Miksi Ruotsia kunnioitetaan yli kaiken

Paitsi siellä missä Ruotsi on lähellä.

Kalevan PÄÄKIRJOITUS:

Ruotsalaiset ylpeilevät mielellään suvaitsevaisuudellaan ja vähemmistöjen huomioon ottamisella. Näkemyksen voisi uskoakin, jos Ruotsin suurin vähemmistökieli suomi olisi sille kuuluvassa asemassa. Enää ei sentään kielletä lapsia käyttämästä äidinkieltään koulujen välitunneilla, mutta yhä suomea puhuvat voivat asioida kielellään viranomaisten kanssa vain muutamassa kunnassa.

Ruotsi ei ole pannut asiaa kuntoon edes Euroopan neuvoston moitteiden jälkeen. Sellaista maata ei voi kutsua monikulttuurisuutta arvostavaksi tai asukkaistaan tasavertaisesti huolta pitäväksi. On ymmärrettävää, että kovin pieniä vähemmistöjä varten on vaikea järjestää virastoihin omakielisiä palveluja, mutta noin puolen miljoonan asukkaan tarpeisiin on jo vastattava.

Tilanne on yhä kaikkea muuta kuin lupaava. Suomen kielen aseman vahvistamista selvitysmiehenä tutkinut oululaislähtöinen valtiopäiväedustaja Paavo Vallius oli ennen 380-sivuisen mietintönsä jättämistä toiveikas. Hän luotti ehdotustensa läpi menoon. Valliuksen mukaan on näyttöä siitä, että rahasta suomen kielen aseman vahvistaminen ei ole kiinni. Se riippuu hänen mukaansa asenteista.

Niin varmaan onkin. Siksi voidaan tehdä johtopäätöksiä siitä, että mietinnön äsken vastaanottanut vähemmistöministeri Jens Orback tyytyi ensisijaisesti kauhistelemaan, kuinka paljon järjestelyt maksaisivat. Orback näytti olevan toista mieltä kuin Vallius, jonka mukaan rima on nyt asetettu korkeudelle, jossa se voidaan ylittää.

Jos verrataan ehdotusten kustannuksia siihen, mitä Suomessa käytetään ruotsinkielisten palveluihin, Ruotsi pääsisi taskurahoilla. Hankkeen hinnaksi arvioidaan 74 miljoonaa kruunua, noin kahdeksaa miljoonaa euroa vuodessa neljän vuoden ajan. Yhä varsin rikkaalle Ruotsille se olisi mitätön summa.

Niillä rahoilla Tukholman, Uppsalan, Södermanlannin ja Västmanlannin läänien noin 220 000 suomenkielistä ihmistä saisivat oikeuden käyttää suomea yhteyksissään viranomaisiin ja tuomioistuimiin. Nykyisellään suomenkielisillä on oikeus käyttää äidinkieltään vain Jällivaaran, Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Övertorneån kunnissa. Niiden alueella asuu ruotsinsuomalaisista vain viisi prosenttia.

Lopullinen päätös on määrä tehdä ensi vuoden aikana. Silloin on vaalivuosi. Käsittely saattaakin venyä yli elokuussa 2006 järjestettävien valtiopäivävaalien. Vähemmistökieliä koskevan lain säätämistä on Ruotsissa vetkuteltu jo kohtuuttoman pitkään. Ehkäpä kansainvälistä painostusta pitäisi lisätä.
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Suomessa? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu