Tuollainen löytyi
STUBB versus HAAVISTO
Omien havaintojeni pohjalta Haavisto on ollut aina henkilö, joka on hakenut vain omaa etuaan. Kansakunnan tasolla hän on pyrkinyt ajamaan Suomen armeijan alas, ideologialtaan haaveillut sosialistisesta järjestelmästä kuten Neuvostoliitossa, oli allekirjoittamassa valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä Fortumin verkon myymistä Carunalle, ei puhunut totta Al Holin tapauksissa, rikkoi perustuslakivaliokunnan mukaan lakia, salaili päätöksiä ja toimenpiteitä, yritti laittomasti erottaa alaisensa ym. ym. Joten mihin pantteri pilkuistansa pääsisi vaikka olisi presidentti? Joka on väärä vähässä, on väärä paljossa!. Haavisto on viime aikoina käännellyt takkiaan kaikkia tahoja miellyttääkseen niin paljon, että se makeilu on jo säälittävää. Hänen kaudellaan tapahtuisi Suomen kansainväliselle maineelle samanlainen takapakki, mitä tapahtui Halosen aikana. Yksityishenkilönä Haavisto ei halunnut, jaksanut, pystynyt jatkamaan opiskelua, vaan luovutti ja jäi ylioppilaaksi. Vastakkain ovat siis professori, erittäin kansainvälinen ja kielitaitoinen Stubb ja suhmurointia harjoittanut ylioppilas Haavisto. Jos Suomi äänestäisi Haaviston presidentiksi, niin ei voisi kuin ihmetellä suomalaisten itsetuhoista toimintaa. Suomen tulevaisuuden takia minä annoin ääneni Stubbille.
Stubb versio Haavisto
9
122
Vastaukset
- Anonyymi
Sinä annoit tikkataululle äänesi. Järjen köyhyyttä.
- Anonyymi
Hyvä aloitus,ja ääni meni Stupille,en koskaan äänestä Vihervasureita.
- Anonyymi
Vasut järjestäneet+vihervosut mellakoita hesassa hamaksen puolesta, hävetkää edes.
https://yle.fi/a/74-20063754 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä aloitus,ja ääni meni Stupille,en koskaan äänestä Vihervasureita.
Äänestäkää hallituspuoluetta, ehdoton ei vihervasuille ja demulille/vasuille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maria-ohisalolta-suora-ulostulo-vihreat-ei-mahdu-samaan-hallitukseen-perussuomalaisten-kanssa/8608962#gs.4aexdi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestäkää hallituspuoluetta, ehdoton ei vihervasuille ja demulille/vasuille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maria-ohisalolta-suora-ulostulo-vihreat-ei-mahdu-samaan-hallitukseen-perussuomalaisten-kanssa/8608962#gs.4aexdiOnneksi nämä Vihervasurit ovat oppositiossa,ja tuskin heitä nähdään missään hallituksessa pitkiin aikoihin .
- Anonyymi
Sama minulla. Ääni Stubbille. Homot voi kulkea prideparaatissa kavereidensa kanssa. Ei sovi presidentiksi mitenkään.
- Anonyymi
Mitä teki demutarja, miljoonakulut miinanpoistosta rajoilta, eikä niitä edes rahalla voi korvata, ei putini niitä poistanut vaan kylvää niitä joka päivä ukraanaan. Tyhmä kuin vasu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä teki demutarja, miljoonakulut miinanpoistosta rajoilta, eikä niitä edes rahalla voi korvata, ei putini niitä poistanut vaan kylvää niitä joka päivä ukraanaan. Tyhmä kuin vasu.
Miinojen poisto oli järjettömin teko mitä tältä kansalta,pitkä raja olisi miinojen avulla todella halpaa puolustusta.
- Anonyymi
Tässä hyvä video Haavistosta.https://youtu.be/BderfGm0hzs?si=eMmMzy5Y1rJ6hIQh
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y23416720Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van232118- 1101940
- 1901712
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1191453Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101092Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten216962- 119857
Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu61738Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu212731