Törmäätkö joskus sanoihin, joiden merkitys ei ole sinulle tuttu ?

Anonyymi-ap

22

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Monet on persujen käyttämiä halventavassa mielessä esimerkiksi
      Hyvesignalointi
      Hyvesignaloinnilla tarkoitetaan esimerkiksi yhteiskunnallisten tai poliittisten mielipiteiden ilmaisemista siinä tarkoituksessa, että ihminen haluaa välittää muille viestiä siitä, että hän itse on hyvä ihminen. Aihe on noussut esille muun muassa sosiaalisessa mediassa. Englanniksi termi on virtue signalling. Sanaa on käytetty vähättelevässä merkityksessä.

      • Anonyymi

        Monet ossdemit ovat eläinopillisesti woke- mielessä veronimijäjiä mieleltään

    • Luin aikanaan tuon jutun, kun se ilmestyi, mutten juurikaan noita muista, kun en sellaisia sanoja tarvitse.
      Kyllä sellaisia sanoja eteen tulee, joita ei hahmota ja sellaisiakin, että tietää tietävänsä on niinkuin kielen päällä, muttei saa ulos.
      Itse yritän varoa käyttämästä esim. ammattisanoja, koska ei niitä voi kaikki tietää.

      • Anonyymi

        4 vuotta elit Ohosalon alaisuudessa

        Viherministeri Ohosalon hallituksen tasa-arvo-ohjelman kantavana näkökulmana on intersektionaalinen feminismi

    • Anonyymi

      Minä en ymmärrä nettisivuilla olevia ilmaisuja. En edes muista niitä, vaikka ovat ehkä suo.en sanoja.

    • Olen aika hyvin jyvällä artikkelin ilmaisuista. Siis ymmärrän mitä ne tarkoittaa, vaikka eivät ehkä kuulukkaan omaan sanavarastooni aktiivisesti.

      Osa listan sanoista tai ilmaisuista on alentuvasti, halventavasti tai mitätöivästi tarkoitettuja ja kohdistettu ihmisiin jotka eivät jaa kirjoittajan äärioikeistolaisia arvoja.

      • Anonyymi

        En ymmärrä noista moniakaan, en ainakaan käytä. Nuo muuttuu nopeasti, tuskin nuoretkaan enää käyttää ainakaan normaalipiireissä, ehkä katujengeissä. Mutta naapurimaassa näköjään tunnetaan paremmin, erikoista🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä noista moniakaan, en ainakaan käytä. Nuo muuttuu nopeasti, tuskin nuoretkaan enää käyttää ainakaan normaalipiireissä, ehkä katujengeissä. Mutta naapurimaassa näköjään tunnetaan paremmin, erikoista🤣

        Ei nämä nyt ole mitään nuorisokieltä myöskään ja se että asun Ruotsissa ei vaikuta asiaa. Se että olen englanninkielentaitoinen ja olen puhunut englantia kotikielenä kolmekymmentä vuotta antaa osviittaa siihen mitä englanninkielestä lainatut sanat tarkoittavat.
        Eipä siinä sitten sen kummempaa.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Nuoriso taitaa olla paremmin tietotekniikan termeistä perillä ja englannin kieltä hallitsevaa, siinä mielessä ehkä pärjää paremmin testissä, mutta eihän tämä tosiaan mitään katuslangia eikä nuorisokieltä ole.

        Tuo ”woke” on jonkin verran ärsyttänyt suomalaisia sanana, sen lausumistakin on pähkäilty. Paloma hyvin englantia osaavana, voisitko kertoa, miten woke on muodostettu, miten se pitäisi lausua ja olisiko Sinulla myös ehdotus suomennokseen.

        Kotuksen artikkelista luin sellaisia ehdotuksia kuin ” herännyt” , mutta herännäisyys liittyy jo uskontoon. ” Valveilla” merkitsisi melkein samaa, uskonnollinen vivahde on siinäkin. ” Tiedostavalla” on juuret 60- luvun tiedostavassa ilmapiirissä. Entäpä ” valpas”, kelpaisiko se?
        Kuuluin pitkän aikaa Partioliikkeeseen, ja meillä oli tunnuslauseena : ” Aina valmiina!” Opin paljon erätaitoja ja yhteisöllisyyttä, toisten auttamista.

      • Ramoona kirjoitti:

        @Ramoona,
        woke-sana ärsyttää minuakin , monestakin syystä. Ensiksikin, se on afrikkalais-amerikkalaisesta arkikielestä lainattu sana, imperfekti wake (awake) sanasta ( herätä, herättää. En osaa sitä tarkasti suomentaa, mutta se tarkoittanee ihmistä joka on "hereillä", tietoinen ja ajan hermolla. (Äännetään wouk/, pyöreällä w-äänteellä)

        Siitä on tullut, etenkin Trumpin kaudella, poliittinen termi ja alentava ilmaisu amerikkalaisen mustan väestön vaatimuksista tulla tasavertaisesti kohdelluiksi ja lain edessä paitsi teoriassa myös käytännössä tasavertaisiksi (Black lives matter!). Termi on laajentunut tarkoittamaan yleensäkin kaikkea tietoisuutta epäoikeudenmukaisuuksista, jotka johtuvat etnisyydestä, ihoinväristä, rodusta, yhteiskuntaluokasta.

    • Anonyymi

      Vaikea termi tuo "woke", vaikken katso, että sitä on "pintatohinasta" syrjässä
      elävän eläkeläisen ihan välttämätöntä ymmärtääkään.

      "Henkilö on woke, jos hän on ’hereillä’ eli tietoinen alistamisesta ja muista yhteiskunnallisista epäkohdista."

      Onko termi "woke" vähättelevässä tarkoituksessa myös rasistien käyttämä ?
      Että jos joku perää oikeuksiaan, hän "vain wokettaa".

      "Konservatiivipiireissä woke-ihmiset ovat turhasta valittajia, jotka loukkaantuvat kaikesta mitättömästäkin"

      • Termiä käyttävät nimenomaan konservatiivit ja heistäkin vain äärioikeistolainen media ja poliitikot. Vähättelevästi tai mitätöivästi. Rasistit, äärinationalistit, populistit ja heidän kannattajansa.
        Termi on myös loukkaava siinä mielessä että se jäljittelee afrikkalais-amerikkalaisten tapaa puhua (ei aina standardienglantia. Mustien englanninkielestä käytettiin joskus takavuosina sanaa "ebonics" ja se on ihan ok ellei sitä käytetä markeeraamaan "valkoisten" standardia ja oletettua paremmuutta.)

        Kulttuurin omiminenkin on kaksipiippuinen juttu. Jos minä laitan intiaanipäähineen päähäni ja lähden tanssimaan sadetanssia esim. jossain julkisessa tilaisuudessa, niin alkuperäiskansa, jonka asua olen lainannut voi kokea sen loukkaavaksi. Mikä ei ehkä ollut tarkoitus tai käynyt edes ajatuksissa. Tänänä poliittisen korrektiuden aikana on oltava varovainen kaikessa kulttuurin omimisessa, ettei vain tule tallattua kenenkään muun varpaille. Julkisesti ainakaan...

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Termiä käyttävät nimenomaan konservatiivit ja heistäkin vain äärioikeistolainen media ja poliitikot. Vähättelevästi tai mitätöivästi. Rasistit, äärinationalistit, populistit ja heidän kannattajansa.
        Termi on myös loukkaava siinä mielessä että se jäljittelee afrikkalais-amerikkalaisten tapaa puhua (ei aina standardienglantia. Mustien englanninkielestä käytettiin joskus takavuosina sanaa "ebonics" ja se on ihan ok ellei sitä käytetä markeeraamaan "valkoisten" standardia ja oletettua paremmuutta.)

        Kulttuurin omiminenkin on kaksipiippuinen juttu. Jos minä laitan intiaanipäähineen päähäni ja lähden tanssimaan sadetanssia esim. jossain julkisessa tilaisuudessa, niin alkuperäiskansa, jonka asua olen lainannut voi kokea sen loukkaavaksi. Mikä ei ehkä ollut tarkoitus tai käynyt edes ajatuksissa. Tänänä poliittisen korrektiuden aikana on oltava varovainen kaikessa kulttuurin omimisessa, ettei vain tule tallattua kenenkään muun varpaille. Julkisesti ainakaan...

        Hetken aikaa täällä oli mediassa esillä tuo ´´woke´´ sana, joka sitten hävisi yht´äkkiä kun tulikin.
        Yritin silloin sen tarkoitusta mieltää, aika vaikea sana ja välillä tuntui, että käytetään haukkumasananakin.
        Tuosta kommentistasi sain lisäselvitystä. Kiitos.
        Muuten täällä on juuri aika hiljattain ollut sellaista kulttuuriomimista
        /väärennöstä, miten sen nyt sanoisi.
        Nimittäin lappalaiset ovat kokeneet loukkaavana, heidän perinne-esineiden ja vaatteiden myymistä turisteille, niitä lienee sitten jossain ihan muualla valmistettu.
        Ihan tarkkaan en asiaa seurannut, mutta tuon suuntainen asia se oli.

      • Eliaana kirjoitti:

        Kävin kauan sitten Inarissa Siida-saamimuseossa, ja siellä oli paljon turistikrääsää, kaikki hyvin hinnoitettua. Ostin jokusen matkamuiston ja poronkellot tuulikanteleeksi. Ei tullut vilkaistua josko ne oli made in China, oletin niiden olevan paikallisten saamien tekemiä.

        Tuo kulttuurinomiminen on mielestäni vaikeasti hahmotettava asia. Miten se loukkaa lappalaista, jos pidän vaikka lapsena saatuani neljäntuulenlakkia päässäni?

        Alkuperäiskansat ja valloitetut kansat ovat aina omineet valloittajan kulttuuria ja kulttuurit ovat sulautuneet toisiinsa saumattomasti, mutta ontiettyjä alkuperäiskulttuureja, jotka halutaan säilyttää koskemattomina. Meillä saamelaiset ja esim. romanit eivät pidä hyvänä sitä että heidän vaatteita ja asusteitaan pidetään esim. karnevaaliasuna. Ymmärrän kyllä, että se voi loukata jotain, mutta jos etnisen asun pukemiseen ei liity kaupallisuutta en minä sitä katso pahaksi rikokseksi.

        Kolumbiassa on kohta alkamassa maanosan kuulut Barranquillan karnevaalit, E-Amerikan toiseksi suurimmat karnevaalit Rion karnevaalien jälkeen. Siellä juhlitaan rotujen sulautumista, kulttuurien sekoitusta, historiaan perustuvaa väestön monimuotoisuutta. Paljon on omittu kulttuuria ja siitä kaikesta on tehty värikäs ja elämniloa täynnä oleva karnevaali!

        https://www.youtube.com/watch?v=zcgUJh8SgG0

        Katselin tuon videon.
        Kyllä oli rytmiä, värikkäitä asuja ja koristuksia.
        Ihan tässä istuessa rupesi omatkin jalat heilumaan.
        Ehkäpä se onkin perimmäinen maailman tarkoitus, että ihmiskunta sulautuu yhteen, omaksuu kaikkien tasa-arvon ja lakkaa sotimasta.
        No jahka tästä ilmaston lämpenemisestä päästään, niin ehkäpä seuraavan jääkauden jälkeen.

      • Anonyymi

        Onpa monimutkainen ilmaisu. Ohitan sen yrittämättäkään ymmärtää.
        Wanhan ei tarvitse enää oppia uutta, hyvä jos joskus ammoin omaksuttu tieto mielessä säilyy.
        Mkr.

    • Anonyymi

      "Kulttuurin omiminen" alkaa lähestyä naurettavuutta.
      Muotikin on kautta aikain lainannut tyylejä eri kulttuureista.
      Miten se halventaa kulttuuria, jos ihminen "toisesta kulttuurista" pitää
      "toisen kulttuurin" vaatteita ?
      Minulla on kotivaatteena Suomesta japanilaisesta kaupasta ostettu kimono.
      Halvennanko japanilaisia, kun pidän sitä päälläni ?

      • Minäkin käytän japanilaista aamutakkia, puuvillayukataa, jonka sain tuliaisiksi tyttäreltäni Tokionmatkalta.
        Jos vaatetta valmistetaan myyntiin lähtömaassa ja viedään ja markkinoidaan globaalisti, niin ei se ole mitään kulttuurin omimista.

        Esimerkkinä wayuu-kansan tekstiilit, erityisesti kudotut ja symboleilla koristellut pyöreät reppumaiset kassit, joita myydään etnisissä kaupoissa ympäri maailmaa.
        https://lunazulgallery.com/listing/676769886/authentic-wayuu-single-thread-mochila

        Minä en ehkä käyttäisi karnevaaliasuna jonkun alkuperäiskansan uskonnollisissa rituaaleissa käyttämiä vaatteita, asusteita tai koruja.

        Nyt jos lappalaiset/saamit/koltat jne eivät halua että muut hyötyvät kaupallisesti heidän kulttuuristaan, niin se on ok.

        Kärpäsestä on tehty härkänen.

        UNESCO listaa aineetonta maailmanperintöä ja sen tarkoitus on suojella alkuperäiskulttuureja ja nostaa esille alkuperäiskulttuurien monimuotoisuutta.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Minäkin käytän japanilaista aamutakkia, puuvillayukataa, jonka sain tuliaisiksi tyttäreltäni Tokionmatkalta.
        Jos vaatetta valmistetaan myyntiin lähtömaassa ja viedään ja markkinoidaan globaalisti, niin ei se ole mitään kulttuurin omimista.

        Esimerkkinä wayuu-kansan tekstiilit, erityisesti kudotut ja symboleilla koristellut pyöreät reppumaiset kassit, joita myydään etnisissä kaupoissa ympäri maailmaa.
        https://lunazulgallery.com/listing/676769886/authentic-wayuu-single-thread-mochila

        Minä en ehkä käyttäisi karnevaaliasuna jonkun alkuperäiskansan uskonnollisissa rituaaleissa käyttämiä vaatteita, asusteita tai koruja.

        Nyt jos lappalaiset/saamit/koltat jne eivät halua että muut hyötyvät kaupallisesti heidän kulttuuristaan, niin se on ok.

        Kärpäsestä on tehty härkänen.

        UNESCO listaa aineetonta maailmanperintöä ja sen tarkoitus on suojella alkuperäiskulttuureja ja nostaa esille alkuperäiskulttuurien monimuotoisuutta.

        ""Kävin kauan sitten Inarissa Siida-saamimuseossa, ja siellä oli paljon turistikrääsää, kaikki hyvin hinnoitettua""

        kävin Minneapoliksessa inkkarimuseossa
        kauan sitten

        ensin taustaa: USAssa inkkareiita elätetään reservaateissa verovapausperitteella
        niille annetaan jotain kehitettyä työpaikkaa kuteen pelikasino jossa usalaiset
        käyvät pelaamassa ja inkkarit töissä Minnesotassa on toistakymmentä heimoa
        ja kolmattakymmentä kasinoa

        mutta inkkarimuseoon. kauhea pettymys. ei oikeastaan mitään inkkareista
        miksi olisikaan ei ne varmaan osanneet kirjoittaa eikä lukea
        sen sijaa museo pyrki suoraan osoittamaan että inkkari on isänmaallinen
        kovatappamaan esim.vietnamilaisia ja saanut paljon
        purple hearteja

        Pecos Bill on parempi dokumentti inkkareista suomalaisille
        https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/1715436

    • Anonyymi

      Miksi saamelaiset myyvät kintaitaan ja lakkejaan turisteille,
      jos niitä ei saa muut pitää ? Pitäkööt ylihinnoitellut tumppunsa !

      • Kysymys on siitä, että ei- saamelaiset kopioivat heidän kulttuuriinsa kuuluvia tuotteita, rahallisen hyödyn toivossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1818
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      887
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe