Älkää hyvät ihmiset äänestäkö Stubbia

Stubb haluaa Suomeen ydinaseet ja sallii ydinaseiden kuljetuksen Suomen maaperällä, ilmatilassa ja vesistöissä. Kansalaiset eivät koskaan tiedä, missä milloinkin ydinaseita on varastoituna tai missä taivaalla lentävässä koneessa on ydinaseita. Niitähän voi olla varastoituna vaikka naapurissa. Lisäksi vaikka Venäjä on pas...ka maa, niin ei meidän tartte niitä alkaa ärsyttämään. Olkoot omissa oloissaan ja antakoot meidän elää omaa elämäämme. Me oltaisi tuolloin suoraan Venäjän tähtäimessä. Kyllä ne ydinpommit osuu Venäjälle kauempaakin, joten annetaan niiden olla suosiolla siellä, missä nytkin ovat.

Stubb puuttui aikoinaan puolustusvoimien budjettiin vähentämällä sitä 10 %. Puolustusvoimat joutuivat lykkäämään kertausharjoituksia ja hankintoja, koska Stubb ei antanut enää rahaa. Nythän tuo kostautuu ja kertausharjoituksia joudutaan kiihdyttämään ja hankkimaan varusteita pikavauhtia.

Muutenkin mua arveluttaa toi Stubb, koska se on ollut niin venäjämielinen, että kannatti viisumivapautta maidemme välillä.

Samoin Stubb oli mukana kaasuputkihankkeessa ja kannatti Venäjän ja Suomen välistä kauppaa vielä senkin jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan ja valloittanut Krimin. Stubb vieläpä tuolloin ajoi venäläistä ydinvoimalaa Suomeen. Jestas sentään, jos se olisi toteutunut. Me oltaisi nyt enemmän, kuin keltaisessa nesteessä.

Stubbin hyvä ystävä on venäläinen Lavrov. Lavrov on Putinin läheinen sotaintoilija. Venäjän hyökättyä Ukrainaan keväällä 2022 Stubb vielä tekstaili Putinin siivoojan eli Lavrovin kanssa. Hänen ystäväkuvansa Lavrovin kanssa sai paljon paheksuntaa maailmalla.

Hänhän on (onko vielä?) siinä Ahtisaaren rauhanrahastossa johtoasemassa. Kuitenkaan hän ei mukamas tiennyt, että siellä oli lahjusepäily. HUOM! tuo säätiö tms. saa varansa meidän veronmaksajien rahoista ja ne summat eivät ole mitään pieniä. Lisäksi meidän veronmaksajien rahoja on tungettu tuonne ns. piilotukina.

Minä en luota Stubbiin yhtään. Hänelle raha ja valta ovat ne mitä hän hamuaa keinoja kaihtamatta. Kaikki eniten mua huolestuttaa noi ydinaseet ja Stubbin venäjämielisyys. Stubb on ailahtelevainen, ennalta arvaamaton, ylimielinen ja säheltävä lörppösuu.
137507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

Hyvä että sallii. Olisi tekopyhää olla sateenvarjon suojassa ja moittia sen olemassaoloa. Eipä niitä tänne sijoiteta, halutaanpa tai ei.

Äänestä
  • Ei noin voi sanoa. Jos me emme suoraan ilmoita Natolle, että me emme muuta lakia ja siten salli ydinaseita maahamme, niin ne voi joskus ikän kuin salaa tulla. Silloin sanotaan, että ne olisi pitänyt kieltää viimeistään jo silloin ja silloin. Kaikki pitää olla selvää ja luettavissa papereista. Nyt niin ei ole, vaan Stubb alkaisi heti edistämään lain muuttamista ja kas´ kumaa, kohta meillä olisi Stubbin hinkuamat ydinaseet maaperällämme.

    Äänestä

  • Naurettevaa hurskastella tekopyhyydellä tässäkään asiassa Stubbin kohdalla, kasnaamanen kieroilija ollut aina, ei tosin harvinaista poliitikkojen kohdalla vaan sääntö.

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Stubb on tosin vain puhunut kauttakulusta. Ydinaseita ei ole sijoitettu yhteenkään uuteen Nato-valtioon, eikä sijoiteta Suomeenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei noin voi sanoa. Jos me emme suoraan ilmoita Natolle, että me emme muuta lakia ja siten salli ydinaseita maahamme, niin ne voi joskus ikän kuin salaa tulla. Silloin sanotaan, että ne olisi pitänyt kieltää viimeistään jo silloin ja silloin. Kaikki pitää olla selvää ja luettavissa papereista. Nyt niin ei ole, vaan Stubb alkaisi heti edistämään lain muuttamista ja kas´ kumaa, kohta meillä olisi Stubbin hinkuamat ydinaseet maaperällämme.

    Toki haluamme ydinase ”suojan”. Mikäli venäjä käyttää Suomea tai Nato-maita vastaan ydinaseita, niin nykytilanteessa ydinasevaltiot miettivät miten vastataan ja uskalletaanko vastata.

    Jos Suomella olisi oma ydinase n 300kpl / 100-300kt , sekä niihin lavetit maalta mereltä ja ilmasta, niin venäjä ei voi koskaan tuhota niitä ensi-iskulla. Suomi pystyy muutamassa minuutissa antamaan venäjälle kuolettavan kostoiskun. Kun venäjä tietää sen, niin Suomi on turvassa venäjän uhittelulta sekä myös Nato on turvassa. Ydinaseet on myös saatava Puolaan ja muihin Nato-maihin.

    Vastaavaa pelotetta ei pystytä hankkimaan Naton gollegtiivisella suojalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei noin voi sanoa. Jos me emme suoraan ilmoita Natolle, että me emme muuta lakia ja siten salli ydinaseita maahamme, niin ne voi joskus ikän kuin salaa tulla. Silloin sanotaan, että ne olisi pitänyt kieltää viimeistään jo silloin ja silloin. Kaikki pitää olla selvää ja luettavissa papereista. Nyt niin ei ole, vaan Stubb alkaisi heti edistämään lain muuttamista ja kas´ kumaa, kohta meillä olisi Stubbin hinkuamat ydinaseet maaperällämme.

    Ovatko nuo Ranska, Turkki ym, maat jotenkin turvattomia, kun siellä on ydinvarustustusta? Onhan meillä Suomessa ydinvoimaloitakin, Ja tuskin Suomeen Nato on edes tuomassa ydinaseita. Haavisto vain haluaa ottaa Suomelta pois kaiken puolustuksen, sitähän hän aina on tavoitellut, haluaa huonoa vain Suomelle ja suomalaisille, sellainen vihreä aate on, aina touhuamassa pahaa Suomelle ja suomalaisille tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Ovatko nuo Ranska, Turkki ym, maat jotenkin turvattomia, kun siellä on ydinvarustustusta? Onhan meillä Suomessa ydinvoimaloitakin, Ja tuskin Suomeen Nato on edes tuomassa ydinaseita. Haavisto vain haluaa ottaa Suomelta pois kaiken puolustuksen, sitähän hän aina on tavoitellut, haluaa huonoa vain Suomelle ja suomalaisille, sellainen vihreä aate on, aina touhuamassa pahaa Suomelle ja suomalaisille tavalla tai toisella.

    EU-liittovaltio Stubb lopettaa Suomen niin nopeesti kuin voi- tuo on hänen tehtävänsä eliitti-illuminaatin uudessa maailmanjärjestyksessä- liitymme osaksi sosialistista EU-Venäjän liittovaltiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    EU-liittovaltio Stubb lopettaa Suomen niin nopeesti kuin voi- tuo on hänen tehtävänsä eliitti-illuminaatin uudessa maailmanjärjestyksessä- liitymme osaksi sosialistista EU-Venäjän liittovaltiota.

    Höpö, höpö. Ei pidä olla vainoharhainen, Haavisto vihreänä tukee EU:n tulonsiirtounioni-kehitystä ja Suomi toimii aina maksajana, rahoittaa mm. itseään rikkaampia maita. Haaviston tavoite on täyttää Suomi massamaahanmuutolla ja sosiaaliturvalla eläjillä mm. ideoimallaan humanitaarisella viisumilla ja laillisten reittien luomisella Suomeen.

    Suomen hyvinvointi ja sosiaaliturva eivät riitä sadoille miljoonille tulijoille, heitähän riittää yhä enemmän kun kehitysmaiden väestö kasvaa nelinkertaisella vauhdilla.

    Nytkin on vaikeuksia saada valtion rahat riittämään n. 5 miljoonaiselle Suomen kansalaiselle, entäs sitten kun väkimäärä on satoja miljoonia, suomalaiset jäävät alakynteen ja Suomen hyvinvointi ja sosiaaliturva on ollutta ja mennyttä, kun Suomi- laiva uppoaa liian raskaan kuorman alle. Koko Suomi on poispyyhkäisty maapallon kartalta varsinkaan kun Haavistolla ei ole tahtoa puolustaa Suomea ja suomalaisia millään tavoin, koko ajan suunnittelee jotakin sen tuhoamiseksi niinkuin vihreiden tapa aina on.

    Äänestä

  • Sitä homoako pitäisi äänestää?.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Toki haluamme ydinase ”suojan”. Mikäli venäjä käyttää Suomea tai Nato-maita vastaan ydinaseita, niin nykytilanteessa ydinasevaltiot miettivät miten vastataan ja uskalletaanko vastata.

    Jos Suomella olisi oma ydinase n 300kpl / 100-300kt , sekä niihin lavetit maalta mereltä ja ilmasta, niin venäjä ei voi koskaan tuhota niitä ensi-iskulla. Suomi pystyy muutamassa minuutissa antamaan venäjälle kuolettavan kostoiskun. Kun venäjä tietää sen, niin Suomi on turvassa venäjän uhittelulta sekä myös Nato on turvassa. Ydinaseet on myös saatava Puolaan ja muihin Nato-maihin.

    Vastaavaa pelotetta ei pystytä hankkimaan Naton gollegtiivisella suojalla.

    Ukainakin olisi ollut turvassa jos ei olisi antaa höpläyttänyt ydinaseitaan Venäjälle. vastapalvelukseksi Putin lupasi taata sen turvallisuuden.
    No hyvin on taannut.

    Äänestä

Ei ole enää muita vsihtoehtoja kuin 8. Minä on halua, että suomea johtaisi poikapari. Seuraavaksi kokeiltais varmaan kääpiöparia ja jopa transuparia, jonka puoliskot vaihtais sukupuoltaan vähän väliä. Milloin olisivat naisia milloin miehiä.

Sama transupari voi olla mies ja nainen, 2 miestä tai 2 naista, ihan fiiliksen mukaan

Pidetään suomi normaalien ihmisten maana.

Nro 8

Äänestä
  • Onhan Stubbikin biseksuaalinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onhan Stubbikin biseksuaalinen.

    Ketä kiinnostaa jonkun suuntautuminen. Mitä väliä vuonna 2024. Mitä fobisempi, sen todennäköisemmin taitaa olla itse..

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onhan Stubbikin biseksuaalinen.

    ja tyhmä koska on sen sanonut

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onhan Stubbikin biseksuaalinen.

    ...kin?

    Kuka muukin on bisse ku Stubb? Sinä?
    Isäs?
    Äitis?
    Siskos?
    Joku muu, mikä?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onhan Stubbikin biseksuaalinen.

    Niin, miksi Stubin bi seksiä ei nosteta tikun nokkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa jonkun suuntautuminen. Mitä väliä vuonna 2024. Mitä fobisempi, sen todennäköisemmin taitaa olla itse..

    Kyllä sillä suuntautumisella on iso merkitys presidentille koko maailmassa vielä vuonna 2024!! Ei pidä väheksyä vaikka itse ei asiaa ymmärräkään!

    Äänestä

  • Rakas,hyväksytkö bi seksuaalin. Käy nainen ja mies. Onko se sinusta hyvä. Kuule hetero ei ole kumpikaan. Stubb voi eron jälkeen ottaa miehen kumppanikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onhan Stubbikin biseksuaalinen.

    Ei homofoobikot ymmärrä kirjainpareja. He onnellisena luulevat että Stubb on hetero.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa jonkun suuntautuminen. Mitä väliä vuonna 2024. Mitä fobisempi, sen todennäköisemmin taitaa olla itse..

    Mutta persut vihaa homoja ,paitsi omiaan. Eivätkä he ymmärrä mitä bi tarkoittaa. Persut ei saa heteropressaa vaikka Stubbia kehuessaan niin luulevat.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    ja tyhmä koska on sen sanonut

    Miksi. Hyvä että on rehellinen. Hänhän seurusteli pitkään miehen kanssa ja voi tehdä sen myöhemminkin ,jos eroaa vaimostaan.

    Äänestä

  • Juu pidetään. Ei äänestetä enään persutyttöjä Sebastian Tynkkystä ja Joakim Vigeliusta eduskuntaan, maatkoot tummien sulhastensa kainalossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niin, miksi Stubin bi seksiä ei nosteta tikun nokkaan?

    Koska se on kielletty kokoomuksessa. Linkkikin on poistettu jossa Stubb kertoi asian itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Kyllä sillä suuntautumisella on iso merkitys presidentille koko maailmassa vielä vuonna 2024!! Ei pidä väheksyä vaikka itse ei asiaa ymmärräkään!

    Persuilla vaikea valinta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onhan Stubbikin biseksuaalinen.

    Se on oleellista, mitä ulkoisesti henkilö on, Ei ketään kiinnosta muu. Muu on yksityisaluetta eikä kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa jonkun suuntautuminen. Mitä väliä vuonna 2024. Mitä fobisempi, sen todennäköisemmin taitaa olla itse..

    Homo ymmärtää homoa, niinhän se on. Eli lähes kaikki Haaviston kannattajat ovat enemmän tai vähemmän homoja. Kun myötäilee homotusta, ilmeisesti tuntee sellaista itsessäänkin.

    Äänestä

  • Joka arvostaa normaaleja perhearvoja, ei äänestä Haavistoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Rakas,hyväksytkö bi seksuaalin. Käy nainen ja mies. Onko se sinusta hyvä. Kuule hetero ei ole kumpikaan. Stubb voi eron jälkeen ottaa miehen kumppanikseen.

    Kauan Stubb on ollut heterosuhteessa. Homot-ja bi-t vaihtavat yleensä kumppania usein. Haavistokin on ottanut jo toisen hemmon kumppanikseen käytännössä, Antonio pakeni Saksaan jäähylle, Haavisto kutsui hänet Suomeen presidenttivaalimannekiiniksi vain, kun Antonio on virallinen Haaviston kumppani.

    Haavisto kokeili ensin vaalikampanjaa ns. autokuski Jeren kanssa, mutta kun se ei toiminut, päätyi houkuttelemaan virallisen miekkosensa Antonion vaalikamuksi ja kyllä Antonio on kovasti paistatellut nyt Haaviston mukana, vaikka Haavisto osti hänelle vaalirahoilla oman parturiliikkeen, käyttämättömänä se nyt tönöttää. Haavisto huuskasi niin miljoona tukirahat ensimmäiseen vaalikierrokseen, että piti pyytää kansalta lisää miljoonia toiseen vaalikierrokseen.

    Mitä menojensa kanssa vähillä rahoilla kamppailevat nyt ajattelevat ehdokas Haavistosta, kun hän mällää miljoonillaan?Ei tunne Haaviston kansalaisten arkea, ei todellakaan, vaikka sanoo niin. Feikkauksen ja kieroilun Haavisto osaa, se on nähty. Tarkoitus pyhittää keinot, on vihreiden ja vihreän Haaviston ohjelause elämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Ei homofoobikot ymmärrä kirjainpareja. He onnellisena luulevat että Stubb on hetero.

    Tässä tapauksessa uskoo siihen, mitä näkee. Ei muutenkaan mennä mutu-tuntuma-periaatteella kuten viherpunavassukat menevät. Eivät tiedä, mitä ovat.

    Äänestä

En äänestä kumpaakaan. Vaimo lupasi äänestää Haavistoa joten se riittää meidän perheestä.

Petyin Stubin tyhmyyteen luokan edessä kun ei " Professoriksi" itseään kutsuva Stubbi tiennyt mikä on mangusti eikä osannut vastata yksinkertaiseen päässälaskuun.

Pelkästään sympatia Haavistoa kohtaan hänen joutuessaan kuulemaan homohuutelua kääntää kelkkani äänestämään Haavistoa. Ei luulisi 2024 luvulla enään homohintti huutojen raikuvan !

Äänestä
  • Antakaa äänet!! Jokainen ääni jota ei anneta menee tuolle Stuubille.

    Äänestä

  • No ei luulisi. Saa nähdä millä nimellä nyt lähinnä persut alkaa nimitellä Stubbia kun tuli julki että hän on bi. Eli käy mies ja nainen. Meille vapaamielisille vain ihminen itse on tärkeä .

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    No ei luulisi. Saa nähdä millä nimellä nyt lähinnä persut alkaa nimitellä Stubbia kun tuli julki että hän on bi. Eli käy mies ja nainen. Meille vapaamielisille vain ihminen itse on tärkeä .

    Sinulle homous on vain tärkeä, ei muu. Homouden vuoksi äänestät Haavistoa, sehän tiedetään.

    Äänestä

Hyvä, sait minut vakuuttuneeksi ja ääni menee Stubbille.

Äänestä
  • Hyi. Tulee kiire muuttaa maasta.

    Äänestä

  • Stubbia äänestin.

    Äänestä

  • Olet siis bi. Onko sulla nyt mies vai nainen kumppanina. Teillähän käy mikä vain. Vaihtelu virkistää ,niinkö ?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hyi. Tulee kiire muuttaa maasta.

    Kamalaa,sielläkö on vain heteroita ?

    Äänestä

Ok Igor.

Äänestä

Älä helvetissä! Sitten saat pressaksi ylioppilas Peppu - Pekan , joka on liian heikko depattiin Putinin kanssa.

Äänestä
  • Ai kuuluuks nykyää Venäjän valtiovierailu-etikettiin oleennaisena osana joku kädenvääntö tai jotain!?

    Kui paha delirium sillä Kremlin juoppohullulla jo on!? :/

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ai kuuluuks nykyää Venäjän valtiovierailu-etikettiin oleennaisena osana joku kädenvääntö tai jotain!?

    Kui paha delirium sillä Kremlin juoppohullulla jo on!? :/

    Haavisto on munanlutkuttaja - ei sellaista kukaan kunnioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ai kuuluuks nykyää Venäjän valtiovierailu-etikettiin oleennaisena osana joku kädenvääntö tai jotain!?

