Suomi sosialistiseksi diktatuuriksi.

Yrittäjät pois maasta ja kaikki valtion omistukseen.
Tehdään tästä unelmien demarilandia kärpäsiä pörisevin lihatiskien kera.
Velkaa otetaan niin paljon kuin saadaan,oikeisto ja varsinkin demarien inhokit kepulaiset vankilaan.
Rikkaita ei lasketa maahan vaan täytyy olla paperiton persaukinen niin voi tulla Hurstin jonon jatkoksi toivoen, että jos joku ulkomailta lahjoittaisi ruoka-apuun rahaa.Suomessa kun tehtäisiin kaikki vähäinen työ talkoilla ja hyvin vähän,jottei pääse rasittumaan.
11202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Avaaja luonnehtii tulevaisuuden demarijohtoisen Suomen oikein hyvin. On vaan niin, että nuo väärämieliset Kokoomuslaiset, Perussuomalaiset ja Kristilliset rkp:n kanssa pääsivät muodostamaan yhteisen enemmistöhallituksen hidastamaan kehitystä matkalla huoltovapaaseen sosialismiin.

Äänestä
  • Aivan totta. Vaarana on siis kansallissolististyyppinen komentotalous, jota jo kertaalleen 20-30-luvuilla yritettiin.
    Silloin ei vielä äärioikeisto ollut riittävän järjestäytynyt sen loppuunvientiin. Ja tuli sitten se Suur-Suomi-projektikin, jonka kävi ihan samoin kun äärioikeiston muidenkin hankkeiden aina lopulta, onneksi.

    Kun halut ja rohkeus ylittää kyvyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Aivan totta. Vaarana on siis kansallissolististyyppinen komentotalous, jota jo kertaalleen 20-30-luvuilla yritettiin.
    Silloin ei vielä äärioikeisto ollut riittävän järjestäytynyt sen loppuunvientiin. Ja tuli sitten se Suur-Suomi-projektikin, jonka kävi ihan samoin kun äärioikeiston muidenkin hankkeiden aina lopulta, onneksi.

    Kun halut ja rohkeus ylittää kyvyt.

    Osasit sitten kääntää tuonkin asian aivan päälaelleen... Sinulla ei äly eikä kyvyt riitä muuhun. ..

    Äänestä

Nythän on menossa Orpon hallituksen EK:n käskystä Ay-liikkeen tukahduttaminen ja sen seurauksena voidaan sitten kaikki lakot ja palkkaneuvottelut jäädyttää. Tarkoitus on maksimoida yritysvoitot ja palkat minimoida lähes 3 €/ h tasolle. Lisäksi työajoissa palataan jopa 1800 luvun työtuntimääriin.

1800-luvun tehtaalaisille ei juuri vapaa-aikaa jäänyt, kun työpäivän pituus ruokatunteineen oli yleisesti 12–14 tuntia. Myös lauantai oli työpäivä, joskin työaika oli silloin lyhyempi.
Jotta myös sosiaalikustannuksista voidaan säästää, palataan takaisin1900 luvun huutolaisjärjestemään.Vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä monen suomalaisen kohtalo oli joutua huutolaiseksi. Pääasiassa he olivat orpolapsia, vanhuksia, vammaisia ja mielisairaita. Huutolaisiksi päätyivät ihmiset, joilla ei ollut huolehtivia omaisia. 

Onko tietoa milloinka Orpo/Purra paljastavat lopullisen päämääränsä työtaistelussaan ja pistävät työläiset orjien asemaan ja yritykset kukoistamaan?

Äänestä
  • Kirjoitat vastenmielisellä asenteella, millä ei ole mitään yhteyttä vasemmiston ja ay-järjestöjen huohottamaan yhteistyöhaluun. Totean lyhyesti, että ei se ole EK, jonka etua Kokoomus ajaa. Se on suomalainen ihminen ja perhe, jolla on kyky, tahto ja varallisuus, joilla yritystoimintaa ja yrityksiin sijoittamista voi tehdä. Nämä ihmiset ja perheet pyörittävät talouselämän kehää, jossa palkansaaja, valtio ja kunnat ovat saamassa osansa hyvinvointikertymän jaossa.
    En jaksa mitenkään ymmärtää, että vasemmistopuolueet parlamentaarisen osallistumisensa lisäksi ylläpitävät ja käyttävät ulkoparlamentaarista taisteluvoimaa, ay-liikettä poliittisten pyrkimystensä läpiajamisessa ja toteuttaa puoliväkivaltaisia, taloutta syövyttäviä lakkoja. - Kysymättä jäsenistönsä mielipiteitä.
    Voisiko mielipiteen esittää rakentavammin kuin sinun repivä syyttäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kirjoitat vastenmielisellä asenteella, millä ei ole mitään yhteyttä vasemmiston ja ay-järjestöjen huohottamaan yhteistyöhaluun. Totean lyhyesti, että ei se ole EK, jonka etua Kokoomus ajaa. Se on suomalainen ihminen ja perhe, jolla on kyky, tahto ja varallisuus, joilla yritystoimintaa ja yrityksiin sijoittamista voi tehdä. Nämä ihmiset ja perheet pyörittävät talouselämän kehää, jossa palkansaaja, valtio ja kunnat ovat saamassa osansa hyvinvointikertymän jaossa.
    En jaksa mitenkään ymmärtää, että vasemmistopuolueet parlamentaarisen osallistumisensa lisäksi ylläpitävät ja käyttävät ulkoparlamentaarista taisteluvoimaa, ay-liikettä poliittisten pyrkimystensä läpiajamisessa ja toteuttaa puoliväkivaltaisia, taloutta syövyttäviä lakkoja. - Kysymättä jäsenistönsä mielipiteitä.
    Voisiko mielipiteen esittää rakentavammin kuin sinun repivä syyttäminen.

    Tukiaisilla ja veronkierrolla pyörittävät, turha selittää...

    Äänestä

Ay-liike sanoo, että heille kuuluu valta. Tämä näytetäään pistämällä maa kiinni. Näkevät yrittäjät ja hallitus missä kaappi seisoo. Kukaan muu ei ole päätösvaltainen. Ay-pomot sentään pääsevät nauttimaan parempaa liksaa kuin presidentti ja pääministeri, joten heidän on turha pullikoida. Valta ei kuulu Suomessa kansalle vaan ay-väelle. Turhaa käytte äänistämässä. Joskus sentään äänestetään oikein ja vasurit valitaan eduskunnan enemmistöksi. Silloin ei tarvitse näyttää voimaa vaan eduskunta on hampaaton puudeli, joka tekee mitä ay-jyrät sanovat.

Äänestä
  • Julkisen sektorin kokoomuslaisilla opettajilla, lääkäreillä ja muulla soteporukalla ne vahvimmat liitot on. Palkat huippua ja aina ruikuttamassa lisää.

    Äänestä

Ay-on sokea tai haluaa sitä olla ,ettei mahdollisimman moni suomalainen pääsisi palkkatyöhön.
Miksi näin järjetön asetelma? Olemme tilanteessa jossa maailman parhaista eduista on hieman joustettava ,jotta työtön naapuri pääsee töihin.
Hallitus ei ihmeitä pyydä,kertoo vain sen ajanmmeko täysillä nurin räpiköivän hyvinvointivaltion vai olemmeko halukkaita nousemaan suosta. Talouden mittarit laskeneet viimeiset 15 vuotta.Emme voi näin jatkaa.
Turhat lakot vain pahentaa talouden syöksyä lisäten työttömyyttä.

Äänestä

SDP PASKOI SUOMEN.

Pääpaskoja pakeni paikalta.

Äänestä
  • Lakko.lakko.lakko.lakko.lakko.lakko...ei reilua...juttta häääävisi....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yrittäjät pois maasta ja kaikki valtion omistukseen.
Tehdään tästä unelmien demarilandia kärpäsiä pörisevin lihatiskien kera.
Velkaa otetaan niin paljon kuin saadaan,oikeisto ja varsinkin demarien inhokit kepulaiset vankilaan.
Rikkaita ei lasketa maahan vaan täytyy olla paperiton persaukinen niin voi tulla Hurstin jonon jatkoksi toivoen, että jos joku ulkomailta lahjoittaisi ruoka-apuun rahaa.Suomessa kun tehtäisiin kaikki vähäinen työ talkoilla ja hyvin vähän,jottei pääse rasittumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu