautta.

Äänestä

Niinkuin ei olisi muita vainoja ollutkaan, kuten kommunistien harjoittamat. Omituinen päätös kaikkinensa.

Äänestä

Ei väheksytä. Kansanmurha on vakava juttu. Juutalaisten tehokas ja totalitaarinen tuhoaminen ilman muuta syytä kuin että on etnisesti juutalainen , että ei ole tehnyt mitään väärin. Pikkulapsetkin.
Että jossain ja monessa valtiossa pystytään saamaan aikaan hulluus, jossa juutalaista ei pidetä edes ihmisenä, vaan tuholaisena ja loisena. Heidän omaisuutensa, talot ja tavarat jaettiin natseille, jotka ilolla kaasuttivat nuo loiset pois.

Juutalaisen tilalle jokainen voi laittaa jonkun muun, tätään käytettävän termin.
Asia ei muutu.

Ei todellakaan väheksytä vähemmistöjen vainoa, eri mieltä olevien tappamista, oppineitten murhaamisia, jos uhkaavat hallitsijan valtaa.

Mutta Saksan kansa on käynyt asian läpi. Brandenburgin portin vieressä oleva Holokausti -muistomerkki on hyvä osoitus siitä . Vaikuttava.
https://kerranelamassa.fi/saksa-matkailu/berliini/berliinin-holokaustimuistomerkki/

Äänestä
  • Sinä siis väheksyt muita joukkotuhontoja ja kansanmurhia...miksi. Onko Stalinin rikokset jotenkin vähäpätöisempiä.

    Äänestä

Urpon hallitus vaihtoi nimen

Äänestä

Hiukan outoa tosiaan että päivän nimi on muutettu holokaustin uhrien muistopäiväksi. Onko tuokin hallituksen tuen osoitus Israelille? Entäs muut joukkovainot?

Äänestä
  • Muita ei tapahtunut!

    Äänestä

Intiaanit Amerikassa, paljonko kuoli.

Äänestä

Aiempi nimi Suomessa oli vainojen uhrien muistopäivä. Miksi nyt näin rajattu tulkinta?
Sitäpaitsi holokausti ei ole vakiintunut suomenkielen sana, joten sen merkitys on monelle epäselvä. Miksei nimitys ole esimerkiksi juutalaisvainojen muistopäivä?

Äänestä
  • Holokausti-termi on 1980-luvun innovaatio. Koulussa muista vain juutalaisvainot.

    Äänestä

  • Kyseessä lienee jonkinlainen lobbauksen tulos ja EU:n tavanomainen typeryys.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kyseessä lienee jonkinlainen lobbauksen tulos ja EU:n tavanomainen typeryys.

    Pikemminkin KD:n ja persujen kädenjälki. Putkinäköisten puuhia.

    Äänestä

Eihän ole järjen hiventä nostaa tässä maassa joku uhrijoukko "tikun nokkaan" erityismuistopäivineen. Vesittää koko niiden uhriutumisen.

Kaikkia uhreja tottakai muistettava ilman jonkun sakin erityisnimeämisiä,
"Vainojen uhrit"-päivä takaisin on järkevää.

Äänestä
  • Miksi pitää olla erillinen Gesslerin hattu kaikkien joukkotuhojen joukossa?

    Äänestä

Juutalaispiireistä ja ns. maailmaneliitiltä tuo valittaminen on tullut. Ei kelvannut pelkkä vainojen uhrien muistopäivä, vaan pitää olla nimenomaan Holokausti! Holokausti on kokonaisuudessaan valheellinen historiallinen väite, jolla tietty porukka kiristää muita hamaan maailman tappiin asti.

Äänestä

Itse kunnioitan vain muita kuin holokaustin uhreja. Tasapuolisuuden vuoksi, koska holokaustilla on jo ihan tarpeeksi uhrien kunnioittajia.

Äänestä

Tälläetkellä suomessa kaikkein vainotumpi thmisryhmä on natsit. Muslimitkin saa melko rauhassa suunnitella terroriskuja jos vertaa natseihin.
Juutalaisia paskoja tuskin vainotaan ollenkaan jos uus-natseihin vertaa.

Äänestä

Historiallisista syistä hyvä muutos, vaikka Suomessa se liittyy nykyhallituksen rasismista irtisanoutumiseen ja siihen liittyneeisiin lausuntoihin.

Vuonna 2005 YK:n yleiskokous antoi päätöslauselman, jonka mukaan tammikuun 27. päivää tullaan viettämään holokaustin uhrien muistopäivänä. Päivä viittaa vuoteen 1945, jolloin Neuvostoliiton armeija vapautti Auschwitzin keskitysleirin.

Asia on muistamisen arvoinen. Ei todella pidä väheksyä muita vainottuja, etnisten vähemmistöjen puhdistuksia esi, naapurimaassamme. Venäjä ei ole sanoutunut irti Stalinin vainoista, nyt nylyinen hallitsija on palauttanut kunnian tuolle ajalle.

Kaikki vaino ja syrjintä on rikollista ja tuomittavaa. Että sukupuolen, uskonnon, mielipiteen tai kansalaisuuden vuoksi asetetaan koko ryhmä eriarvoiseen asemaan. asia on niin suuri, että joka viikolle löytyisi varmaan muitopäivä.

Holokausti. Jossa ihmisen arvo,omaisuus, hampaat, hiukset ja kaikki vietiin ennen kuin pääsi polttouuniin maallisista kärsimyksistä pois sen seikan takia, että oli loinen, parasiitti, ei edes ihminen vaan juutalainen. Vauvasta vaariin. Jokainen, joka saatiin kiinni. Se on niin äärimmäistä pahuutta, että se on muistettava ja opittava.

Siitä se ihmisyys kasvaa ja vahvistuu. Ihmisellä on kyky käsittää, että minkään Suomeenkaan hakeutuneen pienen kansaryhmän jäsenien kutsumista ihmissaastaksi , on tuomittavaa ja huonosti kehittyneen ihmisen käytöstä. Tuomiota parempi olsi ehkä kansalaisopetus ihmisoikeuksista ja maailman kulttuureista?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

raa´an joukkotuhonnan uhreja...tuhansia lapsia Israel surmannut viime kuukausien aikana..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu