Sen aikana kriisienkin aika ei ollut näin masentavaa mielialaa, talous ja työllisyys kasvoi. Nyt kun taika iskusta kaikki sakkaa, pakko uskoa kun hallitus vaihtui. Ei kauaa kun avoimia työpaikkoja oli monta sataa tuhatta nyt Satonen hihkuu pitää saada lisää työtä, yriittäjyyttä.
Ei missään valonpilkkuja, kansa masentunut toivo menny.
Kas kummaa kun edellinen hallitus
94
705
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitus on unohtanut, ettei se ole itseään varten toteuttamassa omia
mielihalujaan, vaan sen pitää toimia koko kansan parhaaksi,
ei ajaa vain rikkaitten ja rikkaitten yrittäjien asiaa, vaan huomioida
suuri enemmistökin, jonka se haluaa vain tallata jalkoihinsa kuin he eivät
olisi ihmisiäkään.- Anonyymi
.
SDP:n ja LaitaVasemmiston +MyrkynVihreä hallitus, Teki 4vuodessa Yli 40Miljardin VelkaTaakan Suomalaisille ! - Ja sitä VelkaRahaa Syydettiin Surutta Ulkomaille ja eityisesti SDP:n Urpilainen Rahtasi Rahaa AFRIKKAAN ! - eli KANKKULAN-KAIVOON !
Nyt Sitä "40Miljardin" VelkaTaakkaa Maksellaan ja Maksaa Vielä LastenLapsetkin !
SDP:n Marin Lähti kaiken lisäksi Karkuun Vastuutaan ! - oli TOSI-RAUKKAmainen !
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
.
SDP:n ja LaitaVasemmiston MyrkynVihreä hallitus, Teki 4vuodessa Yli 40Miljardin VelkaTaakan Suomalaisille ! - Ja sitä VelkaRahaa Syydettiin Surutta Ulkomaille ja eityisesti SDP:n Urpilainen Rahtasi Rahaa AFRIKKAAN ! - eli KANKKULAN-KAIVOON !
Nyt Sitä "40Miljardin" VelkaTaakkaa Maksellaan ja Maksaa Vielä LastenLapsetkin !
SDP:n Marin Lähti kaiken lisäksi Karkuun Vastuutaan ! - oli TOSI-RAUKKAmainen !
.9:13
Olet aika lailla....
- Anonyymi
Orpo voitti vaalit kun edellinen epäonnistui, mites näin kävi nyt kaikki paremmaksi muuttuu.
- Anonyymi
Ei äänestäjä vaaleissa ole antanut hallitukselle vapaita valtuuksia
toimia äänestäjään vastaan. - Anonyymi
Jos Orpo ja Purra olisivat kertoneet aikeistaan heiltä olisi pudonnut
iso määrä ääniä pois, mutta he valehtelivat ummet ja lammet ja saivat
valheillaan ääniä. Myös kertomatta jättäminen on valehtelua.- Anonyymi
Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi tietää mitä politiikka kokoomus ajaa.
Ymmärrän, jos nämä parikymppiset uskoi vaalipuheita. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi tietää mitä politiikka kokoomus ajaa.
Ymmärrän, jos nämä parikymppiset uskoi vaalipuheita.Hyvinhän nuo voittajapuolueet olivat äänestäjänsä säilyttäneet.
Sen huomasi presidentinvaalien eka kierroksen äänimääristä.
- Anonyymi
Eläkehän ei ole ikuista. Siinnä ne tyäpäivät kuluki.
- Anonyymi
Oikeistopopulistit ovat uskollisia Putinille. Yhtenäinen Venäjähän heitä rahoittaa.
Saa nähdä milloin PS paljastuu. - Anonyymi
Saarikko ihmettelee eikö nykyinen ministeriö saa miljardeja täsmäämään, asiat korjaantuu kun Purra nostaa alvia ruualle, huonolle ruualle saadaan kunnon hinta.
Rikkaat sai hyvät korotukset voi syödä parempaa ruokaa kuin siat. - Anonyymi
Ikäväähän se on jos aloittajalla on mieli masentunut!
- Anonyymi
3,5 vuotta enintään.
Joillain kestää noin kauan järjen mennä uomiinsa.
Karmeammaksi menee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3,5 vuotta enintään.
Joillain kestää noin kauan järjen mennä uomiinsa.
Karmeammaksi menee.Kohta menny vuosi tämän hallituksen ajasta, " nyt laitamme tämän maan kuntoon uhottiin "
- Anonyymi
Ja keiden taskuun luulette velkamiljardien hävinneen ja keiden bisneksiä suojeltu ?
Tämän linkin takana kerrotaan, miten kansalaisia höynäytettiin soteuudistusta väsättäessä edellisen hallituksen aikana,
Mm.https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e2ce01-7ad6-43ed-9926-911c230708dc sosdem politikot etunenässä.- Anonyymi
Marin sanoi näin: ''”SDP haluaa toteuttaa sote-uudistuksen sen alkuperäisten tavoitteiden mukaisesti, eli kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuskehitystä integraation avulla.”
Seuraava hallitus toimii toisin, Marin on petturi ????
Outo logiikka. - Anonyymi
Soten hyväksyi kaikki valiokunnat asiatuntijoideen, ensimmäinen sote vuosikymmen odotusten jälkeen.
Sote ei ole koskaan valmis, se elää sitä on korjattava jatkuvasti.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ei ole kallis, verrattu itä-euroopan köyhipiin valtioihin.
Jos taloutemme olisi kunnossa ei olisi ongelmia, voidaan säästää huonontaa palveluja muu muassa vanhusten hoidossa. Vähentää terveykeskusten määrää, tyydyttävä mihin vaan jos Orpon tapaisia hallituksia on tulevaisuudessa, puuttuu hoito henkilökuntaa jos persut saa määrätä. Anonyymi kirjoitti:
Marin sanoi näin: ''”SDP haluaa toteuttaa sote-uudistuksen sen alkuperäisten tavoitteiden mukaisesti, eli kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuskehitystä integraation avulla.”
Seuraava hallitus toimii toisin, Marin on petturi ????
Outo logiikka.Irrotit sitten asiayhteydestä itsellesi sopivan osan, vai etkö lukenut koko juttua, vai näetkö vaan sen minkä haluat nähdä.
- Anonyymi
Sitähän on suunniteltu pari vuosikymmentä.
Käyttöön päätettiin ottaa viime hallituksen aikana.
Ei kandee yrittää harhauttaa.
Beng
Tämä hallitus leikkaa määrärahoja ja varmistaa toteutumisen mahdottomaksi.
Tarvitaan r a h a a. Ja nuo miljardiensa kanssa sekaisin olevat söisivät jo perustason. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin sanoi näin: ''”SDP haluaa toteuttaa sote-uudistuksen sen alkuperäisten tavoitteiden mukaisesti, eli kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuskehitystä integraation avulla.”
Seuraava hallitus toimii toisin, Marin on petturi ????
Outo logiikka.Jos määrärahoista leikataan toteutuksesta tulee torso.
Mitä h*lvetin klapipäitä..... Anonyymi kirjoitti:
Jos määrärahoista leikataan toteutuksesta tulee torso.
Mitä h*lvetin klapipäitä.....Limkissä oli kyse siitä, että kun sdp ja kekusta lupasivat soten tuovan 9 hyvää ja 10 kaunista, niin tiesivåt valehtelevansa,
Tiesivät, että lupaukset ovat huuhaata, että rahat eivät tule riittämään.
Salailua ovat sitten jatkaneet hyvinvointialueet.- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Limkissä oli kyse siitä, että kun sdp ja kekusta lupasivat soten tuovan 9 hyvää ja 10 kaunista, niin tiesivåt valehtelevansa,
Tiesivät, että lupaukset ovat huuhaata, että rahat eivät tule riittämään.
Salailua ovat sitten jatkaneet hyvinvointialueet.Jo, mutta isot hallinnolliset uudistukset eivät toteudu sormia napsauttamalla. Kenttä on maanlaajuinen.
Jos terveydenhoito ja sosiaalitoimi olisivat erillään kuten muinoin, olisi voinut olla sujuvampaa.
En ole koskaan ymmärtänyt sulutumista.
Ei siitä mitään synergiaa tullut.
Minusta ne kannattaisi nytkin eriyttää.
Iso sama lompakko.
Vaikeaa hallita.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitähän on suunniteltu pari vuosikymmentä.
Käyttöön päätettiin ottaa viime hallituksen aikana.
Ei kandee yrittää harhauttaa.
Beng
Tämä hallitus leikkaa määrärahoja ja varmistaa toteutumisen mahdottomaksi.
Tarvitaan r a h a a. Ja nuo miljardiensa kanssa sekaisin olevat söisivät jo perustason.No mitä muuta näiltä voi odottaakaan muuta kun vääristelyistä tai sitten eivät osaa tulkita lukemaansa, jos nyt yleensä osaavat edes lukea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä muuta näiltä voi odottaakaan muuta kun vääristelyistä tai sitten eivät osaa tulkita lukemaansa, jos nyt yleensä osaavat edes lukea
Minusta on annettu liikaa painoarvoa hyvinvoinnin hallinnolle, mikä ei pelasta kuolemalta ainuttakaan. Kyllä se on hoitohenkilökunta.
Pitikö alueita perustaa niin julmetunmoinen määrä?
Ja ennen kaikkea, toimivatko h.alueet samalla tavoin. Tiedän ainakin yhden toiminnon, että ei. Eli lainsäädäntöä tarvitaan tasapuolisuuden varmentamiseksi koko maassa.
Mikä on seurannan ja sisäisen tarkastuksen taso?
Tiedetään, mutta kuka tekis jotakin? No. Ei ainakaan tämä hallitus, joka jahkailee, mistä kupata miljardit!
Beng
- Anonyymi
Autoritaariset valtiot (kuten Venäjä) matkivat demokraattisia valtioita,
järjestävät "muka" vaaleja ja vastailevat televisiossa kansalaisten kysymyksiin
muka totuuksilla. Ihan kuin nykyinen hallitus muka demokraattisessa Suomessa. - Anonyymi
Siellähän se edellisen hallituksen valopilkkuu laskettelee Alpeilla ja julkaisee kuvia uudesta ja ihanasta elämästään, kaukana kotimaan vähäosaisista ja muista väliinputoajista, joista hän on kovasti huolissaan...
- Anonyymi
Pitäisikö olla kotona murjottamassa, tai liittyä persuihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö olla kotona murjottamassa, tai liittyä persuihin.
Eihän täällä mitkään persut murjota!
Taitaa olla ihan eri porukka asialla.
Nämä, jotka ovat vääntäneet itkua monta kuukautta ja purkaneet vaalipettymystään syyllistämällä jopa yli 600 000 äänestäjää. - Anonyymi
Ja saakin lasketella , ei maa ole yhden ihmisen varassa mitenkään, ja ihanaa että löysi uuden työn itselleen . Kun ei arvosteta niin silloin on aika jättää ja katsoa mahdollisuuksiaan , ja nythän teillä on ikioma prinsessanne kailottamassa asioita oman mielensä mukaan siis ketä hän ajattelee , kansaansakko leikkauksilla ajattelee , vai omaa itseään . Siinä kysymys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän täällä mitkään persut murjota!
Taitaa olla ihan eri porukka asialla.
Nämä, jotka ovat vääntäneet itkua monta kuukautta ja purkaneet vaalipettymystään syyllistämällä jopa yli 600 000 äänestäjää.17:57
Sulla on sama kommentti puolusteluiksi. Heikkoa.
- Anonyymi
Sanna Marin teki velkaa, jota hallitus yrittää saada kuriin
- Anonyymi
Sanna Marinin hallitus otti lainaa 38 miljardia.
Taloustietäjien arvio nykyisen hallituksen lainoista, 50 - 60 miljardia. - Anonyymi
Marinin hallitus teki syömävelkaa 23 miljrdia, plus kriisivelkaa.
Purra valtiovarainministerinä tekee syömävelkaa 50 miljardia joka ei riitä, tätä menoa se voi olla 70 miljardia.
Velan kasvu johtuu 16 - vuotta sitten erkanimme pohjoismaisesta talouskehityksestä, talouden vaje alijäämä aiheuttaa jatkuvan velan tekemisen.
Jos emme ota velkaa emme voi pitää hyvinvointi tasoa.
Marinin aikana talous kasvoi työllisyyden noustessa huippu korkealle, ei kuitenkaa riittävästi kun ei ollut työvoimaa, nyt Orpo Purra romuttaa hyvinvointiamme, linja eri kuin Marinin kautena. Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus teki syömävelkaa 23 miljrdia, plus kriisivelkaa.
Purra valtiovarainministerinä tekee syömävelkaa 50 miljardia joka ei riitä, tätä menoa se voi olla 70 miljardia.
Velan kasvu johtuu 16 - vuotta sitten erkanimme pohjoismaisesta talouskehityksestä, talouden vaje alijäämä aiheuttaa jatkuvan velan tekemisen.
Jos emme ota velkaa emme voi pitää hyvinvointi tasoa.
Marinin aikana talous kasvoi työllisyyden noustessa huippu korkealle, ei kuitenkaa riittävästi kun ei ollut työvoimaa, nyt Orpo Purra romuttaa hyvinvointiamme, linja eri kuin Marinin kautena.Nimmari jäi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus teki syömävelkaa 23 miljrdia, plus kriisivelkaa.
Purra valtiovarainministerinä tekee syömävelkaa 50 miljardia joka ei riitä, tätä menoa se voi olla 70 miljardia.
Velan kasvu johtuu 16 - vuotta sitten erkanimme pohjoismaisesta talouskehityksestä, talouden vaje alijäämä aiheuttaa jatkuvan velan tekemisen.
Jos emme ota velkaa emme voi pitää hyvinvointi tasoa.
Marinin aikana talous kasvoi työllisyyden noustessa huippu korkealle, ei kuitenkaa riittävästi kun ei ollut työvoimaa, nyt Orpo Purra romuttaa hyvinvointiamme, linja eri kuin Marinin kautena.Eihän se Marinin hallituksen syömävelka kata edes hänen käyttämiään aamiaistarvikkeita!
Ja siihen se kriisivelkakin liittyy... Anonyymi kirjoitti:
Eihän se Marinin hallituksen syömävelka kata edes hänen käyttämiään aamiaistarvikkeita!
Ja siihen se kriisivelkakin liittyy...Sämpylä mummo muistelee vanhoja, Marin on maksanut kulunsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marinin hallitus otti lainaa 38 miljardia.
Taloustietäjien arvio nykyisen hallituksen lainoista, 50 - 60 miljardia.Tähän voisi vielä todeta, joka sentillä oli opposition siunaus.
Kuten Saarikko istuntosalissa totesi ''...meillä on uskomaton oppositio. Hyväksyy ja haukkuu samat asiat...'' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus teki syömävelkaa 23 miljrdia, plus kriisivelkaa.
Purra valtiovarainministerinä tekee syömävelkaa 50 miljardia joka ei riitä, tätä menoa se voi olla 70 miljardia.
Velan kasvu johtuu 16 - vuotta sitten erkanimme pohjoismaisesta talouskehityksestä, talouden vaje alijäämä aiheuttaa jatkuvan velan tekemisen.
Jos emme ota velkaa emme voi pitää hyvinvointi tasoa.
Marinin aikana talous kasvoi työllisyyden noustessa huippu korkealle, ei kuitenkaa riittävästi kun ei ollut työvoimaa, nyt Orpo Purra romuttaa hyvinvointiamme, linja eri kuin Marinin kautena.Näiden korkokustannukset nyt 2,5 miljardia ekee vuodessa, hyvinvointialueille tarvitaan toinen mokoma, jonka jättivät hoitamatta. Nyt Annikki ja muu vasemmisto sitten kyselee tyhmempinä kuin ovatkaan, että eikö se velanotto lopukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiden korkokustannukset nyt 2,5 miljardia ekee vuodessa, hyvinvointialueille tarvitaan toinen mokoma, jonka jättivät hoitamatta. Nyt Annikki ja muu vasemmisto sitten kyselee tyhmempinä kuin ovatkaan, että eikö se velanotto lopukaan.
Riikka pistää paremmaksi.
Velan ja korkojen osuus kasvaa.... - Anonyymi
Ei kai tuohon enään usko kukaan? Mikäli velkaa halutaan kuriin, niin miksi sitä otetaan enemmän kuin koskaan ja annetaan samaan aikaan veronkevennyksiä ja tietysti rikkaille eniten? Kiristää verotusta pitäisi, valitettavasti, mikäli valtion velkaantumista haluttaisiin jarruttaa.
- Anonyymi
Velka oli ainoa mahdollisuus kriisi aikana joten älä viitsi edes mainita asiaa kun et näytä olevan selvillä edes itse siitä mistä puhut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Marinin hallitus otti lainaa 38 miljardia.
Taloustietäjien arvio nykyisen hallituksen lainoista, 50 - 60 miljardia.Kuka oli VM?
Muistatko dementialtasi, mihin meni?
Yritä edes kerrata. Me tarkastamme ja annamme muistipisteitä.
Beng
Aavistin vuosi sitten kun oppositio alkoi syyttää Marinin hallitusta suomen velkaantumisesta, nyt tehdään sellaista propakandaa valehdellaan päin naamaa, saatiin kansa uskomaan mikä ei pitänyt paikkansa.
Vaalit voitettiin valehtelemalla.
Orpo julisti laitamme tämän maan kuntoon ja velan tekeminen loppuu, Persu emme leikkaa köyhiltä.
Miten voi näin räikeästi, laittakaa nyt maa kuntoon ottamatta velkaa, täälläkin valehdellaan.Mitä propakandaa Ohisalo kun en seuraa häntä, Rehn olisi ollu mieleinen presidentti, äänestin Haavistoa kun inhoon Stubbia.
- Anonyymi
Mites marini työllisten määrää lisäsi ettei vain kköyhien kustannuksella kun kansan rahoja yritysmaailmaan jakoi ette valtion yritykset nurin menneet.
Anonyymi kirjoitti:
Mites marini työllisten määrää lisäsi ettei vain kköyhien kustannuksella kun kansan rahoja yritysmaailmaan jakoi ette valtion yritykset nurin menneet.
Lainaus tämän päivän uutisesta.
´´Valtaosa koronatukea saaneista yrityksistä olisi pysynyt voitollisina myös ilman tukea.´´
Juttu löytyy YLEn tekstitv:n sivulta 162.- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Lainaus tämän päivän uutisesta.
´´Valtaosa koronatukea saaneista yrityksistä olisi pysynyt voitollisina myös ilman tukea.´´
Juttu löytyy YLEn tekstitv:n sivulta 162.Ja niitä tukia silloinen oppositio ( Kokoomus ja Persut) vaati jaetavaksi enemmän, suorastaan syyttivät hallitusta niukista tuista yritysmaailmaan.
- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Lainaus tämän päivän uutisesta.
´´Valtaosa koronatukea saaneista yrityksistä olisi pysynyt voitollisina myös ilman tukea.´´
Juttu löytyy YLEn tekstitv:n sivulta 162.No nehän voivat maksaa takaisin , jos niin hyvin on asiat olleet. Joten paha mennä spekuloimaan asioita joista ei oikein tiedetä taviksien keskuudessa , vaan jokainen vetelee omaa juttuaan
- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Lainaus tämän päivän uutisesta.
´´Valtaosa koronatukea saaneista yrityksistä olisi pysynyt voitollisina myös ilman tukea.´´
Juttu löytyy YLEn tekstitv:n sivulta 162.16:31
Jälkiviisautta.
Koronatuki olisikin pitänyt olla lainaa. Tämäkin on jälkiviisautta.
Ja kyllähän kansa näki, ketkä ahneet yrittäjät kehtasivat ottaa tuet. Buuuu. Buuuu.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
16:31
Jälkiviisautta.
Koronatuki olisikin pitänyt olla lainaa. Tämäkin on jälkiviisautta.
Ja kyllähän kansa näki, ketkä ahneet yrittäjät kehtasivat ottaa tuet. Buuuu. Buuuu.
Beng16:31
Lisäys.
Sama asia varmaan sähkötukien kanssa. Maksukykyisille ottivat. Buuuu. Buuuu.
Beng Anonyymi kirjoitti:
Ja niitä tukia silloinen oppositio ( Kokoomus ja Persut) vaati jaetavaksi enemmän, suorastaan syyttivät hallitusta niukista tuista yritysmaailmaan.
Sehän on opposion virka, aina olla huutelemassa.
Anonyymi kirjoitti:
No nehän voivat maksaa takaisin , jos niin hyvin on asiat olleet. Joten paha mennä spekuloimaan asioita joista ei oikein tiedetä taviksien keskuudessa , vaan jokainen vetelee omaa juttuaan
En minäkään siitä sen enempää tiedä mitä luin, noin ne nyt vaan sanovat tutkineensa.
Ei niitä kukaan vapaaehtoisesti takaisin maksa, voidaan tietysti kysyä, miksi ottivat, jos asiat oli hyvn,Anonyymi kirjoitti:
16:31
Lisäys.
Sama asia varmaan sähkötukien kanssa. Maksukykyisille ottivat. Buuuu. Buuuu.
BengVissiin se noin aina tuppaa menemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nehän voivat maksaa takaisin , jos niin hyvin on asiat olleet. Joten paha mennä spekuloimaan asioita joista ei oikein tiedetä taviksien keskuudessa , vaan jokainen vetelee omaa juttuaan
10:26
Aika moni tavis osaa lukea tilinpäätöstietoja. Muutama vuosi ennen k:aa, sen aikana ja jälkeen. Tunnusluvut.
Beng
Vetele sinä silakkaa narussa....
Säälittää miten käy terveydenhoito järjestelmälle, vanhusten hoidolle, yleensäkin heikompiosaisille, onko osa kansaa etsittävä halvempia asuntoja, lisää leipäjonoja.
Lohtuna turkuun pääsee vartin nopeammin nälkää pakoon.Kerro mitä Ohisalo kun en seuraa häntä, Sanna Marin eri juttu häntä haukkumalla et pääse pitkälle.
- Anonyymi
Jos et muuhun kykene, miksi vaivaudut ???
En tarvitse hesarin en vihreitten neuvoja.
Totta kai tarvitsen talous työllisyys ynnä muita lukuja joista voi päätellä missä mennään, eikö mene päähän kun sanonut ei kiinnosta puoluepolitiikka, ei tosiaan kiinnosta.
Luonto ihmisenä huolestunut ilmastonmuutoksesta, luonnonmonimuotoisuudesta näistä on huolestunut muumuassa Sauli Niinistö, suurin osa suomalaisista huolestunut.
Turha yrittää yhdistää minua tai laittaa sanoja minun suuhun, talous ja hyvinvointi niitä voi päätellä ilman puoluepolitiikkaa, hesari yle muu media julkaisee hyvia artikkeleita.- Anonyymi
Orpo asuu Turussa. Se riittää syyksi olla ikinä menemättä Turkuun.
- Anonyymi
Tulee ikävä erinomaisesti asiat hoitanutta Marinin hallitusta. Vaikka sillä oli vaikeita kriisejä hoidettavanaan oli toiveikas ilmapiiri.
Orpon hallitus peri yhteiskuntarauhan, pahin pandemiavaihe oli ohi,
energiakriisi oli ohi, ei ole vaikeita asioita ratkottavana, mutta ei se vaan
pysty mihinkään muuhun kuin sohlaamaan asiat yhä pahempaan jamaan. - Anonyymi
Nimenomaan .....kuin taikaiskusta jne. Kertoo valheesta, mitä demarit, viherkommunisti wokettajat alkoivat heti levittämään. Heitä hävettää edellisen hallituksen pomon pröystäilevä kohkaaminen, mikä totisesti ei petraa demarienkaan uskottavuutta.
- Anonyymi
Terveyden huoltoa tuhottii ja ihmisiltä melkei vietii autot yms yms. Mariini vaa juhli eliitin kans. Yhtä sekoilua oli. Onneks se on sentää ohi. Vaikka emmä sitä väitä et tää hallitus mikää täys kymppo oo.
- Anonyymi
alottajalle :
ETKÖ MUISTA
Mariini OTTI MILAARDI kaupalla LAINAA SUOMELLE
NYT ne velat pitäisi alkaa jonkun maksamaanki
ja
kai olet huomannu
RAHA TEKEE IHMISEN ONNELLISEKSI
ja
RAHA RAUHOTTAA
se on vanha tieto, mmutta ku se raha jotamariini jakoi silmat ja korvat täyteen ajattelematta että takaisin maksun aikaki tulee ja sekös on paha juttu
RAHA ON HYVÄ RENKI
mutta
VELKA VELI OTETTAESSA
mutta
VELIPUOLI MAKSETTAESSA ,
nyt pitää velkaa alkaa maksa ja auta armias kun tyytymätön kansa MOURUAA ja MARISEE nyt kun velkaa pitää maksaaki takasikki
HALOOOO IDIOOTIT
lopettakaa se MOURUAMINEN ja MARINA
ja alkakaa töihin,
ME KORJATAAN NYT SUOMEN TALOUTTA
kun entinen hallitus teki suuria virheitä suuressa tyhmyydessään,- Anonyymi
Enemmänhän sitä velkaa nyt otetaan kuin Marinin hallitus konsanaan, ai niin onhan eliitin veroalet jotenkin rahoitettava.
- Anonyymi
alottajan on syytä avata silmänsä ja nähdä totuus,
velka näääääääs on pakko joskus maksaa takasikki, - Anonyymi
Kolme miljardia on pelkästään korkomenot vuodessa. Äkkiä laskien se tekee jokaista Suomen kansalaista kohden kuukudessa noin 50€. Vastuuttomia kansanedustajia on ollut ja paljon jotka hyväksynyt tämän holtittomuuden. Korkomenot ja lainanlyhennykset älyttömät. Olemme todellisessa vaarassa ja kyseessä on tahallinen konkurssi.
- Anonyymi
Viime syksynä tapahtui outoja....
Valtiovarainministeriö (VM) määräsi muuttamaan matala- tai nollakorkoisia (jopa miinuskorkoisia) valtionlainojen korkoja vaihtuvakorkoisiksi.
Paljonko VM lisää päätöksillään valtionvelan korkomenoja, satoja miljoonia vai miljardeja vuodessa ?
Kuka on VM kioskin pomo ?? Vihje, se voi purra….
- Anonyymi
Joku käy siivoamassa.....miksi?
- Anonyymi
Olemme todellisessa vaarassa. Sekä valtio, että yksittäinen kansalainen
Velka-Purran takia. - Anonyymi
Satonen: hallituksen työlainsääntöjen uudistukset perustuvat kyselyihin.
Etla: ne ei perustu tutkimuksiin, Satosen kyselytutkimus ei osoita että niillä olisi vaikutusta työllisyyteen ja talouteen ainakaan merkittävästi.
Johtopäätös: tarkoitus saada työntekijä puoli altavastaajaksi kun neuvotellaan palkoista ja työehdoista käytännössä mitä EK ja kokoomus haluaa, kokoolmus sama kuin EK.
Joku väittää vielä lakkojen oikeuden mukaisuudesta, joka näin väittää ei antaisi työntekijöille mitään valtuuksia " tyydy mitä sulle annetaa jos et tyydy sinut pakoitetaan hallituksen toimesta "
pe - Anonyymi
Olihan vasemmistohallituksen siitä hyvä jatkaa, kun Sipilän hallitus laittoi maan asiat kuntoon.
Oli hyvät pohjat koronaakin vastaan.
Nyt on taas päinvastoin.
Vasemmistohallituksen jälkiä joudutaan korjaamaan ja oikein korkojen kanssa.- Anonyymi
Aivan Sipilän Kiky oli oikeutettu sittenkin, miksi nyt vasta oikeutettu.
Hyväksyttävää on leikata väliaikaisesti, epäkohdat korjattava heti kun mahdollista. Onko oikeutettu antaa parhaat edut hyvätuloislle, ei voida tarkastella tasapuolisesti mm. Työmarkkina tilannetta, työntejiä puoli haluaa pitää ehdot ennallaan, ei käy Satoselle vaikka Satonen ei pysty perustelemaan.
Hallitus on osoitettava että talous saadaan kasvamaan, sitä vastaan voidaan leikata väliaikaisesti. Näyttää kuten ennenkin kokoomus epäonnistuu, en muista että olisi milloinkaan onnistunut.
Sipilän ja Marinin kaudella saatiin todella kasvua, pitkällä aikavälillä keskusta eniten korjannu kokoomuksen virheitä.
pe
- Anonyymi
Persu puolue 26 vuotta vanha puolue eikä ole sinä aikana saanu suomelle yhtään hyvinvointia.
- Anonyymi
Eikä muuta kuin negatiivisuutta negatiivisuuden perään.
- Anonyymi
Purra on noussut itse sossun tuilta hillotolpalle. Ministerin palkalla elelee jo mukavasti. Vai mitä te persukannattajat arvelette, joilta Purra vie ne sossun tuet? Sitäkö toivoitte, kun uskoitte Purran valheet vaalien alla? Miltä tuntuu olla typerä persu ja kusta omille kengilleen?
- Anonyymi
10:03
Purra vaihtaa koko ajan vaatteita. Mitä se kertoo persoonasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
10:03
Purra vaihtaa koko ajan vaatteita. Mitä se kertoo persoonasta?Pitäisikö hänen sitten esitellä uusia kirpputorikolttujaan jossakin poikkeavien paraatissa ja esitellä filtteröityjä naamakuviaan somessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
10:03
Purra vaihtaa koko ajan vaatteita. Mitä se kertoo persoonasta?Kuinka montaa kertaa päivässä hän vaihtaa vaateita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka montaa kertaa päivässä hän vaihtaa vaateita?
13:43 ja 14:12
Tooodella mielenkiintoisia vastauksia, mutteivät vastauksia kysymykseen.
- Anonyymi
Kyllä nämä ikuiset "sannalaiset" jaksavat jatkaa itkuaan,,hammastenkiristystä ja valitusta
Heittäkää jo pois vaalitappion sureminen ja tuo loputon länkytys nykyhallituksesta.
Ei se Sanna sieltä maailmalta enää palaa,,on näet oppinut ison rahan touhut ja se on entiselle kassatytölle menoa.- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Sulla on sitten parempaa tietoa Marinin tulevaisuudesta ?
Samanlaista luulottelua, kuin sinullakin.
Kyllä tämä aika masentavalta tuntuu. Aika vasta eläköityneenä tuntuu, että pelkkää mustaa on tulevaisuus. No eihän se niin ole, kaikkea vaan tulee mieleen kun ei ole tekemistä. Osaksi omaa saamattomuutta
- Anonyymi
Toimittiinko edellisen hallituksen osalta liikaa velkarahalla?
- Anonyymi
"”Hallitus päätti budjettiriihessä ostovoimapaketista, jolla tuetaan erityisesti pienituloisia ja lapsiperheitä elinkustannuksien noustessa. Ylimääräisen lapsilisän osalta on tärkeää, että sen saavat täysimääräisesti myös toimeentulotukea saavat pienituloisimmat kotitaloudet”, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen."
Tuolle tekstille ei voi muuta, kuin nauraa.
hahaa, tuetaan ERITYISESTI pienituloisia ja siinä sivussa sitten hyvätuloisiakin eli näin Marinin hallitus.- Anonyymi
Jos erittäin hyvätuloisia tuetaan erityisen erityisesti?
- Anonyymi
Ei se mielialasi ainakaan tällä palstalla parane.
Live-elämään mukaan, piristyt. - Anonyymi
että avoimia työpaikkoja oli monta sataa tuhatta?
- Anonyymi
Velkarahan turvin makoilu loppuu ja sehän on nostanut ennenäkemättömän someraivon. Tukia on pakko leikata vaikka kuika huutaisi. Ei auta raivoaminen pakko on lähteä töihin ja tienaamaan elantonsa. Arvostakaa työnantajia ne tämän maan pitää pystyssä. Jos ei kelpaa työ niin voi häipyä tästä maasta sinne missä elää sosiaaliturvalla mitään tekemättä.
- Anonyymi
Järkipuhetta. Ei sellaista maata missään, jossa voi terveenä ja työkykyisenä elätellä itsensä ja perheensä sosiaalituilla. Siksipä Suomi Finland kasvattanut suosiotaan joissakin maissa ja jotka niistä tänne päässeet eivät hevin täältä pois lähde.
- Anonyymi
"Ei missään valonpilkkuja, kansa masentunut toivo menny."
Sen täytyy johtua vihreästä ilmastonmuutosahdistuksesta. - Anonyymi
Kas kummaa mutta velanotto kirjaimellisesti repesi Vanhasen hallituksen aikaan, silloin kun ei ollut viruspandemian tai Ukrainan sodankaan kaltaisia kriisejäkään vielä olemassa.
Velan määrästä löytyy paljon tietoa, kannattaa hankkia tietoa ennen kuin huutaa pää punaisena yhtään mitään...
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5471787Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543