Vasta 59 vuotta hänellä ikää. Olen hämmentynyt.
, 25v. vanhempa mies.
, 25v. vanhempa mies.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kovasti tuntuu nyt menevän keski-ikäisiäkin ihmisiä. R.I.P.
Samaa miettiny. Oli kyllä miellyttävä radiopersoona, kuoleman jälkeen arvostus monesti vasta annetaan näkyä.
Synnynnäinen sydänvika. Hienoa, että sai elää noinkin pitkään. Entinen luokkakaveri lähti samasta syystä jo 23-vuotiaana.
Rokotteet mitä jaetaan neuvolassa voi vaurioittaa sydämen. Se siitä synnynnäisestä
Salaliittoteorioita. Ihan puhtaasti.
Google kertoi Olgalla olleen sydänvian. He ovat ensimmäisten poistuvien listalla lähtijöistä.
Itse en tiennyt sydänviastani ennenkin terveyskeskuksessa se todettiin. Annettiin siihen lääkitystä.
Hän oli mielitoimittaja kohdallani. Nähdään atomikiteenä ehkä piakkoin pilvimuodostelmassa. mieskuulija.
Hän oli todella hyvä. <3
muistan kun kuuntelin häntä aina duunissa häntä, jäi mukava kuva
Surullista. Hän oli niin hyvä radiotoimittaja.
Lepää rauhassa, Olga. Todella hyvä toimittaja.
Kun radiosta kuului Olga K:n ääni, siinä oli jotakin tuttua ja turvallista.
Muistan myös Radiomafiasta.
"Kuoli äkillisesti synnynnäiseen sydänvikaan". Jotenkin tuohon tapaan media kommentoi hänen poismenoaan.
se koronan piikkiproteiini ei tee hyvää terveemmällekään sydämelle
Jos koronarokotteesta saisi haittavaikutuksena minkä tahansa tulehduksen tai puhkeavan vaikean sairauden tai että aiempi lääkitys menettää tehonsa niin hoito näihin tai se ettei hoitoa ole on rankkaa esim. sellaiselle jolla on sydämen kanssa entuudestaan.
Ei niin. Itselleni tuli haarakatkos sydämeen eräistä lääkkeistä.
Mitä OIKEIN yrität sanoa tuossa ylipitkässä sekavassa sökellyksessäsi,,,,,???
Niin sama pätee varmasti rokotteenkin piikkiproteiiniin, kardiologinen vaikutus
Kuuntelen säännöllisesti Radio Suomea, mutta en ole koskaan ennen kuullut mitään Olgasta
Minä taas muistan hänet vain RadioMafiasta.
Ei se katso ikää kun lähtö tulee - jokaiselle vuorollaan.
Synnynnäinen sydänvika
Synnynnäinen eli neuvolasta saatu...?
Kuolema ei juurikaan perusta ihmisen iästä, se tulee, kun sen aika on.
Toki lääketiede pystyy avittamaan monessa tapauksessa.
Katsokaa kun jokaisella on täällä aikansa. Lähdön hetki tulee yllättäin!
Kyllä siinä 59v on tullut elämää jo tarpeeksi nähtyä, että mitä paskaa tämäkin on.
Pahin kuolleisuus on vasta edessä. Tämä on alkusoittoa. Rokotteiden pitkäaikaisvaikutukset alkavat vasta paljastua vähitellen. Edes rokotetehtaat eivät tiedä pitkäaikaisvaikutuksista. Koekaniinit todistaa nyt sitä.
Rokote on aiheuttanut sydäntulehdusta, ja rytmihäiriöitä nuorillakin. Riskiryhmäläiset ovat vielä heikompia.
Lukekaa rokote+sydäntulehduksen yhteydestä faktaa.
https://www.ess.fi/uutissuomalainen/4324565
Vai, onkohan tuokin vain salaliittoteoria 🤣
STT–AFP
8.10.2021 21:58 | Päivitetty 8.10.2021 22:27
tervetuloa tähän päivään...:)
<<<<STT–AFP
8.10.2021 21:58 | Päivitetty 8.10.2021 22:27
tervetuloa tähän päivään...:) >>>>>
Joo, koskas niiden rokotteiden käyttö aloitettiin, ja mille vuosille littyy rokotteiden tehosteannokset 🙄
Nythän tässä vasta alkaa asiat valjeta kaikessa karmeudessaan. https://bpspubs.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/bph.16262
https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000010206734.html
Yleisurheilulupaus David Pérez Bruque, 18, kuoli. Syynä leukemia. Rokotteiden yhteydestä leukemiaan on puhutta alusta alkaen.
https://www.is.fi/viihde/art-2000010207772.html
Lauri Salovaara 46. Hänellä epäillään olevan syöpä.
https://www.is.fi/musiikki/art-2000010208715.html
Kantrilegenda Toby Keith on kuollut. Syöpä.
---------------------------------------------------------------
The new normal... eli vapaasti suomennettuna, "uusi normaali".