Nyt Jani Mäkelä telkkarissa

Anonyymi-ap

Jani Mäkelä televisiossa YLE TV1 , katsokaa! Jos ette vielä katso.

48

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos varoituksesta, onneksi TV oli muutenkin kiinni.

    • Anonyymi

      Vastenmielistä

    • Anonyymi

      Maailman tyhmin Jani.

      • Anonyymi

        Käytetään myös nimeä Joutsenon Tollo.

    • Anonyymi

      Mäkelä, "työväenpuolueen" eduskuntaryhmän puheenjohtaja, ihan pihalla maailmasta.

      • Anonyymi

        Mäkelän substanssiosaaminen, millä hän lienee valikoitunut tehtävään, on luontainen "kyvykkyytensä" asioiden sotkemiseen keskenään niin, ettei niistä itse pirukaan ota enää selvää. Sama luontainen "kyvykkyys" näkyy siinä, ettei tunnu yksinkertaisintakaan asiaa jalostamaan järkevällä tavalla sanoiksi asti. Kuin Väyrysen ja Turtiaisen yhteinen lehtolapsi.

      Joko se lähetys meni ohi?

    • Anonyymi

      Saramo vd Mäkelä, 6 -0!

      Kaikenlaisia tolloja persut päästävat television

      • Anonyymi

        Saramo ulisi ja sönkötti. Köyhille pitäisi jakaa tukiaisia ja tulonsiirtoja.

        Hallitus tekee lait, jotka eduskunta hyväksyy. Ay-mafia ja vasemmisto voi lakkoilla ja ulista aina seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Mikäli vasemmisto pääsee valtaan, voi se tehdä ay-mafian haluamaa lainsäädäntöä.

        Mikäli hallitus muuttaa piiruakaan ohjelmaansa, on tulevaisuudessa ay-mafialla aina veeto oikeus hallitusohjelmaan ja laisäädäntö työhön.

        Saramo puhui petoksesta? Pitää muistaa, että hallitusohjelma on aina kompromissi. Mikäli jokainen puolue toteuttaisi haluamansa ohjelman, ei Suomessa olisi monipuoluejärjestelmässä koskaan hallitusta.

        Petos on melkoinen väite puolueelta, joka on tunnettu maanpetoksellisesta toiminnasta. Vasemmistoliittohan on kommunistien uusi nimi. Skp ja skdl olivat kansalaisten keskuudessa niin halveksittavia puolueita, että nimi oli vaihdettava. Pahin loukkaus suomalaista kohtaan on haukkua häntä kommunistiksi tai vasemmistolaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mussolini ja Hitler taputtaisivat kirjoituksellesi todella kiivaasti. Jaat heidän kanssaan prikulleen samanlaisen näkemyksen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saramo ulisi ja sönkötti. Köyhille pitäisi jakaa tukiaisia ja tulonsiirtoja.

        Hallitus tekee lait, jotka eduskunta hyväksyy. Ay-mafia ja vasemmisto voi lakkoilla ja ulista aina seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Mikäli vasemmisto pääsee valtaan, voi se tehdä ay-mafian haluamaa lainsäädäntöä.

        Mikäli hallitus muuttaa piiruakaan ohjelmaansa, on tulevaisuudessa ay-mafialla aina veeto oikeus hallitusohjelmaan ja laisäädäntö työhön.

        Saramo puhui petoksesta? Pitää muistaa, että hallitusohjelma on aina kompromissi. Mikäli jokainen puolue toteuttaisi haluamansa ohjelman, ei Suomessa olisi monipuoluejärjestelmässä koskaan hallitusta.

        Petos on melkoinen väite puolueelta, joka on tunnettu maanpetoksellisesta toiminnasta. Vasemmistoliittohan on kommunistien uusi nimi. Skp ja skdl olivat kansalaisten keskuudessa niin halveksittavia puolueita, että nimi oli vaihdettava. Pahin loukkaus suomalaista kohtaan on haukkua häntä kommunistiksi tai vasemmistolaiseksi.

        Kommunisti mainittu, selvästi persutrolli.

        "Kommunistit" uli uli uijui..... Persu tarkastaa aina ennen nukkumaanmenoa ettei sängyn alla ole kommunisteja piilossa. Muista tarkastaa myös vaatekaappisi jos ovat menneet sinne piiloon odottaen että nukut. Tulevat sen jälkeen hiippailemaan sänkysi ympärille.

    • Anonyymi

      Mäkelä tampio ei edes tajua että ihmiset asuu kasvukeskuksissa Koska myös työpaikat ovat siellä!

      Vittu mikä juntti.

      Kun työstä maksettu palkka verojen jälkeen riitä elämiseen ilman tulonsiirtoja jotka nyt leikataan ei sitä kenenkään kannata enää tehdä.

      Perusjuntit näitä tampiota täynnä.

      • Anonyymi

        Mikäli Mäkelä olisi saanut eduskuntavaaleissa 18 ääntä vähemmän, hänen tilalleen olisi noussut fiksumpi persu. Niin, nyt kysytään voiko persu olla fiksu? Kyllä voi, ainakin Mäkelää fiksumpi.

        Fiksumpi? Persu?

        Mistä näitä sikiää?

        FIKSU PERSSU?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli Mäkelä olisi saanut eduskuntavaaleissa 18 ääntä vähemmän, hänen tilalleen olisi noussut fiksumpi persu. Niin, nyt kysytään voiko persu olla fiksu? Kyllä voi, ainakin Mäkelää fiksumpi.

        Eiköhän Mäkelä tämän kauden jälkeen pääse sopeutumisrahalle....

      • Anonyymi

        Olipa tyhmä kommentti. Eikö työstä pitäisi saada palkkaa jolla elättää itsensä? Voiko olla tyhmempää ihmistä, kuin se, joka antaa työpanoksensa yritykselle niin pienellä korvauksella, että tuottavaa panosta tekevien on maksettava osa ko ihmisen tuloista?

        Tämähän se on hallituksen sanoma: duunarien ja muiden köyhien pitäisi tyytyä vieläkin vähempään ja sopeuttaa kulunsa uuteen alhaisempaan tulotasoon. Työnantaja- ja pomopuolelle jäisi sitten pikkuisen enemmän mammonaa jaettavaksi.

        Miten tämä sitten hyödyttäisi valtion taloutta? Rahvaan tulot ja sitä myötä valtion verotulot kutistuisivat. Rikkaiden verotusta taas kevennetään ja keksitään uusia sijoituskohteita, joissa rahat ovat turvassa pienemmällä verotuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän Mäkelä tämän kauden jälkeen pääse sopeutumisrahalle....

        Aika moni persuedustaja tulee jäämään. Eivät taatusti leikkele ex-kansanedustajan loisimisrahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän Mäkelä tämän kauden jälkeen pääse sopeutumisrahalle....

        On persu kirjoitettu eduskunnasta työkyvyttömyyseläkkeellekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On persu kirjoitettu eduskunnasta työkyvyttömyyseläkkeellekin.

        Halmeeen vaalipopulismi toi hyvän vaalituloksen. Olikohan äänestäjät tyytyväisiä Halmeen toimintaan?

    • Anonyymi

      Hyvä, että varoitit. Menen muille kanaville.

      • Anonyymi

        Hirveetä kattoa.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirveetä kattoa.....

        Äijän ruumiinkieli kertoi, että intoa EK-hallituksen agendan puolustamiseen on enemmän kuin järkeä ja logiikkaa. Tosin kyllähän tuo hänen sanallisesta ilmaisustaankin selvisi.

        Jallituksen edustajat sönköttävät sosiaaliturvan leikkauksen suhteen kuinka haluavat auttaa ihmisiä saamaan työtä. Onko olemassa oikeasti niin typeriä ihmisiä jotka uskovat tuollaista paskanjauhantaa ?

    • Anonyymi

      Euroopassa on noussut vastustus fasisteja vastaan. Suomessakin vastustavat
      kaikki paitsi persujen 600000 äänestäjää.

      • Anonyymi

        Demarit taas äänestivät homo Haavistoa, tuliko teistä nyt punikkihomoja?

    • Anonyymi

      Jani Mäkelällä pyyhittin Ylen lattiaa.

    • Anonyymi

      Saramo on tyhmä kuin saapas, samaa sarjaa kuin täällä tyhmyyttään ulisevat demaripölvästit.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Politiikan pallinaamat Satonen ja Mäkelä eivät edes tiedä että markka kytkettiin yli 38 %ylipreemiolla euroon 2002.

      Jo viime vuonna euro heiikeni samisen 38 % muihin valuuttoihin nähden!

      21 vuotta taöloustunaroinyia Suomessa ja EKPssä palautti maan tilanteeseen jossa jo oltiin 90 kuvun alussa!

      2002 markka kytkettiin euroon väärässä kurssissa ja lasku siitä lankesi jälleen kerran maksettavaksi.

      Vain idiootit satonen EK ja Mäkelä syyttää siitä työttömiä!

      Vittu mitä idiootteja ministereinä.

      • Anonyymi

        Se että euro heikkeni niin paljon johtuu EKPn ja Brysselin ryssimisistä taloudessa.

        Samat vitun taloustunarit roikkuu vallassa siellä ja täällä.

        Idiootit saa jatkaa ilman vastuuta teoistaan jälleen kerran.

      • Anonyymi

        600000 persuja äänestänyttä idioottia on saanut tämän kauhean tilanteen aikaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        600000 persuja äänestänyttä idioottia on saanut tämän kauhean tilanteen aikaiseksi.

        Taloustuhot tehtiin jo vuosikymmeniä ennen kuin koko puoluetta oli edes olemassa.

        Perusjuntit vain toistelee porvarien aivopieruja kuin vitun papukaijat.

        Satonen ylen aamu tv lähetyksessä sopotti.

        Kaikki leikkaukset huono-osaisilta ja pienituloisilta tehtävä jotta vientiteollisuudella mahdollisuus maksaa suurempia palkkoja tulevaisuudessa!

        Silkkaa paskapuhetta joka tuohon tuubaan uskoo luulee että lehmätkin lentää.

        Unohti katsoa peiliin aamulla. Oli nimittäin ottanut jonkun naisen Dame Edna lasit päähän.

        Vai onko Satonen sittenkin kaapissa oleva Transu?

    • Anonyymi

      Mitä Mäkelä on nauttinut

      • Anonyymi

        Äänestäjiensä luottamusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestäjiensä luottamusta.

        Nykii kuin keskonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykii kuin keskonen

        Jos sitten äänestäjänsä keskosia?

      • Anonyymi

        Yliannoksen tyhmyyttä;P

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykii kuin keskonen

        Mietin jo aikoinaan että käytös kuin yliaikaisella keskosella.

        Puhuu aina kuin tuohtunut uhmaikäinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sitten äänestäjänsä keskosia?

        Jos ei nyt ihan keskosia niin ainakin keskenkasvuisia.

        Kaikki tietää mitä 20 -30 vuotiaat heteromiehet vain ajattelee eli Pillua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestäjiensä luottamusta.

        Siis niiden kiljuun hurahtaneiden takametsien tollojen ?

    • Anonyymi

      On aina yhtä vaivaantuneen näköinen kun joutuu perustelemaan hallituksen kantaa. Joko on täysin pihalla asioista (todennäköistä) tai käytös johtuu valehtelemisesta. Sinänsä huvittavaa katsella tyypin kiemurtelua ja asian kiertämistä.

      • Anonyymi

        Muunneltu totuus paistaa kasvoilta.Äitin pikkupojun pokka ei pidä enää.

    • Anonyymi

      Maailman tyhmin Jani.

      • Anonyymi

        Sehän on ryhmyri nyt se ei vaan osaa.

    • Anonyymi

      Pellejä mitä pellejä Satosen kanssa loisivat itse veronmaksajien rahoilla tyhjää puhumassa

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4950
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1529
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1421
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1163
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      42
      977
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      153
      827
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe