ETLAn edustajan arvostelu paikallisen sopimisen vapauttamisesta ei ole validi

Anonyymi-ap

ETLAn henkilö on oikeassa siinä, että Satosen kommentti koskien paikallisen sopimisen vaikutuksia ei perustu tutkimukseen. Mihin tutkimukseen se voisi perustua, kun ei ole ollut casea, mitä tutkia? Nyt tulee olemaan. Siinä hyvä tutkimuskohde, jonka voi jo valmistella. On alkutilanne, väittämä ja tulokset, jotka realisoituvat, kun paikallinen sopiminen vapautetaan kaikille yrityksille.

Ennemmin paikallisen sopimisen vapauttamisessa on kysymys perustuslain vastaisen lainsäädännön korjaamisesta. Meillä on Suomessa liittymisen vapaus. Se koskee työntekijöitä ja työnantajia. Ei voi olla niin, että työnantajilta edellytetään työnanatajaliiton jäsenyyttä, että saa tehdä joitain. Tässä tapauksessa paikallista sopimista. Paikallisen sopimisen estävät lainkohdat on poistettava. Se tukee liittymisen vapautta ja poistaa yritysten eriarvoisuutta. Asia koskee yhtälailla näissä yrityksissä olevia tuhansia työntekijöitä. He ovat eriarvoisessa asemassa verrattuna työntekijöihin, jotka ovat yrityksissä, joissa paikallista sopimista voidaan harjoittaa. Esimerkiksi perheellisten työntekijöiden joustavista työajoista ja käytännöistä ei voida sopia työntekijöiden kanssa.

Työsopimuslaki antaa oikeuden valita kaikkia työntekijöitä edustavan luottamusvaltuutetun yrityksiin, joissa luottamusmiesjärjestelmää ei ole (TSL 13. luku, 3. pykälä). Luottamusvaltuutettu hoitaa kaikkien työntekijöiden etuja paikallisen sopimisen asioissa, kun luottamusmiestä ei ole tai sen sijaan.

Oliko ETLAn miehen kommentti tässä ajassa SAK:n tilaama provokaatio vesittämään hallituksen oikeansuuntainen hanke yritysten ja niissä olevien työntekijöiden aseman parantamiseksi?

Tässä yhteydessä ei voi olla kommentoimatta television Perjantai-ohjelmassa olleen Sixten Korkmanin näkemystä syistä, miksi työmarkkinat ovat kärjistyneet. Oliko sekin SAK:n tilaama provokaatio? Ainakin keskustelussa tuli esille Korkmanin lapsuuden maisema, jonka voi kuvitella vahvasti vaikuttavan mielipiteeseen asioiden kulusta. Sekään ei ole tieteellinen, objektiiviseen tutkimukseen nojaava totuus.

Totuus on, että vasemmistovetoiset ammattiliitot ovat aloittaneet poliittiset lakot. Ammattiliitot voivat ne myös lopettaa. Hallituksella on koko kansan antama mandaatti toimia. Ammattiliitoilla ei sitä mandaattia ole. Ennemminkin voisi arvioida työmarkkinoiden kärjistymisen ja vastakkainasettelun johtuvan kevään vaalien tuloksesta, jossa vihervasemmisto hävivi vaalit. Eikö ole totta, että poliittisia lakkoja esiintyy vain, kun SDP on oppositiossa? Missä se sylttytehdas ja moraalittoman toiminnan syvin on?

Poliittiset lakot ovat tahallista vahingon aiheuttamista yrityksille, lakkoon osallistuville ja koko lakoista kärsivälle kansalle. Esimerkiksi viime perjantaina jäi usemmalta ihmiseltä väliin sukulaisen syntymäpäivät ja hautajaiset, kun veturimiehet ja AKT oli lakossa. Viikonlopun lomareissu peruuntui monelta. Se ei ollut hallituksen syy. Lakkoase on vaarallinen ase moraalittoman kädessä. On ihan oikein, että hallitus on säätämässä poliittisten ja tukilakkojen rajaavia pykäliä. On ihan oikein, että LAITTOMIEN lakkojen lakkosakkoja korotetaan. Laittomuutta ei saa edistää taikka sallia.

6

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Selvitysten mukaan paikallisen sopimisen yrityksissä sekä työntekijät ja työnantajat ovat olleet tyytyväisiä. Esimerkiksi palkkakehitys on ollut parempaa verrattuna ei paikallisen sopimisen yrityksiin. Tuoreen työpaikkaselvityksen mukaan palkka ei ole ykkönen, vaan työolosuhteet. Työolosuhteiden ja samassa veneessä toimiminen ovatkin koholla, kun ammattiliitot eivät keikuta venettä.

    • Anonyymi

      > ETLAn edustajan arvostelu paikallisen
      > sopimisen vapauttamisesta ei ole validi

      Tuolla asialla ei nyt ole merkitystä työelämän lakipaketin valmistelun ja etenemisen suhteen. Hallitus ajaa joka tapauksessa läpi lakipaketit, täysin ilmankin tätä ETLA:n raporttia, se voidaan jättää huomiotta.

      SAK on kieltäytynyt osallistumasta neuvotteluihin sen jälkeen, kun se joulukuussa marssi ulos neuvotteluista. Karavaani kulkee eteenpäin koko ajan.

    • Anonyymi

      SAK:n itkeminen, ettei pääse neuvotteluihin on naurettavaa, kun itse käveli niistä ulos.

    • Anonyymi

      SDP voisi jo lopettaa aloittamansa poliittiset lakot.

    • Anonyymi

      Paikallinen sopiminen tarkoittaa heikkotasoisten, työtekilöiden hyväksikäyttöön taipuvaisten ja lakeja noudattamattomien työnantajien lisääntymistä työmarkkinoilla.

      • Anonyymi

        Paikallinen sopiminen tarkoittaa luottamusvaltuutettuja, jotka edustavat kaikkia työtekijöitä, ei vain Hakaniemen suosikkeja. Kaikki työntekijät yhdessä tai luottamusvaltuutetun kautta päättävät paikallisista asioista yhdessä työnantajan kanssa. Työnantaja ja työntekijä ovat samassa veneessä. Ammattiliitot yrittävät keikuttaa tuota venettä. Paikallinen sopinen on askel työntekijöiden arvostamiseen. Kyllä siellä yrityksissä on korkeakouluja ja yliopistoja käyneitä, jotka ovat paljon viisaampia päättämään kuin hitsarit tai siivoojat, jotka ovat valittu vain suuren suunsa takia pääluottamusmiehiksi. Ei tarvitse kysellä Hakaniemestä, saako perheen äidin kanssa sopia joustavista työajoista lasten harrastusten takia. Ei tarvitse. Voi itse paikallisesti päättää. Ammattiliittojen pelottelu johtuu siitä. että SAK pelkää jäävänsä rannalle.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      93
      3980
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3337
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2658
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      228
      2096
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      91
      1867
    6. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1819
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1813
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1628
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1311
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1222
    Aihe