Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Maailman suurin aseiden tuoja Intia kääntää selkänsä venäjälle

Anonyymi-ap

Intia on vähentänyt sotilaallista yhteistyötä ja asehankintoja Venäjältä, uutistoimisto Reuters kertoo.

Intia on maailman suurin aseiden maahantuoja, ja Venäjä on ollut sen suurin asetoimittaja. Viimeisten 20 vuoden aikana Intia on käyttänyt 60 miljardia dollaria asehankintoihin. Yli 65 prosenttia näistä hankinnoista on venäläistä alkuperää.

Reutersin lähteiden mukaan New Delhi aikoo kuitenkin luopua uusista isoista asekaupoista Venäjän kanssa, koska Ukrainan sota on heikentänyt Venäjän kykyä täyttää olemassa olevien sopimusten mukaiset velvoitteensa.

Lähteiden mukaan Venäjän sijaan Intia harkitsee erityisesti ranskalaisten suihkukoneiden ostamista uusimpaan lentotukialukseensa ja haluaa myös valmistaa ranskalaista, saksalaista tai espanjalaista teknologiaa käyttäviä sukellusveneitä sekä amerikkalais- ja ranskalaismoottoreilla varustettuja hävittäjiä.

New Delhi aikoo myös ostaa useita kymmeniä amerikkalaisia ​​MQ-9B Reaper -droneja yli 3 miljardilla dollarilla.

124

832

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin, ja venäläiset aseet eivät ole vakuuttaneet Ukrainassa. Venäjän teknologinen osaaminen ei ole korkealla tasolla, se on selvää. Intiakin on sen huomannut.

      • Anonyymi

        51 maata on aseistanut Kiovaa länsimaisilla aseilla. Eivät ole vakuuttaneet.


      • Anonyymi kirjoitti:

        51 maata on aseistanut Kiovaa länsimaisilla aseilla. Eivät ole vakuuttaneet.

        Jaa? Nopeasta ja loistokkaasta sotaretkestä tuli vuosien tahmaaminen satojen tuhansien miesten tappioin, joten minusta ovat hyvin rajalliseen määräänsä nähden vakuuttaneet kovastikin.

        Pitäisi vain antaa paljon enemmän, ja ennen kaikkea niitä kaikkein pelottavimpia aseita joita vastaan Venäjällä ei ole oikein mitään, kuten Tauruksia.

        Kiovaa ei tietääkseni ei ole aseistettu, koska pääkaupungilla ei ole armeijaakaan.


      • Anonyymi

        Schade.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Jaa? Nopeasta ja loistokkaasta sotaretkestä tuli vuosien tahmaaminen satojen tuhansien miesten tappioin, joten minusta ovat hyvin rajalliseen määräänsä nähden vakuuttaneet kovastikin.

        Pitäisi vain antaa paljon enemmän, ja ennen kaikkea niitä kaikkein pelottavimpia aseita joita vastaan Venäjällä ei ole oikein mitään, kuten Tauruksia.

        Kiovaa ei tietääkseni ei ole aseistettu, koska pääkaupungilla ei ole armeijaakaan.

        Ooksää Repe siis enämpikin tyhymä ku o luultu?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ooksää Repe siis enämpikin tyhymä ku o luultu?

        Tiltujen hihumittareilla toivon kovasti olevani! Niitähän pitää aina tulkita käänteisesti. 😊


      • Anonyymi

        Juuri näin. Sota on osoittanut "ammtti" miehille venäläisten aseiden heikkoudet. Teknologisessa kehityxessä ovat 80 luvulla. Ja nythän kaikki on tullut esiin kenttä olosuhteissa. Lännen teknologian ylivoimaisuus on havaittu ja tunnistettu erot. Viimexi kansainvälisissä asemessuissa Dubaissa ja Singaporessa oli venäläisten tilauslista TÄYSI NOLLA. Eli ei tilauxen tilausta. Intia OK MUTTA SERBIA myöskin ostaa lännestä. SEkä KAZASTAN. TEknologian lisäxi länsi pakotteet.Ja TOIMITUS vaikeudet Nämä yhdessä ovat supistaneet ROSOBORON EXPORTIN tilauxia -MINUS) 80%. tämä on tieto ROSOBORON EXPORTIN vuosikatsuaxesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        51 maata on aseistanut Kiovaa länsimaisilla aseilla. Eivät ole vakuuttaneet.

        KUmmaku venäläisten piti olla Kiewissä 2-3 pv sisällä...Sit tuli stoppi...Mitens on 6300 tankkia tuhottu...4500 tykkiä,tutka autoja a`15milliä 8 kpl 24 laivaa ym....Vähillä mutta tarkoilla Carl Gustaveilla Himars ym... Ota selvää vähäsen myös voima suhteista. Yli 60% ovat saanneet maataan takas alkuajoista...Venäläisenä niin otappas selvää


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tiltujen hihumittareilla toivon kovasti olevani! Niitähän pitää aina tulkita käänteisesti. 😊

        Ne venäläis trollit räxyttää ku kylärakit...venäläinen ku muuhunkaan pysty....venäläien hehe hahaaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne venäläis trollit räxyttää ku kylärakit...venäläinen ku muuhunkaan pysty....venäläien hehe hahaaa

        Yleisön mielipide oli suomessa sodan alussa vahvasti Venäjän puolella. Kertoo paljon kansan luonteesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KUmmaku venäläisten piti olla Kiewissä 2-3 pv sisällä...Sit tuli stoppi...Mitens on 6300 tankkia tuhottu...4500 tykkiä,tutka autoja a`15milliä 8 kpl 24 laivaa ym....Vähillä mutta tarkoilla Carl Gustaveilla Himars ym... Ota selvää vähäsen myös voima suhteista. Yli 60% ovat saanneet maataan takas alkuajoista...Venäläisenä niin otappas selvää

        Kumma kun Lännen sanktioidrn piti saada Venäjän talous polvilleen 3 päivässä. Ja nyt sitten Länsi itkee, kum Ukraina pitäisi auttaa, mutta meni riitelemiseksi ja Ukraina hävisi.


      • Anonyymi

        Intia sai vertailtavakseen USAsta Patrioteja ja Venäjältä S400-järjestelmän.
        USAn painostuksesta huolimatta Intia päätyi S400-järjestelmään.

        USA on tehnyt merkittäviä tarjouksia Intialle uusista aseista ja uhkailee Intiaa pakotteilla jos se ostaa venäläisiä aseita. Pakotteet näkyvät toistaiseksi myös venäläisen öljyn toimitusten pienenemisenä. USA on joutunut tarjoamaan omaa öljyämällä Intialle kompensoidakseen laskennallisia tappioita mitä Intia kärsii USAn asettamien pakotteiden vuoksi.

        USAlla on monta rautaa tulessa ja velkaantumistahti vain kiihtyy. USA ei koskaan tulemaksamaan velkojaan. Kaikki perustuu vain uskoon ja kun se usko USAn dollariin joskus menee niin maailma on tosi kaaoksessa.


    • Anonyymi

      Purki sopimukset ostaa hävittäjiä ja ilmatorjunta otuksia Rosoboron Export kanssa. Ja ja oli käynnyt alustavasti neuvotteluja " Stalinin uruista" Mutta,kun venäläistuotteiden kyvyttömyyden ovat tulleet esille Ukrainan sodassa ovat tehneet viralliset tarjoukset Himarsista ja 155mm amulsten tuotannosta lisenssillä. Kansain välisessä asemessyilla Singaporessa Rosoboron Export ei saanut ensimmäisen ensimmäistäkään tilausta. Jopa Serbia ostaa nyt Ranskasta ja Englanista haluamansa hankinnat. Sota on osoittautunut ut,että venäjän KAIKKI tuotteet ovat auttamattomasti jäänneet kehityksestä jälkeen. Eli vanhan aikaista tavaraa

    • Anonyymi

      Ukrainan sota ollut venäläisten aseiden näyteikkuna ja asiakkaat kadonneet sen siliän tien Kiinakin arvosteli paljon mainostetun kinzhalin romukoppaan Kiinan asiantuntijat sanoivat kyseisen ohjuksen olevan 1980 luvun teknologiaa joka ammutaan alas 1970 luvun teknologialla.

      Venäjän tilanne taitaa kaikilla tasoilla olla ryssitty

    • Anonyymi

      Myöskin venäjän asevarkaudet voivat vaikuttaa asiaan .

      Venäjä olisi lähettänyt Intian T-90S Bhishman Ukrainaan ilman New Delhin suostumusta

      Valokuva, joka julkaistiin salassa ennen sen poistamista Telegram-viestipalvelussa, voi hyvinkin aiheuttaa suuren välikohtauksen Intian ja Venäjän välille.

      Sosiaalisissa verkostoissa julkaistussa valokuvassa todellakin näkyy T-90-panssarivaunu, joka on merkitty Ukrainassa olevien Venäjän joukkojen nyt surullisen kuuluisilla tunnistemerkeillä. Ongelma, tämä tankki ei ole kukaan muu kuin T-90S Bhishma, panssaroidun ajoneuvon intialainen versio .

      Intian viranomaisten mukaan osa näistä tankeista on itse asiassa Venäjällä nykyaikaistamista varten. Mutta tämän panssaroidun ajoneuvon ilmestyminen Ukrainaan venäläisin merkein saa New Delhissä hämmästyksen, vaikka reaktiot ovat toistaiseksi pääosin kansainvälisten suhteiden salaisuuden peitossa. Ilmeisesti Moskova ja modernisoinnista vastaava teollisuusmies Uralvagonzavod eivät pyytäneet tai edes ilmoittaneet New Delhille tästä pakkolunastuksesta.

    • Anonyymi

      Maa joka kerjää itse vanhentuneita epäkurantteja aseita yhdestä maailman köyhimmästä kehitysmaasta pohjoiskoreasta ei oikein vakuuta asetoimittajana Intiaa 😁

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä että omistaa myös kaikki venäläiset tiedotusvälineet mukaanlukien TASSin ja Pravdan fifty-sixty Putinin kanssa.

      Holdingeja pidetään pääkonttoreissa ja ties millaisia sitojaisia.

    • Anonyymi

      Jääkö Venäjän yhteistyökumppaneiksi ketään muita, kuin Pohjois-Korea ja Iran.
      Intia on vielä syvällä venäläisessä kalustossa, kun vuosikymmeniä on sieltä tehnyt hankintoja. Nyt uudet asehankinnat on suunnattu länteen, etenkin Ranska on saanut isoja tilauksia, kuten edellä mainittiin.
      Asehankintojakin katsotaan nykyisin kuten sijoituksia. Jos maalla ei nähdä tulevaisuutta, niin ei kukaan sijoita, ja valuutta pakenee maasta. Samoin kukaan ei osta, jos valtion tulevaisuus on epävarma ja toimituksista ei ole varmuutta pitkällä aikajaksolla. Venäjää on alettu yhä useammin verrata Saksaan, kun natsit alkoivat nostaa poliittista vaikutusvaltaansa, ja tuhoamaan toisinajattelijoita.

      • Anonyymi

        Yhteistyökumppaneita ovat Brics maat eli yli puolet maailman ihmisistä. Ja kun he eivät myy länsimaille mitään elämälle välttämätöntä ilman rankaisutullia, niim länsi on ihmeissään.
        Kaikki suurimmat öljyntuottajamaat suurin piirtein kuuluu Bricsiin. Kauppoja ei tehdä dollareilla, USAn talous sulaa ja USAn kouluampumiset ym lisääntyvät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteistyökumppaneita ovat Brics maat eli yli puolet maailman ihmisistä. Ja kun he eivät myy länsimaille mitään elämälle välttämätöntä ilman rankaisutullia, niim länsi on ihmeissään.
        Kaikki suurimmat öljyntuottajamaat suurin piirtein kuuluu Bricsiin. Kauppoja ei tehdä dollareilla, USAn talous sulaa ja USAn kouluampumiset ym lisääntyvät.

        Paperilla näyttää mielenkiintoiselta ketä kaikkia Brics maihin kuuluu. Suurin osa on eriasteisia diktatuureja, Iran ja Saudi-Arabia ovat vihollisia keskenään. Egypti, ja Etiopia käyvät vääntöä Niilin vedestä . Kiina pitää Venäjää raaka-aine varastonaan, ja Intia on suuntautumassa yhä enemmän hankinnoissaan länteen. Melkoinen optimisti saa olla, jos uskoo Brics maiden yhteistyön tuottavan joskus kongretiaa. Eiköhän tuo hajoa erimielisyyksiin, tai pysy paperitiikerinä ilman merkitystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteistyökumppaneita ovat Brics maat eli yli puolet maailman ihmisistä. Ja kun he eivät myy länsimaille mitään elämälle välttämätöntä ilman rankaisutullia, niim länsi on ihmeissään.
        Kaikki suurimmat öljyntuottajamaat suurin piirtein kuuluu Bricsiin. Kauppoja ei tehdä dollareilla, USAn talous sulaa ja USAn kouluampumiset ym lisääntyvät.

        Jaa, että vientitulleja? No, mikäpä ettei, joskin hiukan epäilen. Tosin ne elämälle välttämättömät ostokset ovat aika vähissä.


    • Anonyymi

      Intia on päätynyt siihen että venäjä joka on varastanut jo heidän tankkejaankin on täysin epäsopiva kaluston toimittajan kaluston tasokaan ei innosta.

      Kiinassa lytättiin venäjän Kinzhalit täysin vanhentuneina ja 1980 luvun teknologiana tosin saman lyttäyksen ne saivat kun Patrioteilla niitä alettiin pudottelemaan

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      ei ole kauan kun r......n palvoja valehteli että Intia ja r......ä on. niin "liittolaisia" no ei ole

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      r......n palvoja on lyöty

    • Anonyymi

      "Maailman suurin aseiden tuoja Intia kääntää selkänsä venäjälle"

      Mihinkä se niiitä tuo?

    • Anonyymi

      Pitäskö lännen ostaa aseita Intiasta ja antaa ne Ukrainalle?

    • Anonyymi

      Intia raivostui r.......e ja lopettaa kaiken yhteistyön

      • Anonyymi

        Sohvaperunoille tiedoksi: Maailmassa oli ennen 88 riippumatonta uutistoimistoa. Nykyään maailmanlaajuisia on jäljellä 6 kappaletta. Ne kaikki saavat uutisensa kahdelta toimistolta Reuters ja AP (Asossiated Press). Reutersin omistaa AP ja AP:n omistaa Rothscheildit.
        Intiasta löytyy omat Englanninkieliset lehdet, jotka eivät käytä kotimaan uutisissa Reutersia tai AP:tä. Katsokaa sieltä, mitä maassa oikeasti tapahtuu.


    • Anonyymi

      Ei ole oikein enää vuosiin napannut Intialaiset ryssän kamaa.

    • Anonyymi

      "YHDENTEKEVÄÄ VENÄJÄLLE"!!!

    • Anonyymi

      näin

    • Ei kuka sanoa Venäjä Demokratia nyt ja ei koska Venäjä tulee demokratia
      Kaikki tiedä
      Mutta tuo on hyvä Amerikka ystäviä maailmasta
      Pakistan.Saudia.Qatar.Uganda.Tunisia.Mali.Nigeria .Turkki
      Ihan vapaasti lyötä minulle demokratia

      • Anonyymi

        Minä sano että Kiina hullu diktaturi tappa uiguri kute ryssä tappa oma kansa tois ajattelija .

        Osako kardo neuvo misä hyvä some kieli opetta ku kirjota nin tosi hyva.


      • Anonyymi

        minä usko maa littea ja opi kans lähella koti huva tappa kaiki kaukana paha hyvi paha koti hyvä tappa vaimo lapsi napuri


      • Anonyymi

        Eikö kinalainen tai venlainen apina omista auto miksi polkupyora aasi alla ?


    • Anonyymi

      Venäjän asevienti romahti ja tuontipuolella ovat riippuvaisia P-Korean epäluotettavista aku ankka tykeista ja ammuksista.

      Näinhän asia suunniteltiinkin kun 3 päivän sota aloitettiin.

    • Anonyymi

      Toiko Intia paljonkin aseita?

    • Anonyymi

      Hyvä mutta kesti tosi kauan.

    • Anonyymi

      Intia raivostui r.....n. sikailuihin sama kuIn Armenia

      • Anonyymi

        Armeniassa on nykyisin USAn suurin konsulaatti.
        Armenian vieroittamisen Venäjän etupiiristä aloitti USA viimeisen Vuoristo-Karabahin sodan aikana. Kyseessä on CIAn suurin operaatio sitten Ukrainan vallankaappauksen.


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      "Toiko Intia paljonkin aseita?"

      Kouluttamattoman taistelunorsun Putinille.

    • Anonyymi

      r.....ä kusetti Intiaa

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Intia oli iso asiakas joka jopa maksoi tavarasta.

    • Anonyymi

      Tiltukin maksaa aina tavarasta.

    • Anonyymi

      Venäjän kaupoissa on nyt tungosta, ulkomaalaista tavaraa tulee ja vatnikki on hulluna kun saa laadukasta tavaraa pitkästä aikaa.

      Made in North Korea lukee ihan amerikaksi iloitsee vatnikki

    • Anonyymi

      Intia raivostui r......e

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen uutinen Kauppalehdessä
      Intiassa listautuvien yhtiöiden määrä kasvoi 45% viime vuonna verraten edelliseen vuoteen.
      Kiinan Shenzhenissa uusien listautuvien yhtiöiden määrä laski 33% Shanghaissa 36% ja Hongkongissa 19%
      Intiassa osakemarkkinoiden arvellaan nousevan tänäkin vuonna ennätystasolle. BJP-puolue korostaa taloutta ja sen uskotaan voittavan tulevat vaalit.
      Kiinan geopoliittinen jännitteet ovat saaneet sijoittajat varpailleen, ja katse onkin käännetty enenevässä määrin Intiaan, jonka etu on myös nuori väestö, Kiinaan verrattuna.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Venäjä investoi vuonna -22 asetuotantoonsa ja tuotti viime vuonna 45 miljoonaa tykistöammusta. Kannatttaa unohtaa nuo Reuters ja sen omistava AP, koska niiden omistaja on Rothscheildien suku, joka on yrittänyt vallata Venäjää jo Napoleonin ajoista asti. Videolla kohdasta noin 58 min etenpäin tietoa Venäjän asetuotannon luvuista: https://rumble.com/v4aik46-zelensky-hanging-by-thread-zaluzhny-sacking-debacle-opponents-circle-rus-ta.html
      Sitä ennen asiaa Kievin valtataistelusta ja rintamien tapahtumista. Kohdassa 1h 10 min osapuolten miehistövahvuudesta rintamalla.

      • Anonyymi

        Onk sulla Iigori uutista miksi venäjä ei ole valloittanut Kiovaa miljardeilla ammuksilla vaan sota on siirtynyt Pietariin ja miksi Putin on tyhjentänyt venäjän eläkerahaston Ukrainan sotaan .

        Miks Intia lopetti asekaupan venäjän kanssa ja ostaa aseensa lännestä ? Miks Ukraina upotti Molnija-luokan korvetti Ivanovetsin Krimin Donuzlavin järvellä Mustanmeren rannalla viime yönä ?

        Miks miks miks !


    • Anonyymi

      Sanomalehdet valtaamassa Venäjää.

      Kuulostaa MV-jutulta.

    • Anonyymi

      Vai että venäläisillä ei olisi kalustoa? Eläkää unta nähkö. Ranskalle sitten kelpaa yhteistyö Intian kanssa joka on Venäjän yhteistyö kumppani. Moraali on jollakin riippuu miten päin se menee. Sama kuin Turkki. Turkki saa määrätä Natossa vaikka on yksi yhteistyömaa venäjän kanssa. Majoittanut sadat oliargit maahansa. Suomalaiset uskoo kaiken mitä kuulee.

      • Anonyymi

        Tällä viikolla oli brittien raporttia jossa kerrottiin miten Venäjän uustuotanto kykyenee helposti korvaamaan rintamalla kärsityt kalustotappiot. Tankkejakin valmistuu 100 kuukaudessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä viikolla oli brittien raporttia jossa kerrottiin miten Venäjän uustuotanto kykyenee helposti korvaamaan rintamalla kärsityt kalustotappiot. Tankkejakin valmistuu 100 kuukaudessa.

        Heillä vain ei ole koulutettua miehestöä niitä käyttämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä viikolla oli brittien raporttia jossa kerrottiin miten Venäjän uustuotanto kykyenee helposti korvaamaan rintamalla kärsityt kalustotappiot. Tankkejakin valmistuu 100 kuukaudessa.

        Luimmekohan me samaa raporttia? Tiedoksesi, että englannin kielen year tarkoittaa vuotta, ei kuukautta!


    • Anonyymi

      10 % kansasta ei usko mitä mitä yle kertoo, mutta kun sattuu olemaan niin että se 10% on oikeassa mitä media yrittää syöttää kansalle. Onko saatu kiinni jo nämä Naton kaasuputket räjäyttäjät? Ei haluta edes myöntää

      • Anonyymi

        "10 % kansasta ei usko mitä mitä yle kertoo"


        Älä liioittele pieni marginaalinen promille on Suomessa salaliiton uhreja ja mieleltään alttiita venäjän propagandalle .

        Tämän päivän uutinen Suomen lakosta poikkeaa venäjällä täysin muualla maailmassa olevasta uutisoinnista .

        Venäjällä uutisoidaan oikein venäläistä professoria haastatellen että Suomessa lakkoillaan Natoa vastaan koska Suomen kaikki rahat menee armeijan varustautumiseen ja hyökkäyksen valmisteluun venäjälle .

        Onko mielestäsi venäjän uutisointi ainoana maailmassa asiassa oikeassa ?

        Kysyn vain mielipidettäsi siksi että se selventää kuulutko siihen muutaman promillen aivopestyyn pölhö yhteisöön joten laitahan nyt vastaus


    • Anonyymi

      Nätisti meni, jätti USAn ulos.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      USA vienyt jo yli 20 miljardin edestä aseita Intiaan ja tulee syrjäyttämään Venäjän..

      Venäjältä ei ole oikein onnistunut mikään, 5. sukupolven hävittäjäkin piti tehdä Intiaan mutta Maharadjat ei sellaista paskaa hyväksyneet....

      • Anonyymi

        Onkohan tuo ihan viisasta viedä länsimaisia aseita Intiaan, joka on lännen kaveri Pakistanin verivihollinen ja varsin myötämielinen Venäjälle?

        Vähän tuntuu ettei tätä asiaa ajatella nyt oikein loppuun asti, mutta mitäpä länkkäri ei tekisi rahanipun eteen.


      • Anonyymi

        Kuitenkin Intia osti Venäjän S400-ilmatorjunta järjestelmän USAn Patriotin sijaan vaikka USAa painosti Intiaa ja uhkaili pakotteilla.


    • Anonyymi

      Intia on maailman suurin demokratia.

      Venäjä on yksi maailman pienimmistä demokratioista :) :)

    • Anonyymi

      Intialla, ja Kiinalla on myös ratkaisemattomia raja-asioita, joista käytiin taisteluitakin vuosikymmen sitten. Jännitteiset välit ovat myös Pakistanilla ja Intialla rajojen sijainnista. Joten ei ole mikään yllätys, jos Kiina alkaa pullistella muillekin kuin Taiwanille kun tuntee itsensä tarpeeksi vahvaksi.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      US. 10.1-24
      Venäjä lähentyy nyt Brics-asemahdin kanssa – Tästä syystä Intia lähtee asekauppaan
      Uutinen, jonka tekijä on Pia Heikkilä • 4 vk

      Intia ja Venäjä ovat lähentymässä yhä enemmän, ja nyt maat ryhtyvät yhdessä asevalmistukseen ja avaruusyhteistyöhön.
      Nyt Venäjä ja Intia allekirjoittivat sopimuksen puolustusyhteistyöstä, ja suunnitelmissa on ryhtyä valmistamaan sotateknologiaa. Lisäksi maat alkavat kehittää yhdessä ydinenergiaa rauhanomaisiin tarkoituksiin, kuten Tamil Nadun alueella sijaitsevan Kudankulamin ydinvoimaprojektin tulevien yksiköiden rakentamiseen.

      Maat aikovat tiivistää myös avaruusyhteistyötään, jossa Intia on viime aikoina kirkastanut osaamistaan. Teknologiayhteistyötä tiivistetään myös.
      Venäjä on ollut jo vuosikymmeniä Intian tärkein asetoimittaja, ja Intia on ostanut maalta puolustuskalustoa vahvistaakseen omaa asemaansa.

      Samaan aikaan Intian öljyostot Venäjältä ovat nousseet ennätysmääriin – Venäjä myy jo nyt 90 prosenttia öljystään Intialle ja Kiinalle.

      • Anonyymi

        Ketjun alkupuolella oli mielestäni osuvasti käsitelty Bric maita.
        Olen samaa mieltä. Mailla on suuria keskinäisiä ristiriitoja ja jännitteitä. Vaikea tavoitteita on käytännössä toteuttaa.
        Venäjällä on verkkoja joka puolella, kun ystävät on harvenneet. Yritystä on, mutta Venäjä on ajanut itsensä täydellisesti nurkkaan, ja katsomalla kenen kanssa maa hengailee, niin ei hyvältä näytä.


    • Anonyymi

      No löytyihän se aloitukseen liityvä kirjoitus.
      LOKAKUU 2018 Marcin Kaczmarski, vanhempi tutkija.
      Myös Intian ja Yhdysvaltain
      strategisten yhteyksien lisääntyminen on haaste Venäjän ja Intian
      yhteistyölle.

    • Anonyymi

      Venäjän ja Intian välisessä kaupassa ennätykselliset 50.000 miljardia dollaria


      Venäjän ja Intian välinen kauppa ylitti historiallisen 50 miljardin dollarin enimmäismäärän vuonna 2023
      huolimatta vaikeasta kansainvälisestä tilanteesta ja Moskovaa vastaan ​​Ukrainan sodan vuoksi asetetuista pakotteista.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Luku tietenkin kasvaa Intian kanssa koska se pienenee muiden maiden takia.

      Kokonaismäärä kuitenkin laskee vaikka ennätys tuleekin Intian kanssa.
      '
      Se on tuo tiltu sellainen talousmies joka vie talouden perikatoon neuvoillaan.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      👍👍👍

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

      • Anonyymi

        Mitähän sinäkin olet nähnyt…


    • Anonyymi

      Paljon on Venäläistä rautamalmia Ukrainan pelloilla.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Intia on oikeasti nouseva suurvalta ja Venäjä oikeasti laskeva suurvalta. Asetelma on selvä, kelkka kääntyy kohti läntisiä yhteistyökumppaneita, Venäjän varaan ei mikään valtio halua itseään sitoa (muutamat Afrikan valtiot ei ole vielä tässä asiassa heränneet). Intia haluaa yhteistyötä joka suuntaan ja Venäjä on pian pelkkä raaka-aineiden reservi nousevalle Intian talousmahdille.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Perun käsittelee juuri tätä aihetta tuoreimmassa, tänään sunnuntaina julkaistussa youtube videossaan.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Ehkä intialaisesta katsantokannasta tässä elämässä yhteistyö kalsareita myrkyttelevän murhaajapapan kanssa johtaa seuraavassa elämässä syntymään torakkana tai muuna, Kremlin kahjoa edustavana eläimenä? Kauemmas Nirvanasta, kuitenkin.

    • Anonyymi

      Intiassa tehtiin paljon vitsejä TV:ssä Venäjän vaaleista.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näiin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      VENÄJÄN PRESIDENTINVAALIT 2024

      20. MAALISKUUTA.

      Intian pääministeri Narendra Modi kävi puhelinkeskustelun Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ja onnitteli häntä voitosta Venäjän presidentinvaaleissa.

      • Anonyymi

        Intian ja Venäjän siirtyminen maksuihin kansallisissa valuutoissa ja New Delhin kiinnostus jatkaa tätä käytäntöä monien muiden maiden kanssa ovat osoitus yleisestä suuntauksesta kohti dollarin purkamista kansainvälisessä kaupassa.


        Venäjä ja Intia ovat siirtyneet käyttämään kansallisia valuuttoja keskinäisissä rahoitusjärjestelyissä, suurlähettiläs totesi. "Meillä on kahdenvälinen mekanismi tätä varten; sitä käytetään ja sitä parannetaan jatkuvasti"


      • Anonyymi kirjoitti:

        Intian ja Venäjän siirtyminen maksuihin kansallisissa valuutoissa ja New Delhin kiinnostus jatkaa tätä käytäntöä monien muiden maiden kanssa ovat osoitus yleisestä suuntauksesta kohti dollarin purkamista kansainvälisessä kaupassa.


        Venäjä ja Intia ovat siirtyneet käyttämään kansallisia valuuttoja keskinäisissä rahoitusjärjestelyissä, suurlähettiläs totesi. "Meillä on kahdenvälinen mekanismi tätä varten; sitä käytetään ja sitä parannetaan jatkuvasti"

        Venäjä on myynyt Intialle öljyä ja intia on maksanut rupioissa, jotka nyt ovat jääneet Venäjän käteen, kun se ei ole vapaasti vaihdettava valuutta eikä Venäjä meinaa löytää Intiasta niillä ostettavaa. Että sellaista kahdenvälistä valuuttayhteistyötä.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjä on myynyt Intialle öljyä ja intia on maksanut rupioissa, jotka nyt ovat jääneet Venäjän käteen, kun se ei ole vapaasti vaihdettava valuutta eikä Venäjä meinaa löytää Intiasta niillä ostettavaa. Että sellaista kahdenvälistä valuuttayhteistyötä.

        Höpö höpö nolorepemolo.
        Rupiot ovat täysin vaihtettavaa valuttaa.
        Mailman väkirikkaiman maan valuutta kyllä kelpaa kaikkialla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö nolorepemolo.
        Rupiot ovat täysin vaihtettavaa valuttaa.
        Mailman väkirikkaiman maan valuutta kyllä kelpaa kaikkialla.

        Venäjän ulkoministeri Lavrov on kanssasi eri mieltä:

        "Over the weekend, Russian Foreign Minister Sergey Lavrov acknowledged the dilemma. “We've accumulated many billions of rupees that we haven't yet found a use for," he said during a press conference following the G20 summit in New Delhi.

        The Indian currency is only partly convertible; New Delhi needs to give approval for larger transactions, and so far it's not doing that for its oil spending. Instead, India has reportedly offered an unconventional solution — reinvesting rupees into its own economy."

        https://www.politico.eu/article/india-has-russia-kremlin-over-crude-oil-barrel/

        Mutta hän onkin tietysti tunnettu valehtelija.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjän ulkoministeri Lavrov on kanssasi eri mieltä:

        "Over the weekend, Russian Foreign Minister Sergey Lavrov acknowledged the dilemma. “We've accumulated many billions of rupees that we haven't yet found a use for," he said during a press conference following the G20 summit in New Delhi.

        The Indian currency is only partly convertible; New Delhi needs to give approval for larger transactions, and so far it's not doing that for its oil spending. Instead, India has reportedly offered an unconventional solution — reinvesting rupees into its own economy."

        https://www.politico.eu/article/india-has-russia-kremlin-over-crude-oil-barrel/

        Mutta hän onkin tietysti tunnettu valehtelija.

        Ei toi pankkiala taida olla sinun vahvuuksia.

        Koskee ainoastaan suuria kaupallisia maksuja joita eri pankit tekevät.
        Niillä ei ole mitään tekemistä Rupion vaihdettavuuteen mailmalla.

        "Intian valuutta on vain osittain vaihdettavissa; New Delhin on annettava hyväksyntä suuremmille liiketoimille"


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei toi pankkiala taida olla sinun vahvuuksia.

        Koskee ainoastaan suuria kaupallisia maksuja joita eri pankit tekevät.
        Niillä ei ole mitään tekemistä Rupion vaihdettavuuteen mailmalla.

        "Intian valuutta on vain osittain vaihdettavissa; New Delhin on annettava hyväksyntä suuremmille liiketoimille"

        ""Intian valuutta on vain osittain vaihdettavissa; New Delhin on annettava hyväksyntä suuremmille liiketoimille""

        Haluat siis todistaa, että oli alunperinkin oikeassa, kun kirjoitin, ettei rupia ole vapaasti vaihdettava valuutta. Miksi siis jäpätät vastaan


    • Anonyymi

      Venäjä vasta verryttelee.
      Odottakaapa kun mummot lähtee mukaan!

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      👍👍👍

    • Anonyymi

      Samoin tuli selväksi nämä iltapulun ja nolorepemolon väitteet Juanin osalta.

      "Aikaisemmin Izvestia-sanomalehti kertoi, että jotkut kiinalaiset pankit lähettivät takaisin Venäjältä saatuja juanmaksuja. Ennen sitä dollarisiirtojen kanssa oli ongelmia. Kiinan rahoituslaitosten väitetään kiristävän vaatimuksiaan Yhdysvaltain toissijaisten pakotteiden uhan vuoksi.

      Kuitenkin helmikuussa Kiinan keskuspankki kertoi TASS:lle, että he eivät ole lopettaneet maksujen vastaanottamista Venäjältä, ja niihin liittyvät raportit olivat puhdasta spekulaatiota"

    • Anonyymi

      Intia osaa rakentaa parempia aseita kuin Venäjä. Lisäksi halvempia ja juuri oikeanlaisia.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      66
      1234
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe