Itä-Eurooppa, Siperia tahtoo hyvinvointia ja pohtii, miksi Länsi-Eurooppa kylpii hyvinvoinnissa.
Ehkä siksi, että Länsi-Eurooppa on lähempänä Afrikkaa kuin Itäinen osa ja varsinkin Siperia.
Kulttuuri kehittyy nopeammin.
Lisäksi Siperiassa on kylmää ja se hidastaa etenemistä.
Siperia on iso ja vaikeakulkuinen.
Sinänsä en usko, että kansoissa on älykäs ja tyhmä eroja. Älykäs ja tyhmä ovat kulttuurin tuotteita. Jos Siperiassa on harvoin asuttua koska maan alueet ovat isoja, mikä hidastaa kulttuurin kehitystä, silloin se ei tee biologisesti ihmisistä huonompia ja tyhmempiä. Heillä on pidempi kasvamisen vauhti olosuhteiden takia.
Siperialainen joutuu toteamaan joka tapauksessa vaikka haluaisi Länteen, että kasvu tapahtuu vain yhteiskunnallisessa sosiaalisessa kasvussa, eikä henkilökohtaisessa tahdossa kasvaa. Kasvataan yhteiskunnallisesti yhtä aikaa tai ei kasvata. Panostaminen yhteiskunnalliseen sosioon on siten edullista.
Väite: Eurooppa kehittyy nopeammin koska on lähempänä Afrikkaa ja Siperiassa on kylmää
9
93
Vastaukset
- Anonyymi
Venäjä ja venäläinen hehe hehe venäläinen on 400 luvulta lähtien polveutunut mongolien sekajätteen tulosta. Tzingis Khan valloitti venäjän. Tappoivat miehet ja raiskasi naiset ja lapset ja siat. Venäläinen hehe on siis sekajätteen tulosta vuosisatojen ajan kuluessa sekaantunutta sekajätettä. Ja nythän rajan toisella puolella on Puten lätti ja tällä puolen Euroopalaisia ja EU ja Eurooppa. Ja toi mongolien verenperintöä näkyy nyt Ukrainan sodassa. WC pyttyjä ja pesukoneita ryöstelevät. Raiskaa naiset ja lapset ja nuoret ja siatkin...syövät sen ku on hyväxi käyttäneet...kaikki kaxi jalkaiset kanoista lähtien...venäläinen hehe hehe venäläinen on vaan venäläinen.
- Anonyymi
menee armeijaan, pane tyttöystäväsi, varo eroamasta ja kasva mieheksi!
osaat kirjoittaa ja lukea, mutta et ole aikuinen - Anonyymi
Se oli kylläkin Ukrainan alue kokonaan mongoolien valloittama, kun taas pohjoinen Venäjä ei ollut
- Anonyymi
UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2842978Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2151890Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591562Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21350- 771218
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2621162- 801052
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521021- 80961
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk143821