Intia on vähentänyt sotilaallista yhteistyötä ja asehankintoja Venäjältä, uutistoimisto Reuters kertoo.
Intia on maailman suurin aseiden maahantuoja, ja Venäjä on ollut sen suurin asetoimittaja. Viimeisten 20 vuoden aikana Intia on käyttänyt 60 miljardia dollaria asehankintoihin. Yli 65 prosenttia näistä hankinnoista on venäläistä alkuperää.
Reutersin lähteiden mukaan New Delhi aikoo kuitenkin luopua uusista isoista asekaupoista Venäjän kanssa, koska Ukrainan sota on heikentänyt Venäjän kykyä täyttää olemassa olevien sopimusten mukaiset velvoitteensa.
Lähteiden mukaan Venäjän sijaan Intia harkitsee erityisesti ranskalaisten suihkukoneiden ostamista uusimpaan lentotukialukseensa ja haluaa myös valmistaa ranskalaista, saksalaista tai espanjalaista teknologiaa käyttäviä sukellusveneitä sekä amerikkalais- ja ranskalaismoottoreilla varustettuja hävittäjiä.
New Delhi aikoo myös ostaa useita kymmeniä amerikkalaisia MQ-9B Reaper -droneja yli 3 miljardilla dollarilla.
Maailman suurin aseiden tuoja Intia kääntää selkänsä venäjälle
124
1035
Vastaukset
Niin, ja venäläiset aseet eivät ole vakuuttaneet Ukrainassa. Venäjän teknologinen osaaminen ei ole korkealla tasolla, se on selvää. Intiakin on sen huomannut.
- Anonyymi
51 maata on aseistanut Kiovaa länsimaisilla aseilla. Eivät ole vakuuttaneet.
Anonyymi kirjoitti:
51 maata on aseistanut Kiovaa länsimaisilla aseilla. Eivät ole vakuuttaneet.
Jaa? Nopeasta ja loistokkaasta sotaretkestä tuli vuosien tahmaaminen satojen tuhansien miesten tappioin, joten minusta ovat hyvin rajalliseen määräänsä nähden vakuuttaneet kovastikin.
Pitäisi vain antaa paljon enemmän, ja ennen kaikkea niitä kaikkein pelottavimpia aseita joita vastaan Venäjällä ei ole oikein mitään, kuten Tauruksia.
Kiovaa ei tietääkseni ei ole aseistettu, koska pääkaupungilla ei ole armeijaakaan.- Anonyymi
Schade.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Jaa? Nopeasta ja loistokkaasta sotaretkestä tuli vuosien tahmaaminen satojen tuhansien miesten tappioin, joten minusta ovat hyvin rajalliseen määräänsä nähden vakuuttaneet kovastikin.
Pitäisi vain antaa paljon enemmän, ja ennen kaikkea niitä kaikkein pelottavimpia aseita joita vastaan Venäjällä ei ole oikein mitään, kuten Tauruksia.
Kiovaa ei tietääkseni ei ole aseistettu, koska pääkaupungilla ei ole armeijaakaan.Ooksää Repe siis enämpikin tyhymä ku o luultu?
Anonyymi kirjoitti:
Ooksää Repe siis enämpikin tyhymä ku o luultu?
Tiltujen hihumittareilla toivon kovasti olevani! Niitähän pitää aina tulkita käänteisesti. 😊
- Anonyymi
Juuri näin. Sota on osoittanut "ammtti" miehille venäläisten aseiden heikkoudet. Teknologisessa kehityxessä ovat 80 luvulla. Ja nythän kaikki on tullut esiin kenttä olosuhteissa. Lännen teknologian ylivoimaisuus on havaittu ja tunnistettu erot. Viimexi kansainvälisissä asemessuissa Dubaissa ja Singaporessa oli venäläisten tilauslista TÄYSI NOLLA. Eli ei tilauxen tilausta. Intia OK MUTTA SERBIA myöskin ostaa lännestä. SEkä KAZASTAN. TEknologian lisäxi länsi pakotteet.Ja TOIMITUS vaikeudet Nämä yhdessä ovat supistaneet ROSOBORON EXPORTIN tilauxia -MINUS) 80%. tämä on tieto ROSOBORON EXPORTIN vuosikatsuaxesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
51 maata on aseistanut Kiovaa länsimaisilla aseilla. Eivät ole vakuuttaneet.
KUmmaku venäläisten piti olla Kiewissä 2-3 pv sisällä...Sit tuli stoppi...Mitens on 6300 tankkia tuhottu...4500 tykkiä,tutka autoja a`15milliä 8 kpl 24 laivaa ym....Vähillä mutta tarkoilla Carl Gustaveilla Himars ym... Ota selvää vähäsen myös voima suhteista. Yli 60% ovat saanneet maataan takas alkuajoista...Venäläisenä niin otappas selvää
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tiltujen hihumittareilla toivon kovasti olevani! Niitähän pitää aina tulkita käänteisesti. 😊
Ne venäläis trollit räxyttää ku kylärakit...venäläinen ku muuhunkaan pysty....venäläien hehe hahaaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne venäläis trollit räxyttää ku kylärakit...venäläinen ku muuhunkaan pysty....venäläien hehe hahaaa
Yleisön mielipide oli suomessa sodan alussa vahvasti Venäjän puolella. Kertoo paljon kansan luonteesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KUmmaku venäläisten piti olla Kiewissä 2-3 pv sisällä...Sit tuli stoppi...Mitens on 6300 tankkia tuhottu...4500 tykkiä,tutka autoja a`15milliä 8 kpl 24 laivaa ym....Vähillä mutta tarkoilla Carl Gustaveilla Himars ym... Ota selvää vähäsen myös voima suhteista. Yli 60% ovat saanneet maataan takas alkuajoista...Venäläisenä niin otappas selvää
Kumma kun Lännen sanktioidrn piti saada Venäjän talous polvilleen 3 päivässä. Ja nyt sitten Länsi itkee, kum Ukraina pitäisi auttaa, mutta meni riitelemiseksi ja Ukraina hävisi.
- Anonyymi
Intia sai vertailtavakseen USAsta Patrioteja ja Venäjältä S400-järjestelmän.
USAn painostuksesta huolimatta Intia päätyi S400-järjestelmään.
USA on tehnyt merkittäviä tarjouksia Intialle uusista aseista ja uhkailee Intiaa pakotteilla jos se ostaa venäläisiä aseita. Pakotteet näkyvät toistaiseksi myös venäläisen öljyn toimitusten pienenemisenä. USA on joutunut tarjoamaan omaa öljyämällä Intialle kompensoidakseen laskennallisia tappioita mitä Intia kärsii USAn asettamien pakotteiden vuoksi.
USAlla on monta rautaa tulessa ja velkaantumistahti vain kiihtyy. USA ei koskaan tulemaksamaan velkojaan. Kaikki perustuu vain uskoon ja kun se usko USAn dollariin joskus menee niin maailma on tosi kaaoksessa.
- Anonyymi
Purki sopimukset ostaa hävittäjiä ja ilmatorjunta otuksia Rosoboron Export kanssa. Ja ja oli käynnyt alustavasti neuvotteluja " Stalinin uruista" Mutta,kun venäläistuotteiden kyvyttömyyden ovat tulleet esille Ukrainan sodassa ovat tehneet viralliset tarjoukset Himarsista ja 155mm amulsten tuotannosta lisenssillä. Kansain välisessä asemessyilla Singaporessa Rosoboron Export ei saanut ensimmäisen ensimmäistäkään tilausta. Jopa Serbia ostaa nyt Ranskasta ja Englanista haluamansa hankinnat. Sota on osoittautunut ut,että venäjän KAIKKI tuotteet ovat auttamattomasti jäänneet kehityksestä jälkeen. Eli vanhan aikaista tavaraa
- Anonyymi
Ukrainan sota ollut venäläisten aseiden näyteikkuna ja asiakkaat kadonneet sen siliän tien Kiinakin arvosteli paljon mainostetun kinzhalin romukoppaan Kiinan asiantuntijat sanoivat kyseisen ohjuksen olevan 1980 luvun teknologiaa joka ammutaan alas 1970 luvun teknologialla.
Venäjän tilanne taitaa kaikilla tasoilla olla ryssitty - Anonyymi
Myöskin venäjän asevarkaudet voivat vaikuttaa asiaan .
Venäjä olisi lähettänyt Intian T-90S Bhishman Ukrainaan ilman New Delhin suostumusta
Valokuva, joka julkaistiin salassa ennen sen poistamista Telegram-viestipalvelussa, voi hyvinkin aiheuttaa suuren välikohtauksen Intian ja Venäjän välille.
Sosiaalisissa verkostoissa julkaistussa valokuvassa todellakin näkyy T-90-panssarivaunu, joka on merkitty Ukrainassa olevien Venäjän joukkojen nyt surullisen kuuluisilla tunnistemerkeillä. Ongelma, tämä tankki ei ole kukaan muu kuin T-90S Bhishma, panssaroidun ajoneuvon intialainen versio .
Intian viranomaisten mukaan osa näistä tankeista on itse asiassa Venäjällä nykyaikaistamista varten. Mutta tämän panssaroidun ajoneuvon ilmestyminen Ukrainaan venäläisin merkein saa New Delhissä hämmästyksen, vaikka reaktiot ovat toistaiseksi pääosin kansainvälisten suhteiden salaisuuden peitossa. Ilmeisesti Moskova ja modernisoinnista vastaava teollisuusmies Uralvagonzavod eivät pyytäneet tai edes ilmoittaneet New Delhille tästä pakkolunastuksesta. - Anonyymi
Maa joka kerjää itse vanhentuneita epäkurantteja aseita yhdestä maailman köyhimmästä kehitysmaasta pohjoiskoreasta ei oikein vakuuta asetoimittajana Intiaa 😁
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä että omistaa myös kaikki venäläiset tiedotusvälineet mukaanlukien TASSin ja Pravdan fifty-sixty Putinin kanssa.
Holdingeja pidetään pääkonttoreissa ja ties millaisia sitojaisia. - Anonyymi
Jääkö Venäjän yhteistyökumppaneiksi ketään muita, kuin Pohjois-Korea ja Iran.
Intia on vielä syvällä venäläisessä kalustossa, kun vuosikymmeniä on sieltä tehnyt hankintoja. Nyt uudet asehankinnat on suunnattu länteen, etenkin Ranska on saanut isoja tilauksia, kuten edellä mainittiin.
Asehankintojakin katsotaan nykyisin kuten sijoituksia. Jos maalla ei nähdä tulevaisuutta, niin ei kukaan sijoita, ja valuutta pakenee maasta. Samoin kukaan ei osta, jos valtion tulevaisuus on epävarma ja toimituksista ei ole varmuutta pitkällä aikajaksolla. Venäjää on alettu yhä useammin verrata Saksaan, kun natsit alkoivat nostaa poliittista vaikutusvaltaansa, ja tuhoamaan toisinajattelijoita.- Anonyymi
Yhteistyökumppaneita ovat Brics maat eli yli puolet maailman ihmisistä. Ja kun he eivät myy länsimaille mitään elämälle välttämätöntä ilman rankaisutullia, niim länsi on ihmeissään.
Kaikki suurimmat öljyntuottajamaat suurin piirtein kuuluu Bricsiin. Kauppoja ei tehdä dollareilla, USAn talous sulaa ja USAn kouluampumiset ym lisääntyvät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteistyökumppaneita ovat Brics maat eli yli puolet maailman ihmisistä. Ja kun he eivät myy länsimaille mitään elämälle välttämätöntä ilman rankaisutullia, niim länsi on ihmeissään.
Kaikki suurimmat öljyntuottajamaat suurin piirtein kuuluu Bricsiin. Kauppoja ei tehdä dollareilla, USAn talous sulaa ja USAn kouluampumiset ym lisääntyvät.Paperilla näyttää mielenkiintoiselta ketä kaikkia Brics maihin kuuluu. Suurin osa on eriasteisia diktatuureja, Iran ja Saudi-Arabia ovat vihollisia keskenään. Egypti, ja Etiopia käyvät vääntöä Niilin vedestä . Kiina pitää Venäjää raaka-aine varastonaan, ja Intia on suuntautumassa yhä enemmän hankinnoissaan länteen. Melkoinen optimisti saa olla, jos uskoo Brics maiden yhteistyön tuottavan joskus kongretiaa. Eiköhän tuo hajoa erimielisyyksiin, tai pysy paperitiikerinä ilman merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteistyökumppaneita ovat Brics maat eli yli puolet maailman ihmisistä. Ja kun he eivät myy länsimaille mitään elämälle välttämätöntä ilman rankaisutullia, niim länsi on ihmeissään.
Kaikki suurimmat öljyntuottajamaat suurin piirtein kuuluu Bricsiin. Kauppoja ei tehdä dollareilla, USAn talous sulaa ja USAn kouluampumiset ym lisääntyvät.Jaa, että vientitulleja? No, mikäpä ettei, joskin hiukan epäilen. Tosin ne elämälle välttämättömät ostokset ovat aika vähissä.
- Anonyymi
Intia on päätynyt siihen että venäjä joka on varastanut jo heidän tankkejaankin on täysin epäsopiva kaluston toimittajan kaluston tasokaan ei innosta.
Kiinassa lytättiin venäjän Kinzhalit täysin vanhentuneina ja 1980 luvun teknologiana tosin saman lyttäyksen ne saivat kun Patrioteilla niitä alettiin pudottelemaan - Anonyymi
Mahtavaa
- Anonyymi
ei ole kauan kun r......n palvoja valehteli että Intia ja r......ä on. niin "liittolaisia" no ei ole
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
r......n palvoja on lyöty
- Anonyymi
"Maailman suurin aseiden tuoja Intia kääntää selkänsä venäjälle"
Mihinkä se niiitä tuo? - Anonyymi
Pitäskö lännen ostaa aseita Intiasta ja antaa ne Ukrainalle?
- Anonyymi
Intia raivostui r.......e ja lopettaa kaiken yhteistyön
- Anonyymi
Sohvaperunoille tiedoksi: Maailmassa oli ennen 88 riippumatonta uutistoimistoa. Nykyään maailmanlaajuisia on jäljellä 6 kappaletta. Ne kaikki saavat uutisensa kahdelta toimistolta Reuters ja AP (Asossiated Press). Reutersin omistaa AP ja AP:n omistaa Rothscheildit.
Intiasta löytyy omat Englanninkieliset lehdet, jotka eivät käytä kotimaan uutisissa Reutersia tai AP:tä. Katsokaa sieltä, mitä maassa oikeasti tapahtuu.
- Anonyymi
Ei ole oikein enää vuosiin napannut Intialaiset ryssän kamaa.
- Anonyymi
"YHDENTEKEVÄÄ VENÄJÄLLE"!!!
- Anonyymi
näin
Ei kuka sanoa Venäjä Demokratia nyt ja ei koska Venäjä tulee demokratia
Kaikki tiedä
Mutta tuo on hyvä Amerikka ystäviä maailmasta
Pakistan.Saudia.Qatar.Uganda.Tunisia.Mali.Nigeria .Turkki
Ihan vapaasti lyötä minulle demokratia- Anonyymi
Minä sano että Kiina hullu diktaturi tappa uiguri kute ryssä tappa oma kansa tois ajattelija .
Osako kardo neuvo misä hyvä some kieli opetta ku kirjota nin tosi hyva. - Anonyymi
minä usko maa littea ja opi kans lähella koti huva tappa kaiki kaukana paha hyvi paha koti hyvä tappa vaimo lapsi napuri
- Anonyymi
Eikö kinalainen tai venlainen apina omista auto miksi polkupyora aasi alla ?
- Anonyymi
Venäjän asevienti romahti ja tuontipuolella ovat riippuvaisia P-Korean epäluotettavista aku ankka tykeista ja ammuksista.
Näinhän asia suunniteltiinkin kun 3 päivän sota aloitettiin. - Anonyymi
Toiko Intia paljonkin aseita?
- Anonyymi
Hyvä mutta kesti tosi kauan.
- Anonyymi
Intia raivostui r.....n. sikailuihin sama kuIn Armenia
- Anonyymi
Armeniassa on nykyisin USAn suurin konsulaatti.
Armenian vieroittamisen Venäjän etupiiristä aloitti USA viimeisen Vuoristo-Karabahin sodan aikana. Kyseessä on CIAn suurin operaatio sitten Ukrainan vallankaappauksen.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
"Toiko Intia paljonkin aseita?"
Kouluttamattoman taistelunorsun Putinille. - Anonyymi
r.....ä kusetti Intiaa
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
Intia oli iso asiakas joka jopa maksoi tavarasta.
- Anonyymi
Tiltukin maksaa aina tavarasta.
- Anonyymi
Venäjän kaupoissa on nyt tungosta, ulkomaalaista tavaraa tulee ja vatnikki on hulluna kun saa laadukasta tavaraa pitkästä aikaa.
Made in North Korea lukee ihan amerikaksi iloitsee vatnikki - Anonyymi
Intia raivostui r......e
- Anonyymi
Mielenkiintoinen uutinen Kauppalehdessä
Intiassa listautuvien yhtiöiden määrä kasvoi 45% viime vuonna verraten edelliseen vuoteen.
Kiinan Shenzhenissa uusien listautuvien yhtiöiden määrä laski 33% Shanghaissa 36% ja Hongkongissa 19%
Intiassa osakemarkkinoiden arvellaan nousevan tänäkin vuonna ennätystasolle. BJP-puolue korostaa taloutta ja sen uskotaan voittavan tulevat vaalit.
Kiinan geopoliittinen jännitteet ovat saaneet sijoittajat varpailleen, ja katse onkin käännetty enenevässä määrin Intiaan, jonka etu on myös nuori väestö, Kiinaan verrattuna. - Anonyymi
näin
- Anonyymi
Venäjä investoi vuonna -22 asetuotantoonsa ja tuotti viime vuonna 45 miljoonaa tykistöammusta. Kannatttaa unohtaa nuo Reuters ja sen omistava AP, koska niiden omistaja on Rothscheildien suku, joka on yrittänyt vallata Venäjää jo Napoleonin ajoista asti. Videolla kohdasta noin 58 min etenpäin tietoa Venäjän asetuotannon luvuista: https://rumble.com/v4aik46-zelensky-hanging-by-thread-zaluzhny-sacking-debacle-opponents-circle-rus-ta.html
Sitä ennen asiaa Kievin valtataistelusta ja rintamien tapahtumista. Kohdassa 1h 10 min osapuolten miehistövahvuudesta rintamalla.- Anonyymi
Onk sulla Iigori uutista miksi venäjä ei ole valloittanut Kiovaa miljardeilla ammuksilla vaan sota on siirtynyt Pietariin ja miksi Putin on tyhjentänyt venäjän eläkerahaston Ukrainan sotaan .
Miks Intia lopetti asekaupan venäjän kanssa ja ostaa aseensa lännestä ? Miks Ukraina upotti Molnija-luokan korvetti Ivanovetsin Krimin Donuzlavin järvellä Mustanmeren rannalla viime yönä ?
Miks miks miks !
- Anonyymi
Sanomalehdet valtaamassa Venäjää.
Kuulostaa MV-jutulta. - Anonyymi
Vai että venäläisillä ei olisi kalustoa? Eläkää unta nähkö. Ranskalle sitten kelpaa yhteistyö Intian kanssa joka on Venäjän yhteistyö kumppani. Moraali on jollakin riippuu miten päin se menee. Sama kuin Turkki. Turkki saa määrätä Natossa vaikka on yksi yhteistyömaa venäjän kanssa. Majoittanut sadat oliargit maahansa. Suomalaiset uskoo kaiken mitä kuulee.
- Anonyymi
Tällä viikolla oli brittien raporttia jossa kerrottiin miten Venäjän uustuotanto kykyenee helposti korvaamaan rintamalla kärsityt kalustotappiot. Tankkejakin valmistuu 100 kuukaudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä viikolla oli brittien raporttia jossa kerrottiin miten Venäjän uustuotanto kykyenee helposti korvaamaan rintamalla kärsityt kalustotappiot. Tankkejakin valmistuu 100 kuukaudessa.
Heillä vain ei ole koulutettua miehestöä niitä käyttämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä viikolla oli brittien raporttia jossa kerrottiin miten Venäjän uustuotanto kykyenee helposti korvaamaan rintamalla kärsityt kalustotappiot. Tankkejakin valmistuu 100 kuukaudessa.
Luimmekohan me samaa raporttia? Tiedoksesi, että englannin kielen year tarkoittaa vuotta, ei kuukautta!
- Anonyymi
10 % kansasta ei usko mitä mitä yle kertoo, mutta kun sattuu olemaan niin että se 10% on oikeassa mitä media yrittää syöttää kansalle. Onko saatu kiinni jo nämä Naton kaasuputket räjäyttäjät? Ei haluta edes myöntää
- Anonyymi
"10 % kansasta ei usko mitä mitä yle kertoo"
Älä liioittele pieni marginaalinen promille on Suomessa salaliiton uhreja ja mieleltään alttiita venäjän propagandalle .
Tämän päivän uutinen Suomen lakosta poikkeaa venäjällä täysin muualla maailmassa olevasta uutisoinnista .
Venäjällä uutisoidaan oikein venäläistä professoria haastatellen että Suomessa lakkoillaan Natoa vastaan koska Suomen kaikki rahat menee armeijan varustautumiseen ja hyökkäyksen valmisteluun venäjälle .
Onko mielestäsi venäjän uutisointi ainoana maailmassa asiassa oikeassa ?
Kysyn vain mielipidettäsi siksi että se selventää kuulutko siihen muutaman promillen aivopestyyn pölhö yhteisöön joten laitahan nyt vastaus
- Anonyymi
Nätisti meni, jätti USAn ulos.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
USA vienyt jo yli 20 miljardin edestä aseita Intiaan ja tulee syrjäyttämään Venäjän..
Venäjältä ei ole oikein onnistunut mikään, 5. sukupolven hävittäjäkin piti tehdä Intiaan mutta Maharadjat ei sellaista paskaa hyväksyneet....- Anonyymi
Onkohan tuo ihan viisasta viedä länsimaisia aseita Intiaan, joka on lännen kaveri Pakistanin verivihollinen ja varsin myötämielinen Venäjälle?
Vähän tuntuu ettei tätä asiaa ajatella nyt oikein loppuun asti, mutta mitäpä länkkäri ei tekisi rahanipun eteen. - Anonyymi
Kuitenkin Intia osti Venäjän S400-ilmatorjunta järjestelmän USAn Patriotin sijaan vaikka USAa painosti Intiaa ja uhkaili pakotteilla.
- Anonyymi
Intia on maailman suurin demokratia.
Venäjä on yksi maailman pienimmistä demokratioista :) :) - Anonyymi
Intialla, ja Kiinalla on myös ratkaisemattomia raja-asioita, joista käytiin taisteluitakin vuosikymmen sitten. Jännitteiset välit ovat myös Pakistanilla ja Intialla rajojen sijainnista. Joten ei ole mikään yllätys, jos Kiina alkaa pullistella muillekin kuin Taiwanille kun tuntee itsensä tarpeeksi vahvaksi.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
US. 10.1-24
Venäjä lähentyy nyt Brics-asemahdin kanssa – Tästä syystä Intia lähtee asekauppaan
Uutinen, jonka tekijä on Pia Heikkilä • 4 vk
Intia ja Venäjä ovat lähentymässä yhä enemmän, ja nyt maat ryhtyvät yhdessä asevalmistukseen ja avaruusyhteistyöhön.
Nyt Venäjä ja Intia allekirjoittivat sopimuksen puolustusyhteistyöstä, ja suunnitelmissa on ryhtyä valmistamaan sotateknologiaa. Lisäksi maat alkavat kehittää yhdessä ydinenergiaa rauhanomaisiin tarkoituksiin, kuten Tamil Nadun alueella sijaitsevan Kudankulamin ydinvoimaprojektin tulevien yksiköiden rakentamiseen.
Maat aikovat tiivistää myös avaruusyhteistyötään, jossa Intia on viime aikoina kirkastanut osaamistaan. Teknologiayhteistyötä tiivistetään myös.
Venäjä on ollut jo vuosikymmeniä Intian tärkein asetoimittaja, ja Intia on ostanut maalta puolustuskalustoa vahvistaakseen omaa asemaansa.
Samaan aikaan Intian öljyostot Venäjältä ovat nousseet ennätysmääriin – Venäjä myy jo nyt 90 prosenttia öljystään Intialle ja Kiinalle.- Anonyymi
Ketjun alkupuolella oli mielestäni osuvasti käsitelty Bric maita.
Olen samaa mieltä. Mailla on suuria keskinäisiä ristiriitoja ja jännitteitä. Vaikea tavoitteita on käytännössä toteuttaa.
Venäjällä on verkkoja joka puolella, kun ystävät on harvenneet. Yritystä on, mutta Venäjä on ajanut itsensä täydellisesti nurkkaan, ja katsomalla kenen kanssa maa hengailee, niin ei hyvältä näytä.
- Anonyymi
No löytyihän se aloitukseen liityvä kirjoitus.
LOKAKUU 2018 Marcin Kaczmarski, vanhempi tutkija.
Myös Intian ja Yhdysvaltain
strategisten yhteyksien lisääntyminen on haaste Venäjän ja Intian
yhteistyölle. - Anonyymi
Venäjän ja Intian välisessä kaupassa ennätykselliset 50.000 miljardia dollaria
Venäjän ja Intian välinen kauppa ylitti historiallisen 50 miljardin dollarin enimmäismäärän vuonna 2023
huolimatta vaikeasta kansainvälisestä tilanteesta ja Moskovaa vastaan Ukrainan sodan vuoksi asetetuista pakotteista. - Anonyymi
näin
- Anonyymi
Luku tietenkin kasvaa Intian kanssa koska se pienenee muiden maiden takia.
Kokonaismäärä kuitenkin laskee vaikka ennätys tuleekin Intian kanssa.
'
Se on tuo tiltu sellainen talousmies joka vie talouden perikatoon neuvoillaan. - Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
👍👍👍
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Mitähän sinäkin olet nähnyt…
- Anonyymi
Paljon on Venäläistä rautamalmia Ukrainan pelloilla.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Intia on oikeasti nouseva suurvalta ja Venäjä oikeasti laskeva suurvalta. Asetelma on selvä, kelkka kääntyy kohti läntisiä yhteistyökumppaneita, Venäjän varaan ei mikään valtio halua itseään sitoa (muutamat Afrikan valtiot ei ole vielä tässä asiassa heränneet). Intia haluaa yhteistyötä joka suuntaan ja Venäjä on pian pelkkä raaka-aineiden reservi nousevalle Intian talousmahdille.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Perun käsittelee juuri tätä aihetta tuoreimmassa, tänään sunnuntaina julkaistussa youtube videossaan.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Ehkä intialaisesta katsantokannasta tässä elämässä yhteistyö kalsareita myrkyttelevän murhaajapapan kanssa johtaa seuraavassa elämässä syntymään torakkana tai muuna, Kremlin kahjoa edustavana eläimenä? Kauemmas Nirvanasta, kuitenkin.
- Anonyymi
Intiassa tehtiin paljon vitsejä TV:ssä Venäjän vaaleista.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näiin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
VENÄJÄN PRESIDENTINVAALIT 2024
20. MAALISKUUTA.
Intian pääministeri Narendra Modi kävi puhelinkeskustelun Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ja onnitteli häntä voitosta Venäjän presidentinvaaleissa.- Anonyymi
Intian ja Venäjän siirtyminen maksuihin kansallisissa valuutoissa ja New Delhin kiinnostus jatkaa tätä käytäntöä monien muiden maiden kanssa ovat osoitus yleisestä suuntauksesta kohti dollarin purkamista kansainvälisessä kaupassa.
Venäjä ja Intia ovat siirtyneet käyttämään kansallisia valuuttoja keskinäisissä rahoitusjärjestelyissä, suurlähettiläs totesi. "Meillä on kahdenvälinen mekanismi tätä varten; sitä käytetään ja sitä parannetaan jatkuvasti" Anonyymi kirjoitti:
Intian ja Venäjän siirtyminen maksuihin kansallisissa valuutoissa ja New Delhin kiinnostus jatkaa tätä käytäntöä monien muiden maiden kanssa ovat osoitus yleisestä suuntauksesta kohti dollarin purkamista kansainvälisessä kaupassa.
Venäjä ja Intia ovat siirtyneet käyttämään kansallisia valuuttoja keskinäisissä rahoitusjärjestelyissä, suurlähettiläs totesi. "Meillä on kahdenvälinen mekanismi tätä varten; sitä käytetään ja sitä parannetaan jatkuvasti"Venäjä on myynyt Intialle öljyä ja intia on maksanut rupioissa, jotka nyt ovat jääneet Venäjän käteen, kun se ei ole vapaasti vaihdettava valuutta eikä Venäjä meinaa löytää Intiasta niillä ostettavaa. Että sellaista kahdenvälistä valuuttayhteistyötä.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Venäjä on myynyt Intialle öljyä ja intia on maksanut rupioissa, jotka nyt ovat jääneet Venäjän käteen, kun se ei ole vapaasti vaihdettava valuutta eikä Venäjä meinaa löytää Intiasta niillä ostettavaa. Että sellaista kahdenvälistä valuuttayhteistyötä.
Höpö höpö nolorepemolo.
Rupiot ovat täysin vaihtettavaa valuttaa.
Mailman väkirikkaiman maan valuutta kyllä kelpaa kaikkialla. Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö nolorepemolo.
Rupiot ovat täysin vaihtettavaa valuttaa.
Mailman väkirikkaiman maan valuutta kyllä kelpaa kaikkialla.Venäjän ulkoministeri Lavrov on kanssasi eri mieltä:
"Over the weekend, Russian Foreign Minister Sergey Lavrov acknowledged the dilemma. “We've accumulated many billions of rupees that we haven't yet found a use for," he said during a press conference following the G20 summit in New Delhi.
The Indian currency is only partly convertible; New Delhi needs to give approval for larger transactions, and so far it's not doing that for its oil spending. Instead, India has reportedly offered an unconventional solution — reinvesting rupees into its own economy."
https://www.politico.eu/article/india-has-russia-kremlin-over-crude-oil-barrel/
Mutta hän onkin tietysti tunnettu valehtelija.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Venäjän ulkoministeri Lavrov on kanssasi eri mieltä:
"Over the weekend, Russian Foreign Minister Sergey Lavrov acknowledged the dilemma. “We've accumulated many billions of rupees that we haven't yet found a use for," he said during a press conference following the G20 summit in New Delhi.
The Indian currency is only partly convertible; New Delhi needs to give approval for larger transactions, and so far it's not doing that for its oil spending. Instead, India has reportedly offered an unconventional solution — reinvesting rupees into its own economy."
https://www.politico.eu/article/india-has-russia-kremlin-over-crude-oil-barrel/
Mutta hän onkin tietysti tunnettu valehtelija.Ei toi pankkiala taida olla sinun vahvuuksia.
Koskee ainoastaan suuria kaupallisia maksuja joita eri pankit tekevät.
Niillä ei ole mitään tekemistä Rupion vaihdettavuuteen mailmalla.
"Intian valuutta on vain osittain vaihdettavissa; New Delhin on annettava hyväksyntä suuremmille liiketoimille" Anonyymi kirjoitti:
Ei toi pankkiala taida olla sinun vahvuuksia.
Koskee ainoastaan suuria kaupallisia maksuja joita eri pankit tekevät.
Niillä ei ole mitään tekemistä Rupion vaihdettavuuteen mailmalla.
"Intian valuutta on vain osittain vaihdettavissa; New Delhin on annettava hyväksyntä suuremmille liiketoimille"""Intian valuutta on vain osittain vaihdettavissa; New Delhin on annettava hyväksyntä suuremmille liiketoimille""
Haluat siis todistaa, että oli alunperinkin oikeassa, kun kirjoitin, ettei rupia ole vapaasti vaihdettava valuutta. Miksi siis jäpätät vastaan
- Anonyymi
Venäjä vasta verryttelee.
Odottakaapa kun mummot lähtee mukaan! - Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
👍👍👍
- Anonyymi
Samoin tuli selväksi nämä iltapulun ja nolorepemolon väitteet Juanin osalta.
"Aikaisemmin Izvestia-sanomalehti kertoi, että jotkut kiinalaiset pankit lähettivät takaisin Venäjältä saatuja juanmaksuja. Ennen sitä dollarisiirtojen kanssa oli ongelmia. Kiinan rahoituslaitosten väitetään kiristävän vaatimuksiaan Yhdysvaltain toissijaisten pakotteiden uhan vuoksi.
Kuitenkin helmikuussa Kiinan keskuspankki kertoi TASS:lle, että he eivät ole lopettaneet maksujen vastaanottamista Venäjältä, ja niihin liittyvät raportit olivat puhdasta spekulaatiota" - Anonyymi
Intia osaa rakentaa parempia aseita kuin Venäjä. Lisäksi halvempia ja juuri oikeanlaisia.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492348- 262263
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161574Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271555- 1241447
- 191103
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut118963Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva334897