Tällä hetkellä:
- Uskontokuntiin kuulumattomien määrä kasvaa reilua prosenttiyksikköä vuodessa. Kasvu on kiihtyvää.
- ET-opiskelijoiden osuus on kasvanut kaikkialla. Isommissa kaupungeissa kasvu on kiihtyvää, todennäköisesti pienemmilläkin paikkakunnilla.
- Vapaa-ajattelijain liiton jäsenmäärä kääntyi nousuun.
Mikä sitten ei etene?
- Protuleirien määrä on jämähtänyt noin tuhanteen vuodessa, erityisesti aikuisia ohjaajia tarvittaisiin lisää.
Tilanne numeroin 2/2024
17
361
Vastaukset
- Anonyymi
Pro-Seremonioiden palvelujen käyttäjämäärät ovat myös pitkään pyörineet samalla tasolla. Eteenpäin on menty, mutta ei kasvettu.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18248673
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Vainajia, jotka eivät ole ev.-lut. kirkon jäseniä, soinataa yhä varsin usein. kirkollisin menoin.
- Anonyymi
Siunataan yhä kirkollisin menoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siunataan yhä kirkollisin menoin.
Yli puolet ei-jäsenistä.
- Anonyymi
Siis helmikuussa 24. Rippikoulun imu vaikuttaa mo in paikoin.
- Anonyymi
Kirkon ei-jäseniä menee rippikouluihin, mutta kaikki jäsenet (pakkojäsenet) eivät mene. Rippikouluhin osallistumattomien määrä ei liene yleisen trendin mukaisessa muutoksessa.
- Anonyymi
Uusi ikäluokkien kuvio vuodelta 2023.
No juuri kun ehdin protusta kirjoittaa niin sehän lähtee nousuun. Siitä eri ketju: https://keskustelu.suomi24.fi/t/18259708/protu-1061-leirilaista
- Anonyymi
Rippikoulujen imu vetää uskonnottomien kotien lapsia myös kirkon jäseniksi. Yli 1400 viime vuonna.
- Anonyymi
Rippikouluihin osallistujien määrä kuitenkin kaiken kaikkiaan laski viime vuonna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rippikouluihin osallistujien määrä kuitenkin kaiken kaikkiaan laski viime vuonna.
Tämä kokonaiskuva kuitenkin joskus unohtuu.
- Anonyymi
Vuonna 2022 oli tuo 1400 ja vuonna 2023 kerrottiin jo lokakuussa, että yli 1400 liittyi rippikoulun kautta.
- Anonyymi
Taistelua lukemista on viritelty.
- Anonyymi
Julkisuuden kautta.
- Anonyymi
Eipä vaan näy vapaa-ajattelijoiden määrän huimana nousuna
- Anonyymi
Mikään ei ole automaattista. Myös ongelmiin huomio.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981