    Kui paha delirium sillä Kremlin juoppohullulla jo on!? :/

    Sen verran paha delirium on aina ollut, että arvostaa vain voimaa. Enkä puhu kädenväännöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Haavisto on munanlutkuttaja - ei sellaista kukaan kunnioita.

    Mulla sama homma, en kunniota pätkääkään Sebastian Tynkkystä enkä Joakim Vigeliusta. Toivottavasti näiden tummat sulhasmiehet edes kuitenkin kunnioittaa.

    Äänestä

  • Tai bi Alexin.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ai kuuluuks nykyää Venäjän valtiovierailu-etikettiin oleennaisena osana joku kädenvääntö tai jotain!?

    Kui paha delirium sillä Kremlin juoppohullulla jo on!? :/

    Ei taida kuulua.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Haavisto on munanlutkuttaja - ei sellaista kukaan kunnioita.

    Stubb luukuttaa kumpaakin sukupuolta. Voi ottaa sinut ja huomenna vaimosi.

    Äänestä

En oikein luota Stubbiin.
- Liiallinen Nato-intoilu voi aiheuttaa konfliktin itärajalle, vähintäänkin kiihdyttää kilpavarustelua entisestään. Ja siihenhän valtiolla ei ole varaa. Vai ollaanko jo siirtymässä sotatalouteen?
- Päästää herkästi suustaan sammakoita.

Haavisto kannattaa pohjoismaista linjaa Natossa ja on muutenkin harkitsevampi. Lisäksi on kiinnostuneempi kotimaan asioista kuin Stubb.

Äänestä
  • No juurikin näin!

    Äänestä

  • Mitä on "liiallinen Nato-intoilu"? Suomi sitoutui 4.4.2023 Nato-jäsenyyden ehtoihin ILMAN VARAUMIA. Se ei muutu presidentin vaihtuessa.

    Äänestä

  • Ja on enemmän suomen asioista perillä.

    Äänestä

Ei IKINÄ STUBBIA!!!!!!

Äänestä
  • sano vaan tuppikulli

    Äänestä

Katsokaa Wkipediasta Haavistpa. Hän on mukava ihminen, mutta ulkopoliittisesti esim Venäjän suhteen arviot ovat olleet väärässä. Hän on enemmän haaveileva idealisti, kun rautainen ulkopoliitikan tuntija.

Äänestä
  • Niin ja Stubb onkin osunut naulan kantaan? Muuta tehnytkään kuin virheitä. Sitten kun Vennään tankit on rajalla on myöhäistä todeta, että sori siitä.

    Äänestä

  • Eiköhän 4 vuotta ulkoministerinä pätevöitä enemmän kuin ulkomaan yliopistossa luennoiminen.

    Äänestä

  • Haavisto on vihreä aatekahjo kuten kaikki vihreät ja se ei sovi Suomeen.

    Äänestä

Ilman muuta ydinaseet Suomeen,Putini ja muut Idän johtajat pitää panna kunnioittamaan voimaa,muuten ei suurvalta johtajat pahoista maista usko sanaakaan jota Lännestä sanotaan.

Voimaa pitää olla niin paljon käytössä että Itä ei voi voittaa ww3sta missään oloissa. Vain tuolloin Itä ei mahda mitään ja hyökkäys Länteen olisi heille puhdas itsemurha joka kannattaa jättää tekemättä. Ei kai Idän jättiläiset niin hulluja ole että lähtevät tapattamaan itseään missään olosuhteissa.
Kauhuntasapaino on erittäin tehokas sodan hillitsijä ja rauhan ylläpitäjä joka jo Kylmäsota 1 sessä huomattiin heti kun ydinaseiden määrä kasvoi rittäväksi tuhota maapallo vähintään 5-6x.
Sama uhka päälle myös nyt, joka vain takaa jatkuvan rauhantilan maailmaan,ei mikään muu.

Voimaa kunnioittaa kaikki,niin luotien kuin tarpeeksi suurien pommienkin voimaa tai ei elä planeetalla enää kovin pitkään,jos niin ei tee.

Äänestä

Sekopäisen puheita Stubbin ulostulot. Vastuuttomia ja vaarallisia puheita Kannattaa todella ajatella ketä äänestää.

Äänestä
  • Olisi kannattanut miettiä turvallisuuspoliittiselta näkökannalta jo ensimmäisellä kierroksella ketä äänestää!! Nyt on jäänyt käteen vain huonoja vaihtoehtoja! Haavisto on terroristien tuomisineen se vielä huonompi vaihtoehto !!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Olisi kannattanut miettiä turvallisuuspoliittiselta näkökannalta jo ensimmäisellä kierroksella ketä äänestää!! Nyt on jäänyt käteen vain huonoja vaihtoehtoja! Haavisto on terroristien tuomisineen se vielä huonompi vaihtoehto !!

    Mitä terroristeja hän toi. 30 maata haki omat kansalaiset pois eikä missään muualla muutamaa naista ja lasta julistettu terroristeiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Mitä terroristeja hän toi. 30 maata haki omat kansalaiset pois eikä missään muualla muutamaa naista ja lasta julistettu terroristeiksi.

    Kyllä muissa maissa vastaavat Al-Holin leirilltä tuodut terroristiäidit on tuomittu mm. Ruotsissa kansan murhasta, Suomessa Haaviston johdolla terroristiäidit päästettiin vapaiksi. Supokin varoitti noista terroristiäideistä, nettikirjoitusten perusteella heidät luokiteltiin voimakkaasti radikalisoituneiksi.

    Voi hoopot vihervassudemarit, miksi ette seuraa uutisia ja tiedä edes jotakin faktaa, olette tosi hoopoja ja tietämättömiä kaikesta? Ilmankos olette typeriä Haaviston kannattajia.

    Äänestä

Joo mutku MÄ haluun kanssa ne ydinaseet Suomeen!? Tai itteasias mä haluun niitä ydinaseita tänne 10 kertaa enemmän mitä Stubb. Eli saanks mä nyt äänestää sitä 10 kertaa?

Äänestä

Kyllä se Stubb tietää, ettei hänen "haluamisellaan" ole pahemmin vaikutusta itse asiaan, mutta jotkut antavat äänensä tämän perusteella: "siinäpä isänmaallinen mies!"

Äänestä
  • Juuri näin. Höpöhöpö puheita ,kuin ennenkin.

    Äänestä

  • Kuka muu tahansa on parempi kuin Haavisto. Haavistolla pitkän poliittisen uransa ajalta on vain heikkoja näyttöjä, ei mitään hyvää. Suurin osa äänestää Haavistoa vain siksi, että Haavisto on homo. Mitään muuta syytä en näe Haaviston äänestämiseen. Jollekin voi olla äänestämiseen syy, että Haaviston nimi on tutumpi kuin Stubin. Haaviston kannattajat eivät kuitenkaan ole perehtyneet syvällisemmin Haaviston poliittisten toimien historiaan, se on tullut selväksi.

    Äänestä

Suomi tarvitsee ydinaseita. Iivana miettii kahdesti jos Moskova myrkyttyy minuuteissa.

Äänestä

Minä äänestin Stubbia.

Äänestä
  • No hyvä ettet Hallaa.

    Äänestä

Kirjoitusten reaalista hylätty ja uusinnasta rimaa hipoen läpi. Miten tuollaisesta nyt leivotaan pressaa? Kykypuolue? Oliko tämä muka paras mitä löytyi? Viilasi linssiin tietoisesti kun väitti ettei koulutuksesta leikata. Sutki mies mutta hyvä joo-mies kv eliitille, joka näitä pellejä kontrolloi.

Äänestä
  • Kerrankos nuori motivoituu vasta myöhemmin. Stubb on paremmin koulutettu kuin useimmat poliitikot.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kerrankos nuori motivoituu vasta myöhemmin. Stubb on paremmin koulutettu kuin useimmat poliitikot.

    Koulutus ei voita kokemusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Koulutus ei voita kokemusta.

    Haaviston pitkän poliittisen kokemuksen pilaa sen huonot näytöt. Mitään positiivisesti merkittävää Haavisto ei ole poliittisen sarkansa aikana saanut aikaan, huonoa kylläkin Suomen kannalta on tehnyt.

    Äänestä

Hyvä alottaja, puhut asiaa. Ihmiset halus Suomessa Natoon turvallisen sateenvarjo alle, Ukrainan sodan takia. Se maksaa siellä oleminen 2 miljardia vuodessa, mikä on pois muusta tärkeestä. Nyt tää Stubbi haluais lisätä näitä menoja entisestään laahaamalla tänne jenkki joukkoja pysyvästi, ydinaseita ym pelotteeksi. Jonain päivänä Ukrainan sota loppuu ja meidän on pakko olla jotenkin tekemisissä venäjän kanssa. Putin ei ole ikuisesti elossa. Stubb veisi meidät sotaan tai hyvin vaarillisille vesille liialla uhollaan. Siksi ehdottomasti Pekka Haavisto ja rauha Suomessa.

Äänestä
  • Tottakai.

    Äänestä

  • Haavisto työntäisi mielellään Suomen kaikki rahat ulkomaille ja hyödyttömään, mitään ei jättäisi Suomeen paitsi pitäisi tietysti itsellään suuren palkan ja edut.

    Äänestä

Olen aloittajan ulos tuloon täysin eri mieltä.
En mitenkään voi olla äänestämättä Stubbia jos kerran äänestys koppiin menen.
Tuota toista ehdokasta EI VOI ÄÄNESTÄÄ HOMOUDEN TAKIA vaikka on muuten ok ja ajaisi Suomen etuja hyvin.
HOMOUS on sen verran paha, imelä, lipevä ja iljettävä asia ihmisessä joka yrjöttää.

KAIKKI HOMOT, LESPOT JA TRANSUT OVAT JUST TUOTA SAMAA VÄÄRISTYNYTTÄ SAIRAUTTA JOTKA ANTAVAT NUORILLE JA HERKILLE IHAN VÄÄRÄN KÄSITYKSEN SEKÄ SUUNNAN ULOSTULOILLA SEKÄ TYRKYTYKSILLÄ.

Äänestä
  • Mätä peruna mädättää terveetkin perunat lähellään!HYI!

    Äänestä

Vaimo äänesti minun kanssa Haavistoa. Rehn putosi niin näistä kahdesta kun oli pakko valita niin Pekka voitti. On pätevämpi ja kokeneempi.

Äänestä
  • Miten kummassa ihmiset luulevat että Haavisto on pätevämpi ja kokeneempi kuin Stubb???
    Täysin käsittämätön oletus! Eihän se ulkoministerin pesti vedä vertoja lähellekään Stubbin kokemusta ja varsinkaan koulutusta!! Diblomatiasta nyt puhumattakaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Miten kummassa ihmiset luulevat että Haavisto on pätevämpi ja kokeneempi kuin Stubb???
    Täysin käsittämätön oletus! Eihän se ulkoministerin pesti vedä vertoja lähellekään Stubbin kokemusta ja varsinkaan koulutusta!! Diblomatiasta nyt puhumattakaan!!

    Mikä kokemus Stubbilla on. Nyt ei valita maailman yliopistoihin luennoitsijaa. Ja mikä diplomatia ?

    Äänestä

  • Millä tavalla pätevämpi? Tahraantunut on heikoilla näytöillä, ei muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Millä tavalla pätevämpi? Tahraantunut on heikoilla näytöillä, ei muuta.

    Siis tuo oli Haavistosta.

    Äänestä

S.T.U.B.B.in OPPI-ISÄ K.L.A.U.S S.C.H.W.A.B.: Olet osa 4. teollista vallankumousta, kun otat geeniterapiap11k1n (koronap11kk1)

S.T.U.B.B.in AATEVELI Y.V.A.L. H.A.R.A.R.I.: Ihmiset ovat nyt hakkeroitavia eläimiä (IoB=Internet of Bodies), Emme tarvitse kaikkia maailman ihmisiä. Voimme hallita heitä lääkkeillä ja videopeleillä.

S.T.U.B.B.in AATESISAR S.A.N.N.A M.A.R.I.N.: Ottakaa nyt se p11kk1.


"Jos teemme oikein hyvää työtä rokotteiden kanssa, voimme vähentää ihmisten määrää 10-15%".

Bill Gates julkaisi juuri matemaattisen kaavan, joka ratkaisee ilmastonmuutoksen.

Hän täsmentää viestiään keksimällään yksinkertaisella matemaattisella yhtälöllä, joka korostaa tarvetta sille, mitä hän kutsuu "energiaihmeeksi".

P x S x E x C = CO2 (hiilidioksidin tuotanto).

Yhtälössä P = populaatio; S = ihmisten käyttämät palvelut; E = näiden palvelujen tuottamiseen tarvittava energia; ja C on sama kuin tämän energian tuottama hiilidioksidi. "

Bill Gates: Meidän täytyy saada P arvo lähelle nollaa! (Yleisö remahtaa nauramaan)

Myös eläkevarat on sijoitettu rikollisen korruptioeliitin yhtiöihin, eikä sieltä haluta maksaa osinkoja turhille syömäreille.

N.W.O W.H.O W.E.F AGENDA ON: Raada koko työurasi aamusta iltaan ahkerasti, ja kuole eläkeiän kynnyksellä.

Euroopassa ja koko Läntisessä maailmassa tarvitaan Suuri Nollaus (G.R.E.A.T. R.E.S.E.T) jolla nollataan pois turhat hapenkuluttajat, aivan kuten näiden natsien edeltäjätkin ja esi-isät tekivät 1939-1945

Tämä on Euroopan nuorennusleikkaus, tarkoitus tehdä Euroopasta dynaamisempi kilpailija Aasialle, jossa väestön keski-ikä on huomattavasti nuorempaa.

Henry KiSSinger: Vanhukset ovat turhia ruokailijoita.

Äänestä
  • Aika mennä hoitoon.

    Äänestä

Ei äänestetty

Käytin maalaisjärkeä miksi laittaa lappuun pelkkä kasi kun kymppikin oli tarjolla.

Äänestä

Ei me Stubbia äänestetäkkään. Haavistoa me äänestämme!

Äänestä
  • Sama.

    Äänestä

Stubb ja vaimo on vuosia eläneet etäsuhteessa. En kyllä minäkään jaksaisi katella saman katon alla.

Äänestä
  • Ehkä myös senkin takia että Alex seurustelee myös miehen kanssa . Silleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Ehkä myös senkin takia että Alex seurustelee myös miehen kanssa . Silleen.

    Haavisto sekstailee kahden miehen kanssa vai olisiko miehiä sata, kuka tietää.

    Äänestä

Aloittaja haikailee YYA-Suomen aikoja takaisin. Valitettavasti ne eivät tule. Putte päätti aloittaa liittoutumattomien naapurimaidensa valloittamisen. Sen vuoksi me liityimme Natoon. Valittu strategia ei ole enää tekeytyä heikoksi ja sotilaallisesti alistettavaksi vaan otamme Natosta vastaan maksimaalisesti koko sen antaman puolustuskyvyn. Maksimaalisen puolustuskyvyn suunnittelusta päättävät sotilasstrategit eivätkä mielipiteitä ja fiiliksiä linkoavat poliitikot. Poliitikot tekivät jo työnsä kun Nato-liittyminen valittiin. Nyt mennään sillä tiellä. Nato on itsenäisten maiden puolustusliitto joka ei suunnittele aluevaltauksia, mutta iskee hyökkäyksen sattuessa takaisin niin, että Putte ja muut hänen mafiakaverinsa eivät halua sitä. Siihen iskuvoimaan kuuluvat myös ydinaseet. Siinä asiassa on ihan turha näytellä pyhimystä. Täysin vastuuttoman Venäjän valtiolla on myös ydinaseet käytössään ja siksi ne on löydyttävä myös Nato-mailta joihin Suomi nyt kuuluu.

Äänestä

"Venäjän uhka" on maavoimien Suuri Gu$etu$, jolla yrittävät väen väkisin saada sotaa aikaiseksi Venäjän kanssa.

Taustalla revanssihenkisiä "Kaljala takas" kaljaloisia.

Kaljaloiset ovat Suomen ikuinen syöpä.

Äänestä

Suomen AKS Vihan Veljien jätökset ovat pieni uhka Venäjälle.

Älä tue AKS fasismin jätöksiä.

Äänestä

KYLLÄHÄN SE HYVÄ OLISI SUOMELLA OLLA YDINASEET VARASTOISSA LAUKAISU VALMIINA.
HITAAT KUOLEVAT AINA ENSIN.

Äänestä
  • Ahtisaaresta puheen ollen hän oli Viipurin evakko.
    Samoin oli evakkolapsi myös Alexanderin isä-Göran Stubb, joka on syntyisin Käkisalmen poikii.
    https://areena.yle.fi/1-2351153

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ahtisaaresta puheen ollen hän oli Viipurin evakko.
    Samoin oli evakkolapsi myös Alexanderin isä-Göran Stubb, joka on syntyisin Käkisalmen poikii.
    https://areena.yle.fi/1-2351153

    Siksi ymmärtää pakolaisia hänkin.

    Äänestä

Kauhea loppu tai loputon kauhu, eli pelätä saa ja saanu jo vuosikymmeniä,-50luvulla olen syntynyt.

Äänestä

Ja sehän maksaakin maltaita tämän Stubbin unelma. Oletko valmis kustantamaan? Minä en

Äänestä

Älkää missään tapauksessa äänestäkö Haavistoa!
Joka paikassa niitä naamakuvia, kehtaavatkin laittaa. Haaviston naamakin on alkanut vain ärsyttää!
Kyllä - tänään meitä kaksi lisää äänesti taas STUBBIA!

Äänestä
  • Olet siis bi. Tykkääkö vaimosi jos välillä vetäset vaimon veljeä ?

    Äänestä

Stubb on niin jenkkien talutusnuorassa, ne myy tälle sotakohjolle mitä vaan Naton nimissä. Pelottaa ajatuskin että kaikki rahat annetaan Natolle, lisää varustelua tänne ja jopa ydinaseita.

Äänestä
  • Kaikkein älyttömintä mitä voi kukaan keksiä on jenkkien vetäminen Suomen presidentin vaaliin!!! Tarkoituksellista häväistystä tietysti!!

    Äänestä

  • Ei tuu tulemaan Suomeen ydinaseita, vaikka Stubb kädet ristissä niitä tänne rukoilis! Keskieuroopassakaan ei kaikista NATO-maista ole ydinaseita kun ainoastaan 2!

    Äänestä

Pörssirikolliset veroparatiisimonopoleineen, luulevat että kun kerran sai ajettua laittomuuksia, laittomalla äärioikeistohallituksella ja AutokratiaUsan hyökkäysliittoon pakottamisineen ja pörssirikollisten hävittäjä-ym sotabisneksien maksattamisineen kansalla, voi jatkaa samaan malliin mm. työehtosopimusten kanssa, kuten PetosKok-KorruptioSatonenOligarkki kuvittelee.

https://yle.fi/a/74-20072879

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18167858/suomen-kansan-enemmistolta-ei-kysytty-hyokkaysliittoon-pakottamisesta

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18240201/italian-aarifasistit-kiinan-ja-venajan-kanssa-afrikassa

Samaa sakkia myös ÄärifasistiItalian pörssirikollisjohdon kanssa, ovat PetosKok-KorruptioStubbOligarkin porukat, rosvosakkia pahimmillaan, sodanlietsojia, vastuuttomia ydinaseitten Suomeen tuojia, sodan tuojia. Ei saa päästää mihinkään Suomessa.

Äänestä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18118097/nygardniinistooligarkin-lintukoto-on-ihmiskauppa-raiskaamosaarella

Niin paljon tuhoa, kun tuo yksi veroparatiisipresidentin virkaan, pörssirikollisten mainoksilla ja manipuloinnilla pakottama, on saanut aikaa, ei enää yhtään PetosKokoomuslaista mihinkään. Ydinaseita ei saa tuoda Suomeen.

https://patomaki.fi/2024/01/vihapuhe-ja-julkisen-keskustelun-tila-suomessa/#more-3865

Olkoon hän mitä mieltä veroparatiisipresidentti-ehdokkaista tahansa, niin tuossa AutokratiaUsan hyökkäysliittoon pakottamis-ongelmassa, asiaa kirjoittaa. Suomen kansa ei halua ÄärifasistiBrittien riitaisia sodanlietsojia ydinaseineen, kotimaatamme tuhoamaan.

Äänestä

Äänestin jo Stubbia 2. kierroksella. Suomi on NATO maa ja Suomen pitää sallia ydinaseiden kauttakulku. Viime Torstain Yle1 tentissä Stubb puhui täyttä asiaa.

Voihan se olla että Suomen luolastojen kätköistä löytyy jo nyt korkean uhan aseita mutta Haloselle ei siitä kerrottu yhtään mitään.

Äänestä
  • Höpö höpö.😂

    Äänestä

  • Mikä helvetin "kauttakulku"!? :D

    Mihin perkeleeseen SUOMEN kautta voi viedä NATOn ydinaseita!? :P Ai pohjpisnavalle vai? :D

    Muutenkin toi koko ydinasekeskustelu on ollu aika naurettavalla asteella, kun Suomella ei ole olemassa sen yhtä ainoaa pommikonetta jolla niitä edes kykenis kuljettamaan!? :D

    Nojoo, ehkä Hornetilla sais kiikutettua yhden pienimmän ydinpommin jonnekin, mutta se siitä.

    Äänestä

Aivan älytön vohotus ydinaseiden siirtelystä tai kulusta Suomen mantereella. Vedotaan nykyiseen ydinlainsäädäntöön ja siellä kieltoon.
No, tiedetään kuinka kankea meillä lakien valmistelu on....siis vuosia kestää muuttaminen. Siinä ajassa ryssä on jo ylittänyt Suomen ja menossa Ruotsissa kun meillä vielä lakia tuoda Suomeen valmistellaan.
Joten ollaan nyt viisaita etukäteen jossain asiassa ja voi sen päätöksen tehdä jo nyt ja sallia tarvittaessa. Ei se nyt sen vaikeampaa ole kuin elää tässä ja nyt eikä missään sosialismin ja kommunismin kiemuroissa.

Äänestä
  • Yks asia mikä muo tos koko ydinasekeskustelussa on hämänny, on se, että: Eikös meillä pitäny olla muiden pohjpismaiden kanssa se "Ydinaseeton Pohjola" sopimus!? Mutta tällä kertaa kukaan ei ole yhdessäkään (ainakaan mä en o sellasta nähny) edes kuiskannu moisen kansainvälisen sopimuksemme olemassaolosta, vaikka tää on varsinkin vasemmiston lempiaihe ihan kaikissa muissa keskusteluissa.

    Miksei? Vai eks toi sopimus oo enää voimassa?

    Äänestä

Äänestin jo Stubbia. Ydinpommi pum pam

Äänestä

Hyvä olla valmius siihenkin eikä sinisilmäisesti luottaa vihollisen hyvyyteen ettei se ydin pommita kun meillä ei niitä ole. Tuo on siis järkyttävän naivi ajatus tapa. Tänne ydinsodassa takuulla täysi kattaus oli meillä tai ei niitä. Mutta vihreä kupla on vihreä kupla. Sitä putin kunnioittaa vai mitä?

Äänestä

Stubbi on luonnehäiriöinen. vertasi itseään jo mannerheimiin. tämä idiootti tulee haastamaan putinia ja lähtee karkuun kun tositilanne syttyy. ydinasevaltio on venäjän lukitsema. jos sota syttyy niin ydinaseet lähetetään ensimmäisenä ydinasevaltioon eli suomeen. en käsitä miksi tämä on niin suosittu. Selvät vaaran merkit ilmassa.

Äänestä
  • Mä taas en käsitä sitä, et jos sä oot yli 10 vuotias, että miten sä kykenet sössimään isot kirjaimet noin totaalisesti!? :/

    Äänestä

  • Stubb on bi niinkuin Mannerheim. Siis käy mies tai nainen. Siksi verta Manberheimiin.

    Äänestä

Emme äänestä.

Äänestä

Äänestin Stubbia.

Äänestä

Aloittaja luottaa siis mieluummin terroristeja maahan tuovaan Haavistoon kuin Stubbiin! Ja on kaiken huipuksi levittämässä joukon valheita Stubbista!!!

Äänestä
  • ... Valehteleva kommari!?

    ULLATUSTEN ULLATUS!?

    Äänestä

  • Mitä valheita rakas ?

    Äänestä

Mä oon paha ihminen, eli äänestän Stubbia.

Äänestä

Pekka on kyllä paremmin ajantasalla ja ammattitaitoisempi vaikka stubidi onkin edustavampi eräiltä osin , tämä maailman aika kannattaa panostaa ammattitaitoon ja poseerailla sitten kun rauhallisemmat ajat .

Äänestä
  • Lukiolaispoika ammattitaitosempi kuin tohtori!?

    Mitä sä oot vetäny? Lopeta heti!

    Äänestä

Stubb on myös bi. Eli kumppaniksi käy mies ja nainen. Eli täällä hörhöieville persuille tiedoksi. Stubb EI ole hetero. Vaikka luulette homokammossanne.

Äänestä
  • Sinäpä vasta huvittava klovni! :) 🤡

    Heitä voltyi niin saat pähkinön, idiootti!

    Sä homokammoilet Stubbista bisseä, paviaani, ja syytät meitä homokammoisiksi. Ootko sä vammanen ees sisäsiisti noin vähillä aivosoluilla?

    Äänestä

  • Mitä sitten? Stubb on aviosuhteessa naisen kanssa ja hyvä niin. Haavistolle eivät naiset kelpaa.

    Äänestä

Haavisto taas rauhan edistäjänä haluaa ottaa Suomelta pois kaiken maan puolustuksen, jotta Suomen pitää vain antautua, jos Venäjä hyökkää Suomeen. Se on Haaviston ja vihreiden tapa tehdä rauhantyötä, seurauksia eivät ajattele.

Äänestä

Jos Israelilla ei olisi ydinaseita olisi se tuhottu jo ajat sitten.

Äänestä

Stubb on sionistien pa skassa oleva rukkanen.

Äänestä

Kuulin hänen radiomainoksen ja se vasta hullulta kuulostikin. Hän luottaa hyviin kontakteihin eli toisin sanoen on täysin muiden ohjailtavissa. Taitaa tarvita aika paljon avustajia. Jos Stubbista tulee presidentti, niin kuka on se hänen erittäin hyvä kontakti? Ei hänestä johtajaksi ole ainakaan sen radiomainoksen perusteella. Onko se niin tyhmä, ettei edes tajua sitä, mitä kontaktihenkilö tarkoittaa? Tunnetaan vaan ja käydään kysymässä neuvoa.

Äänestä

Äänestin stubbia.num8.

Äänestä

Ydinaseet suomeen ei tule Stubb toivomuksesta. Kyllä ne on jo laukaisuvalmiina. Ainostaan nämä terästetyt aseet saattaan tulla tai on jo tulleet. Kysykää mitä on Kesaki-Suomen siiloissa jpoita hallitsee Venäjä, Siinä todellinen ystävä joka ei lupia kysele.

Äänestä

Kaikki iloisina äänestämään Alex Stubb Suomen Presidentiksi! Numero 8

Itse kävin iloisena äänestämässä Alex Stubb jo aijemmin!

Äänestetään numero 8 Alex Stubb Presidentiksi ja saamme Suomalaisen
"Presidentti" perheen :)

Äänestä

Kyllä. Hän on pienempi paha kuin eräs joka aiheutti suuren vaaran kansallemme tuomalla isis-tyyppejä maahan.

Äänestä

Höpsis. Ongelma on juuri toisessa jalassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Stubb haluaa Suomeen ydinaseet ja sallii ydinaseiden kuljetuksen Suomen maaperällä, ilmatilassa ja vesistöissä. Kansalaiset eivät koskaan tiedä, missä milloinkin ydinaseita on varastoituna tai missä taivaalla lentävässä koneessa on ydinaseita. Niitähän voi olla varastoituna vaikka naapurissa. Lisäksi vaikka Venäjä on pas...ka maa, niin ei meidän tartte niitä alkaa ärsyttämään. Olkoot omissa oloissaan ja antakoot meidän elää omaa elämäämme. Me oltaisi tuolloin suoraan Venäjän tähtäimessä. Kyllä ne ydinpommit osuu Venäjälle kauempaakin, joten annetaan niiden olla suosiolla siellä, missä nytkin ovat.

Stubb puuttui aikoinaan puolustusvoimien budjettiin vähentämällä sitä 10 %. Puolustusvoimat joutuivat lykkäämään kertausharjoituksia ja hankintoja, koska Stubb ei antanut enää rahaa. Nythän tuo kostautuu ja kertausharjoituksia joudutaan kiihdyttämään ja hankkimaan varusteita pikavauhtia.

Muutenkin mua arveluttaa toi Stubb, koska se on ollut niin venäjämielinen, että kannatti viisumivapautta maidemme välillä.

Samoin Stubb oli mukana kaasuputkihankkeessa ja kannatti Venäjän ja Suomen välistä kauppaa vielä senkin jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan ja valloittanut Krimin. Stubb vieläpä tuolloin ajoi venäläistä ydinvoimalaa Suomeen. Jestas sentään, jos se olisi toteutunut. Me oltaisi nyt enemmän, kuin keltaisessa nesteessä.

Stubbin hyvä ystävä on venäläinen Lavrov. Lavrov on Putinin läheinen sotaintoilija. Venäjän hyökättyä Ukrainaan keväällä 2022 Stubb vielä tekstaili Putinin siivoojan eli Lavrovin kanssa. Hänen ystäväkuvansa Lavrovin kanssa sai paljon paheksuntaa maailmalla.

Hänhän on (onko vielä?) siinä Ahtisaaren rauhanrahastossa johtoasemassa. Kuitenkaan hän ei mukamas tiennyt, että siellä oli lahjusepäily. HUOM! tuo säätiö tms. saa varansa meidän veronmaksajien rahoista ja ne summat eivät ole mitään pieniä. Lisäksi meidän veronmaksajien rahoja on tungettu tuonne ns. piilotukina.

Minä en luota Stubbiin yhtään. Hänelle raha ja valta ovat ne mitä hän hamuaa keinoja kaihtamatta. Kaikki eniten mua huolestuttaa noi ydinaseet ja Stubbin venäjämielisyys. Stubb on ailahtelevainen, ennalta arvaamaton, ylimielinen ja säheltävä lörppösuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu